Kuoletko ilman että sait kokea rakkauden?

Totta kai kuolen, olenhan sentään kiltti ja kunnollinen mies.

Rakkautta on niin monenlaista, esimerkiksi isovanhempiani olen rakastanut ja ystävääni. Mutta tätä seksuaalista rakkautta en tule koskaan kokemaan. Minulla kesti todella kauan hyväksyä tämä ja joskus edelleen mietin että millaista se olisi. En enää kauheasti kaipaa, mutta kun sitä rummutetaan niin kovasti mediassa ja yhteiskunnassa (kuten myös seksiä), niin kyllähän se pohdituttaa. Että jäänkö oikeasti jostain suuresta paitsi. Vai onko uskominen lähipiirin tapahtumiin, missä se tuntuu aina vain menevän metsään. Ei sitä omassa perheessäkään ollut, joten miksi sitä minunkaan kohdalle sattuisi? Kai se on pelkkä myytti.

Varmaan kuolen yksin ilman rakkautta. Ei ole mitään syytä epäillä muuta kohtaloa minulle.

Olen rakastanut ja kokenut olevani rakastettu.

Pysäyttävä kysymys, jota en ole kauheasti ajatellut, mutta jonka toteutuminen on tietysti mahdollista. Varsinkin jos tässä vielä vierähtää seuraavat 15 vuotta kauheasti asiaa ajattelematta, jolloin ei ainakaan mitään muutosta tule tapahtumaan.

Aika kaunis ja samalla surullinen aloitus. Toivon tosiaan, että en mutta eihän sitä voi koskaan tietää. Eksiäni siis en vielä rakastanut, kun sitä tunnetta ei vaan tullut. Olen kuitenkin ollut rakastunut elämässäni kolmesti, joista kaksi oli sellaisia päätä huimaavia ja sydänpohjassa kutkuttavia nuoruudenrakkauksia siltä ajalta kun sitä vielä oli viaton, ehkä yltiöromanttinenkin, ja kun nuo asiat olivat puhtaan platonisia ja kaukana fyysisistä. Kolmas tapahtui kuitenkin verrattain hiljattain kaksi vuotta sitten, mitä ennen olin ehtinyt jo pelätä etten enää osaisi kunnolla rakastua. Hyvä asia oli se, että pelko oli ollut turha, olin vaan pitkäaikaisen varautuneisuuteni myötä kuolettanut tunteeni vuosiksi suojellakseni itseäni enemmiltä pettymyksiltä elämässä, huono taas se että se päättyi karvaasti (eikä ollut edes mikään komea jännäpoika vaan ihan ennalta kokematon ja taviksennäköinen tapaus ja juuri siihen poikkeuksen hitaaseen lähestymiseen seksin suhteen siinä itseasiassa rakastuinkin).

Mutta niin, noista kunnolla rakastumisista siis mikään ei ehtinyt suhteeksi asti, joten varsinainen rakkaus on vielä itsellekin ihan arvoitus. Kait sitä jossain olisi tarjolla ja uskon että vasta nimenomaan tuon kunnolla tutustumisen myötä kuten olen aina aiemmillakin kerroilla rakastunut, mutta nykyaika on niin "kaikki tänne heti" -asenteista että sitä pitäisi olla haarat levällään viimeistään 4. tai 5. treffeillä. Joillekin ihmisille se sopii, mutta mulla siinä heti sänkyyn -hommassa jää kyllä syvemmät tunteet kehittymättä ja homma alkaa muutenkin sitten ilman sitä rauhassa tutustumisen fiilistä tuntua puulta ja turhanpäiväiseltä, vaikka se syvenisikin viikkojen myötä seurustelusuhteeksi (kuten molempien eksieni tapauksissa).

Sen arvaan jo etukäteen että palstalutkittelijoita tietysti kiinnostaa viestissä vain se seikka, että olen itsekin edennyt nopeasti ja että noiden eksien lisäksi mulla on ollut muutama yhden illan juttukin. Niin onkin, mutta voin silti ihan hyvin sen myöntää jos se ei tuntunut siltä omalta jutulta. Tunnen kuitenkin ainakin oppineeni tietämään hyvin etten enää ikinä mitään läpihuutojuttuja elämääni halua, vaikka sen sanominen täällä onkin aika hyödytöntä.

Menkää miehet thaimaareissulle. Eräs tuntemani henkilö on asustanut siellä pitkään. Naisia riittää joka sormelle ja naiset jahtaavat häntä. Kyllä sieltä kiltin kunnollisen perhekeskeisenkin kumppanin voi löytää. Lisäksi naiset ovat ystävällisiä ja kauniimpia kuin suomalaiset naiset keskimäärin.

Itsellekin tulee tänä vuonna 40v täyteen ja mies olen. En ole tuntenut itseäni koskaan rakastetuksi, edes lapsena ei vanhemmat halineet tms. enkä tietenkään ole koskaan seurustellut, suudellut ym.

Silti jotkut naiset on aiheuttaneet minussa reaktioita jotka lienevät kiintymystä, ihastusta ainakin mutta olen tietysti ne salannut ja pitänyt vain omana tietonani.

Sen voimakkuuden huomaa parhaiten sitten kun kiintymyksen kohde esim. lähtee samasta työpaikasta pois, kyllä muuten jyrsii ja on kuin maailman loppu, ei voi käsittää miten voi motivoitua jatkamaan esim. siinä työpaikassa työskentelyä, elämä on entistäkin tyhjempää ja merkityksettömämpää tällaisenkin menetyksen jälkeen vaikka se kohde ei varmaan tiennyt mitään olemassaolostanikaan.
Aikaa myöten kuitenkin sekin haalistuu mutta sen verran vaikuttaa että on taas pykälän verran entistäkin kyynisempi ja kylmempi, ei halua ihastua ja menettää uudestaan, se on äärimmäisen kuluttavaa ja niinpä naisia välttelee entistäkin enemmän.

Tämä on varmaan lähinnä ns. rakkautta mitä tässä elämässä koen.