Tapailin 3-4kk erästä tyttöä. Tulimme hyvin juttuun ja viihdyimme hyvin toistemme kans. Jonkun parin kk:n tapailun jälkeen tilanne eteni siihen, että suutelimme ensimmäisiä kertoja. Sen jälkeenhän siitä ei meinannut tulla loppua sitten millään yhdelläkään näkemiskerralla. Tyttö halusi aina hakeutua kainaloon ja olla lähellä, jos katsoimme vaikka telkkaria tai juttelimme mukavia sohvalla. Monen monta kertaa sanoi, että kuinka hyvä siinä oli olla. Eräällä kerralla sitten kiivaan suutelun lomassa en enää voinut pitää ajatuksia sisälläni ja totesin hänelle, että rakastan häntä. Se oli täydellinen turn off. Tyttö vetäytyi jotenkin kuoreensa ja hätääntyi. Tajusin heti, ettei sitä periaatteesa olisi sanonut sittenkään sanoa ääneen, mutta toisaalta eihän niitä ajatuksia voi loputtomiinkaan pitää sisällään. Käytiin sitten keskustelua siitä loppuilta. Hiljalleen kuitenkin koko homma hiljalleen kaatui ja nykyisin emme edes näe enää.
Selitti silloin, ettei pysty rakastamaan minua niinkuin minä häntä. Okei, jos ei pysty niin ei siinä mitään. Kuitenkin samaan syssyyn selitti, ettei hänen tunteet mua kohtaan oo menneet mihinkään. Täh? En ymmärrä. Ei pysty rakastamaan, mutta samalla tunteet ei ole menneet mihinkään. Eli pitää kait todella paljon musta, välittää tosi paljon ( halusi huolehtia musta, kun olin sairaana jne ), mutta sitten sanoo ettei rakasta. Mitä se rakkaus sitten on? En tajua. Nojoo lähti vähän ohi raiteilta tää avautuminen myös, ku pyörii nuita ajatuksia välillä mielessä aika paljon. En vaan tajua oikeen tätä koko kuvioa nyt tässä. Tästä on nyt jo jotain reilu kk aikaa, mut siltikin näitä aina vaan välillä pysähtyy miettiin.
Mut joo kertokaahan erityisesti naiset et miten te haluaisitta et ne tunteet tuotais teille ilmi. Ite yritin koko ajan kattoo etten liian innokas ois ja etten miten sattuun niitä möläyttäis, mut siltikin näimmä tuli paskaan aikaan ulos ne sanat.
Selitti silloin, ettei pysty rakastamaan minua niinkuin minä häntä. Okei, jos ei pysty niin ei siinä mitään. Kuitenkin samaan syssyyn selitti, ettei hänen tunteet mua kohtaan oo menneet mihinkään. Täh? En ymmärrä. Ei pysty rakastamaan, mutta samalla tunteet ei ole menneet mihinkään. Eli pitää kait todella paljon musta, välittää tosi paljon ( halusi huolehtia musta, kun olin sairaana jne ), mutta sitten sanoo ettei rakasta. Mitä se rakkaus sitten on? En tajua. Nojoo lähti vähän ohi raiteilta tää avautuminen myös, ku pyörii nuita ajatuksia välillä mielessä aika paljon. En vaan tajua oikeen tätä koko kuvioa nyt tässä. Tästä on nyt jo jotain reilu kk aikaa, mut siltikin näitä aina vaan välillä pysähtyy miettiin.
Mut joo kertokaahan erityisesti naiset et miten te haluaisitta et ne tunteet tuotais teille ilmi. Ite yritin koko ajan kattoo etten liian innokas ois ja etten miten sattuun niitä möläyttäis, mut siltikin näimmä tuli paskaan aikaan ulos ne sanat.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Rakkaus on niin vahva sana. Minäkin pelästyisin, jos joku sanoisi rakastavansa minua muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen. Voi kertoa tykkäävänsä, tai osoittaa hellyydenosoituksilla, että tykkää. Hemmotella eri tavoin jne. Kuulostat kuitenkin ihanalta mieheltä! Löydät aivan varmasti naisen, joka tykkää sinusta todella paljon. Hyvää kesää sinulle:)
Mielestäni sinussa ei ollut mitään "vikaa", ei myöskään tapaamassasi tytössä. Kävi vain niin, että tyttö jostain syystä pelästyi omia tunteitaan. Ihmiset toimivat erilaisilla vauhdeilla, eikä sille oikein mitään voi.
Mielestäni olet toiminut todella huomioonottavasti ja herttaisesti, eikä siinä ole sinänsä ollut mitään väärää. Kun tykkää niin tykkää, ja sen haluaa tietenkin jossain vaiheessa ilmaista.
Tyttö on vain pelästynyt, eikä se johdu sinusta vaan hänen peloistaan. Mehän emme tiedä, mitä hänen tunnemaailmansa taustalla on. Siellä voi olla jotain sellaista, joka saa hänet varautuneeksi (hylätyksitulemisen pelko esim.)
Tyttö piti sinia aina kaverina, jolta saa läheisyyttä. Et ollut potentiaalinen seurustelukumppani, tunteet eivät olleet romanttisia hänen puoleltaan.
Niin mietin sitä itsekin pitkään, että ihmiset toimivat eri nopeuksilla ja että tuo tyttö oli todella herkkä ihminen. Siksi yritinkin olla hienovarainen ja edetä hitaasti. Hän oli kuitenkin niin hyvä ja hänen kanssaan oli hyvä olla, etten voinut olla sanomatta, mitä hänestä ajattelen.
Minua ei sinänsä häirinnyt se, ettei meidän suhde ollut virallisesti kaikille kuulutettu, että seurustelemme ja se oli muutenkin todella vapaata. Itse olen kuitenkin hyvin vahvasti tunteva ihminen. En kuitenkaan tarkoittanut sillä sanomisella sitä, että meidän pitäisi jokin suhde siitä saada aikaiseksi. Kyllä tyttökin minulle sanoi, että hän tykkää minusta todella paljon, muttei uskalla oikein sanoa sitä ääneen. Hän monta kertaa pelkäsi, että mitä jos meidän juttu hajoaa. No niin se sitten hajosi hänen toimestaan ja en ymmärrä yhtään että miksi sen piti nyt mennä näin. Hän ei halunnut suhdetta ja se oli mulle ihan okei. Emme harrastaneet kertaakaan edes seksiä tuona aikana hänen toiveestaan. Sekin oli minulle okei. En minä hänen kanssaan ollut sen takia, että hänestä olisi pitänyt saada välttämättä fyysisesti jotain, vaan oikeasti hänen kanssaan oli vain ihan järjettömän mukavaa.
Harmittaa todella paljon, ettei hänen kanssaan voi oikein jutella edes enää. Olisin itse halunnut viettää hänen kanssaan aikaa jo silloin aiemmin ihan kaverillisissa merkeissä muiden kavereidemme kanssa, mutta kun emme kuitenkaan ehtineet aina usein näkemään niin ei tullut kovin montaa kertaa eteen tilannetta jossa olisimme voineet olla kavereina kavereiden joukossa.
Ärsyttää todella paljon, etten osannut pitää suutani supussa. En kyllä aio puhua tunteistani enää koskaan kenellekkään... Ja sitten vielä ihmetellään, että miksei suomalainen mies puhu tunteistaan.
PS. Emmekä me enää edes mitään ihan älyttömän nuoria olleet. Hän on 23 ja itse vuoden vanhempi.
No leuka pystyyn,et ollut se unelmien prinssi eikä halua sen enempää välttämättä ja kun sä olet niin vakavissasi mikä on fine.mut jotain puuttuu.ehkä sukkasi haisevat tai jotain muuta pientä...
Kuulostat oikeasti tosi ihanalta ja tuntevalta mieheltä. Tyttö ei tiedä mitä menettää... Ehkä onkin meidän naisten vika, kun miehistä tulee loppujen lopuksi puhumattomia jörriköitä... Älä sinä aloittaja milloinkaan muutu sellaiseksi.. Löytyy vielä joku joka arvostaa avoimuuttasi, joku saa sinusta vielä hyvän miehen...
Ei se susta oikeesti tykkää.
No shit sherlock.
Varmasti tykkää, mutta tuskin rakastaa. Intohimohan tuosta on varmasti kadonnut. Osittain ehkä siitä syystä just, että menin sittenkin liian nopeasti tunteistani hänelle puhumaan.
Pitäs antaa ajan kulua ja pitää pää kylmänä. Yrittää ajatella, että tää tilaisuus tuli ja meni. Syyllistän ehkä itteäni liikaa, kun tunnustin niin vahvasti omat tunteeni. Ei ehkä pitäisi, mutta en kestä sitä ajatusta, että menetin tuon tytön ehkä kokonaan. Eihän tällaisessa tilanteessa pysty edes kaveri olemaan. Ymmärrän kyllä, ettei hän pystyis viettämään aikaa taikka juttelemaan mun kans nyt enää, mutta se on vaikea hyväksyä. Menettää niin järjettömän tärkeäksi itselle tullut ihminen, jonka kans sai viettää niin monta hyvää hetkeä.
Hänessä oli kaikki mitä oon uskaltanut naiselta edes toivoa. Voi kuulostaa naivilta, mutta olen tavannut useita naisia/tyttöjä, mutta ei kukaan ole ollut niinkuin hän eikä kukaan ole kolahtanut niinkuin hän. Ja kun kaikki lähti niin luonnollisella tavalla liikkeelle. Aluksi olimmekin vain kavereita, eikä siinä ollut mitään sen erityisempää. Hiljalleen häneen kuitenkin ihastuin, koska ei hänenlaisestaan voi yksinkertaisesti olla tykkäämättä.
Mitään muuta vikaa meidän välillä ei ehtinyt ollakaan. Sieppaa niin sydänjuuria myöten tuo, että pelästytin hänet pois. Yks ainoa tunnustus, mutta väärällä ajankohdalla. Ei se voi mennä näin! Kai se oli jo siitä kaikesta suutelusta, yhteydenpidosta ja yhdessä vietetystä ajasta selkeää, että pidin hänestä valtavasti. Onko se niin väärin sanoa se ääneen? Ja onko sillä oikeasti niin iso ero sanooko, että rakastaa tai tykkää?
Ei vaan voi hyväksyä tällasta jotenkin nyt. Tekisin mitä tahansa, että ton hetken vois elää uudelleen ja olla sanomatta niitä sanoja. Tai saaha tilanteen korjattua ylipäätään. Muutenkaan ole mitään järkeä tässä nyt. Toiset sanoo pahoja sanoja ja loukkaa toista. Minä sanoin mielestäni hyvät sanat ja pelästytin toisen.
Alkaa tää tuska taas nouseen. Välillä tuntuu, että vihaan ittiäni, vaikka ei varmasti tarttis. Siitä on nyt kohta jo jotain pari kuukautta, kun nuo sanat suustani päästin. Reilu kuukausi, kun tilanne luhistui täysin kasaan. Helvetillistä tunteiden vuoristorataa edelleen. Tää tuntuu kaikki niin väärältä. Tuntuu pahalta. Tuntuu, että tulee hulluksi. Helpompaa varmasti ois, jos ois edes ollut jotain riitaa, pettämistä tai jotain muuta, mutta kun ei!
Jotkut sanoo, että hän halusi vain kaveruutta. Ite en voi välttyä ajattelemasta, että se on helppo sanoa jälkikäteen niin. Mistä sitä tietää, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi hätiköinyt ja pitänyt sen tilanteen kaverillisena pidempään. Ehkä me olisimme voineet hiljalleen sitten siirtyä oikeasti kavereina viettämään aikaa muiden kavereiden kanssa, tekemään enemmän asioita yhdessä ja ehkä hän olisi samalla uskaltanut antaa itsensä rakastua myös minuun. Tiedän, että tällaiset ajatukset on myös mun itteni kiusaamista, mutta en valikoi ajatuksiani. Nuo ajatukset vain välillä puskee mieleen.
Tuskaa!! Pitää yrittää mennä eteenpäin. Pitää ottaa opiksi. Vaikeaa. En halua muita jne. Ajatukset sekaisin tässä välillä. Huh. Saipa avautua. Jospa tää tästä...
Jos tyttö pelästyy noin helposti, olisit todennäköisesti sanonut ennemmin tai myöhemmin jotain "väärää". Siis väärää hänen mielestään, ei oikeasti.
Omien tunteiden kertominen ei ole koskaan väärin se sinun kannattaa muistaa. Älä ala pidättelemään itseäsi vaikka nyt pieleen menikin. Hyvin moni tyttö olisi halunnutkin kuulla sinulta juuri tuon.
Itse sanoin saman tunnustuksen parin kuukauden tuntemisen jälkeen eikä siitä mitään pahaa seurannut. Päinvastoin olemme olleet jo vuosia naimisissa. Joten tsemppiä sinulle ja rohkeutta myös jatkossa.
Kiitos.
Tietyllä tavalla olen itsekin ajatellut näin.
Kaipa tää mun tuska ja taistelu on vain jotain etten vielä ole täysin pystynyt hyväksyyn koko tilannetta, vaikka eipä tässä välttämättä muuta vaihtoehtoa olekaan.
Kerran hän sanoi silloin aikoinaan, että me tavattiin vuosia liian aikaisin ja ettei hän ilkeyttään tunne sillälailla. Järjellä ajateltuna ymmärrän tämän kyllä, mutta tunnetasolla sitä on vaikea hyväksyä, koska tottakai sitä näillä tunteilla olisi halunnut saada jo sillä hetkellä vahvaa vastakaikua.
tytön mielestä teidän juttu on liiian hyväää ollakseen totta ja pelkäää tosi paljon menettävänsä kuitenkin sut. ei uskalla ottaa riskiä. olin vastaavassa tilanteeessa tuon tytön kohdalllla kun poika sanoin rakastaneeen minua joskus juuuri muutaman kuukauden jälkeen tapailusta ja ei menny kauaa kun annoin rukkaset hälle. en sillon tienny miks teen niinkuin teeen mutta nyt tiedän etttä pelkäsin vaaan törkeästi:) nyt ei kuitenkaaan kaduta kun elämässä menty rutkasti etiäppäin
Niin en tiedä. Ehkä saattoi ajatella noin. Kyllä hän sen pariin kertaan sanoikin, että pelkää satuttavansa itseään tai minua. Kerran sanoi, että pelkää koko homman kaatuvan siihen, ettei hän osaa olla siinä. Ymmärtääkseni hän tarkoitti, ettei osaa seurustella. Luuli kait, että koko ajan pitäisi olla yhteydessä tai olla yhtä hymyä tai ilmoitella, että hyvin menee miten sulla tms.
En ymmärrä. Eihän se nyt tuollaista tietenkään ollut missään välissä, eikä tarvinnutkaan olla. Outoahan tuollainen ois ollu. Se oli niin järjettömän hyvää sellaisenaan kuin se oli. En minä odottanut, että siinä olisi jotain yhtäkkiä muuttunut. Yritin sitä tytöllekin sanoa.
Tunnustukseni oli spontaani ja se mitä sillä halusin tarkoittaa on, että hän on mahtava ihminen, jonka kanssa minulla oli hyvä olla. En minä sillä hetkellä ajatellut mitään, että nyt sitten pitäisi tähdätä siihen suomalaiseen standardiunelmaan: kaks lasta, kultainen noutaja, farmarivolvo ja mitä siinä nyt muka onkaan. Ärsyttää, etten osannut sitä järkevämmin sanoa. Rehellisesti ihan suunnattomasti **tuttaa.
Enkä ymmärrä toisaalta sitä hänen pelkoaankaan, kun omasta mielestäni olin kyllä osoittanut ja sanonutkin hänelle, etten ole menossa minnekään. Ja miksi helvetissä olisin? Koko homma oli jotenkin liian hyvää ollakseen totta. Enkä muutenkaan ole kukasta kukkaan hyppivää sorttia tai että ensimmäisestä ongelmasta tai riidasta olisin lähdössä menemään. Uskon, että kaikki tuo tuli hänelle ihan varmasti selväksi sen perusteella mitä kaikkea juteltiin.
Nyt koko ajan miettinyt, että pitäisikö häneen ottaa yhteyttä. Mitä jos hän miettii koko ajan, että nyt minä sitten jätin hänet niinkuin hän ehkä pelkäsi? Todellisuudessa en vain uskalla ottaa häneen yhteyttä, koska pelkään hänen ahistuvan ja että pettyisin, kun se ei sitten olisikaan niinkuin ennen. En vihaa häntä, enkä olisi ainakaan jättämässä tai unohtamassa häntä. Kynnys yhteydenottamiseen on vain suuri ja kait ihan ymmärrettävääkin. Toiseksi pelkään myös, että näyttäisin ruikuttavalta roikkujalta. En halua myöskään sellaiseen kuvaan saattaa itseäni. Myönnän, että kaipaan häntä järjettömästi, mutta en kuitenkaan aio alentua mihinkään aneluun tms.
"pelkää", miten itse olisit silloin aikoinaan suhtautunut siihen, jos se poika olisikin ottanut sinuun yhteyttä? Olisitko edes pystynyt olemaan hänen kaverinaan? Ei välttämättä heti, mutta myöhemmin? Jos olisit niin kuin kauan siihen meni tai ois menny? Itsekin pelkäävänä olleena naisena, onko mitään mitä mä voisin ite tehä tässä tilanteessa sun mielestä?
Tiedän, että tilanne pitää saada mun osalta ainakin ensin nyt jotenkin normalisoitua ja tasoitettua, etten vuoristoratatunnepuuskissani pahenna tilannetta entisestään.
Älkää naiset nyt oikiasti pelätkö sitä, jos joku teistä tykkää!! Ärsyttää...
Laita hänelle joku kortti esim Karvinen ja jossa on joku teksti, että moi, miten pyyhkii tms tai jotain, mutta elä mitään hempeetä tai imelää.
Elä ehdota mitään, elä että on ikävä tms. ihan vain fiksu kortti.
Voihan olla että on tullut jo toisiin ajatuksiin ja hän ei vain uskalla/kehtaa ottaa itse yhteyttä.
eihän sulla oo mitään menetettävää.
Pääasia että ei luule että rupeet jahtaamaan häntä tms.
Tai sitten "vahingossa" satut samoille kulmille, oot menossa serkun luo ja raahaat työkalu tms laatikkoa/vanhaa radiota ja sitten tulee vaan vastaan. Elä rupee mitään loruilemaan, kunhan vain moikkaat.
Eli suot vain tilaisuuden. Ei muuta.
Mutta ei mitään jäljittelyä, kukaan ei tykkää sellaisesta.
Kiitos ehdotuksista.
Olen miettinytkin, että ehkä jotain voisin hänelle ehkä laittaakin. Siis viestiä tai soittaa. En ehkä osaa luontevasti "sattumalta" törmätä häneen. Se tuntuisi vähän sellaiselta stalkkaukselta ja väijymiseltä. Hieman inhottava mielikuva jotenkin.
Oon kuitenkin aatellut, että pidän vielä pääni kylmänä ja yritän saada tän pahimman tunteiden vuoristoradan taas johonkin aisoihin, jotta mahdollisesti sitten jutellessa tai viestitellessä tunteet ei pääse liikaa sotkemaan asioita nyt sit enää. En halua, et sitten sokeena tms möläytän taas jotain typerää.
Välillä toisaalta tuntuu, että onko tällainen liiallinen tunteiden hallintayritys ja järkeily sitten liian suunnitelmallista ja luonnotonta, mutta ehkä mieluummin näin kuitenkin. Yritän myös samalla ajatella hänen parastaan, etten sitten aiheuttaisi hänelle lisää mitään ahistusta tai pahaa oloa.
Sinulla om hyviä ja ihan kypsiä ajatuksia asiasta. Selviät kyllä yli tästä ja vielä myöhemmin uuden tätäkin paremman suhteen kunhan vain olet oma itsesi. Nyt ei tietysti siltä tunnu mutta kokemuksesta voin sanoa että aika parantaa haavat ja pääasia on että et katkeroidu tai jää märehtimään tätä liian pitkäksi aikaa. Jos siis aioit ottaa häneen vielä yhteyttä jollain tavalla, tee se pian niin pääset sitten elämässä eteenpäin kävi sitten miten kävi.
Toinen asia mitä näin vähän vanhempana miehenä haluaisin sinulle sanoa on, että suhteet joissa on kaikenlaista hankaluutta alussa, harvoin kestävät muutenkaan. Jos tyttö on ollut kovasti empivät siitä haluaako seurustelua tai jos kauheasti odotellaan miten kannattaisi edetä, suhde harvoin kehittyy lopulta niin kuin haluaisi. Aina kun olen itse löytänyt pidemmän ja kiinteämmin parisuhteen, se on alkanut helposti ja luontevasti. Eli siis niin että kumpikin on melkein heti tiennyt että nyt halutaan oikeasti olla yhdessä ja tunteet on tunnustettu avoimesti.
Ehkä siis sinunkin kannattaa odottaa sellaista naista jonka kanssa heti "kolahtaa" molemmin puolin. Silloin on tiedelaitosten hienoa kun kaikki sujuu kuin itsestään eikä tarvitse miettiä missä mennään.
Hauska miten kännykkä keksii omia versioita sanoista :)
Loppu piti tietysti olla:"Silloin on todella hienoa kun kaikki sujuu kuin itsestään eikä tarvitse miettiä missä mennään."
Mukava kuulla jälleen vanhemman ja kokeneemman kaartin järkeviä neuvoja ja ajatuksia.
Nuorempana hölmöilin muutaman suhteen ihan vain typeryyttäni ja yrittäny ottaa niistä sitten opiksi. Ehkä tässä on hiljalleen alkanut ymmärtämään, että mitä se tarkoittaa, kun toista oikeasti rakastaa. Olenkin koittanut ajatella, että rakkautta on enempi se, että antaa toisen olla siinä ja siellä missä hänellä on hyvä olla, eikä kuvitella, että hänen pitäisi olla siten, että myös minulla olisi hyvä olla tällä hetkellä eli hänen kanssaan. Olinhan kuitenkin hyvin onnellinen ja tyytyväinen elämääni ennen kuin edes tapasin hänet.
Siksipä oonkin tässä miettinyt, että ehkä tapaamista pitäisi siirtää hetkeen, jolloin varmasti voisin ilman mitään isompia tunnemyrskyjä kohdata hänet aidosti ilman, että ne vanhat tunteet olisi rakentamassa sitä erityistä sädekehää hänen ympärilleen. En tiedä kauanko se vie aikaa, mutta ehkä se saattaa olla parempi niin. Tällä hetkellä taas ihan hyvä olla, vaikka häntä ajattelenkin melko paljon. Toivottavasti hänelläkin ois hyvä olla.
Aika näyttää mihin elämä meitä kulettaa. Ehkäpä me joskus törmätään ja voidaan taas jutella ja nauraa tai ehkä sitten molemmat törmää johonkin toiseen ja voi silloinkin olla onnellinen sen ihmisen kanssa. En tiedä, ehkäpä tässäkin jossain välissä taas elämä voittaa.
Ei tuollaista voi vain töksäyttää. Toisaalta, itse syyllistyin aikanaan samaan ja loppujen lopuksi seurusteltiin kumminkin.
Tytöt täytyy väsyttää, kuin nostaessa virvelillä isoa kalaa pois jordaaniasta. Periaatteessa toimit jatkuvasti aalloissa, välillä haet jonkinlaista läheisyyttä ja toisella hetkellä emmit. Tytölle ei saa paljastaa omaa "helppouttaan", etenkään nuoremmille. Homma kariutuu usein juurikin siihen kun tunteista aletaan puhua niiden omilla nimillä liian varhain.
"Sun kanssa on tosi kivaa" on parempi kuin "mä rakastan sua" ja oikein helvetin hankalan tytön kanssa kannattaa toimia niin, että "pelaa" kumpaakin, sekä itse pää kohdetta, että sen kaveria.. Sopivassa suhteessa tietenkin. Jos ei vieläkään toimi, niin yrität ystävystyä kys. tyttöporukan juorukellon kanssa ja vahingossa lipsautat jotain tyyliin "lähetät viestin väärälle henkilölle" jne. Saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta olen todennut toimivaksi systeemiksi.
Pyöritin muutamia vuosia sitten hieman hankalampaa "keissiä", koska olin tooooodella palavasti rakastunut erääseen ystävättäreeni. Lopulta jouduin pelaamaan sekä tyttöä, sen parasta kaveria(niin ettei tämä itse huomannut sitä, mutta nimenomaan pääkohde huomasi) ja lopulta laitoin asiasta huhun liikkeelle. Tyttö tuli juttelemaan ja lopulta päädyttiin kämpille -> seuraavana aamuna päätimme ruveta seurustelemaan ja sitä sitten kuusi vuotta seurusteltiin.
Nyt olen 21-vuotias ja olen vihdoin herännyt siihen kylmään tosiasiaan, etten pysty koskaan seurustelemaan omanikäisen henkilön kanssa. Se ei vaan toimi, tytöt kypsyy murrosiässä nopeammin, mutta itse kuroin ainakin eron kiinni täysi-ikäisyyden koittaessa. Parhaillaan yritän soveltaa käytännön kokemusta hieman vanhempaan saaliiseen(haussa n. 23-30 vuotias YH-äiti, pidän lapsista, mutten halua niitä heti ensimmäisenä ruveta uudessa seurustelusuhteessa tekemään).
Tahdon siis varoittaa teitä, pojat. Älkää haksahtako luokkakavereihin, älkääkä ylipäänsä edes harkitko ihmisiä joiden kanssa olette normaalisti tekemisissä. Ottakaa hieman vanhempi(väh. kolme vuotta) nainen. Kypsä nainen tietää jo mitä elämältään haluaa, eikä ongelmat ala yhteenmuuttaessa jne.
Olet tyypillinen "ylikasvanut teini". Pidät seurustelua jonain pelinä jota pitää osata pelata ja tyttöjä "pyörittää" oikein. No elämä opettaa varmaan sinuakin aikanaan siitä mitä oikeat rakkaussuhteet lopulta ovat ja että niissä ei pelata.
Jokaisen pitää ehkä se kantapään kautta oppia, joidenkin helpommin ja joidenkin kovankin koulun kautta.
Lopulta kuitenkin huomaa että todellisen rehellisen rakkauden voi saada vain olemalla oma itsensä ilman mitään rooleja tai pelejä.
Typerys. Kukaan ei puhunut mitään pyörittämisestä tai pelaamisesta. Kertoo todella paljon sun kokemuksesta asian suhteen, jos kuvittelet homman olevan: "hei mä tykkään susta, alax olee????"
Tosiasia on se, että miltä tahansa naiselta saat lihaksilla ja esittämällä mitä vittua sitten ikinä esitätkään.. mutta kun ruvetaan seurustelusta puhumaan.. No, ehkäpä asia vielä selviää sulle.
"Typerys. Kukaan ei puhunut mitään pyörittämisestä tai pelaamisesta."
Paitsi sinä. Sinun mukaasi ei saa paljastaa "helppouttaan", lähetellään viestejä ja lasketaan liikkeelle huhuja jne. Mitä nuo ovat kuin pelaamista?
"Kertoo todella paljon sun kokemuksesta asian suhteen, jos kuvittelet homman olevan: "hei mä tykkään susta, alax olee????""
Minä en ole sanonut mitään tuollaista. Omana itsenään ole ei ole sama asia kuin että asiat töksäytetään typerästi. Kun olet toisen kanssa omana itsenäsi, ihastuminen ja rakastuminen tapahtuvat ihan itsestään jos ovat tapahtuakseen eikä tunteita tarvitse peitellä.
"Tosiasia on se, että miltä tahansa naiselta saat lihaksilla ja esittämällä mitä ****** sitten ikinä esitätkään"
Voi poika, poika... Paljon on sinulla vielä maailmasta oppimista. Ehkä sinä olet liikkunut sellaisissa piireissä jossa tyttöihin tehdään vaikutus lihaksilla tai teinibemarilla mutta se ei tarkoita että ne purisivat maailman kaikkiin naisiin, varsinkaan siihen fiksumpaan päähän naisista.
"mutta kun ruvetaan seurustelusta puhumaan.. No, ehkäpä asia vielä selviää sulle. "
Ajattelitko opettaa nelikymppiselle miehelle jotain uutta seurustelusta?
Mitä ihmeen pää kohdetta?
Ap miten menee? Onko tunteet jo laskeutuneet? Itse suosittelisin vain kokonaan yrittämään unohtamaan, vaikka vaikeaahan se on. Anteeksi kun nyt pyörittelen puukkoa haavassa, mutta vinkkinä uutta matoa vaan koukkuun niin vanhat unohtuu.
Noh kait tämä tästä hiljalleen. Vuoristorata kait alkaa hiljalleen jo tasottuun. Välillä on useitakin päiviä, että on helppoa ja en ajattele häntä ollenkaan, mutta sitten kuitenkin toisinaan vielä hän tulee mieleen. Joskus vahvemmin ja sitten taas joskus vähemmän vahvemmin. Monesti jos on jossain jossa on hyvä olla, rauhallista ja sellainen seesteinen olo, saattaa mieleen yhtäkkiä nousta ajatuksia, kuinka se toinenkin varmasti viihtyisi siellä ja kuinka mukavaa olisi se hetki jakaa hänen kanssaan.
Kyllä siis häntä kaipaan edelleen. Enää se ei ehkä tee niin kipeää kuin vaikka reilu viikko sitten. Jotenkin hänestä on hiljalleen jäämässä sellainen haikea, mutta toisaalta hyvä muisto. Olen edelleenkin hieman hämmentynyt ja ihmettelen, että miten ihmeessä tämä nyt päättyi tällalailla ja että emmekö me oikeasti enää koskaan näe tai pysty juttelemaan ja jakamaan niitä parhaimpia, hauskimpia ja sekä myös niitä kipeimpiä asioita toisille. Aika outo olo. Ja varsinkin nyt, kun kysyit niin erikoista, että miten pystyn näitä asioita miettimään ainakin tällä hetkellä ilman mitään isompia tuskia. Lämpimästi hänestä edelleen kuitenkin ajattelen. Ja ehkä ei ole tarviskaan alkaa katkeroitumaan tai vihaamaan häntä. Joten ehkäpä tässä on hiljalleen parempaan päin menossa olo.
En aio laittaa uutta matoa koukkuun vielä. En tarkoita, että jäisin odottamaan tältä enää mitään, vaan mennään päivä kerrallaan hiljakseen ja katotaan mitä elämällä on tarjottavana. Laastarit tai muu erikoinen repäiseminen ei ehkä ole ihan se mun juttu. Annetaan ajan tehdä rauhassa työtään ja sitten jos joskus sattuu joku mukava nainen taas elämässä vastaan käveleen niin annetaan sille sitten mahdollisuus.
Piti kaivaa vanha aihe esiin. Merkillistä, että näin puolen vuoden jälkeenkin vielä toisinaan tuo tyttö tulee mieleeni vahvasti. Haikeita hetkiä. Yritän kovasti mennä eteenpäin, mutta tahtomattani muutamia kertoja kuussa ajatukset palaa häneen. Sitä miettii, että mahdankohan koskaan enää kohdata sellaista, joka on yhtä hyvä paketti ja joka saa samanlain tuntemaan ehdotonta rakkautta.
Taas on tällainen rauhallinen seesteinen hetki ja tuli mieleen, että hänkin varmasti olisi tykännyt tällaisesta illasta.
Aika mennä hiljalleen nukkumaan. Hyvää yötä hänellekin.