Missä aiot olla 5 vuoden päästä?

Viidenvuden pääsä,minulla on kotihengetär jonks kanssa jaamme tadapuolisesti rakkautta toisillemme ja nyksä on laitettu kierrätykseen hölmöjen tekojensa tähden?

Tuo on niin vakisettiä työhaastatteluissa, että kannattaa miettiä vastaus valmiiksi

old_profile_85204 kirjoitti:

Tuo on niin vakisettiä työhaastatteluissa, että kannattaa miettiä vastaus valmiiksi

Jos vastaa että aikoo olla jonkun menestysfirman johtajana viiden vuoden päästä tai asua Portugalissa, niin ne ajattelee, että okei, toi ei ainakaan halua olla täällä töissä. Tuo on niin tyhmä kysymys, että siihen pitää aina valehdella jotain typerää.

..... kirjoitti:

Jos vastaa että aikoo olla jonkun menestysfirman johtajana viiden vuoden päästä tai asua Portugalissa, niin ne ajattelee, että okei, toi ei ainakaan halua olla täällä töissä. Tuo on niin tyhmä kysymys, että siihen pitää aina valehdella jotain typerää.

Millaista sinun elämäsi on, jos tuohonkin kysymykseen joutuu valehtelemaan? :o

old_profile_85204 kirjoitti:

Millaista sinun elämäsi on, jos tuohonkin kysymykseen joutuu valehtelemaan? :o

No jos ei yksinkertaisesti tiedä, niin pakko kai sitä on keksiä jotain päästä. Ei minulla ainakaan ole hajuakaan vastauksesta tuohon kysymykseen.

Mikä tämän parempaa viihdettä? :D Kun koneella kerran istuu niin äkkiäkös tänne aina muutaman kommentin heittää. En kuitenkaan jaksa uskoa (enkä etenkään toivo) kesäloman jälkeen tänne palaavani, syksyllä on onneksi ihan muita uusia haasteita tiedossa.

old_profile_85204 kirjoitti:

Mikä tämän parempaa viihdettä? :D Kun koneella kerran istuu niin äkkiäkös tänne aina muutaman kommentin heittää. En kuitenkaan jaksa uskoa (enkä etenkään toivo) kesäloman jälkeen tänne palaavani, syksyllä on onneksi ihan muita uusia haasteita tiedossa.

Niin, ettei tule väärinkäsitystä niin naisten läsnäolo palstalla näyttäisi olevan erittäin toivottua, koska muuten palstasisällön ummehtuminen helposti tapahtuu saman tien.

Päivän naurut täältä saa takuuvarmasti. Minkälaatuista humooria, tahallista tai tahatonta, niin taitaa olla sattumanvaraista. Surkuhupaisaakin koska, vaikka moni mielestään heittää 'kovisherjaa', niin se lähtee sellaisesta asenteesta, että empatian tunne herää, ja miettii mitähän näille kovistelijoille voisi tehdä.
Ammatti-ihmisetkin tutkii syrjäytymistä, mutta patenttilääkettä on vaikea keksiä. Nykyajassa kaikilla ei ole automaattisesti ns.tärkeää tekemistä ja se tuottaa turhautumisen tunnetta. Ennen aikaan oli ainakin omin kyvyin tavalla tai toisella hankittava toimeentulonsa.

On helpompaa ajelehtia kuin yrittää itse ohjata elämänsä suuntaa. Nimittäin jos epäonnistuu, niin joutuu syyttämään itseään. Mutta jos vain ajelehtii, niin voi syyttää virtaa joka vie.

viisastelija kirjoitti:

On helpompaa ajelehtia kuin yrittää itse ohjata elämänsä suuntaa. Nimittäin jos epäonnistuu, niin joutuu syyttämään itseään. Mutta jos vain ajelehtii, niin voi syyttää virtaa joka vie.

Olisi osaltani fiksumpaa olla vastaamatta tähän, mutta olkoon.

Olen syyttänyt itseäni kaikenlaisista asioista vuosikausia, sellaisistakin joihin en oikeasti ole voinut edes vaikuttaa. Jos minusta nyt tuon yhden viestin perusteella on saanut sen kuvan, että olen aina vain ajelehtinut, niin se ei pidä paikkaansa.

Pysyvästi sairaan ihmisen oman elämän ohjat eivät ole hänen itsensä käsissä, kivut ohjaavat elämää ja sitä mitä voit tehdä kipujen ja vaivojen puitteissa. Masennukseni vain pahentaa tilannetta.

Olen täysin Kelan ja työkkärin ohjattavissa. En ole työkykyinen mutta eläkkeellepääsemisen ehtoja on kiristetty, joten joudun ajelehtimaan Kelan ja työkkärin väliä.
En pysty vapaasti tekemään päätöksiä elämästäni. Rupesin nyt taas miettimään, että olenko koskaan tehnyt päätöksiä ajatellen pelkästään itseäni, olen aina pistänyt äidin etusijalle tai jos olen yrittänyt pistää itseni etusijalle, niin olen lopulta tehnyt valinnan äidin hyväksi.

UPDATE_10423959 kirjoitti:

Olisi osaltani fiksumpaa olla vastaamatta tähän, mutta olkoon.

Olen syyttänyt itseäni kaikenlaisista asioista vuosikausia, sellaisistakin joihin en oikeasti ole voinut edes vaikuttaa. Jos minusta nyt tuon yhden viestin perusteella on saanut sen kuvan, että olen aina vain ajelehtinut, niin se ei pidä paikkaansa.

Pysyvästi sairaan ihmisen oman elämän ohjat eivät ole hänen itsensä käsissä, kivut ohjaavat elämää ja sitä mitä voit tehdä kipujen ja vaivojen puitteissa. Masennukseni vain pahentaa tilannetta.

Olen täysin Kelan ja työkkärin ohjattavissa. En ole työkykyinen mutta eläkkeellepääsemisen ehtoja on kiristetty, joten joudun ajelehtimaan Kelan ja työkkärin väliä.
En pysty vapaasti tekemään päätöksiä elämästäni. Rupesin nyt taas miettimään, että olenko koskaan tehnyt päätöksiä ajatellen pelkästään itseäni, olen aina pistänyt äidin etusijalle tai jos olen yrittänyt pistää itseni etusijalle, niin olen lopulta tehnyt valinnan äidin hyväksi.

Anteeksi, että sivusta kommentoin (eikä sinun ole näin henkilökohtaisiin kysymyksiin pakko täällä vastata), mutta oletko miettinyt, että mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua jos laittaisitkin itsesi etusijalle? Tuletko laittamaan äitisi etusijalle aina äidin kuolemaan asti? Miksi sinun tulisi "uhrata" oma elämäsi?

Tiedän, että sukulaisuussuhteet ja niihin liittyvät isot ratkaisut ovat kaikkea muuta kuin helppoja, mutta aina kannattaa muistaa että meillä kullakin on vain tämä yksi elämä.

Kympin Nainen kirjoitti:

Anteeksi, että sivusta kommentoin (eikä sinun ole näin henkilökohtaisiin kysymyksiin pakko täällä vastata), mutta oletko miettinyt, että mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua jos laittaisitkin itsesi etusijalle? Tuletko laittamaan äitisi etusijalle aina äidin kuolemaan asti? Miksi sinun tulisi "uhrata" oma elämäsi?

Tiedän, että sukulaisuussuhteet ja niihin liittyvät isot ratkaisut ovat kaikkea muuta kuin helppoja, mutta aina kannattaa muistaa että meillä kullakin on vain tämä yksi elämä.

Ei mitään.

Luin viestisi myöhään illalla ja jäin miettimään kysymystäsi. Tai kokeilin ns. vapaata assosiaatiota, annoin tulla sen mikä vaan pulpahti päästä enempää ajattelematta:
-että epäonnistuisin silti elämässäni, asioissa joihin ryhdyn
- että ajattelisin vain itseäni, unohtaisin "paikkani", sen etten ole minkään arvoinen

Tuo toinen lause kertoo kyllä sen, että minulla on todella pahoja ongelmia itsetuntoni ja varsinkin omanarvontunteeni kanssa. Se, että tuollainen kuvaus omasta itsestä tulee alitajuisesti.

Nyt minun olisi mahdollista pistää itseni etusijalle, kun en enää ole omaishoitaja. Tunnen itseni kuitenkin nyt täysin turhaksi ja hyödyttömäksi, omaishoitajana olin hyödyllinen ja tarpeellinen ja säästin yhteiskunnan rahoja, kun en edes ollut virallisesti omaishoitaja eli en saanut siitä koskaan korvausta.

Äiti on nyt pysyvässä hoitopaikassa, mutta olen silti huolissani hänen hoidosta ja terveydestä. Laitanko äitini silti etusijalle? En ehkä aina, mutta varmaan tunnen siitä sitten huonoa omatuntoa.

Juuri eilen puhuin mt-hoitajani kanssa, jota en ole nähnyt pariin viikkoon ja jolle nyt kerroin elämänmuutoksesta. Hän sanoi, että nyt sinulla on loppuelämäsi aikaa tehdä mitä itse haluat. Mielessäni ajattelin, että toivottavasti se on mahdollisimman lyhyt.

Sitä seuraavaa elämää odotellessa. E. coli- bakteerina tai viherlevänä on varmasti mukavampi elämä kuin mitä tässä kehossa.

Voi ei! Melodramaattisuuteni on kyllä jo koomista :-D :-D Ainakin osaan nauraa itselleni! :-D

UPDATE_10423959 kirjoitti:

Ei mitään.

Luin viestisi myöhään illalla ja jäin miettimään kysymystäsi. Tai kokeilin ns. vapaata assosiaatiota, annoin tulla sen mikä vaan pulpahti päästä enempää ajattelematta:
-että epäonnistuisin silti elämässäni, asioissa joihin ryhdyn
- että ajattelisin vain itseäni, unohtaisin "paikkani", sen etten ole minkään arvoinen

Tuo toinen lause kertoo kyllä sen, että minulla on todella pahoja ongelmia itsetuntoni ja varsinkin omanarvontunteeni kanssa. Se, että tuollainen kuvaus omasta itsestä tulee alitajuisesti.

Nyt minun olisi mahdollista pistää itseni etusijalle, kun en enää ole omaishoitaja. Tunnen itseni kuitenkin nyt täysin turhaksi ja hyödyttömäksi, omaishoitajana olin hyödyllinen ja tarpeellinen ja säästin yhteiskunnan rahoja, kun en edes ollut virallisesti omaishoitaja eli en saanut siitä koskaan korvausta.

Äiti on nyt pysyvässä hoitopaikassa, mutta olen silti huolissani hänen hoidosta ja terveydestä. Laitanko äitini silti etusijalle? En ehkä aina, mutta varmaan tunnen siitä sitten huonoa omatuntoa.

Juuri eilen puhuin mt-hoitajani kanssa, jota en ole nähnyt pariin viikkoon ja jolle nyt kerroin elämänmuutoksesta. Hän sanoi, että nyt sinulla on loppuelämäsi aikaa tehdä mitä itse haluat. Mielessäni ajattelin, että toivottavasti se on mahdollisimman lyhyt.

Sitä seuraavaa elämää odotellessa. E. coli- bakteerina tai viherlevänä on varmasti mukavampi elämä kuin mitä tässä kehossa.

Voi ei! Melodramaattisuuteni on kyllä jo koomista :-D :-D Ainakin osaan nauraa itselleni! :-D

Anteeksi jos vaikutan kylmältä, mutta sittenhän sinä tosiaan ajelehdit (vrt. tuo viistastelijan aiempi kommentti) kun sanot ”seuraavaa elämää odotellessa”?

Nyt sinulla on mahdollisuus hakea se uusi paikka ja uusi tarkoitus elämässäsi, muutoinkin kuin äitisi kautta - terveytesi sallimissa raameissa luonnollisesti. Sinullahan voi olla vielä yli 50 % elinajastasi jäljellä - voi tulla aika pitkä odotus? Eikö kannattaisi tehdä odotusajasta mahdollisimman miellyttävä itselleen? Ja siis sinun kehoko sinua rajoittaa? Menepä sanomaan tuo esim. Stephen Hawkingille.

Ja kuten varmaan tiedätkin, tarkoitukseni ei ole sinua loukata, ainoastaan hieman ravistella. Jaksamisia :)

Kympin Nainen kirjoitti:

Anteeksi jos vaikutan kylmältä, mutta sittenhän sinä tosiaan ajelehdit (vrt. tuo viistastelijan aiempi kommentti) kun sanot ”seuraavaa elämää odotellessa”?

Nyt sinulla on mahdollisuus hakea se uusi paikka ja uusi tarkoitus elämässäsi, muutoinkin kuin äitisi kautta - terveytesi sallimissa raameissa luonnollisesti. Sinullahan voi olla vielä yli 50 % elinajastasi jäljellä - voi tulla aika pitkä odotus? Eikö kannattaisi tehdä odotusajasta mahdollisimman miellyttävä itselleen? Ja siis sinun kehoko sinua rajoittaa? Menepä sanomaan tuo esim. Stephen Hawkingille.

Ja kuten varmaan tiedätkin, tarkoitukseni ei ole sinua loukata, ainoastaan hieman ravistella. Jaksamisia :)

Omasta mielestäni tämä elämä on nähty, ei tässä ole ollut 43 vuoden aikana mitään hyvää. Täysin turha elämä. Ei minun edes pitäisi olla täällä, olen virhe.

Jatkuvan koko kehon säryn kanssa, johon ei mitkään särkylääkkeet auta, ei ole kauheen kiva elää. Haluaisin esimerkiksi kirjoittaa enemmän mutta en voi koska sormia ja olkapäitä alkaa sitten särkeä vielä enemmän ja seuraavana päivänä voin tehdä vielä vähemmän.

Ehei! Ei varmana ole enää yli 40 vuotta minulla elinaikaa ja parasta olla olematta! Ei tällaisten särkyjen kanssa jaksa 40 vuotta.
Sitäpaitsi, kun en ole vielä voinut äidin takia enkä tiedä uskallanko äidin kuoleman tai dementoitumisen jälkeenkään tappaa itseäni, niin teen passiivista itsemurhaa syömällä huonosti, en harrasta liikuntaa ja valvon myöhään.

Kiitos! :-) Pakko vaan yrittää jaksaa :-(