Itse:
17-19: Ensimmäiset vastakkaisen sukupuolen tapailu-kokemukset. Olen sairaalloisen ujo, jäykkä enkä osannut rentoutua. Viikon tapailun jälkeen olin murtunut jos toinen ei halunnut enää jatkaa. Nukuin tuulihousut päällä ollessani yökylässä pojalla, koska en vain osannut ottaa rennosti. Aamulla hiivin vessaan meikkaamaan lisää (koko yön aikana en tietenkään ollut poistanut meikkiä, muutenhan se olisi nähnyt meikittä). En myöskään saattanut käydä suihkussa kahden yökyläilyn aikana, koska silloin olisi taas joutunut olemaan meikittä ja pohtimaan uudestaan miten laittaa vaatteet.
20-22: Ensimmäiset seksikokemukset. Ensimmäinen suuri ihastuminen, jota en koskaan unohda ja jota mietin vieläkin. En ole löytänyt ketään hänen vertastaan. Mutta olin edelleen lapsellinen ja suhteet ei toimineet osaksi sen takia kun en osannut ottaa rennosti ja käyttäytyä kunnolla. Olin edelleen aika ujo ja jäykkä. Suhteet jäivät pinnallisiksi kun en osannut avautua.
23-24: Opin käyttäytymään vähän paremmin treffeillä ja osasin rentoutua, joten tutustuin paremmin ja syvällisemmin ihmisiin. He oppivat tuntemaan minut paremmin. En kuitenkaan löytänyt ketään niin ihanaa kuin se suuri rakkaus pari vuotta sitten, joten suhteet loppuivat aina parin kuukauden jälkeen.
25-26 (nyt olen): Olen vasta nyt alkanut tuntemaan itseäni paremmin. Osaan rentoutua paremmin, tutustunut ihmisiin, pitänyt hauskaa, oppinut elämästä ja miten kuuluu käyttäytyä. En silti vieläkään ole tavannut sellaista ihmistä johon ihastuisin kunnolla ja kuka olisi sopiva minulle. Laskeakko rimaa vai yrittäisikö vielä etsiä? Minusta tuntuu että olen vasta alkanut kunnolla nauttia elämästä ja ennen kaikkea itsestäni. Jotkut perustavat jo perhettä, en voisi kuvitellakaan, en edes erityisemmin pidä lapsista. Haluaisin kyllä seurustella ja muuttaa yhteenkin, jos vain oikea tyyppi löytyisi. Tunnen silti itseni nuoreksi, nuoremmaksi kuin olen (?), mielestäni näytänkin nuoremmalta kuin muut ikäiseni. Vai kuvittelenko vain? Ärsyttää kun melkein kaikki vetävät rajan siihen 25:een, että siitä ylöspäin naiset ovat rupsahtaneita. En todellakaan tunne itseäni mitenkään vanhaksi, ehkä juuri ja juuri aikuiseksi. Olenko jotenkin erikoinen? Haluaisin vielä vaikka kuinka matkustella, pitää hauskaa, opiskella, tapailla ihmisiä, ja seurustella sitten kun sen aika tulee.
Entäpäs sinä?
17-19: Ensimmäiset vastakkaisen sukupuolen tapailu-kokemukset. Olen sairaalloisen ujo, jäykkä enkä osannut rentoutua. Viikon tapailun jälkeen olin murtunut jos toinen ei halunnut enää jatkaa. Nukuin tuulihousut päällä ollessani yökylässä pojalla, koska en vain osannut ottaa rennosti. Aamulla hiivin vessaan meikkaamaan lisää (koko yön aikana en tietenkään ollut poistanut meikkiä, muutenhan se olisi nähnyt meikittä). En myöskään saattanut käydä suihkussa kahden yökyläilyn aikana, koska silloin olisi taas joutunut olemaan meikittä ja pohtimaan uudestaan miten laittaa vaatteet.
20-22: Ensimmäiset seksikokemukset. Ensimmäinen suuri ihastuminen, jota en koskaan unohda ja jota mietin vieläkin. En ole löytänyt ketään hänen vertastaan. Mutta olin edelleen lapsellinen ja suhteet ei toimineet osaksi sen takia kun en osannut ottaa rennosti ja käyttäytyä kunnolla. Olin edelleen aika ujo ja jäykkä. Suhteet jäivät pinnallisiksi kun en osannut avautua.
23-24: Opin käyttäytymään vähän paremmin treffeillä ja osasin rentoutua, joten tutustuin paremmin ja syvällisemmin ihmisiin. He oppivat tuntemaan minut paremmin. En kuitenkaan löytänyt ketään niin ihanaa kuin se suuri rakkaus pari vuotta sitten, joten suhteet loppuivat aina parin kuukauden jälkeen.
25-26 (nyt olen): Olen vasta nyt alkanut tuntemaan itseäni paremmin. Osaan rentoutua paremmin, tutustunut ihmisiin, pitänyt hauskaa, oppinut elämästä ja miten kuuluu käyttäytyä. En silti vieläkään ole tavannut sellaista ihmistä johon ihastuisin kunnolla ja kuka olisi sopiva minulle. Laskeakko rimaa vai yrittäisikö vielä etsiä? Minusta tuntuu että olen vasta alkanut kunnolla nauttia elämästä ja ennen kaikkea itsestäni. Jotkut perustavat jo perhettä, en voisi kuvitellakaan, en edes erityisemmin pidä lapsista. Haluaisin kyllä seurustella ja muuttaa yhteenkin, jos vain oikea tyyppi löytyisi. Tunnen silti itseni nuoreksi, nuoremmaksi kuin olen (?), mielestäni näytänkin nuoremmalta kuin muut ikäiseni. Vai kuvittelenko vain? Ärsyttää kun melkein kaikki vetävät rajan siihen 25:een, että siitä ylöspäin naiset ovat rupsahtaneita. En todellakaan tunne itseäni mitenkään vanhaksi, ehkä juuri ja juuri aikuiseksi. Olenko jotenkin erikoinen? Haluaisin vielä vaikka kuinka matkustella, pitää hauskaa, opiskella, tapailla ihmisiä, ja seurustella sitten kun sen aika tulee.
Entäpäs sinä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sanotaan näin että nyt yli 30 vuotiaana alan löytämään konkreettisesti negatiivisia puolia itsestäni ja ne eivät ole mitenkään mairittelevia, kun koko elämäni olen kuvitellut olevani ihan toisenlainen ihminen.
No tää on varmaan sitä mitä muut sanovat kasvamiseksi.
Nuorena viilletin tukka putkella, sanotaan tuosta 17vuotiaasta 21 vuotiaaksi.
Sitä ennen olin vannoutunut hevostyttö.
Kokemuksia tuli kerättyä, asioita tehtyä. Hurjia liftireissuja tyttökaverin kanssa, vaikka mitä!
Ekan kerran seurustelin tosissani vasta 21-vuotiaana, siihen asti lentelin vapaasti.
23-vuotiaan avoliitto ja lapsi. Nyt myös toinen lapsi ja suhde on pysyvä.
En kadu yhtään mitään. On tullut mentyä ja riehuttua olan takaa, kenellekään pahaa en ole tehnyt enkä aiheuttanut. Nyt ei tee enää mieli. Kivempi olla perheen kanssa, lukea, ulkoilla, matkustella...
Tässä iässä olen eritäin tyytyväinen itseeni. Itsetunto on noussut huimasti, hyväksyn sen, etten ole maailman kaunein, paras, upeakroppaisin, isotissisin jne. Aina löytyy niissä asioissa "parempia" kuin minä, mutta sen tiedän 100% varmuudella, että olen maailamn paras minä!
Mun mielestä on outoa, että kuvaat kehitystäsi ikäkausina ja sitä millainen olet vain miesten kautta. Tai jonkun parisuhdehyväksynnän tai mikähän se sana olisi... Siis määrittelet ihmisenä kehittymisesi seksuaalisen elämäsi kautta, vertaat itseäsi perheen perustamisessa muihin, ja lasket ettet ehkä voikaan elää omaa elämääsi "vaikka kuinka" koska sinun pitää nyt jostain syystä seurustella.
Ikäänkuin kehityksesi, kauneutesi ja ihmisenä olemisesi määräytyisi vain parisuhteen kautta tavalla tai toisella. Tai ainakin toisten kautta.
Ei se siis mitään semmoista outoa ole, etteikö kukaan muu tekisi, moni tekee ja etenkin moni nainen. Mutta siis minun näkövinkkelistäni se on outoa.
Niin, tiedän. Mutta se johtuu vain siitä että muut puhuvat niin ja olettavat että sen ja sen ikäisenä pitäisi olla sitä ja tätä. Vaikka eihän kukaan voi sanoa millainen minun pitäisi olla kun olemme kaikki erilaisia.
Taitaa pukkaa ikäkriisiä myös.
Miten niin? Ai olenko sitten sen ikäinen että ikäkriisiä pitäisi pukata?:/
"outoa, että kuvaat kehitystäsi ikäkausina ja sitä millainen olet vain miesten kautta."
No johtuisikohan se ehkä siitä, että tämä on parisuhdepalsta??? Luulisi tuon verran tajuavan.
Teinivuosina olin arka, epävärma ja heikkoitsetuntoinen. Luulin olevani ruma ja tylsä, johtuen kotona saadusta palautteesta. Tosiasiassa olin hoikka ja kaunis. ITsetuntoani kohotin joka viikonloppuisella juhlimisella. Poikia oli tyrkyllä mutta en uskaltanut ottaa kontaktia
16 - 18 vuotiaan tapasin sitten hurmurin, johon ihastuin ja seurustelimme kaksi vuotta. Mies oli parisen vuotta minua vanhempi ja todella ihana ja rakasti minua aidosti rakensi parempaa itsetuntoa minulle- Erosimme olosuhteiden pakosta.
Seuraavat pari vuotta kuluivat hurjassa opiskeluelämässä; juhlintaa enimmäkseen
Parikymppisenä tapasin nykyisen mieheni. Rakastuimme intohimoisesti ja hän ihalili ja ihailee minua yhä edelleen. Hänen pyytetön rakkautensa ja kehuminen ovat aikaan saaneet minusta terveitsetuntoisen aikuisen naisen. Yhdessä olemme olleet 36 vuotta.
13-15, ajaattelin olevani ruma. Ihastuin poikiin, mutta he eivät minuun.
16-20 Laihdutin, blondasin hiukset, ja aloitin hulvattoman juhlimisen. Miehiä riitti myös noita liftimatkoja, festarireissuja tuntemattomien kanssa (tunnin terassituntemisella), pikkumekkoja ja korkkareita, jatkoja ties missä.. Itsevarmuus kasvoi. Baareissa poket tunsi, pääsin jonojen ohi... Oli yleinen biletytön maine suhteellisen isossa kaupungissa.
20-25: Tapasin nykyisen mieheni. Ensimmäinen pitkä suhde, ensimmäinen mies johon kunnolla rakastuin. Nyt ollaan naimisissa, meillä on lapsi ja huomenna mennään pankkiin hakemaan asuntolainaa :)
Olen myös huomannut kasvaneeni ihmisenä näinä viitenä vuotena aivan valtavasti. Se hemmoteltu bilettävä tyttö on hävinnyt. Myös ulkonäöllisesti olen mielestäni kauniimpi :) Eli enää en tunge itseäni pikkumekkoihin ja käherrä hiuksia kiharalle.
15-17 ensimmäinen poikaystävä
17-20 festareita, ulkomaanmatkoja, biletystä, liftausta ympäri Suomen
20 seurustelu, avoliitto, avioliitto, lapsi
alle 30 avioero, biletystä, matkoja
30 ensimmäiset nettideittikokemukset, /- 1 vuoden suhteita
nyt 40 sinkkuna, ollut jo pitkään
En osaa tiivistää omaa kehitystäni, sanotaan nyt vain, että sitä on tapahtunut. :)
Näin melkein viiskymppisenä voin kertoa että parhaat vuoteni ainakin miesrintamalla oli 35-45 vuotiaana. En nuoruusvuosinani ole saanut samaa huomiota koskaan. Nyt tilanne alkaa selvästi hiipumaan mutta se sopii hyvin sillä ne asiat mitkä joskus merkitsi ei merkitse enään. Alle kolmekymppisenä olin kyllä eläväisempi ja sponttaanimpi tekemisissäni sekä uhkarohkea. Nykyään oma peti on paras peti ja kotiin on kova kiire reissuilta. Nuorena ei ollut niiin nokon nuukaa missä nukkui. Olin myös nuori äiti ja 20-30 vuotiaana perheessä ja arjessa kiinni. Silloin jaksoi hyvin kaikkea nyt nautin siitä kun lapset on aikuisia ja on sitä omaa aikaa. Tänä päivänä vaikka se suosio ei ole miesrintamalla enään niin hyvää on koomista että seksi on parasta kuin koskaan ennen. Onneksi elän parisuhteessa.
10-14v : Olin ujo, hieman yksinäinen, ajattelevainen nuori. Tässä iässä aikuistuin kovasti, ja jo 13-vuotiaana olin löytänyt itseni ja arvomaailmani...Enkä ole tähän päivään asti oikeastaan muuttunut.
15-19v: Olin rauhallinen, edelleen ujo, tapasin neljä vuotta vanhemman poikaystäväni ja ensirakkauteni 15-vuotiaana, ja jo muutaman kuukauden jälkeen tiesin että tässä hän on, tuleva mieheni. Opiskelin myös ammatin
20-25v: Saimme mieheni kanssa kaksoset ja menimme myös naimisiin. Olin todella onnellinen. Talonkin ostimme.
25-30v: Lapset ovat kasvaneet kovaa vautia,nyt jo 10v ikäisiä. Miehen kanssa meillä on ollut ihanasti myös yhteistä aikaa kun lapsia ei tarvitse enää 24/7 katsoa. Olen aloittanut myös uusia harrastuksia ja elämä hymyilee edelleenkin. Mitään en muuttaisi elämässäni nyt enkä ollessani nuorempi. Kaikki on mennyt täydellisesti :) Äidiksi tulo on ollut parasta, sekä tietty maailman ihanimman miehen löytäminen :)