En tiedä onko tästä mitään ulospääsyä. Olen 24 vuotias nuori mies, joka on ajautunut aikamoiseen negatiiviseen tunteiden vuoristorataan. Olen yksinäinen ja osasyyn tähän tiedänkin...
Aloitin vakituisen työnteon jo 16-vuotiaana, samaan aikaan kun aloitin lukion suunnilleen. Oli pakko muutta pois kotoa perheongelmien takia ja ajattelin myös itseni elättää, vaikka luonnollisesti vanhemmiltakin sain rahaa, sen minkä valtio niiltä imi. Aamulla kouluun ja yhdeltätoista illalla kotiin, töistä. Ja samaa rumbaa on jatkunut tähän päivään asti, kun sain 23 vuotiaana AMK:n käytyä. Se työn määrä mikä minulla on ollut on aivan käsittämättömän suuri, lukio ja AMK läpi jokapäiväisen työnteon ohella.
Kaverit tippuivat vähitellen vuosien myötä, alussahan niitä oli ja on nytkin pari. Yksi nainen on ollut, saman ikäinen, lähti 5 vuoden suhteen jälkeen toisen matkaan (no se siitä). Tällä hetkellä menen paikasta toiseen töiden perässä, pääosin ulkomailla.
Elämä on siltä osin kunnossa, että on kelpo työpaikka, fyysinen terveys kohdillaan eikä mitään alkoholiongelmia, olen siis ihan ok kaveri. Suuri yksinäisyys painaa vaan minua kasaan todella lujaa. Ja se naisen puute on se suuring ongelma, minä kun menen paikasta toiseen.
Ja nyt itse ongelmaan ( jos jaksoit tänne lukea):
Ne harvatkaan kaverit eivät ole aina lähellä, nytkin 3 kuukautta ulkomailla asunenaa yksinäisyys saa aivan uudet mittasuhteet eri kulttuurissa kun olen "muukalainen".
No olen ulkonäöllisesti aika komea ja saan kauniilta naisilta suomessa sekä vieraassa kultuurissa vielä enemmän huomiota. Se miltä näytän ei minua juuri kiinnosta, jos luulit että alan asialla leijumaan, mainitsin nyt vaan faktan. Olen jo niin kyynistynyt että en ole ollut eron jälkeen (yli vuoteen) naisen kanssa missään tekemisessä.
Yksinäisyys on jo osa minua, mutta joku minussa herää silti aina. En tänään(kään) voinut mennä vaateostoksille, sillä jokaisessa kaupassa on samanikäisiä nuoria naisia joista osa hymyilee ja aloittaa silmäpelin. Tänään kenkäliikkeen ohi ja naisen katse seurasi minua.
Tuntuuhan se ihan hyvältä tavallaan, kun saa vastakkaiselta sukupuolelta huomiota, mutta todellisuudessa naisten huomio on minulle sitä, kuin bensaa heittäisi liekkeihin. Tällä on vain hirveä käänteinen vaikutus, muistuttaa siitä mitä ei ole. Nuoruuden ongelmat ja kuluttava "opiskelijaelämä" (vain työtä, ei mitään muuta) ovat tehneet minusta jo aikamoisen ihmisraunion. En voi vastata näille kaiuille, koska kuka haluaisi parisuhteeseen yksinäisen kanssa.
Silti, en voi estää niitä tunteita mitkä tulevat pintaan kun naiset antavat huomiota, hukuttaa kyllä halauisin ne, sillä myöhemmin yksin kotona ne tappavat sisältä. Tämä on nyt se ongelma, muuten olen ihan sujut yksinäisen elämäni kanssa.
Anteeksi, oli pakko avautua...
Aloitin vakituisen työnteon jo 16-vuotiaana, samaan aikaan kun aloitin lukion suunnilleen. Oli pakko muutta pois kotoa perheongelmien takia ja ajattelin myös itseni elättää, vaikka luonnollisesti vanhemmiltakin sain rahaa, sen minkä valtio niiltä imi. Aamulla kouluun ja yhdeltätoista illalla kotiin, töistä. Ja samaa rumbaa on jatkunut tähän päivään asti, kun sain 23 vuotiaana AMK:n käytyä. Se työn määrä mikä minulla on ollut on aivan käsittämättömän suuri, lukio ja AMK läpi jokapäiväisen työnteon ohella.
Kaverit tippuivat vähitellen vuosien myötä, alussahan niitä oli ja on nytkin pari. Yksi nainen on ollut, saman ikäinen, lähti 5 vuoden suhteen jälkeen toisen matkaan (no se siitä). Tällä hetkellä menen paikasta toiseen töiden perässä, pääosin ulkomailla.
Elämä on siltä osin kunnossa, että on kelpo työpaikka, fyysinen terveys kohdillaan eikä mitään alkoholiongelmia, olen siis ihan ok kaveri. Suuri yksinäisyys painaa vaan minua kasaan todella lujaa. Ja se naisen puute on se suuring ongelma, minä kun menen paikasta toiseen.
Ja nyt itse ongelmaan ( jos jaksoit tänne lukea):
Ne harvatkaan kaverit eivät ole aina lähellä, nytkin 3 kuukautta ulkomailla asunenaa yksinäisyys saa aivan uudet mittasuhteet eri kulttuurissa kun olen "muukalainen".
No olen ulkonäöllisesti aika komea ja saan kauniilta naisilta suomessa sekä vieraassa kultuurissa vielä enemmän huomiota. Se miltä näytän ei minua juuri kiinnosta, jos luulit että alan asialla leijumaan, mainitsin nyt vaan faktan. Olen jo niin kyynistynyt että en ole ollut eron jälkeen (yli vuoteen) naisen kanssa missään tekemisessä.
Yksinäisyys on jo osa minua, mutta joku minussa herää silti aina. En tänään(kään) voinut mennä vaateostoksille, sillä jokaisessa kaupassa on samanikäisiä nuoria naisia joista osa hymyilee ja aloittaa silmäpelin. Tänään kenkäliikkeen ohi ja naisen katse seurasi minua.
Tuntuuhan se ihan hyvältä tavallaan, kun saa vastakkaiselta sukupuolelta huomiota, mutta todellisuudessa naisten huomio on minulle sitä, kuin bensaa heittäisi liekkeihin. Tällä on vain hirveä käänteinen vaikutus, muistuttaa siitä mitä ei ole. Nuoruuden ongelmat ja kuluttava "opiskelijaelämä" (vain työtä, ei mitään muuta) ovat tehneet minusta jo aikamoisen ihmisraunion. En voi vastata näille kaiuille, koska kuka haluaisi parisuhteeseen yksinäisen kanssa.
Silti, en voi estää niitä tunteita mitkä tulevat pintaan kun naiset antavat huomiota, hukuttaa kyllä halauisin ne, sillä myöhemmin yksin kotona ne tappavat sisältä. Tämä on nyt se ongelma, muuten olen ihan sujut yksinäisen elämäni kanssa.
Anteeksi, oli pakko avautua...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oi voi... Tyydy siihen mitä voit saada eli eri nainen joka ilta jos tarina pitää paikkaansa. Mieti parisuhteita sitte jos joskus paikalles asetut johonki.
^^ näin!