Kävin aktivointisuunnitelussa ja siellä kyseltiin elämäntilannetta niin ettei vaan erakoidu mutta millä ihmeen ilveellä sitä voi sosiaalista elämää sillä työmarkkinatuella oikein harrastaa. Laskut jos maksaa ja saa ruuan lopulla niin mihinkään muuhun se ei riitä. Kännykällä ei voi puhua niin että se on vaan sitä varten jos joku soittaa siihen.
Kysyttiin onko luottotiedot menneet. No eivät ole kun ei käy missään. Alkoholinkäyttöä kysyttiin niin vastasin että millä rahalla? Viimeksi olin alkoholisoitunut eniten työelämässä kun oli rahaa juoda ja juosta kuppiloissa.
Työttömänä ei voi ikinä ottaa rennosti tai se tietää hankaluuksia. Olen koko ikäni maksanut laskut ajallaan eikä siis työttömänäkään ole tullut mieleen että jättäisin maksamatta. Ennemmin tingin kaikesta muusta. Jätetään sosiaalinen elämä, juottolat ja kaikki ihan turhat pois. Ennemmin erakoidun kun jättäisin laskut maksamatta.
Mihinkään ruokapussijonoon en lähtisi että saisin viinaa tai baarirahaa säästettyä. Kaikkihan siellä on sen takia ettei pysty elämäänsä hallitsemaan, ei sen takia että on pienillä rahoilla tultava toimeen.
Voiko entisenlaista elämää enää elää jos tippuu minimi työttömyysturvalle kuten käydä pelaamassa ja juomassa kallista baari kaljaa? Jossain ohjelassa mies kävi baarissa ja bingossa meuhkaten sossuun että on parin kuukauden vuokrat maksamatta. Seurakunnan diakonissa järjesti asunnottomille kerran kuussa valmiin aterian, nukkumapaikan ja puhtaat vaatteet ja kärsi omantunnontuskia kun ei voinut auttaa enempää. Kaikilla ihmisillä on mahdollisuus maksaa laskunsa ja elää sitten kuluttaen sen mukaisesti mitä siitä jää mutta ei riitä. Minä en alkaisi kodittomia auttamaan kun he ovat sen tien valinneet niin menkööt. Kukaan ei joudu sille tielle syyttömyyttään tai vahingossa vaan ihan tieten tahtoen. Ei niitä tarvitse sääliä sillä se on sairasta. Sosiaaliturvalla ei olekkaan tarkoitus juoda ja pelata entiseen tahtiin mihinkä oli palkkatyössä tottunut. Mitenkä sen entisen elämäntyylin pystyy lopettamaan silloin kun rahat vähenee minimiin? Harva pystyy ja rahaa pitää saada jostain samanlaisiin harrastuksiin vaikka väkisin, ennemmin jättämällä laskut maksamatta ja vielä kyniä eläkeläisvanhempienkin rahat jos ei muualta saa. Sosiaalista kallista baari elämää kun ei voi taakseen jättää kun siihen on totuttu.
Ihmisellä kun on kallis addikti niin se ei häivy työttömäksi joutuessa jos ei itsehillintää ole ollut ennen sitä niin ei sen jälkeenkään. Mikä tekee ihmisestä sellaisen ettei kodilla ole väliä. Ei se että pystyy itse tekemään ruokansa tai siivoomaan asuntonsa. Itse tekisin kaikkeni että asunto pysyy ja sen jälkeen vasta juhlisin jos jotain jäisi. Jos ei jää mitään niin en juhlikkaan.
Kysyttiin onko luottotiedot menneet. No eivät ole kun ei käy missään. Alkoholinkäyttöä kysyttiin niin vastasin että millä rahalla? Viimeksi olin alkoholisoitunut eniten työelämässä kun oli rahaa juoda ja juosta kuppiloissa.
Työttömänä ei voi ikinä ottaa rennosti tai se tietää hankaluuksia. Olen koko ikäni maksanut laskut ajallaan eikä siis työttömänäkään ole tullut mieleen että jättäisin maksamatta. Ennemmin tingin kaikesta muusta. Jätetään sosiaalinen elämä, juottolat ja kaikki ihan turhat pois. Ennemmin erakoidun kun jättäisin laskut maksamatta.
Mihinkään ruokapussijonoon en lähtisi että saisin viinaa tai baarirahaa säästettyä. Kaikkihan siellä on sen takia ettei pysty elämäänsä hallitsemaan, ei sen takia että on pienillä rahoilla tultava toimeen.
Voiko entisenlaista elämää enää elää jos tippuu minimi työttömyysturvalle kuten käydä pelaamassa ja juomassa kallista baari kaljaa? Jossain ohjelassa mies kävi baarissa ja bingossa meuhkaten sossuun että on parin kuukauden vuokrat maksamatta. Seurakunnan diakonissa järjesti asunnottomille kerran kuussa valmiin aterian, nukkumapaikan ja puhtaat vaatteet ja kärsi omantunnontuskia kun ei voinut auttaa enempää. Kaikilla ihmisillä on mahdollisuus maksaa laskunsa ja elää sitten kuluttaen sen mukaisesti mitä siitä jää mutta ei riitä. Minä en alkaisi kodittomia auttamaan kun he ovat sen tien valinneet niin menkööt. Kukaan ei joudu sille tielle syyttömyyttään tai vahingossa vaan ihan tieten tahtoen. Ei niitä tarvitse sääliä sillä se on sairasta. Sosiaaliturvalla ei olekkaan tarkoitus juoda ja pelata entiseen tahtiin mihinkä oli palkkatyössä tottunut. Mitenkä sen entisen elämäntyylin pystyy lopettamaan silloin kun rahat vähenee minimiin? Harva pystyy ja rahaa pitää saada jostain samanlaisiin harrastuksiin vaikka väkisin, ennemmin jättämällä laskut maksamatta ja vielä kyniä eläkeläisvanhempienkin rahat jos ei muualta saa. Sosiaalista kallista baari elämää kun ei voi taakseen jättää kun siihen on totuttu.
Ihmisellä kun on kallis addikti niin se ei häivy työttömäksi joutuessa jos ei itsehillintää ole ollut ennen sitä niin ei sen jälkeenkään. Mikä tekee ihmisestä sellaisen ettei kodilla ole väliä. Ei se että pystyy itse tekemään ruokansa tai siivoomaan asuntonsa. Itse tekisin kaikkeni että asunto pysyy ja sen jälkeen vasta juhlisin jos jotain jäisi. Jos ei jää mitään niin en juhlikkaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei mulla ole sosiaalista elämää. Ei ole kavereita, ei harrastuksia, en soittele kenellekkään eikä minulle kukaan ole soittanut vuosiin. Mun luottotiedot meni kun olin töissä vuosia sitten ja työnantaja ei maksanut palkkaa, tuli vuokra rästejä ja sosku ei suostunut maksamaan vuokraa joten vuokrat meni ulosottoon. Asuin sitten veljen luona pari vuotta jamuutin sen jälkeen soksun tukiasuntoon jossa asun vieläkin. Säästän rahaa sen verran kuukaudessa että voin kesällä ainakin käydä baareissa muutaman kerran. Yleensä vaan makaan kotona ja olen netissä tai pelaan pleikkaria, näin on ollut jo vuosia.
Tuo erakoituminen varmaan riippuu myös vähän elämän taustasta. Itse olen korkeakoulutettu työtön, ja työttömyyttä on ollut nyt yli vuosi. En ole erakoitunut, sillä olen pitänyt kunnostani huolta ja vanhat kaveripiirit on pysyneet mm. edesmenneistä opinnoista ja muitakin kavereita on pysynyt tilanteestani huolimatta. Raha on se joka tietty rajoittaa kauempana asuvien kavereiden näkemistä, mutta mahdotonta se ei toki sillon tällöin ole jos vähän jostain muutaman kympin saa nipistettyä. Ymmärrän että jos työttömyys on jo esim. peruskoulun pohjalta niin erakoituminen voi olla todennäköisempää, tosin ei pidä yleistää tätäkään. Rahahan se on joka vaikuttaa negatiivisesti tietysti aina siihen kuinka usein on varaa nähdä kavereitaan kun matkustus ei tosiaan ilmaistakaan ole. Tietysti erakoitumiseen vaikuttaa myös se että työttömyys on omalla tavallaan "häpeä", kun kokee olevansa yhteiskunnalle kelvoton, mutta tuossa ei sovi syyttää itseään täysin - ajat ovat työllistymisen suhteen vaikeat, ja tuon häpeän työttömyydestä ovat yliammutulla tavalla tehneet suomalainen byroktratia ja media... ylimääräistä alistusta ja kyykytystä sekä ihmisarvon murskausta harrastetaan molempien puolesta, joten kyllä se tarttuu muutenkin ihmisiin.
Elän lopultakin rauhassa - maaseudulla, kumppanin kanssa kahden. Raadamme molemmat kotimme saattamiseksi kuntoon. Laiskuudesta ei ole tietoakaan. Työtä ei entisillä paikkakunnilla ollut, eikä täälläkään ole. Jonkinlaista pienimuotoista vanhusten avustustyötä tällä siivous- ja raivausinnolla pystyisi tekemään, mutta sitä ei työkkäri eikä verotoimisto salli. Vapaaehtoistyötäkään eivät hyväksi, saati vastapalveluksiin perustuvaa työtä. Jos teen, kuten "edustajamme" haluaisivat, ja jättäydyn pois työmarkkinatuelta, saan hiukan vapautta takaisin. Ehkä sen vielä teenkin. Kumppanibn eläke auttaa pahimman yli.
Jos työkkärin muija alkaisi kysellä yksityisasioitani, muistutan häntä, että työvoimatoimiston pitäisi etsiä asiakkailleen (ja palkanmaksajilleen, veronmaksajille) palkkatöitä, ja mitä hän on tehnyt työpaikan löytymiseksi minulle. Kysyn häneltä, pitääkö hän Suomen taloudellista tilannetta minun aikaansaannoksenani, ja jos pitää, missä voisin hänen mielestään korjata tekoseni, jos nyt kerran niin vaikutusvaltainen olen, että olen romuttanut Suomen talouden ja aiheuttanut suurtyöttömyyden. Kysyn häneltä, kuinka kauan hän arvelee saavansa pitää oman työpaikkansa ja minne hänet sitten laitetaan orjatöihin ja miten se auttaa hänen työllistymistään sitten.
Haluaisin kaikkein eniten työskennellä yksin, kotona, kirjoittaa. Moni haluaa samaa, tiedän. Jokin vielä pidättelee minua. Jonkinlaisen rutiinin joudun ensin luomaan, johon ymppään kirjoittamisen. Ja siinä ei työkkärin muijasta ole apua. Jospa voisin kirjoittamisellani vielä hiukan ansaita, ennen kuin Suomi lopullisesti romutetaan. Ehkä voisin kirjoittamalla omalta osaltani ehkäistä maan tuhoa. Se on haaveeni. Kirjoitusteni aiheisiin kuuluu työkkärin kyykytys ja yritysten ahneus ja virkamiesdiktatuuri ja muut ajankohtaiset asiat. Seuraan tapahtumia ja yritän ymmärtää maailmaa poliitikkojen ja median sumutuksesta huolimatta. Vain "syrjäytymällä" voi tilannetta tarkastella kuin ulkoa päin. Syrjäytyminen on tärkeää.
Jotkut aikuistuvat ja rauhoittuvat, eivätkä kaipaa edes sitä nuoruusaikoijen bilettämistä, dokaamista ja sekoilemista. Jotkut haluavatkin jäädä kotiin rauhaan ja ne epämiellyttävät ja epäkypsät kaverit sitten jäävät=) Joskus kyseessä ei ole edes raha, voi olla, että sitä rahaa voi ollakin ja silti ei kaipaa niitä dokausjuttuja eikä niitä epämiellyttäviä, epäluotettavia kavereita. Joillakinhan jää työttömänäkin rahaa dokaamiseen, mutta silti eivät halua dokata, bailata eikä rieukkua siellä sun täällä. Toisaalta, jos haluaa epämiellyttävistä tuttavista eroon, niin siinä on ainakin hyvä sauma päästä eroon=)
Kyseessähän on miten ne rahat käyttää ja toisaalta miten ne rahat haluaa käyttää=) Jotkut ovat vaan rauhallisempia, kypsempiä ja järkevämpiä luonnostaan, sillä ei ole mitään tekemistä välttämättä työttömyyden tai taloudellisen tilanteen kanssa.