Kyllä, ikuisuus kysymyksiä nämä ikäero asiat, mutta mielipiteitä kaipaan silti!
Olen 20 v ja ihastukseni on 32 v jolla on kaksi lasta (n. 5 ja 4 v). Meillä on jonkin aikaa ollut selvää silmäpeliä ja ollaan pikkuhiljaa tutustuttu ja facessa alettu jutteleen. Itse olen juuri eronnut lähes 7 vuoden suhteesta ja tämä mies on eronnut about 1,5 vuotta sitten avioliitosta.
Ei olla mitään mistään tunteista puhuttu sanallakaan, mutta selvää on että flirttiä ja kiinnostusta tässä on molemmin puolin. Mutta voiko 32 v mies, joka on isä, olla tosissaan kiinnostunut 20 vuotiaasta naisesta? Koen olevani fiksu ja kypsä ikäisekseni, eikä tapanani ole sekoilla kännissä kylillä kuten monet ikäiseni ja mies tietää sen.
En pyydä teitä ennustamaan tässä mitään, mutta lähinnä tahtoisin kokemuksia samantapaisista tilanteista ja kommentteja fiksuilta 30 miehiltä. Voiko hän siis olla ihan tosissaan kiinnostunut ihan parisuhteesta tämän ikäisen kanssa, vai pitääkö hän minua vielä jonain teinityttönä jonka kanssa vois vaan vähän säätää... ?
Olen 20 v ja ihastukseni on 32 v jolla on kaksi lasta (n. 5 ja 4 v). Meillä on jonkin aikaa ollut selvää silmäpeliä ja ollaan pikkuhiljaa tutustuttu ja facessa alettu jutteleen. Itse olen juuri eronnut lähes 7 vuoden suhteesta ja tämä mies on eronnut about 1,5 vuotta sitten avioliitosta.
Ei olla mitään mistään tunteista puhuttu sanallakaan, mutta selvää on että flirttiä ja kiinnostusta tässä on molemmin puolin. Mutta voiko 32 v mies, joka on isä, olla tosissaan kiinnostunut 20 vuotiaasta naisesta? Koen olevani fiksu ja kypsä ikäisekseni, eikä tapanani ole sekoilla kännissä kylillä kuten monet ikäiseni ja mies tietää sen.
En pyydä teitä ennustamaan tässä mitään, mutta lähinnä tahtoisin kokemuksia samantapaisista tilanteista ja kommentteja fiksuilta 30 miehiltä. Voiko hän siis olla ihan tosissaan kiinnostunut ihan parisuhteesta tämän ikäisen kanssa, vai pitääkö hän minua vielä jonain teinityttönä jonka kanssa vois vaan vähän säätää... ?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ei muuta kun anna mennä vaan. Kyllä miehellä täytyy ollakkin enemmän ikää. Viksu nainen ei sekaannu mihinkään 2 kympisiin kloppeihin.
Et arvaa miten hyvä mieli tuli sun kommentista :) Kai tässä ite kaipaa vaan potkua takapuolelle että luottais itteensä enemmän, eikä ajattele että se pitää mua ihan kakarana.
minusta 20-vuotiaalla ei ole voinut olla 7 vuotta kestänyt SUHDE. ei 13v tiedä mitään parisuhteesta.
siinäpä alat suhteeseen, mutta ota huomioon, että olette aivan eri maailmoista ikänne takia. 5v päästä homma voisi toimiakin, mutta 20v on vielä suht lapsi, kun taas 32v on lähellä ruuhkavuosia. 20v opiskelut ja kasvu edessä, 32v uraputki ja lapset.
en silti suosittele myöskään 20v miestä aloittajalle - tuo on vielä sitä ikää, kun pojat on lapsellisempia.
koska sinulla ei ole tietoa miehen tunteista/haluista sinua kohtaan, kannattaa huomoida, että tälle voit olla pelkkää leikkiä, pikkuflirttiä, piristystä tai jopa egon buustausta. tuollainen kirjoittelu ja vielä facessa ei kerro mitään todellisuudesta.
Realisti vai katkeroitunut jostain kenties? :)
A) Kyllä, olen seurustellut 13 vuotiaasta saakka ja juuri eronnut. Mikä siinä on niin epänormaalia? Eikös se juuri kerro siitä, että minä en tosiaan vaihda miehiä lennosta, jonka pitäisi olla realistisesti ajateltuna myös yksi merkki nuoren naisen kypsästä ajattelusta?
B) Ymmärrän sen, että ikäero voi tuottaa ongelmia tietyissä asioissa. Mutta et kuitenkaan tiedä mun tai hänen elämästä yhtään mitään. Itse olen ollut vakituisessa työssä nyt 2 vuotta ja mun elämässä ei ole enää tiedossa opiskelua. Kuten sanoin aloitusviestissä, mun elämään ei kuulu enää biletys ja ryyppääminen. Mitä minä kaipaan elämältäni, on parisuhde, työ ja oma perhe.
C) Et suosittele minulle 30 v miestä, mutta et myöskään 20 v miestä? :D Kaipa tässä sit yksin jatketaan!
D) En tiedä mistä päättelet, että me puhutaan pelkästään facessa? Et tiedä edes miten ollaan tutustuttu. Siinä oot oikeassa, että en voi olla varma mistään, siksi kyselenkin kokemuksia muilta. En tosiaan tee mitään johtopäätöksiä mistään Suomi24 palstoilta saamieni kommenttien perusteella, mutta muiden kokemuksia on aina kiva kuulla.
13-vuotias on lapsi, ei ole vielä henkisesti kasvanut, jotta tietäisi mikä on parisuhde, rakkaus, kumppanuus.
realisti5 taitaa olla pikkusen hakoteillä
Niin on.
Aloittajalle sanoisin että anna mennä vaan. Se joko onnistuu tai sitten ei, mutta maailmassa on kamalampiakin asioita kuin epäonnistunut suhde. Ja jos onnistuu niin parempia asioita kuin hyvä parisuhde on vaikea löytää.
Kokeiltuasi olet joko kokemusta tai hyvää miestä rikkaampi. Et voi kuin voittaa. Onnea matkaan!
Olet mies46 tyhmä tai vain ajattelematon! Tai sitten vain provoava tyyppi..
Älä nyt keskenkasvuista yllytä, sillä pienet lapset pitää säästää näiltä tytönheitukoilta. Heillä ei ole kypsyyttä vielä kenenkään äitipuoleksi!
Hyvä, kun jaksavat itsestään välittää...
Kyllä maailmassa on todella pahempia asioita kuin epäonnistunut suhde, mutta yhdenkään syyttömän lapsen mielenterveyden hinnalla ei kenenkään kannata lähteä leikkimään.
Kasva sinäkin aikuiseksi, kun ikä jo sitä edellyttäisi!
Kyllä se voi toimia! :) itse olin 19 (täytin 20) tutustuessani kihlattuuni, joka oli silloin 33 (täytti 34). Eipä tässä varmaan yhdessä asuttaisi tai kihloissa oltaisi jos mies ei tosissaan olisi. Miehellä ei ole lapsia, mutta haaveissa kyllä olisi saada muutama lapsi.
Nyt on ikää pian 23v ja miehellä pian 37v. Kolme vuotta ollaan yhdessä taivallettu ja ei ikäero meillä ole mitään ongelmia tuonut. Me kun ollaan luonteeltamme melko samanlaisia ja samanlaiset haaveet molemmilla. Yhdessä harrastetaan lenkkeilyä ja paljon muuta. :)
Kuulostaa aivan mahtavalta!
Meilläkin on tämän miehen kanssa tosi paljon samoja mielenkiinnon kohteita. Tokihan tässä on noi 2 lasta, jotka vaikuttaa asioihin paljon ja se on ymmärrettävää. Mutta mä olen itse valmis siihen että ne on aina välillä isänsä luona ja ne on aivan ihania lapsia, että ihan varmasti tullaan toimeen. Niiden lasten äitikin on ihan mukavalta vaikuttava ihminen, sen verran mitä oon siihen ohimennen törmännyt ja joskus muutaman sanan vaihtanut.
Tottakai itsekkin haluan yhden tai pari lasta tulevaisuudessa, niin lapset ei oo mikään nounou mulle. :)
Niin ja onnea teille ja tulevaisuudelle! :)
Toivotan teille myös tsemppiä ja onnea jatkoon! :) Ikäero ei siihen onneen vaikuta, kunhan muut osa-alueet pelittää
Täysin eri asia, kun miehellä ei ole vielä lapsia!
Aloittajalle sanoisin, että lakkaa höpäjämästä! Kerroithan, että teillä on ollut vasta silmäpeliä ja ihastumisen tunteita...siitä on todella pitkä matka parisuhteeseen.
Ei se pitkä seurustelusi lapsesta asti anna sinulle meriittejä niin, että olisit kypsä ikäiseksesi, päinvastoin. Sinulla on vielä juoksut juoksematta ja kokemukset hankkimatta.
Siksi suosittelen, että älä missään nimessä sotke itseäsi miehen perhe-elämään.
Älä sotke pienten lasten elämää, joka on jo kerran hajoitettu omien vanhempien erolla. Sinä et ole kypsä pienten lasten äitipuoleksi, joten pysy kaukana!
Onnettomia lapsia on liikaakin tässä maailmassa!
Kun ap kysyt, voiko olla kiinnostunut nuoresta naisesta, ei hän naisesta ole kiinnostunut, vaan naisen ulkokuoresta.
Tällä tarkoitan, että ajattelumaailmanne ovat ihan eri tasolla.
Toinen haluatko todella tuohon perheeseen, olet itse 20 vuotta ja miehen lapset tulisivat siihen yhtälöön mukaan.
Toki minun ajatusmaailmalla katsottuna mies on etsimässä takaisin nuoruutta kauttasi, älä anna asian mennä niin, sillä samalla hän tavallaan "hylkii" lapsiaan.
Kenenkään ei nyt pitäisi alkaa edes seukata miehen kanssa, hänen pitää ymmärtää, että hänellä on lapset eli perhe, josta pitää ottaa vastuuta, jota pakoon hän erossa on ilmeisesti juossutkin.
Ymmärrän täysin mitä moni tarkoittaa tuolla, että lapset on mukana ja se tässä kaikkein eniten myös mua huolestuttaa. Nimenomaan siksi kysyn täällä kokemuksia. Minä en todellakaan halua hypätä mukaan kenenkään perhe-elämään ja lähteä, kun ei toimikkaan homma ja aiheuttaa lapsille pahan mielen. Se on viimeinen asia mitä mä haluan tehdä. Ja jos tästä jotain kehittyis, niin minä en halua tulla esiteltäväksi lapsille ennenkö ollaan itse varmoja kaikesta.
(Lapset on isänsä luona n. viikon tai parin välein muutaman päivän kerrallaan.)
Te ette silti tiedä tätä tilannetta ja ette tunne meistä kumpaakaan, joten älkää tuomitko niin jyrkästi. Me tunnetaan miehen kanssa kuitenkin toisemme jo jonkin ajan takaa, joten kyse ei ole ihan vieraasta ihmisestä. Siksipä suuresti epäilen, että hän olisi kiinnostunut pelkästään mun ulkonäöstä... Ja ei tässä mihinkään parisuhteeseen olla noin vaan hyppäämässä, mutta sellainen tästä voi olla kehittymässä.
Ymmärrän myös sen, että 13 vuotiaana ei ole täysin tietoinen siitä, mikä on parisuhde, mutta 7:ssä vuodessa on kyllä ihan varmasti opittu ymmärtämään asioita. Naurettavaa sanoa, että en tiedä mitä seurustelu on. Nykypäivänä ihmiset eroaa mennen tullen, oli ikä sitten mikä tahansa, joten 7 vuoden suhde ON pitkä aika olla toisen kanssa tänäpäivänä.
Ja kuka tässä on miksikään äitipuoleksi alkamassa ihan tuosta noin vain? En minä ainakaan. Sitten voin sanoa olevani äitipuoli, kun tiedetään että ollaan tosissaan/ollaan naimisissa/seurusteltu monta vuotta. En halua esittää olevani ÄITIpuoli, kun en tiedä omista lapsista mitään. Rakastan lapsia ja varmasti tykkään viettää niiden kanssa aikaa, mutta äitipuoleksi kutsuminen ei ole ihan oikea termi tässä tilanteessa.
Et sä kyllä ole yhtään sen kypsempi kuin muutkaan oman ikäisesi ihmiset. Muutoin et hermostuisi, kun aikuiset ihmiset esittää omia näkökantojaan asiaan. Mutta nuoret on aina olleet ehdottomia, niin nykyisinkin. He kysyvät mielipiteitä ja kun ei oman mielen mukaan saa vastauksia, niin hermot menee. Ihan tyypilliseltä nuorelta naiselta kuulostat, sori.
Sehän se tässä säälittävää onkin että nämä "aikuiset ihmiset" ovat antaneet aika hyökkääviä kommentteja ja ovat siinä ja siinä rajalla etteivät ala haukkumaan aloittajaa törkeästi.
Aikuisen ihmisen toimintaa?
Realisti vai katkeroitunut jostain kenties? :)
> Mistä päättelet, että olisin katkeroitunut? Minulla ei ole mitään syytä olla katkera, en esim. ole kiinnostunut sinusta tai tästä miehestä. Olen onnellisesti naimisissa. Jos kysyy ihmisten mielipiteitä, kannattaa varautua siihen, että joku on eri mieltä eikä kaikki suitsutakaan, että jesjes, anna mennä! Ihan turhaat kävit puolustuskannalle, yritin vilpittömästi kertoa myös asian toisesta puolesta.
Koska en tunne sinua enkä miestä (hänestä et kertonut paljon mitään), vastasin oman kokemukseni pohjalta. Halusin varoittaa, että noin varhaisessa vaiheessa kun ei vielä tunneta, voi joutua "huijatuksi". Miehelläni (olemme kolmekymppisiä) on nimittäin eräs kaveri, joka tapailee muistaakseni 20/21-vuotiasta sairaanhoitajaa. Tämäkin neiti on siis koulut käynyt ja työelämässä, oma asunto jne. ei ole mikään ryyppääjä tai rellestäjä. Siltikin illanvietoissa 10v ikäero näkyy tietynlaisena elämänkokemuksen puutteena ja ideaalisen elämänkatsomuksen eroina. Ehkä paras sana olisi naiivi. Joskus miestä näyttäisi vähän paremman sanan puutteessa hävettävän tämä. Herttainen ja mukava tyttö on kyllä, mutta elää aikalailla suojattua ja "uskon kaiken" elämää. Tietysti se voi johtua myös koulutustasosta, me muut olemme esim. yliopiston käyneitä ja työelämässä vuosia olleita. Mutta myös erilaisia suhde- ja tunneolottuvuuksia kokeneita (esim. läheisen menetys, lapsen saanti, sairas tms). (ja urputtajille tiedoksi, että en tarkoita, etteikö 20v ole voinut kokea samanlaisia traumoja tai surua) Illanvietolla en tarkoita mitään filosofian maistereiden hipsterikamaa, vaan esim. aliaksen, trivial pursuitin pelaamista, saunailtaa tai ajankohtaisista tapahtumista puhumista. Tämä mies on myöntänyt, että ei usko jutun kasvavan syväksi, mutta nyt on kiva, kun on joku herttainen "hoivaamassa" ja jakamassa tätä hetkeä. Itse koen, että tämä mies huijaa tätä nuorta naista, ja siksi halusin kertoa myös asian toisesta puolesta. En siis sano, että sinä tai tämä sinun mies olisitte tällaisia - edelleenkin kerroin vain oman kokemukseni.
A) Kyllä, olen seurustellut 13 vuotiaasta saakka ja juuri eronnut. Mikä siinä on niin epänormaalia? Eikös se juuri kerro siitä, että minä en tosiaan vaihda miehiä lennosta, jonka pitäisi olla realistisesti ajateltuna myös yksi merkki nuoren naisen kypsästä ajattelusta?
> En sanonut missään vaiheessa, että olet epänormaali tai että vaihtaisit miehiä lennosta. Älä laita sanoja suuhuni. En missään vaiheessa kyseenalaistanut kykyäsi ajatella kypsästi. Sanoin, ettei mielestäni 13v seukkaus ole parisuhde.
B) Ymmärrän sen, että ikäero voi tuottaa ongelmia tietyissä asioissa. Mutta et kuitenkaan tiedä mun tai hänen elämästä yhtään mitään. Itse olen ollut vakituisessa työssä nyt 2 vuotta ja mun elämässä ei ole enää tiedossa opiskelua. Kuten sanoin aloitusviestissä, mun elämään ei kuulu enää biletys ja ryyppääminen. Mitä minä kaipaan elämältäni, on parisuhde, työ ja oma perhe.
> Sinä et kertonyt näitä asioita itsestäsi etkä miehestä, joten en voikaan tietää elämästäsi mitään. Varoituksen sana tuli yleisellä tasolla keskustellen.
C) Et suosittele minulle 30 v miestä, mutta et myöskään 20 v miestä? :D Kaipa tässä sit yksin jatketaan!
> Minun matikallani tuossa 30v ja 20v välissä on aika monta "vuosiluokkaa" - 10 ehkäpä - ei tarvitse olla noin mustavalkoinen. Tarkoitin, että ymmärrän kyllä vallan hyvin, miksei sinua kiinnosta oman ikäiset pojat, koska tuntuvat varmasti lapsellisilta. Käsitin kyllä varsin hyvin, että olet ikäistäsi kypsempi.
D) En tiedä mistä päättelet, että me puhutaan pelkästään facessa? Et tiedä edes miten ollaan tutustuttu.
> Sain tekstistäsi kuvan, että olette tutustuneet juttelemalla facessa - "pikkuhiljaa tutustuttu ja facessa alettu jutteleen", ilmeisesti ymmärsin väärin. Et kertonut, miten olette tavanneet, joten en tiedäkään.
Myöskään miehestä et paljoa kertonut. Hänhän voi olla "henkisesti" ikäänsä nuorempi, joten "henkinen" ikäeronne ei olisikaan kovinkaan montaa "vuotta", kun itse olet "vanhempi" kuin 21. ;)
Edelleen yleisellä tasolla sanon, että usein ihmiset kasvavat ja muuttuvat vielä 20 ikävuoden alkupuolella. Itse en ainakaan ole enää täysin sama ihminen maailmakuvaltani kuin mitä olin 10 vuotta sitten ja samaa voisin kyllä sanoa niistäkin ikätoveri-ystävistä, ketkä olen tuntenut 15-18 vuotiaasta lähtien. Uskaltaisin väittää myös nettikeskustelupalsta mutu:lla, että myös esim. keski-ikäiset allekirjoittavat tämän, esim. "vasta 40v uskalsin olla itseni/löysin itseni uudestaan" tms. kommentit. Hienointahan se on, jos kumppanit kasvavat sitten yhdessä ja yhteen, ei erilleen. Niin kuitenkin käy valitettavan usein. On myös niitä tyyppejä, jotka hoivaavat ruuhkavuosistressiä, avioeroa, keski-iän kriisiä tmv. uudella suhteella/salasuhteella, ja yleensä nuorempaan.
Edelleenkin, kannustan kyllä tutustumaan mieheen ja katsomaan tuleeko hommasta, mutta pidä mielessä, että asiat voivat muuttua, kun arki tulee kuvioihin mukaan. Tuossa yhtälössä on kuitenkin lapsetkin mukana, eikä hyvän vanhemman tulisi altistaa lapsiaan "tuulitunnelille" eli että aikuiset ympärillä vaihtuvat jatkuvasti - eli sinun tulee tutustua ja sitoutua myös hänen lapsiinsa, jos oikeasti haluat sitoutua tähän mieheen.
Loppujen lopuksi, tietynlaista itsesuojeluvaistoa yritän tässä sekavassa (?) kirjoituksessa toivoa sinulle siis.
Ikä on vain numero, en tajua miksi se on niin tärkeätä että syntymävuosi on sama tai maksimissaan paria numeroa isompi/pienempi. SILLÄ EI OLE VÄLIÄ!
Jos ihminen on samalla tasolla persoonan ja elämän kanssa, ei ole mitään väliä onko ikäero 1 tai 10 vuotta. Jos sinä haluat elää miehen kanssa, jolla on lapsia ja heidän kanssa ajanviettäminen tuntuu luonnolliselta, kyllä voit ihan hyvin seurustella hänen kanssaan.
Persoona, prioriteetit ja suhtautuminen elämään ja tulevaisuuteen määrää sen, että kuulutteko yhteen. Ei se minä päivänä molemmat syntyneet.
Tässä on lyhyesti ja ytimekkäästi mun oma mielipiteeni asiasta. Mä olen nähnyt pareja, joilla on 15-20 vuottakin ikäeroa ja onnellisesti yhdessä siitä huolimatta. Tottakai se tulee ihan varmasti jossain vaiheessa elämää vaikuttamaan jotenkin, mutta tarkoittaako se välttämättä niin ylitse pääsemätöntä estettä?
realisti5, Pahoittelen aiempaa. Käsitin sun viestin ihan väärin. Ymmärrän pointtisi kyllä nyt ja olen myös monessa asiassa samaa mieltä. En yritä puolustella itseäni tässä nyt mitenkään kellekkään, koska en ole sitä kenellekkään velkaa. Aika näyttää mitä tapahtuu. :)
Osaan viesteistä en edes viitsi vastata, kun menee näköjään ajatukset ihan liikaa ristiin. Ymmärrän myös vastustelijoiden kannan tavallaan, onhan tässä ikäeroa kyllä, mutta onko se nykypäivänä niin ihmeellistä loppupeleissä? Meitä on joka lähtöön.
No yleisesti voi todeta, että parisuhteessa toisen ikää ei hirveästi harkita. Se ikäero haihtuu kuvioista aika nopeasti ja harvemmin sitä nuorempi miettii "hei seurustelen vanhemman ihmisen kanssa, kääk?".
Ulkopuoliselle ikäero voi tuntua isommalta asialta, kuin parisuhteessa elävälle. Koska ulkopuolinen näkee vain pintapuolisesti kaiken ja tekee analyysejä sen perusteella.
Persoona määrittelee se kuka olet, ei ikä. Toki jokaiselle ihmiselle tulee vaiheita, jotka sitten muuttaa persoonaa ja maailmankatsomusta. Ihmiset kun ovat kovin erillaisia.
Nykypäivänä kun ihmiset saa päättää itsestään ja seksuaalisuudestaan paljon enemmän, nämäkin hommat aukeavat kokoajan enemmän. Ei se ikäero parisuhteessa ole enään mikään kovin ihmeellinen juttu, ellei siitä itse tee sitä. Mutta jos yrittää parisuhteeseen sen perusteella, että toinen on vanhempi/nuorempi ja määräävä kriteeri on juuri tuo, niin ei se kovin pitkälle tule etenemään.
Tulin kertomaan kuulumiset, jos joku on kiinnostunut kuulemaan. Kiitos kaikille tsemppaajille! :)
Nyt on puhuttu asioista ja kyllä tunteet on molemminpuolisia. Puhuttiin myös ikäerosta ja mies sanoi että niin kauan kun se ei oo meille kummallekkaan ongelma niin mitä sillä on väliä. Mutta lisäsi myös, että ei hän ketään 20 vuotiasta siideripissistä päästäisi lastensa lähelle, mutta tietää että mä en oo sellainen ja kertoi pitävänsä mun luonteesta tosi paljon. Me ollaan muutenkin niin samantyylisiä ihmisiä, että ymmärretään toisiamme hyvin.
Sovittiin, että nähdään joku päivä ja katotaan mihin asiat johtaa. :)
Toivotaan, että teillä tilanne johtaa onnelliseen lopputulokseen. Itselläni olk joskus 21v vanhana suhde 37 v mieheen niin vaikka periaatteessa kaukki oli ok ja tunteitakin oli, niin alun jälkeen se ikäero rupesi vaivaamaan minua.
En usko että kauaa toimisi suhde.. yllättävän nopeesti ne 30 miehetkin kyllästyy ja jatkaa nuoremman metsästystä..
Kuonkas nuoren ne 30v miehet vielä haluavat jos ikäeroa on nyt jo 12-vuotta? Pitääkö sen tytön olla 15v, että kelpaa?
:D Nimenomaan samaa tässä mietin...
Ei varmaan kaikkien kohdalla tosiaan päde, omasta kokemuksesta vaan voin sanoa että ne 30 miehet jaksaa innostua nuoremmasta naisesta sen pari vuotta korkeintaan ja sen jälkeen vaihdetaan taas nuorempaan -.- pahoitteluni huono ulosanti! :D
Ei se ikäero mitään mutta noin pienet lapset alkavat herkästi rasittamaan, vaikka kuinka haluat omiakin lapsia. Lapsilla on ikuisuus täysi-ikäisyyteen ja he tulevat olemaan kiinni isässään yli 10 vuotta. Hyvästit kaikelle spontaanille tekemiselle. Voit myös tahtomattasi alkaa tuntea mustasukkaisuutta alkuhuuman hälvennyttyä, kun miehesi ei käytäkään kaikkea energiaasi juuri sinuun, vaan myös kahteen pieneen lapseensa ja heihin usein vielä enemmän (tai näinhän sen kai kuuluisi mennä.)
Itse olen sinua ap pari vuotta vanhempi ja olen seurustellut päälle 30-vuotiaan miehen kanssa, jolla on yli 10-vuotias lapsi. Se oli jo (itselleni) sata kertaa parempi tilanne kuin että lapsi olisi ollut ihan miniskidi. Mutta kyllä se silti välillä ärsytti ja turhautti. Tuntui, että miehellä oli periaatteessa "kaikki valmiina" eikä minun kanssani olisi välttämättä enää kokenut mitään vastaavaa. Ei siinä, en tiedä jatkostamme mitään, ja voi ollakin että jatkoa tuleekin ja silloin elän vain sen faktan kanssa, että lapsi olla möllöttää siinä suhteen sivussa. Mutta se nyt on eri juttu se...
Itse en sekaantuisi mieheen jolla noin pieniä lapsia, mutta minä en ole sinä.
Nämä asiat on kyllä niin periaate kysymyksiä ja toisilla toimii, toisilla ei.
Mä otan asian tosissani ja haluan edetä pikkuhiljaa, nimenomaan jo noiden lasten takia. Tottakai hänellä on isänä velvollisuutensa lapsia kohtaan ja mä oon todella onnellinen, että hän täyttää ne. On aivan ihana isä lapsilleen.
Mä tavallaan ymmärrän mitä tarkoitat, mutta lapsilla on kuitenkin myös rakastava äiti ja isäpuoli, monta monta aikuista ympärillä, jotka välittää. Ei isä ole ainoa ihminen niiden elämässä, että varmasti löytyy aikaa kaikille ihan tarpeeksi.
Lapsista ei koskaan saa olla mustasukkainen, edes tahtomattaan. Jos ei kestä sitä, ei pidä lähteä mukaan koko kuvioihin... Mitäs sitten kun/jos meillä on omia yhteisiä lapsia, olisinko silloin kateellinen myös niiden saamasta huomiosta?
Se on totta, että varmasti voi tuntua että miehellä on ''kaikki valmiina''. Mutta mä oon oppinut ajattelemaan asiaa eri kannalta. Se on kuitenkin ihan uuden elämän aloitus samalla tavalla sille miehelle kuin mullekkin, jos aletaan parisuhdetta harkitsemaan. Ei kenenkään tarvi korvata toista, vaan ihan uudet tuulet puhaltaa. :)
Siis oletusarvoisestihan skippaan miehet, joilla on jo lapsi(a). Tämän kyseisen tyypin kohdalla kuitenkin tykästyin itse mieheen niin paljon, että päätin kokeilla että toimiiko. Ei sille mahda mitään, jos tahtomattaan tulee välillä mustasukkaisuuskohtauksia. Ei minunkaan mustistelut olleet mitään kiöareita ja raivoshowta, vaan pientä pettymystä, kun olin toivonut saavani olla miehen kanssa, mutta lapsi tulikin kylään ja minun piti vain odottaa vuoroani. Älkää ymmärtäkö väärin, sain lapsesta hyvin avoimen vaikutelman juttujen perusteella eikä hän ollut mikään RASITE minulle. Joskus lapseton ihminen ei vain osaa asennoitua toisen lapsiin hyperrakkaudellisesti, vaikka haluaisi.
*kilareita