Mikä on se viimeinen niitti, joka tekee ihmisestä pessimistin ja katkeran, jos elämän suurta rakkauta ei vaan ala näkyä tai kuulua? Miten jaksaisi pysyä optimistisena eikä lannistua?
Missä vaiheessa yksinoloa katkeroituu?
siira
32495
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Siinä vaiheessa, kun googlaa sinkkuyhteisöjä netistä ja löytää tämän palstan.
Tämä ehdottomasti.
Kun elämä tuntuu hieman katkeroittavan, niin ei se vielä mitään. Mutta sitten kun siihen päälle löytää tämän paikan, ja täältä saa lisää bensaa liekkeihin, niin onkin jo mennyttä kalua.
Saa Ikäänkuin varmistuksen sille että "näin se maailma toimii, niin ne kaikki muutkin selittää", Ei ole enää vain yksin ajatustensa kanssa vaan saa muiden vahvistuksen niille.
Jos et halua lopullisesti katkeroitua, niin juokse jo... Juokse äkkiä pois!!! Tai pian et enää pääse pakoon. Me muut menetetyt sielut vedämme sinutkin tänne ikuisen katkeruuden limboon.
Kun alkaa säännöllisesti seuraamaan tätä palstaa, niin peli on jo aika pitkälle menetetty.
Minulle on, sori jo etukäteen, vaikea ymmärtää terveen, länsimaisen, hyvinvointivaltiossa asuvan ihmisen katkeroitumista missään vaiheessa. Mutta ehkä jos elämä on luistanut kuin pissa lautaa pitkin eikä koskaan ole kokenut mitään todellisia vastoinkäymisiä niin "elämän rakkauden" puutekin riittää katkeroittamaan.
Ehkä sen tilalle kannattaisi löytää elämän rakkaus merkityksessä "rakkaus elämää kohtaan"? ;)
Helga S.S. Obersturmfuhrer taas äänessä. Sinä et kokoomuskalkkunana ymmärrä, etkä tule ymmärtämään, koska olet etuoikeutettu ihmisten alistaja.
Ihan asiaahan helka puhuu. Sinä et katkeroituneena ja hemmoteltuna ymmärrä oikeiden ongelmien päälle kun pelkkä oman uskalluksen puute lähestyä naisia tai käydä maksullisissa hankkimassa niitä kallisarvoisia pimppikokemuksia suututtaa noin paljon.
Kai siinä kuka tahansa katkeroituu, jos ei ole mitän sosiaalisia kontakteja. Jos sinut on jätetty täysin sosiaalisten tilanteiden ulkopuolelle, tunnet itsesi yksinäiseksi. Jos et vietä Joulua tai Juhannusta tai mitään muutakaan juhlaa ikinä. Jos sinulla ei ole edes yhtä ihmistä jolle voisit keskustella asioista. Tottakai ihminen on itse tilanteensa aiheuttanut, mutta kysymyksessä voi olla myös joku vakava sairaus tai sosiaalisten tilanteiden pelko, että ihminen ei kykene tekemään sitä aloitetta jostain syystä. Mitä kauemmin on kuoppaansa kaivanut, sitä vaikeampaa on tulla takaisin sieltä ihmisten ilmoille. Jos et ole kokenut moista, et todennäköisesti voi ymmärtää siitä mitään. En itsekkään ymmärrä siitä mitään, mutta jokaisessa asiassa pitkittäminen vain vaikeuttaa asioita. Se on sama ku meinaat tehdä jonkun kiusallisen asian huomenna ja huomenna meinaat tehdä sen taas huomenna. Lopulta et tee sitä asiaa ikinä kun meinaat, että et kehtaa enää, koska et tehnyt sitä aiemmin.
Ihmiset ovat myös hyvin erillaisia. Joillekkin merkitsee jokin asia enemmän kuin toiselle. Suuri osa palstalla on toki trolleja, mutta joillakin saattaa olla ihan oikeitakin ongelmia mitä ei pidä vähätellä. On varmasti katkeroituneita ihmisiä ja on ihmisiä, jotka esittävät sitä ja heittävät öljyä liekkeihin.
Kuvitteles helka vaikka seuraavaa.
Kukaan mies ei ole ikinä osoittanut kiinnostusta. Ei koskaan. Ei missään.
Kun olet yrittänyt lähestyä miehiä, reaktio on vaihdellut sellaisesta viileän asiallisesta ignooraamisesta "hyi miten ällö tyyppi"-puistatukseen.
Olet lapseton ja naimaton. Ja neitsyt. Olet katsellut 20 vuotta sinusta muiden onnea, haaveillen miehestä ja seksistä. Tai suudelmasta. Tai edes halista. 20 vuotta olet odottanut turhaan.
Mutta joo, sullahan on kämppä ja ruokaa. Ei syytä katkeruuteen, miehet on ihania et vain ole tavannut sellaista jonka kanssa on kemiaa. Ja syyhän on sinun. Menisit ulos ja pitäisit hauskaa, olisit itsevarmempi. Senkin ATN.
Eiks niin?
Ks. tapaus femnerd. Ei tosiaankaan mikään tasapainoinen aikuinen, vaan samanlainen lapsellinen ruoja kuin atm:t ja miksipä ei, kun samanlaiset kokemukset elämästä on takana ja ei mitään hienoa luvassa tulevaisuudessa. Joillekin harvoille naisillekin tämä kohtalo suodaan, vaikkei tosiaan kenellekään sitä toivoisi. En ole mitenkään iloinen siitä, että femnerdin elämä on kurjaa, vaan ymmärrän häntä erinomaisesti.
Tuskinpa on samanlaiset kokemukset minulla ja atm:eillä.
Ei minun elämäni ole kurjaa, ei se ole ihanaakaan, mutta ei se minun mielestäni ainakaan ole kurjaa ja vain sillä on merkitystä.
Enkä taaskaan ymmärrä miksi tuota piti miinustella? Miesten mielestä minun pitäisi siis itkeä ja velloa yksinäisyydessäni ja olla katkera kuin mikä?
En minä ole katkera, olen katkera korkeintaan siksi, että elämässäni on ollut niin paljon raskaita asioita, että niiden takia en ole kyennyt ikinä seurustelemaan, ehkä en pysty koskaan kun en tähänkään mennessä ole pystynyt.
Mutta en ole katkera yksinolostani, näin vain on käynyt minun elämässäni.
Kun sitä parempaa tulevaisuutta ei koskaan tulekaan. Jos lisäksi muutkin unelmat tuhoutuvat, eikä saa työpaikkaa, niin miten löytää parisuhde ilman parempaa toimeentuloa. Nykyaikana kaikki tapahtuu verkostoitumalla, ja jos et kuulu verkostoon, olet ulkopuolinen. Ulkopuolinen väistämättä katkeroituu, kun ei koe itseään enää yhteisön jäseneksi vaan joko taakaksi tai hyväksikäytettäväksi.
Työttömätkin näet kelpaavat ilmaistyöhön, joissa heitä kierrätetään, luvaten pysyvää työpaikkaa, ja viimeisellä viikolla työkkäri lainvastaisesti lähettää tilalle uuden harjoittelijan, kun harjoittelupaikoista on pula. Sitten vain entinen harjoittelija pellolle kaikkien lupausten vastaisesti.
Se kun lähipiirissäsi tai sinulle tapahtuu joku kohtuuton vääryys joka vastaa sitä samaa vääristynyttä mielikuvaa mikä sulla on pariutumisesta/naisista/ätmeistä/YTM:stä. Se on viimeinen niitti ja heittää bensaa sun katkeriin liekkeihin.
Just niinsanottu hyvinvointivaltio tuo katkeruutta. Ja suomalainen kateus.
Vapaa markkinatalous luo katkeruutta, olemme siirtyneet saalistusyhteiskuntaan, jossa kaikki ovat hyväksikäytettävää riistaa, ja vampyyrit saalistavat voittojen toivossa oman yhteiskuntansa heikompia kuten vanhuksia, alzheimer potilaita ja työttömiä. Yritys voitot revitään nykyisin vanhuksilta. Psykopaatit ovat vallanneet yhteiskunnan.
Syylliseksi revitään tietysti sosialismi, ja psykopaattinen kapitalismi ja heikompien hyväksikäyttö näytetään luonnollisena.
Naisten syytä tämäkin. Mitäs eivät anna pillua meille kunnollisille kilteille miehille.
Itse olen optimisti ja ikuisesti, mutta kun välillä täällä ja muutenkin elämässä olen tavannut pessimistisiä ja katkeria ihmisiä, niin mietin vaan, mitä on mahtanut tapahtua?
Yli 30 vuotta ilman naista. Puolet elämästä käytetty eikä naista saanut.
Vaikka kuinka ajattelisi että lasi ei ole puoliksi tyhjä, vaan puoliksi täynnä. Vielä on puolet elämästä aikaa saada se nainen. Niin ei se nyt ihan niinkään mene. Ne kauniit sinkkunaiset olis ollu saatavilla silloin ensimmäisessä puolessa elämää. Jäljellä siihen toiseen puoleen on enää ne ulkonäöltään rapistuneet YH naiset. Lasissa on jäljellä vain se pohjasakka.
Katkeruus kaltaisellani ätmimiehellä on siis sitä, että tietää jo menettäneensä pelin. Ei tule ikinä kokemaan sitä millaista olisi olla kauniin ja oikeasti kaikin puolin haluamansa naisen kanssa. Se osa elämää olisi pitänyt kokea silloin kun se oli vielä mahdollista. Nuoruuden vuosina. Sen kun olisi edes kerran saanut kokea, niin voisi mennä hautaan onnellisena.
Ei tulevaisuus katkeroita, vaan menetetty menneisyys.
Ja siitä ei voi syyttää kuin omaa typeryyttään - sekä niitä kortteja, jotka omaan elämään syntymässä joskus jaettiin.
Tulevaisuudeltani odotan vielä paljon kaikenlaista. Mutta tuo yksi asia... Naiset... Sellaiset naiset, joita oikeasti haluaisin. Sen tiedän jo menettäneeni. Ja sen oman vanhenemisen ja ne ulkonäöltään rapistuneet naiset voisin tulevaisuudeltani hyväksyä, jos edes joskus olisin sen nätin naisen kosketuksen kokenut.
Sitä se katkeruus on. Ainakin minun osaltani.
Sen tajuamista, että juna meni jo enkä hypännyt ajoissa kyytiin.
Siin vaihees kun ei ole 5 vuoteen saanut mitään huomiota naisilta.
Viimeinen niitti on kun joutuu työttömäksi ja kaikki naiset vaatii töissä käyvää miestä.
Silloin kun ei osaa elää vapautensa hyviä puolia todeksi vaan alkaa lataamaan iki-pmassa elämässään epäonnistumista toisen sukupuolen syyksi tai alkaa vellomaan kuvitelluissa tai todellisissa ongelmissaan sensijaan että yrittää tehdä niille ongelmille jotain tai tehdä ihan jotain muuta.
Riippuu varmaan siitä onko naisettomuuden syy se, että ei saa mitään naista vaiko ei saa vain mieleistään. Itselläni on tuo jälkimmäinen syy ja sen takia olen ihan tyytyväinen itsekseni. En halua olla kenenkään kanssa vaan olemisen takia joten ei tässä mitään katkeruutta ole tullut.
Kukaanhan ei katkeroidu vasten tahtoaan vaan se on valinta. Aina voi kehitellä mitä typerämpiä teorioita siitä miksi on sinkku ja yrittää vielä parantaa niitä "vikojaan".
Katkeroituminen tapahtuu vasta siinä vaiheessa kun tajuaa, että ei vittu tästä tule mitään vaikka tekisi mitä. Siinä vaiheessa kun hyväksyt kohtalosi toivottomana tapauksena ja yksinäisenä luuserina päästät samalla katkeruuden siemennesteen sisällesi.
Jos et myönnä itsellesi, että olet toivoton luuseri niin et myöskään katkeroidu. Toki helpoin ja vaivattomin tie on vain hyväksyä asiat ja katkeroitua kaikessa rauhassa.
Helpoin tie päästä eroon haluista naisia kohtaan on kehitellä heistä täysiä paskoja ja unohtaa kaikki heidän ns hyvät puolensa.
Suomessa naiset onneksi auttavat tuossa olemalla oikeastikin ihan täysiä paskoja ja rupsahtaneita rumia kurppia jo parikymppisinä. Suomikurpat ovat yleensä parikymppisinä jo äitejä koska eivät osaa ajatella kuin pillullaan. Yleensä ovat myös YH-mammoja joiden jalkovälistä vieläkin valuu mällit, koska he ovat jyystäreiden täyteen pumppaamia patjoja.
Kaikkein helpoin tapa katkeroitua on kuitenkin jo mainittu sinkut-palstan aktiivinen seuraaminen.
Täysin yksilöllistä mikä se viimeinen niitti kullakin on. Onko edes sanottua, että kaikki katkeroituisivat, ainakaan pysyvästi?
Katkeruudesta ei saa mitään hyvää omaan elämään, joten miksi jäädä vellomaan oman katkeruutensa kanssa.
"Katkeruudesta ei saa mitään hyvää omaan elämään, joten miksi jäädä vellomaan oman katkeruutensa kanssa. "
Nosiis, AARGH. Mitä muuta sille voi, jos elämässä on tullut vaan pelkkää paskaa niskaan, väkisinhän siinä menee mieli mustaksi? Negatiivisen kumoamiseksi tarvitaan positiivista ja minkäs teet jos sitä miinusta on elämään kasautunut enemmän.
Ei minun elämäni ole muuta ollutkaan kuin pa*kaa ja sitä on tippunut niskaan aina vaan. Myönnän, olen joskus katkera, varsinkin silloin kun sitä pa*kaa tippuu aina vaan lisää, kun taas hyvää ei tunnu tippuvan koskaan. Mutta silti yritän ainakin ajatella, että huonomminkin asiat voisivat olla ja en halua enkä suostu olemaan katkera. Katkeruuden mukana menee elämästä kaikki hyvätkin asiat huomioimatta ja tarkoitan nyt niitä pieniä asioita elämässä, joista voi nauttia.
Katkeruus ja vihamielisyys alkaa näkyä ulkonäöstäkin ennen pitkää. Vanhenee ja rapistuu ennenaikojaan. Ihmisestä tulee luontaantyöntävä ja vittuileva.
Itselleni ei ollut se suuri rakkaus, kemia, ulkonäkö ja romantiikka niin tärkeitä että olisin jäänyt yksineläjäksi lopun ikää. Nyt viiskymppisenä lähes 30v yhteiseloa takana ja ihanaa kun ei vaihdevuosivaivoissa tarvitse elämänkumppania enää haeskella ja on seesteinen hyvä luotettava suhde. Yksin olisin jos olisin jotain ihme unelmien prinssiä alkanut havittelemaan kun sellaista ei olekkaan mutta nuorena uskoo olevan ja jotkut vielä vanhanakin näköjään. Komeat fyysisesti miellyttävät miehet jätin koska tiesin ettei niistä saa uskollista elinikäistä kumppania. Oppii sitä rakastamaan rumempaakin miestä kun sieluun tutustuu eikä anna ulkokuoren vaikuttaa.
Ihmiset liikaa keskittyy siihen kemiaan ja alkuhuumaan eikä sekään takaa onnistunutta suhdetta. Kemioilla ja huumalla on tapana haihtua kun tutustuu paremmin. Onni pitää löytyä omasta itsestään ja puoliso vaan täydentää sitä. Pitkässä hyvässä suhteessa annetaan toisilleen omaakin tilaa ja omiakin harrastuksia niin ettei tarvitse ripustautua toiseen kuin takiainen ja olla vaatimassa koko ajan jotain ihmeellistä. Annetaan läpi käydä ikäkriisit ja annetaan hyväksyntää vanhenemisprosessiin.
Yksin elänyt ihminen on kamala vanhana, joustamaton itsekäs äkäpussi joka liian kauan yksin elettyään ei kykene enää parisuhteessa elämiseen. Ei näe välttämättä peilistäkään totuutta että itse on vanhan näköinen ruttu vaan näkee itsensä vielä hehkeänä kuin parikymppisenä. Ikäistensä vanheneminen huomataan . Vanhenemisen pelossa kuvitellaan että nuorempi kumppani hidastaa tai estää sitä.
Yksi säälittävimmän ihmisen muoto on elää lastensa kautta elämää kun on parisuhteissaan epäonnistunut. Otetaan lapsesta puolison korvike.
Yhdestä asiasta olen samaa mieltä: Onni pitää löytyä omasta itsestään.
Sen sijaan en näe mitään lisäarvoa sillä, että olisin parisuhteessa vain jotta olisi joku.
En tiedä missä vaiheessa katkeroituu. Mutta jos edes joskus saa vaikka toverillisenkin kosketuksen naispuoliselta esim työtoverilta niin se auttaa ihmeellisesti välttämään katkeruutta.
Kuten eilen, naiskollega kosketteli näennäisesti ainakin toverilliseen tapaan. Jätti pohtimaan mistä on kyse. Mieshän ei voi naista näin kosketella tai tulee oikeusjuttu.
Tuo naistyötoveri on monessa mielessä aivan unelma, mutta varattu.
Uskon että ihminen uskoo ja toivoo aluski kovastikkin.Sitten kun sitä ei oikein ala kuulumaan alkaa pikku hiljaa katkeroituminen ja pessimismi päätyen lopulta pysähtyneeseen vaiheeseen missä ajattelee " ehkä joskus...". Kyseinen ajatus sisältää vain ja ainoastaan option sille että EHKÄ joku joskus vielä tulee.. mutta ei toisaalta ole yllättynyt siitäkään, jolleii se tule.Välistä toivon kipinä saa pontta edes tunnin ajaksi kun kaupan käytävällä joku random kiinnittää kadulla huomion pittemäksi aikaan tai kaupan kassalla oleva neiti hymyilee lämipimästi flirttailen.
Pessimistin elämä on täynnä VAIN ihania positiivisia yllätyksiä.
Jokainen silmää iskevä murunen on lupaus pienestä palasta taivasta.
Etumaksu euroina/wadeva tai nimettömässä, who cares people !
30 on se ikävuosi jonka jokainen (yhä elossaoleva) läpikäy ja huomaa olevansa joko av(i)ossa tai yksin. Siitä edespäin elo on eteenpäin menoa (mitenkäs muuten) ja joko vuosien tai panojen laskemista.
Viimeistä niittiä ei ole, ellet sitten rohkene K-Rautaan köysiostoksille (tai kirves-) mennä.
Edellä mainittiin tämä purgatoryksi, viimeiseksi esikartanoksi, mutta pelkkää ilmaläppäähän tämä vain on. Ihmiset naputtelevat sormensa verille kun eivät muuhun kykene/rohkene. Hakevat tukea heikommistaan/heikkouksistaan ja fysiikan lakeja mukaillekseni mitenkäs siinä käy? Ellei hyvin niin ei ainakaan optiimisti.
Lannistu Luke, käytä pelimieskirjaasi. Tai ole ja tee mitä haluat. Valinta on yksin sinun.