Pihvitupa

Eipä kerenny auetakkaan kun meni jo kiinni. Se El' Rancho niminen pihvitupa joka piti tulla siihen entisen Koodin tiloihin. Tuoreherkku - myymäläkin on jo suljettu, voi voi!
Kyllä on yrittäjillä kovat ajat, kun kokka iskee ennenkuin liike on avattu?
Sääli, sillä kyllä tuon tapaisilla ravintolalla olisi ollut kysyntää.
No jäipä kaikilla kokeilematta ravintolan herkut.
Uutta odotellessa, hauskaa vappua.

TV:
Paroni Pontus Jacobert von Petkunterä
12563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Miten suuri mahtanee olla tarttiraha . Olisin myös ostanut tästä tuotteita käydessäni tutustumaan liikkeeseen , mutta eihän tätä ollut avattukaan . Tuolla Mäntylänkadun ja Koivuharjunkadun risteyksen homerötiskössä on jälleen remontointi meneillään , tuleneeko taas kaljabaari . Kylläpä tovereita houkuttaa nuo tarttirahat busineksen tekoon , vai käyvätkö ulkomaiset veijarit nostamassa kaikki avustukset ja tarttirahat . Rahaa kuitenkin tuntuu löytyvän näihin yrityksiin , vaikka ovat samana päivänä kiinni avauksen kanssa . Joku näissä mättää , jolla on suora yhteys julkisen sektorin huimaan velkaantumiseen , joka sitten laitetaan väestön ikääntymisen syyksi . Niin , eikä tarvitse kun vilkaista kadunlaitoja parhaimpaan työaikaan , ymmärtää , että jotain on pielessä . Uusia luxusautoja seisoo kilometrien jonoissa homeraunioiden keskellä .

Äänestä
  • Tuskin on starttirahasta kyse. Se on nimittäin 32,66€ / vrk ja lisäosa enintään 60% perusosasta.
    Elikkäs reilu tonni kuukaudessa. Ei sillä isoa pihvitupaa ja lähiruokakauppaa paljoo perusteta.
    Yrityslainaa pitää olla ja paljon, veikkaampa että tässä tapauksessa sitä oli liian vähän?

    Äänestä

  • Ahmed Khaheli kirjoitti:

    Tuskin on starttirahasta kyse. Se on nimittäin 32,66€ / vrk ja lisäosa enintään 60% perusosasta.
    Elikkäs reilu tonni kuukaudessa. Ei sillä isoa pihvitupaa ja lähiruokakauppaa paljoo perusteta.
    Yrityslainaa pitää olla ja paljon, veikkaampa että tässä tapauksessa sitä oli liian vähän?

    Näin siis jos työtön rupeaa yrittäjäksi ja saa täyden starttieahan. Tuosta toki vähenneteen verot, joten se välitön hyöty on max 800 ekua/kk. Jos olet jo yrittäjä tai muuten vain työelämässä jää starttirahat saamatta.

    Starttirahan lisäksi on muita tukikanavia, mutta niiden saamiseksi joutuu laittamaan omaa rahaa tai velkaa.

    Todella kaukaa haettu tuo tukihuijaus!

    Äänestä

Onpas harvinaisen ikävä asia.

Äänestä
  • Haloo jos vain aiotaan käydä se ei riitä nimim. käynyt ja tyytyväinen asiakas.

    Äänestä

kerhohuonetta sinne väsätään.

Äänestä
  • Avautuu pian. Tosin ei nimi minulle avaudu. Ei vaikuta kovin läheiseltä.

    Äänestä

Posari tänään: Lähiruokayritys konkurssiin Kemissä

On tämä uskomaton juttu että ei kunnolla auki saatu kun menee jo konkkaan ! - kuinkahan paljon ehtivät tehdä velkaa ?

Äänestä
  • No ainakin taisivat saada hyvät tappiot rakennustöissä olleille yrittäjille.

    Äänestä

Huhu kertoo että Venäläiset huorat olis kääntändeet rahat Pankkikortilla tilit tyhjiksi ja se olis siinä tiedä sitten onko perää.

Äänestä
  • Ajattelin vaan kaupungilla kulkiessani, että kyllä Kemin kaupungissa on SUURI määrä toimivia kauppaliikkeitä. Siis että ne toimivat. Paljon harvinaisempaa on konkurssin takia lopettaminen.
    Rohkeasti pitäisi yrittämään lähteä, mutta ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PikkuPorvariPerkele kirjoitti:

Eipä kerenny auetakkaan kun meni jo kiinni. Se El' Rancho niminen pihvitupa joka piti tulla siihen entisen Koodin tiloihin. Tuoreherkku - myymäläkin on jo suljettu, voi voi!
Kyllä on yrittäjillä kovat ajat, kun kokka iskee ennenkuin liike on avattu?
Sääli, sillä kyllä tuon tapaisilla ravintolalla olisi ollut kysyntää.
No jäipä kaikilla kokeilematta ravintolan herkut.
Uutta odotellessa, hauskaa vappua.

TV:
Paroni Pontus Jacobert von Petkunterä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu