Suomen viimeinen miesten pukutehdas sinnittelee
Yle: Talous ja politiikka - 1 tunti 53 min sitten
Kotimaisella pukutehtaalla on tukalat paikat. Salmun perheen omistama Salmutex työllisti parhaimmillaan kymmenen työntekijää, nyt ulkopuolisia ompelijoita on enää kuusi.
– Tässä on tavallaan laman kourissa sinnitelty koko ajan. Halpatuontipuvut ovat vääristäneet sitä mielikuvaa, mitä mittapuku maksaa ja se on tuonut meille hintapainetta, toimitusjohtaja Pasi Salmu miettii.
Suomalainen vaatetuotanto on ollut alamaissa jo pitkään. Salmutex on viimeinen pukutehdas, muut ovat joko luovuttaneet tai siirtäneet tuotantonsa ulkomaille. Suomessa valmistettuja kankaitakaan ei ole enää saatavilla.
– Kustannusten perässä mennään, ja kotimainen eettisesti tehty työ on kallista. Työoloja valvotaan hyvin, joten niiden pitää olla kunnossa, Salmu lisää.
Markkinoinnista kasvua
Konginkankaalla halutaan uskoa vielä kotimaisen mittapuvun vetovoimaan. Työvoimakustannuksista pukutehtaalla ei voida enempää nipistää, joten uutta nousua on etsittävä yksilöllisyydestä ja laadusta.
– Markkinointiin pitää satsata, kiertää ahkerasti Suomea ja houkutella ihmisiä kotimaisen puvun ostajiksi. Eikä se mittatilauspuku niin kallis ole. Keskimäärin 350 eurolla saa mittojen mukaan tehdyn puvun. Asiakas voi valita itse kankaan varastossa olevista kankaista. Loppujen lopuksi se ei ole kovin kallis hinta, sillä vuokrapukukin maksaa usein lähemmäs 200 euroa, eikä sitä saa omaksi, Pasi Salmu summaa.
SUOSI SUOMALAISTA---OSTA KOTIMAINEN PUKU
MITTATILAUS
0
113
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!9111896Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla1069020Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1114919Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka364135- 1004124
Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti63914Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113699Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei693586Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle273543Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden143530