pelkään ruotsinsuomalaisia

Olavi K.

Näen painajais unia ruotsinsuomalaisista. En ole koskaan kokenut tätä yhteisöä yhtenäiseksi ja rakastavaiseksi. Päin vastoin. Seuroihin en ole uskaltanut mennä puoleen vuoteen. Yksinkertaisesti pelkään Suomi-Seurojen tilaisuuksia. Se johtuu kaiketi siitä että olen koulukiusattu ja ruotsinsuomalaiset ovat olleet minun kiusaajia. Minua ei ole koskaan hyväksytty ruotsinsuomalaisten piiriin. Suomi-seuroissakin olen aina joutunut olemaan yksin. Ihan aina. Viime aikoina olen nähnyt painajaisia että minut pakotetaan seuroihin. Unessa huudan ja kiljun minkä pystyn. Sitten herään. Miksi minulle annetaan tämmöinen pelko tätä yhteisöä kohtaan? Onko tämä sittenkään se oikea usko joka vie perille? Pitäisikö minun lähteä tästä ahdistavasta yhteisöstä? Tämä on vaikuttanut minuun todella syvästi. En käy tällä hetkellä mitään koulua koska pelkään näkeväni ruotsinsuomalaisia. Olen eristäytynyt kotiin. Ikinä en käy missään koska pelkään niin paljon näkeväni ruotsinsuomalaisia. Olen miettinyt jos soittaisin RSKYlle ja kertoisin miten tämä on vaikuttanut minuun. Kannattaisiko soittaa?

11

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :-)

      Va fan e du rädd för????? Itte olen asunut täällä kohta 40-vuotta, eipä ole ollut hinkua suomiseuroihin.-

    • on kysymys

      missä asut

      • :-)

        Skoonessa :D


    • uvhygcvv

      Päivänselvä trolli, samaa natsiporukkaa kun tämä palsta on pullollaan.
      Älkää vastatko tällaisiin.

    • :-)

      Jumalauta sehän on totuus että suomalainen ei toista suomalaista kaipaa.- Yläjuoksulta kun tuli kaarnat vedessä niin jo lähdettin kirves kourassa ottamaan selvää......

      • No probs

        Mul ei oo koskaan ollut ongelmaa meikäläisten kanssa. Asennekysymys tämäkin!


      • NouHätä
        No probs kirjoitti:

        Mul ei oo koskaan ollut ongelmaa meikäläisten kanssa. Asennekysymys tämäkin!

        No, ei kyllä mullakaan oo vaikeuksia ollu suomalaisten kaa, eikä kyllä muittenkaa. Tosin alkuaikoina Tukholman keskustassa piti aamuyöllä pikkusen malliksi ruotsalaisia opettaa. Siihen riitti yleensä jo meikäläisen persoona muutamalla Suomen kielen voimasanalla lisättynä.


    • pentti3

      Höpön Höpön Taas ????

    • Om du är rädd för oss, gå till en psykiater.

    • Pelkuri

      Onko sillä eroa onko Ruotsinsuomalainen vai suomalainen turisti?.No rinkebyssä jos asuisi niin ei oe pahemmin pelkoa että vastaan tulisi Ruotsinsuomalaisia

    • Hellanlettas vaan

      No voihan hellanduudeli sentään!

      Pikkuressu, mee äitis kainaloon!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      147
      7386
    2. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      179
      5301
    3. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      14
      4178
    4. KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!

      Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa
      Hybridi- ja sähköautot
      7
      4118
    5. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      75
      3884
    6. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      30
      3419
    7. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      12
      2941
    8. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      104
      2837
    9. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      67
      2385
    10. Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu
      Maailman menoa
      104
      2245
    Aihe