Kumppani on ihana. Huomaavainen, kiltti, hauska, seksikäs, sporttinen, hyvännäköinen... asutaan yhdessä ja nyt on arki astunut kuvaan. Hän tekee vuorotyötä, minä virka-aikaa. Illat on kuitenkin yleensä aikaa olla yhdessä. Mutta.. mitään ei ikinä tehdä. Sohvalla vaan ja telkkaria katsotaan. En viitsi edes houkutella mihinkään, koska hän vaan "haluaa rentoutua", eli maata sohvalla. Urheilunkin harrastaa muuten kuin minun kanssani. Televisio hallitsee vapaa-aikaa. Alkaa jo ottaa päähän, tosissaan. Seksiä on hyvällä onnella kahdesti kuussa ja minä haluaisin vaikka joka päivä. Aina on joku syy.. jotain on kipeänä, ei jaksa, väsyttää, on nälkä, telkkarista tulee joku ohjelma.. Pahinta tässä on että "rentoutuminen" menee aina minun edelleni. Ei ole rahaa tehdä mitään, ainakaan jos se on jotain mitä minä haluan tehdä. Rahaa löytyy kyllä jos kaverit pyytävät johonkin. Jos minä haluan tehdä jotain, se tehdään hirveällä marttyyriasenteella ja huokaillen ja tuhisten. Ei olla oltu vuottakaan yhdessä ja tilanne on jo sellainen että ei mene päivääkään etten mieti eroa. Itsetunto on nollissa, koska seksittömyydestä tulee olo etten kelpaa, olen ruma ja lihava.. enkä todellakaan ole. Kumppanin mielestä hellyys, siis pussaillaan ja halaillaan paljon, riittää, mutta kun se ei vaan riitä. Olen viittä vaille hankkimassa panokaverin. Tai tekemässä jotain yhtä hullua. Puhumisesta ei ole mitään apua, koska hän vaan kuittaa kaiken "No mä olen sitten varmaan ihan paska" enkä viitsi enää asiastakaan sanoa. Ärsyttää. Ihan helmi tyyppi mutta nuo miinuspuolet... perkeleenvittu. Mitä mä teen?
Ottaa niin päähän
ktoson
16265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Oletko sinä miehesi ensimmäinen tyttöystävä? Jos olet niin tilanne on ihan normaali. Mies ei tajua, että suhteeseen pitää panostaa: Pitää tehdä jotain konkreettisesti. Ei se pusuttelu riitä. Ehkä mies jopa pitää sinua itsestään selvyytenä. Vielä jos seksiä ei ole riittävästi niin tilanne on aika hälyyttävä.
Mutta oletko sitten puhunut tästä asiasta hänelle? Jos et, niin ei hän voi tietää. Varaudu että sitä muutosta ei tule tai sitten se liusuu takaisin samaan. Loppupeleis jos tunnet, että mies riitä sinulle niin parasta on ero.
En ole ensimmäinen kumppani. Ollaan puhuttu... tai siis minä olen aloittanut, mutta hän vain sanoo että älä nyt tee tästä isoa numeroa... mutta kun se on aika iso numero jos aina tulee kakkosena. Jos otan asian puheeksi vähemmän kauniisti, hän alkaa itkeä ja selittelee että kun sitä tätä ja tuota... tai sitten suuttuu. Että ihan miten päin asiaa lähestyy, hän ottaa torjuntavoiton itkemällä, suuttumalla tai dissaamalla.
Minustakin tilanne on hälyyttävä jos seksi loppuu alle vuodessa. Hän ei näe siinä ilmeisesti mitään ongelmaa.
En tiedä että teenkö hänelle kaiken liian helpoksi. En ruikuta kavereiden kanssa menosta, teen kotitöitä, myönnyn helposti jos asialla ei ole minulle merkitystä...
Suomin sitten itseäni että mitä ruikutan kun hän on noita asennevammojaan huolimatta iham loistava tyyppi. Mutta en vaan voi sille mitään, että hellyys ei riitä.
Niin ja hän sanoo vain humalassa rakastavansa minua. Hänen juomistahdillaan todella harvoin. Ei kehu tai kannusta koskaan, ellei vastaa minun kehuuni tyyliin "samat sanat".
Olisiko paras tuoda miehellesi selväksi, että alkaa karsia menoja/harrastuksia, jos fysiikka ei enää kestä? Lepo on tärkeä ja sitä kautta myös tuntee itsensä taas halukkaaksi. Tietysti voi olla, että tuo valitus on vaan tekovalitustakin.
Ehkä pitäisi, mutta en halua olla sellainen kumppani..
voi sua, koitahan kestää. Älä kuitenkaan mene pettämään miestäs, siitä sun oma olotuskin paranee. Kerro vaan suoraan että ero tulloo jos asiat ei muutu ja katso mitä tapahtuu...
Olen kokeillut sitä suoraan sanomista. Itku siitä tuli, hänelle. Pitäisi varmaan vaan kantaa tavarat pihalle..
Se on palaverin paikka sanoisin. Olispa mullakin joku kiva nainen. En katso juurikaan telkkaria vaikka olen sinkku. Mieluiten sitä kävin lenkillä kahdestaan tai kokkailis ruokaa tai rakastelis.
lainaukset "asutaan yhdessä" .... "ei vuottakaan yhdessä" ...
vahvistit juuri mun käsitystä siitä että pidempi seurustelu ja parempi tutustuminen on kannattavampaa kun se alkuhuuman höyryssä tehty päätös vaatekaapin jakamisesta heti nyt ja just...
Siis ei olla vuotta seurusteltu.
Pettämään ei missään nimessä kannata ruveta!
Ehdota, että pidätte tv-vapaan viikon. Joko kokonaan telkkari kiinni koko viikoksi, tai sitten, että vain tiettyjen ohjelmien aikaa se saa olla auki (esim. yhdet iltauutiset, molempien lempisarja). Telkusta tulee katsottua uskomattoman paljon kuraa ja ohjelmia, jotka eivät oikeasti kiinnosta.
Kerro rehellisesti, että jos vuodessa suhde on tällainen, et jaksa loppuikää eli suhteella ei ole tulevaisuutta. Keskustelkaa. Kerro hänelle kaikki, mitä tässäkin olet kertonut. Kysy, miksi hän on valmis panostamaan kavereiden kanssa oloon, mutta ei sinun kanssa tekemiseen, johtuuko se siitä, että ehdotat vain hänestä kurjaa tekemistä, olisiko jotain muuta, mitä voisitte tehdä.
Jos hän alkaa itkemään, anna itkeä tai suuttua, mutta älä lopeta keskustelua siihen. Kun itku/huuto loppuu, jatkakaa keskustelua kuin aikuiset. Jos mitään rehellisiä vastauksia haluat, miehen täytyy päästä tuosta lukosta yli, tähän asti on ratkaissut sen itkemällä/huutamalla.
Ehkä mies pitää sinua jo kalustoon kuuluvana kodinhoitajana ja itsestäänselvyytenä. Liiallinen hellyys, lässytys, nenälle pussailu yms. johtavat helposti kaveri/kämppis/sisarus-suhteeseen. Ole sinä enemmän pois kotoa, liiku, tapaa kavereita, lähde reissuun heidän kanssaan, pidä hauskaa. Jätä puolet kotitöistä ja muu matelu. Anna miehen tajuta, mitä on menettämässä. Ole sellainen kuin suhteenne alkuaikoina. Jos mies edelleen makaa sohvalla, eropäätös on helppo.
Olet varmaankin oikeassa. Olen yrittänyt kyllä sanoa ja keskustella mutta ne aina kuitataan noilla itkemisillä enkä halua kiduttaa.. Minä olen kyllä samanlainen kuin suhteen alkuaikoina. No, olen ehkä laihtunut viitisen kiloa ja olen nyt äkäisempi, koska olen puutteessa.
Alusta lähtien elo on ollut arkista, eli ettei ei ollut mitään ravintolaillallisia eikä sellaista. Normaaliarkea, paitsi että lakanoiden välissä pyörittiin joka päivä ja joskus monta kertaa ja että huomio oli enemmän minussa kuin telkkarissa.
Voisihan tuota kokeilla että irtaannun hänestä. Jään ylitöihin tai keksin jotain tekemistä...
Sanotaan että toista ei saa yrittää muuttaa, mutta tästä tarvitsisi saada vain tuo ihan hirveä telkan töllöttäminen pois. En halua esittää mitään ultimaatumeita, että jos et muutu, minä lähden.
Mulla ei ole tilanteeseen mitään suuria viisauksia, mutta oma kokemus on. Eksän kanssa meni tuohon malliin, seksi kuihtui, telkkari ja pelaaminen veivät (aikuisen) miehen mukanaan, ja jos joskus päätettiin lähteä vaikkapa baariin, mies soitti äkkiä ystävänsä mukaan.
Keskustelusta ei tullut mitään, kun mies ei suostunut sanomaan sanaakaan mistään suhteeseen liittyvästä asiasta, vaikka miten nätisti tai sinnikkäästi olisi yrittänyt. Sanoi kuitenkin olevansa suhteeseen täysin tyytyväinen. Aika pian otti tavakseen kävellä ulos asunnosta, jos jotain suhdeasiaa edes yritin ottaa esille.
Minä päätin antaa aikaa ja tilaa, keskityin omiin töihini ja harrastuksiini. Näin meni useita vuosia, minkä jälkeen mies äkkiseltään löysi puhekykynsä ja seksihalunsa. Ei tosin minun kanssani. Baarireissulta löytyi hänelle tosirakkaus.
Erosimme sovussa. Mulla ei ole tapana kantaa kaunaa, mutta hienokseen jäi sellainen tunne, että ehkä liiton olisi voinut lopettaa jo ennen kolmatta osapuolta.
Alussa sanot, että kumppani on huomaavainen, kiltti ja hauska, mutta loppuosa meneekin siinä, kun kerrot että itse asiassa ei ole. Ei ollenkaan.
Minä en jaksaisi, tai ehkä yhden päivän katselisin en enempää, mutta minä en olekaan sinä.
Hän on. Silloin kun viitsii.
Oman kokemuksen pohjalta sanon, että jos päivittäin ihan tosissaan miettii eroa, niin kyllä se on silloin eron paikka on.
"Olen yrittänyt kyllä sanoa ja keskustella mutta ne aina kuitataan noilla itkemisillä enkä halua kiduttaa.."
Tässäpä juuri se ongelma. Mies on oppinut elämässä, että tuolla tavoin ei tarvitse käsitellä niitä oikeita ongelmia, perimmäisiä syitä. Voihan sairauden oireitakin hoitaa, mutta jos syytä (itse sairautta) ei hoideta, kierretään vain ympyrää. Kyse ei ole kiduttamisesta. Kyse on tietoisuudesta itsestään ja aikuisena olemisesta. Ei periaatteessa eroa paljoa siitä, että jos lapselle ostetaan aina kaupassa lelu/lahja, jotta huuto loppuu, niin mihin se johtaa..
Todennäköisesti mieskin tajuaa yhden/parin kerran jälkeen tunnekuohulukon jälkeen tapahtuvan keskustelun merkityksen. Ehkä hän ei ole edes tietoinen siitä, miksi tuntee ja käyttäytyy noin, koska ei ole koskaan järkevästi (kuohun jälleen) kysynyt, miksi minusta tuntuu/tuntui tältä, mistä se johtuu.