Eli olenko jotenkin pipi päästäni, kun luottamus mieheen mennyt ja nyt kehittelen vakka mimmoisia tarinoita mielessäni. Kaikki sai alkunsa n. 6kk sitten, mies valehteli minulle päinnaamaa useita kertoja maksaneensa vuokran (asunto minun nimissäni), valehteli vielä kun tuli maksukehoitus. Jäi kiinni kun soittelin muutaman puhelin vuokranantajalle, valehteli vielä tämänkin jälkeen että oli asian hoitanut. Myönsi lopulta valheensa ja sitten vannottiin, ettei enään ikin valehdella mutta tuommoisia rahaan liittyviä pikkuvalheita on ollut tuonkin jälkeen. Luottamukseni on mennyt aika lailla, nyt maalailen jo mielessäni pettämistarinoita ja luen miehen tekstiviestit jne. Todella alhaista ja minua harmittaa, että olen alkanut näin toimia. Tuntuu vaan, että jotain salataan enkä voi luottaa miehen sanaan. Mitä minä oikein teen? Voiko tällainen suhde toimia? Rakkautta on.
Vastaukset 2
- kantapäät vastakkain
Omalla kohdallani ei toimisi.
- Dirlan Daa
Et ylireagoi vaan olet ihan aiheesta huolissasi. Miehen talousasioissa on jotain ongelmia, ja niistä valehtelu ei ole normaalia. Pettämiseen tuo ei sinänsä viittaa, mutta itse en pystyisi olemaan sellaisen ihmisen kanssa, jonka sanaan ei voi luottaa talousasioissa. siinä on yhdessä asuessa liikaa riskiä. Jos haluat vielä yrittää niin puhu miehelle suoraan. Sano, että toistuvat valheet ovat aiheuttaneet sen, ettet enää pysty luottamaan häneen vaan luottamus pitää hiljalleen palauttaa täydellisellä avoimuudella. Eli sulle täysi näkyvyys hänen tilitietoihin yms joksikin aikaa, kunnes tunnet taas että pystyt luottamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1261583
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2031016Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.152669Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.232546- 187509
- 31500
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut11454- 185454
- 41436
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen18403