Klassisesti meni. Mies hommasi itselleen toisen naisen ja vieläpä lapsen hänen kanssaan. Alkuu tuli pettymys ja epävarmuus tulevaisuudesta. Mies vaati minua hyväksymään lapsensa ja sen, että lapsi on hänen elämässään mukana. Ei kuitenkaan halunnut elää naisen ja lapsen kanssa.
Aikani yritin ymmärtää ja esittää täydellistä ja anteeksi antavaa ihmistä. Mies vakuutteli rakkautaan ja haluaan elää kanssani kuin normaali perhe. Kuitenkin mielessä painoi jatkuvasti onko heidän suhteensa loppu vai ei koska vaistosin tietynlaisen salaamisen ja seläntakana pelaamisen.
Välillä halusin uskoa yhteiseen tulevaisuuteen ja välillä kysyin itseltäni olenko ihan tyhmä ja annan ihmisten pettää minut uudestaan ja uudestaa?
Viha kasvoi sisälläni kuitenkin niin suureksi. Epäonnistuminen, epäluottamus, oma riittämättömyys antaa anteeksi, mitättömyys, tyhmyys.
Viha on myrkyttänyt mieleni täysin, koska mies on jäänyt kiinni useita kertoja valehtelusta, todisteet on 100%.
Samalla jatkuu kuitenkin rakkauden vakuuttaminen. Kuitenkin epämääräiset ilta ym menot sen kun jatkuvat.
Eli ei edes yritä korjata mitään, minun pitäisi vain unohtaa kaikki paha mitä on tapahtunut. Miten voin unohtaa, jos toinen ei edes yritä?
Meni pitkään ennen kuin sain miehen muuttamaan pois asunnostamme, joka on minun. Hän kun halusi niin kovasti elää perhe-elämää kanssamme. Vihaan miestä edelleen ja ero ei ollut kovinkaan kaunis. Kaikki vedettiin pöytään millä toista voi loukata. Ahdisti katsoa miestä kotona. Nyt on huojentunut olo kun on lähtenyt pois. Koska en vain enää pystynyt häntä katsomaan ja kuuntelemaan jatkuvia valheita.
Tällä hetkellä välimme ovat täysin poikki, enkä edes tiedä miten mies hoitaa suhteensa lapsiinsa. Toiveena olisi neutraalit ja vihasta vapaat välit, että voisimme vielä joskus käyttäytyä kuin aikuiset ja pääsisin itse irti tästä suunnattomasta vihasta.
Useaan kertaan olen jo sanonut, ettei minulle tarvitse enää valehdella sillä kaikki on jo pilalla ei ole enää mitään menetettävää. En raksta häntä eikä hän rakasta minua enää, päätelleen käyttäytymisestä ja jatkuvasta pettymysten tuottamisesta. Mutta kun hän rakastaa niin paljon minua.
Voiko tällaisen katastrofin jälkeen koskaan enää pystyä kohtaamaan toista täysin neutraalisti ja asiallisesti?
Mielstäni jokainen on ansainnut anteeksi antamisen, mutta en hyväksy valehtelua enkä salaamista, selän takana toimimista. Luottamus kun on mennyt on mennyt kaikki enkä itse sitä takaisin saanut, vaikka yritin. Hän ei edes yrittänyt.
Aikani yritin ymmärtää ja esittää täydellistä ja anteeksi antavaa ihmistä. Mies vakuutteli rakkautaan ja haluaan elää kanssani kuin normaali perhe. Kuitenkin mielessä painoi jatkuvasti onko heidän suhteensa loppu vai ei koska vaistosin tietynlaisen salaamisen ja seläntakana pelaamisen.
Välillä halusin uskoa yhteiseen tulevaisuuteen ja välillä kysyin itseltäni olenko ihan tyhmä ja annan ihmisten pettää minut uudestaan ja uudestaa?
Viha kasvoi sisälläni kuitenkin niin suureksi. Epäonnistuminen, epäluottamus, oma riittämättömyys antaa anteeksi, mitättömyys, tyhmyys.
Viha on myrkyttänyt mieleni täysin, koska mies on jäänyt kiinni useita kertoja valehtelusta, todisteet on 100%.
Samalla jatkuu kuitenkin rakkauden vakuuttaminen. Kuitenkin epämääräiset ilta ym menot sen kun jatkuvat.
Eli ei edes yritä korjata mitään, minun pitäisi vain unohtaa kaikki paha mitä on tapahtunut. Miten voin unohtaa, jos toinen ei edes yritä?
Meni pitkään ennen kuin sain miehen muuttamaan pois asunnostamme, joka on minun. Hän kun halusi niin kovasti elää perhe-elämää kanssamme. Vihaan miestä edelleen ja ero ei ollut kovinkaan kaunis. Kaikki vedettiin pöytään millä toista voi loukata. Ahdisti katsoa miestä kotona. Nyt on huojentunut olo kun on lähtenyt pois. Koska en vain enää pystynyt häntä katsomaan ja kuuntelemaan jatkuvia valheita.
Tällä hetkellä välimme ovat täysin poikki, enkä edes tiedä miten mies hoitaa suhteensa lapsiinsa. Toiveena olisi neutraalit ja vihasta vapaat välit, että voisimme vielä joskus käyttäytyä kuin aikuiset ja pääsisin itse irti tästä suunnattomasta vihasta.
Useaan kertaan olen jo sanonut, ettei minulle tarvitse enää valehdella sillä kaikki on jo pilalla ei ole enää mitään menetettävää. En raksta häntä eikä hän rakasta minua enää, päätelleen käyttäytymisestä ja jatkuvasta pettymysten tuottamisesta. Mutta kun hän rakastaa niin paljon minua.
Voiko tällaisen katastrofin jälkeen koskaan enää pystyä kohtaamaan toista täysin neutraalisti ja asiallisesti?
Mielstäni jokainen on ansainnut anteeksi antamisen, mutta en hyväksy valehtelua enkä salaamista, selän takana toimimista. Luottamus kun on mennyt on mennyt kaikki enkä itse sitä takaisin saanut, vaikka yritin. Hän ei edes yrittänyt.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Klisee tai ei, mutta aika parantaa haavat. Vuosia myöhemmin valitettavasti huomaa myös sen, että on itse ollut kovin naivi ja sinnitellyt ehkä turhaankin.
Oma eroni oli siisti ja puhuimme käytännön asioista analyyttisesti. Tosin jossain vaiheessa se räjähdys sitten tuli kuitenkin ja mieletön viha toista kohtaan nousi pintaan eron jälkeen.
Alussa toivoin, että voisimme käydä läpi asiat, jotka johtivat eroomme. Mutta ei niitä koskaan käyty eikä koskaan muodostunut avointa keskustelua. Ajan myötä sitten hyväksyy sen tosiasian, että toinen ei oikeasti muutu. Ei ala avoimeksi, ei rehelliseksi tms.
Vuosien myötä toinen on muuttunut "keneksi tahansa". Tietoisesti tietää että on oltu naimisissa, saatu lapsia jne. Tunnetasolla nuo muistot ovat kadonneet. Mies on samalla tuttu ja tuntematon. Vaikea selittää. Mutta sanonta "poissa silmistä, poissa mielestä" toimii avioeroissa ja nopeuttaa eheytymistä.
Selvät kyllä!!!!
Oma tilanteeni on tällä hetkellä hieman samanlainen. Pettäminen on jo varmistunut, samoin ero on jo selvä (mies muuttamassa pois), mutta edelleen vakuuttaa silmät kirkkaina, ettei toista naista ole. Lasten takia yritän pitää mölyt mahassani, ettei heidän tarvitsisi enää kuunnella riitelyä
Mielestäni sinulla on sama tilanne edessäsi kuin minulla, täytyy selvitä useasta pettymyksestä; erosta, pettämisestä ja valehtelusta (joka jatkuu ja jatkuu). Ja niistä pitää selvitä yksin, koska puoliso ei suostu kertomaan totuutta. Varmaan viha on aivan sallittu tunne tässä vaiheessa, suru ja tuska sekoittuvat siihen päivittäin. Mutta kunhan nuo on koluttu läpi ja onnistuttu välttämään katkeroituminen, niin uskoisin, että onnistut kohtaamaan miehesi neutraalisti ja asiallisesti. Itse ainakin pyrin siihen, elämä on niin kovin paljon mukavampaa ilman vihaa ja katkeruutta. Eiköhän tästä hengissä selvitä.
Haluamatta haukkua kaikkia, on olemassa kakkosia, jotka jättävät ehkäisyn pois tietoisesti, saadakseen eron aikaan ja varatun itselleen lapsen avulla, voivat olla nuoria ja kokemattomia rakastuneita. ehkä miehen kusettamia (mies voi valehdella heille rakastavansa, seksin saamisen vuoksi) tai jopa pelaajia. Yleensä ei toimi, hyvin itsekkäällä, kauaskantoisella teolla, miehen lupaa kysymättä, miehen arvostus ja kunnioitus kuolee, pettäjä joka voi jäädä loppuelämäkseen katkeraksi kakkoselle, silti, vaikka lasta rakastaisi ja ottaisi isänvastuunkin. Tiedän, että on vahinkoraskauksia, mutta on tahallisiakin, mutta harva kakkonen tunnustaa, jos olikin tahallinen.
Ymmärrän miestäsi, joka haluaisi jäädä avioliittoonsa. Näinhän hyvin moni mies toimii, lehtolapsesta ei ehkä edes kerrota vaimolle. Mutta sitä saa mitä tilaa, näin suuret elämän perustavaa laatua olevat asioita ei voi ohittaa, asia vaikuttaa loppuelämän ja monen ihmisen elämässä.
Viha on luonnollinen ja oikeutettu reaktio tilanteessasi, Kun välit ovat nyt poikki vihan vuoksi, lienee parempi pitää välit poikki aina kunnes vihasi on käsitelty ja loppunut, muuten syntyy lisää hajoittavaa riitaa ja oma toipumisesi pitkittyisi. Kuulostaa että lapsesi ovat riittävän vanhoja pitämään isäänsä yhteyttä ilman että senkään vuoksi sinun tarvitsisi exääsi tavata. Luulen, että on niin vaikea tilanne sinulle, että kaikkien osallisten elämän kannalta, myös omasi ja omien lastesi, että erosit. Ole ylpeä ratkaisustasi ja päätöksentekokyvystäsi.
Halit. Olen hyvin pahoillani siitä mitä olet joutunut kokemaan, ilman että sinulla on ollut mitään osaa tapahtuneisiin, miehen teot ovat olleet hyvin suuri loukkaus sinua kohtaan. Ero on oikea päätös, on rajansa siinä kuinka paljon kannattaa antaa itseään loukattavan avioliiton, lasten tai rakkaudenkaan vuoksi. Pysy päätöksessäsi, tsemppiä sinulle,
Vetää hiljaiseksi. Olet vahva ja terve nainen. Osaat varmasti käsitellä tunteitasi, pääset varmasti vihan, pettymyksen yli. En usko sinun katkeroituvan, kun osaat noin hyvin käsitellä tunteitasi. Miehesi ei todellakaan ollut sinun veroisesi, sinua odottaa parempi elämä. Näin uskon. Älä ota miestä miessään nimessä takaisin, varmasti olisi kiva asua toisen asunnolla, nauttia täydet edut joka puolella. Jaksamista ja ilon hetkiä sinulle!
Kyllä, aika parantaa haavat.
Ja kiitos aloituksesta, oli kuin olisin omia tunteitani lukenut! Täällä oli viime vuonna ihan sama tilanne päällä, paitsi kenelläkään ei ole lapsia. Vuosi sitten ahdistus oli aivan kaamea, mies kielsi kaiken vaikka minä tiesin. Suuttui aivan hirveästi jos yritin ottaa asian puheeksi. Sellaista arkea yritettiin elää kunnes jaksoin viimeisillä voimillani ottaa ratkaisevan askeleen koti eroa. Se oli vaikeaa, sillä rakkauteni mieheen oli ollut niin valtava ja vahva. Ei millään meinannut mennä tajuntaa, ettei tämä ole painajaisunta, vaan tapahtuu minulle ihan oikeasti hereillä ollessani.
Tiedän että tästä toipuu, vaikka pettymys oli ihan hirvittävä ja oksettava. Olen tehnyt surutyötä ja jo puolessa vuodessa toipunut todella hyvin. En ole käynyt ammattiauttajalla, vaan lukenut ja kirjoittanut. Olen niellyt karvaan pettymyksen ja nautin tästä yhden naisen kodista. Mieli on keveä ja postiivinen, en osaa enää edes kuvitella miestä tähän kotitalouteen. Mitä vähemmän olemmme tekemisissä, niin sen vieraammaksi ja yhdentekevämmäksi hän muuttuu.
Salasuhde tuli ja meni, miehen osalta se oli vain pelaamista. Siksi hän ei tunnustanut, síllä hän ei milloinkaan halunnut erota. Mies haluaa nyt "aloittaa alusta" kanssani, mutta sehän on minulle ihan mahdotonta. Hänen jatkuva vonkaamisensa jo ahdistaa. Varsinkin kun mies ei edelleenkään halua puhua. Kerran hän sanoi, että anteeksi. Kysyin että mitä hän pyytää anteeksi, eikä hän pystynyt kakistamaan sitä ulos. Minun pitäisi tästä noin vain antaa anteeksi ja unohtaa. Mies opetti minut olemaan paljon yksin. No, nyt osaan olla paljon yksin, en kaipaa tähän herraseuraa. Nyt on oikeastaan hyvä olla.