kotikampaajan

vinkit

En ole kampaaja, mutta värjäilen omaa ja kavereideni päitä useasti. Leikkauksetkin hoituu. Kokemuksesta viisastuneena antaisin muutaman vinkin kampaaja kakkosille.

1. Värjätty blondi on vaikea värjättävä. Kannattaa kääntyä kampaajan puoleen, jos vähänkin epäilyttää. Jos kuitenkin värjäät itse, niin värisävy on valittava tarkasti.

2. Itse olen huomannut, että jos blondille haluaa esim. tummat raidat, niin tulee valita tarpeeksi tumma sävy (vaaleanruskea yms. ei riitä, tulos vaalean harmaa!). Minusta kunnon ruskea, joka on HIUKAN taitettu punaiseen, toimii.

3. Blondivaalennukseen kannattaa myös satsata, ensin värjätään juurikasvu ja myöhemmin väri levitetään hetkeksi jo blondatulle alueelle. Muuten kärvennät hiukset pilalle.

4. Värin levityksessä on helppo käyttää suurta pensseliä (vaselinit otsaan ja niskaan ettei väri tartu ihoon!) ja lopuksi levittämällä aine kammalla tasaisesti koko päähän.

5. Raitoja värjätessä on helppo käyttää esim. sanomalehden palasia folion tilalta. Piikkikampa ja pensseli mukaan myös tähän toimintaan. Värit on hyvä laittaa erillisiin kuppeihin ja tietysti myös joka värille on oma pensseli.

6. Jos haluat lyhyt hiuksisille 2 väri värjäystä, värjää ensiksi koko pää. Anna vaikuttaa ja pese pois. Sen jälkeen nosto pääly osa híuksista irokeesiksi (apuna voi käyttää hiukan muotoilutuotteita) ja vedä pensselillä irokeesin päähän, eli hiusten latvoihin 1-2 cm- uutta väriä, esim blondia. Anna vaikuttaa ja pese pois. Hyvä tulee.

1

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neito

      tuohon kuutos kohtaan haluan vähän kommentoida. jos värjää hiuksen tummemmaksi kuin se toinen väri tulee olemaan, ei se toinen vaaleampi tartu jo värjättyyn hiukseen, siis jos on pelkkä väri. siinä tapauksessa pitää vaalentaa ihan vaalennustuotteella, ei värillä. se rasitttaa paljon hiusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe