Evoluutioteoria on sielunvihollisen kehittämä ihmisten harhauttamiskeino, jolla se saa aikaan epäuskoa Jumalaan kaiken Luojana.
Terve maalaisjärki kumoaa evoluutioteorian!
Esimerkiksi mikään ihmisen sisäelin tai henkinen ja sielullinen toiminto ei voisi toimia vajaamittaisena esim. vain 10%. asti kehittyneenä. Kehitysoppihan edellyttää uskomista siihen, että kaikki ihmisessä oleva on kehittynyt muka miljoonien vuosien saatossa pienestä alkuliman kasasta.
- Ajattelepa esim. keuhkoja, maksaa, sydäntä, haimaa, munuaisia, pernaa, sukupuoliviettiä kaikkine hienouksineen, silmän rakennetta ja kuuloa yhdistettynä monenlaisiin hienonhienoihin hermoratoihin. Ihmisen tunne-elämä kaikkine itkuineen, iloineen ja rakkauden tunteineen on niin hienosääteinen asia, ettei sellainen olisi voinut kehittyä ilman Jumalaa. Miten joku itseään viisaaksi sanova voisi uskoa noiden yhteistoiminnan tapahtuneen evoluution alkuvaiheessa? Yksinkertaisesti sanottuna, TYPERÄÄ ajattelua.
/ Tervettä ajattelua edustaa Raamatun opetus, että Jumala loi Adamin ja Evan valmiina, itsestään tietoisina, toimintakykyisinä, 100%. ja ajattelemaan ja lisääntymään kykenevinä itsenäisinä ihmisinä.
Kehitys vedestä nousseesta möhkäleestä kokonaiseksi ihmiseksi on Jumalan silmissä naurettava ja mielenvikainen, "hullu" ajatus. "Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa"." Psalmi 51:1. (W.L.).
PS. Jumala on luonut ns. "maalaisjärjen". Evolutistit himmentävät tervettä ajattelua.
Evoluutio - merkillinen oppi
17
100
Vastaukset
Pysy sinä vain siellä maalla.
Oletko koskaan pohtinut sitä että jumalalla on paljon huonompi pr-porukka kuin paholaisella? Tai sitten hn on vain taitamaton tohelo.- Jumalasi on satua
Maalaisjärkinen osoitti kirjoituksellaan, ettei hän ymmärrä evoluutiota.
Suosittelen että tutustut aiheeseen. Se on todella mielenkiintoista ja se on hyvin loogista. Tosin, se loogisuus edellyttää, että sinulla on oikeaa tietoa aiheesta eikä tuollaista naurettavaa uskovaisten propagandaa.
Ilmaiseksi pääset alkuun etsimällä vaikkapa wikipediasta tietoa evoluutiosta. - epäjumalienkieltäjä
"Ajattelepa esim. keuhkoja, maksaa, sydäntä, haimaa, munuaisia, pernaa, sukupuoliviettiä kaikkine hienouksineen, silmän rakennetta ja kuuloa yhdistettynä monenlaisiin hienonhienoihin hermoratoihin"
Miksi ihmisellä, simpanssilla, kärpällä ja päästäisellä on rakenteeltaan hyvin samankaltaiset keuhkot, maksa, sydän, munuaiset ja silmät, mutta selkärangattomilla nämä kaikki elimet ovat aivan erilaiset tai ne puuttuvat kokonaan tai niitä on täysin eri lukumäärä?- jyrtsilö
No siksi tietenkin koska eliöillä ei ole yhteistä vähittäisen kehittymisen evoluutioteoriaa.
Dawkins sanoi että luonnossa ei ole evoluutiota havaittu, vaan että nykykäsitys evoluutiosta perustuu havaittavaan lajinsisäiseen muunteluun jonka uskotaan miljardeissa vuosissa vähitellen saaneen aikaan lajiutumisia eri lajeiksi.
Huomaa että paino on sanalla USKOTAAN.
Valitettavasti fossiilisto ei tue tätä käsitystä. Dawkins kuittaa tämän puutteen uskomalla Darwinin tavoin että kyllä se fossiilisto vielä tulee sen todistamaan jos vain kaivella jaksetaan.
Ja koska evoluutioteoria on ilmiselvästi jopa johtavien evoluutioteoreetikkojen mielestä uskon asia, niin miksi kummassa se pitää ihan väkisin ja valehtelemalla kiistää?
Evoluutioteorian luotettavuus teoreettisena teoriana olisi huomattavasti uskottavampi jos sen tueksi ei jatkuvasti esitettäisi alatimuuttuvia epäkelpoja näennäistodisteita faktoina.
Se että evoluutioteoriaan ympätään muka faktoina täysin epätieteellisiä ja yliutopistisia roska-dna ja hikitissijuttuja tekee koko teoriasta naurettavan kaikkien järkevien silmissä.
On jotenkin helppoa ymmärtää että evoluutioteoriaan uskotaan pääasiassa siellä betoniviidakoissa joissa ainoa kosketus luontoon on pienen pihanurmenpalan näkeminen. Jos ihmisellä ei ole kosketusta luontoon niin hän jää älyllisesti vajavaiseksi. - Epäjumalienkieltäjä
jyrtsilö kirjoitti:
No siksi tietenkin koska eliöillä ei ole yhteistä vähittäisen kehittymisen evoluutioteoriaa.
Dawkins sanoi että luonnossa ei ole evoluutiota havaittu, vaan että nykykäsitys evoluutiosta perustuu havaittavaan lajinsisäiseen muunteluun jonka uskotaan miljardeissa vuosissa vähitellen saaneen aikaan lajiutumisia eri lajeiksi.
Huomaa että paino on sanalla USKOTAAN.
Valitettavasti fossiilisto ei tue tätä käsitystä. Dawkins kuittaa tämän puutteen uskomalla Darwinin tavoin että kyllä se fossiilisto vielä tulee sen todistamaan jos vain kaivella jaksetaan.
Ja koska evoluutioteoria on ilmiselvästi jopa johtavien evoluutioteoreetikkojen mielestä uskon asia, niin miksi kummassa se pitää ihan väkisin ja valehtelemalla kiistää?
Evoluutioteorian luotettavuus teoreettisena teoriana olisi huomattavasti uskottavampi jos sen tueksi ei jatkuvasti esitettäisi alatimuuttuvia epäkelpoja näennäistodisteita faktoina.
Se että evoluutioteoriaan ympätään muka faktoina täysin epätieteellisiä ja yliutopistisia roska-dna ja hikitissijuttuja tekee koko teoriasta naurettavan kaikkien järkevien silmissä.
On jotenkin helppoa ymmärtää että evoluutioteoriaan uskotaan pääasiassa siellä betoniviidakoissa joissa ainoa kosketus luontoon on pienen pihanurmenpalan näkeminen. Jos ihmisellä ei ole kosketusta luontoon niin hän jää älyllisesti vajavaiseksi.Kuten hyvin tiedät lajittuminen on sekä luonnossa että laboratoriossa havaittu ilmiö, fossiiliaineisto sopii ristiriidattomasti evoluutioteoriaan eikä esimerkiksi eliökehän hierarkkiselle taksonomialle ole muuta selitystä kuin lajien vaiheittainen kehittyminen yhteisistä kantamuodoista.
Se, että pidät Dawkinsia erehtymättömänä auktoriteettina on hupaisaa. Ilmeisesti auktoriteettiusko on sisäänrakennettu fundamentalistin ajatusmaailmaan. - jyrtis
Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:
Kuten hyvin tiedät lajittuminen on sekä luonnossa että laboratoriossa havaittu ilmiö, fossiiliaineisto sopii ristiriidattomasti evoluutioteoriaan eikä esimerkiksi eliökehän hierarkkiselle taksonomialle ole muuta selitystä kuin lajien vaiheittainen kehittyminen yhteisistä kantamuodoista.
Se, että pidät Dawkinsia erehtymättömänä auktoriteettina on hupaisaa. Ilmeisesti auktoriteettiusko on sisäänrakennettu fundamentalistin ajatusmaailmaan.Epäjulle onkin sitten Dawkinsia viisaampi. Varmaankin vielä enemmän professorikin kuin Dawkins, enkä minä Dawkinsia muuna pidä kuin evolutionistien jumalana.
Voisiko joku fiksu evokki nyt sitten sanoa että kumpaa pitäisi uskoa enemmän, Dawkinsia vai epäjullea?
Kumpikaan kun ei kykene esittämään tieteellistä vahvistusta väitteilleen. - paperia
Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:
Kuten hyvin tiedät lajittuminen on sekä luonnossa että laboratoriossa havaittu ilmiö, fossiiliaineisto sopii ristiriidattomasti evoluutioteoriaan eikä esimerkiksi eliökehän hierarkkiselle taksonomialle ole muuta selitystä kuin lajien vaiheittainen kehittyminen yhteisistä kantamuodoista.
Se, että pidät Dawkinsia erehtymättömänä auktoriteettina on hupaisaa. Ilmeisesti auktoriteettiusko on sisäänrakennettu fundamentalistin ajatusmaailmaan.Mikä on muuten eliökehän hierarkinen taksonomia muuta paperille vedettyjä viivoja eliöstä toiseen ja jossa jokaiselle viivalle uskotaan ja kuvitellaan mielikuvitusvälimuotoja joita ei ole koskaan löydetty.
- mette.soderman
jyrtsilö kirjoitti:
No siksi tietenkin koska eliöillä ei ole yhteistä vähittäisen kehittymisen evoluutioteoriaa.
Dawkins sanoi että luonnossa ei ole evoluutiota havaittu, vaan että nykykäsitys evoluutiosta perustuu havaittavaan lajinsisäiseen muunteluun jonka uskotaan miljardeissa vuosissa vähitellen saaneen aikaan lajiutumisia eri lajeiksi.
Huomaa että paino on sanalla USKOTAAN.
Valitettavasti fossiilisto ei tue tätä käsitystä. Dawkins kuittaa tämän puutteen uskomalla Darwinin tavoin että kyllä se fossiilisto vielä tulee sen todistamaan jos vain kaivella jaksetaan.
Ja koska evoluutioteoria on ilmiselvästi jopa johtavien evoluutioteoreetikkojen mielestä uskon asia, niin miksi kummassa se pitää ihan väkisin ja valehtelemalla kiistää?
Evoluutioteorian luotettavuus teoreettisena teoriana olisi huomattavasti uskottavampi jos sen tueksi ei jatkuvasti esitettäisi alatimuuttuvia epäkelpoja näennäistodisteita faktoina.
Se että evoluutioteoriaan ympätään muka faktoina täysin epätieteellisiä ja yliutopistisia roska-dna ja hikitissijuttuja tekee koko teoriasta naurettavan kaikkien järkevien silmissä.
On jotenkin helppoa ymmärtää että evoluutioteoriaan uskotaan pääasiassa siellä betoniviidakoissa joissa ainoa kosketus luontoon on pienen pihanurmenpalan näkeminen. Jos ihmisellä ei ole kosketusta luontoon niin hän jää älyllisesti vajavaiseksi.Et tainnut tietää, että evoluutioteoriaa kehittivät useat varsinaiset maastontallaajat - Wallace muun mukassa Indonesiassa. Lukaise Darwinin päiväkirja matkasta Beaglen matkalla. Ei ole betoniviidakkoa se.
jyrtis kirjoitti:
Epäjulle onkin sitten Dawkinsia viisaampi. Varmaankin vielä enemmän professorikin kuin Dawkins, enkä minä Dawkinsia muuna pidä kuin evolutionistien jumalana.
Voisiko joku fiksu evokki nyt sitten sanoa että kumpaa pitäisi uskoa enemmän, Dawkinsia vai epäjullea?
Kumpikaan kun ei kykene esittämään tieteellistä vahvistusta väitteilleen.Todellinen fiksuus on nähdä muitakin vaihtoehtoja. En toki odota sitä sinulta.
paperia kirjoitti:
Mikä on muuten eliökehän hierarkinen taksonomia muuta paperille vedettyjä viivoja eliöstä toiseen ja jossa jokaiselle viivalle uskotaan ja kuvitellaan mielikuvitusvälimuotoja joita ei ole koskaan löydetty.
Ne viivat on rustattu organismien DNA:n, fysiologian ja biostratigrafisen havaintoaineiston perusteella.
Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:
Kuten hyvin tiedät lajittuminen on sekä luonnossa että laboratoriossa havaittu ilmiö, fossiiliaineisto sopii ristiriidattomasti evoluutioteoriaan eikä esimerkiksi eliökehän hierarkkiselle taksonomialle ole muuta selitystä kuin lajien vaiheittainen kehittyminen yhteisistä kantamuodoista.
Se, että pidät Dawkinsia erehtymättömänä auktoriteettina on hupaisaa. Ilmeisesti auktoriteettiusko on sisäänrakennettu fundamentalistin ajatusmaailmaan."Se, että pidät Dawkinsia erehtymättömänä auktoriteettina on hupaisaa. Ilmeisesti auktoriteettiusko on sisäänrakennettu fundamentalistin ajatusmaailmaan."
Eikä Dawkins edes tietenkään sanonut noin. Jyr vain keksii auktoriteeteilleen sanoja suuhun, jotta sitten voi niitä valehdella.
- Hiski+naapurin.kissa
Sukupuolivietti kaikkine hienouksineen... mmm...
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_paraphilias - jyrtsilö
Maalaisuudesta puheenollen, niin onhan se selvää että ihminen joka asuu maaseudulla ja jolla on läheinen kosketus luontoon ei omaksu evoluutioteoriaa likimainkaan yhtä usein ja yhtä helposti kuin betonibunkkeriviidakossa kehäkolmosen sisäpuolella asuva täysin luonnosta erkaantunut vaikka kouluopetus onkin sama.
Ja nyt onkin hyvä kysyä että kumpi saa elämästä enemmän oikeanlaatuista informaatiota johtopäätöstentekoon, hänkö jolla on luonto ja eläimet ja kasvit ja järvet ja marjat ja mansikat koko ajan ympärillään vaiko betoniseiniä, asfalttia ja liikennevaloja koko elämänsä lävitse tujotteleva cityevokki?
Niin että kyllä se on maalaisjärki joka jyllää.Ongelma on siinä, että tietyn pisteen jälkeen maalaisjärjellä ei tee hevon vittua ilman tieteellistä sivistystä. Maailma ei ole raamattusaduissa kerrottu hiekkaanpuhallusleikki.
- bbbbbbbbbfvfdb
Puhu sinä aloittaja vain omasta puolestasi äläkä pilaa meidän muiden maalla asuvien mainetta naurettavilla uskonnollisilla uskomuksillasi. Eivät kaikki haja-asutusalueilla asuvat ole kaltaisiasi koulutuksen ja ymmärryksen puutteesta kärsiviä uskovaisia.
- ateismusmaximus
Mitä helvettiä täällä höpistään maalaijärjestä. Asun itse maalla ja maalaisjärkeni sanoo, että olette kaikki järjiltänne. Miten evoluutio kieltää Jumalan? Eiväthän tietokoneen ohjelmatkaan ole täydellisiä ja niiden julkaisija päivittelee ohjelmiston vikoja silloin tällöin. Luomiskertomus on satua, mutta ihmiset eivät ymmärrä, että Darwin ei koskaan kieltänyt Jumalaa. Ehkä hänestäkin Jumala ohjasi evoluutiota ja julkaisee aina välillä päivityksiä ohjelmiinsa eli erilaisiin eliöihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä892888Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845