Olen 30 vuotias nainen. Asun kotona. Mulla on ollut erinäisiä syitä miksi oon joutunut asumaan, mutta nyt ois aika muuttaa pois. Äiti ei ikään kuin pohjimmiltaan hyväksy tätä. Hänen mielestään mä voisin asua kotona vaikka 60 vuotiaana. Miten tämä on mahdollista? Eikö yleensä vanhemmat potki jo "vanhemmat lapset" väkipakolla ulos? Syksyllä tarkoitus saada toden teolla töitä
Kun äiti ei päästä enää irti
Helmoissaviela
7290
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meillä on samanlaiset äidit. Heillä on välillinen munchausenin syndrooma:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Münchhausenin_oireyhtymä
Patologinen valehtelu on merkittävässä roolissa tuossa syndroomassa. Narsistisella persoonallisuushäiriöllä ja munchhauseniilla on paljon yhteisiä piirteitä.
Toimi omin päin. Älä kysy lupaa kaikkeen äidiltäsi. Jos isäsi ei ole samanlainen, keskustele hänen kanssaan äitisi mielisairaasta elämänasenteesta. Tarvittaessa älä aina vastaa äitisi puheluihin. Puhu äidillesi ns. muunneltua totuutta, älä kerro faktaa.
Pah syndroomat..äitisi on tottunut siihen, että asut hänen kanssaan ja olet siis asuinkumppani josta ei halua eroon. Sinun pitäisi kai miettiä sitä, että itsenäistymisaikasi meni vuosia sitten ja taidat olla myös itse riippuvainen äidistäsi kun ajattelet sitä mitä hän muuttamisestasi ajattelee..muutenkin työpaikka vasta 30-vuotiaana on 10 vuotta myöhässä.Itsenäisty ensin itse ja katso sitten, mitä äitisi todellisuudessa tuntee ja tarvitseeko apua..tuskin..
Välimeren maissa, missä perhesiteet hyvin kiinteät, ihan yleistä että kolmikymppiset asuvat vielä kotona, ei siinä mitään ihmettelemistä ole. Kreikassa varsinkin nykytaloustilanne on ajanut monet samaan ja varmaan suomessakin siihen mennään että lasten vaikeampi muuttaa omaan talouteen kun mistään ei ole varmuutta.
Sellainen äiti on hyvä, joka ei aja lastaan ulos ennen kuin lapsi pärjää.
Lapsi pärjää silloin kun itse on valmis lähtemään.
Toinen ennemmin, toinen myöhemmin - jotkut eivät ilman apua koskaan.
Tiedän monta jotka ovat asuneet hyvinkin pitkään vanhempansa kanssa syystä että tulivat hyvin juttuun ja järjestely sujui hyvin sekä kaikki perheessä olivat huipputyyppejä jotka tykkäsivät hurjasti toisistaan. Olivat onnellisia yhdessä.
Suomessa sitä itsenäisyyttä ja yksin pärjäämistä korostetaan vähän liikaakin.
Kun sitten katoaa muitten yksineläjien tilastoihin jotka kärsivät yksinäisyydestä ja masennuksesta -- ja heitä on paljon--- voi fiksuimmille tulla mieleen että mitä järkeä elää yksin jos voi sen lähimmäistensä kanssa jakaa (riippuu tietysti siitä lähimmäisestä millaiset välit on).
Mitä järkeä jos vanhemmilla suuri talo jossa tilaa, huomeita yllinkyllin hyvällä paikalla jopa omalla sisäänkäynnillä, lapsen muuttaa hikiseen epäviihtyisään yksiöön kiskurivuokralla. Sitäkö se itsenäistyminen on että menee asumaan tommoseen ympäristöön , kärsimään yksinäisyydestä ja puutteesta -- vaikka ei olisi pakko?
Parempi muksujen laittaa sukanvarteen rahansa tulevaa varten, kun vanhempia ei enää ole.
Hmm aihehan oli, että äiti ei hyväksy poismuuttoa :) ei se miksi ei voisi asua peräkammarissa vaikka lopun ikänsä.
No totta kai hän voi aikuisena ihmisenä päättää koska muuttaa, moni käyttää tekosyynä tuota että "äiti ei hyväksy" vaikkei todellisuudessa hotsita pätkääkään itteensä muuttaa - ei kait se äiskä nyt väkisin sitä siellä pidä jos muuttaa haluaisi-
Niinno ahdistaa ja näin asua. Koitan koko ajan päästä pois.. elokussa pitäisi lähteä vihdoin