What if...

Mitä jos lapselle käy jotain?

Kannattaisi sitäkin miettiä jonon jatkoksi.

Ap. Olisi hyvä jos puhuisit peloistasi jollekkin; hyvälle ystävälle, äidille tai muulle sukulaiselle, puolisolle tai neuvolassa otat nämä puheeksi.

Tuollaisten pelkojen kanssa ei ole hyvä elää, niistä kannattaa puhua jonkun kanssa.

1. Kyllä, synnytys sattuu, mutta niinkuin kaikki kipu, se ei ole verrattavissa.
Pelko myös lisää kivun tuntua ja ahdistusta. Synnytyksen aikana myös saa kivunlievitystä, ja tätä asiaa voi puida jo etukäteen kätilöiden/lääkärin kanssa.

2. Kyllä se sieltä ulos tulee; vaikka sitten autettuna.

3. Suomessa on hyvä terveydenhuolto. He tarkkailevat tilaasi, ja saat apua silloin kun siihen on tarvetta.

4. Niin. Se voi revetä pahasti. Silloin se tikataan ja toipumisaika voi olla pitkä.
Jos repeämisriski on paha, kätilö saattaa leikata välilihan. He myös neuvovat synnytyksen aikana milloin ponnistaa ja milloin lopettaa, jotta repeämät eivät olisi niin pahat. Silti niitä joskus tulee.

5. Ei se leikkaus mikään mörkö ole, eikä synnytys ole epäonnistunut vaikka leikkattaisiinkin. Yleensä leikkaukseen päädytään, jos se on äidin/vauvan edun mukaista.

6. Äitiyteen kasvetaan lapsen mukana. Se on pitkä tie, eikä aina helppo, mutta kaikki äidit sen joutuvat kulkemaan. Vaikket heti osaisi, Sinä opit kyllä. :)

Juttele ihmeessä näistä asioista jonkun kanssa, jookos. :) Älä suotta elä pelossa, sillä tietoa ja tukea löytyy kyllä.

Lohduttaako yhtään että, et voi hautoa sitä loputtomiin. Kyllä se ulos tulee tavalla tai toisella. :)

Niin.. Synnytys tosissaan sattuu pirusti, yksi takana ilman mitään kivun lievityksiä, mutta kyllä siinä synnyttäessä ei sitä kipua pahemmin mieti, kun keskittyy sen lapsen mahdollisimman nopeaan syntymään. Kyllä siittä suoriutuu, se on se biologia sellainen :)

Jos lapsi ei synnytyksessä ulos tule, autetaan se keinolla tai toisella sieltä pihalle (imukupit,hätä-sektiot jne). Ei sinne mahaan kukaan ole vielä asumaan jäänyt.

Synnytys voi todella kestää muutaman vuorokaudenkin, mutta kyllä se elimistö sen kestää. Eriasia jos käy todella huonosti, tulee pahoja verenvuotoja tai muita, mutta siinä vaiheessa sinä olet jo leikkaus-salissa. Älä panikoi, kyllä sä sen kestät varmasti. Nykyään äiti-kuolleisuus on todella harvinaista.

Jos alapää repeää, niin se kursitaan kasaan. Palautuminen voi kestää, mutta se nyt on pientä kaikkeen uuteen ihanaan verrattaessa :) Ja _näitäkään_ ei kannata liikaa pohtia, sillä itsellä ei ainakaan tullut pienintäkään vauriota mihinkään. Nää on niin yksilöllisiä asioita...

Jos päädytään leikkaukseen, niin sitten se vain on niin. Älä sitäkään murehdi etukäteen, sitä kun et voi tietää koskaan miten se synnytys lopulta menee.

Ja lapsen saat synnyttyä hetkeksi rinnalle, jonka jälkeen se pestään ja punnitaan. Mä voin luvata, että paniikkia tuskin tunnet. Ei ole olemassa sen parempaa tunnetta, kun saada se oma lapsi sieltä mahasta pois. Kyyneleitä tosin voi vieriä, mutta pelkästä onnesta. Se tunne pitää kokea, ennekuin tietää. Kätilö on kyllä katsomassa vieressä, että kaikki sujuu, joten yksin ei tarvitse olla.. Sairaalassa on hoitajat sitä varten, että he neuvovat sinulle kaiken tarvitseman kädestä pitäen, jos on tarvetta. Näytetään vaippojen vaihdot, katsotaan, että imetys alkaa sujumaan, opetellaan vauvan peseminen jne. Kaikkeen saat kyllä apua tarvittaessa, joten älä panikoi ja sterssaa suotta. Kyllä sä osaat lapsesi varmasti hoitaa ja apua saa aina jos sitä tuntee tarvitsevansa.

Hei "huono äiti?",
olet rohkea, kun uskallat myöntää pelkosi. Väitän, että moni miettii näitä samoja asioita, ainakin minä ennen ensimmäistä synnytystäni. Ja se on aivan ok, kuten sekin, jos ei mieti. Näiden kysymysten pohtiminen on ehkä sinulle osa matkaasi äidiksi. Itseäni lohduttivat tilastot ja faktat - Suomessa on todella harvinaista, että äiti tai lapsi kuolisi synnytykseen. Ja jos jotain repeää, pahastikin, Suomi on maailman paras maa olla tikattavana, koska repeämät korjataan sitten vaikka leikkaussalissa saakka.

Sehän synnytyksessä niin pelottavaa onkin, että se on tuntematon matka, joka kerta. Varsinkin ekalla kerralla, mutta jokainen on omanlaisensa, eikä välttämättä muistuta edellistä.

Viimeinen kohta on tärkeä. On myytti, että jokainen äiti ratkeaisi onnesta ja rakkaudesta saatuaan vauvan syliinsä. Me olemme erilaisia ja sinusta saa siinä hetkessä tuntua ihan siltä miltä sinusta tuntuu. Yksi viisas äiti sanoi minulle, että suhtautuu vauvan syntymään kuin kuka tahansa uusi ihminen muuttaisi perheeseen. Se vaatii aikaa, ja sille saa antaa aikaa. Se on suuri muutos, eikä se aiheuta pelkästään positiivisia tunteita. Se vaatii sopeutumista ja psykologista työtä, jota teet kun pohdit näitä asioita.

Ja jos et tiedä, mitä tekisit saatuasi lapsen syliin, kysy kätilöltä. Tosin ihan ensin ei tarvitse tehdä mitään, vauvan annetaan myös ihmetellä rinnan päällä että mitä juuri tapahtui. Kun hän aikanaan alkaa hamuta, kokeillaan ensi-imetystä. Sekin voi olla kummallista tai vaivaannuttavaa tai outoa, tai mielettömän ihanaa, tai mitä tahansa. Muista sairaalassa ollessasu, että sinulla on lupa ja oikeus pyytää ja kysyä apua! Sitä varten henkilökunta on paikalle, että opastavat ja neuvovat sinua. Käytä siis sitä piipparia rohkeasti :)

Sinikka-pappi