Ajattomuus tiivistyi ajaksi

uusin teoriani

Otsikko kertookin jo tapahtuneen mutta pieni tarkennus on silti paikallan.Elikkä kun aluksi oli vain ajattomuus meillä oli siis jo jotain olemassa, eli ajattomuus itsessään oli jo jotain.
Kun tätä ajattomuutta oli tarpeeksi se alkoi tiivistyä ajaksi ja kaikki sai alkunsa.

15

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hth3q

      Aika on vain ihmisen luoma käsite menneelle, tulevalla ja nykyhetkelle. Ei milardeja vuosia sitten mikään käkikello kukkunut universumin laidoilla.

      • rajallisuus

        Aika ei ole ihmisen keksimää. Aika on maailmankaikkeuden (universumin) ominaisuus siinä missä ne ulottuvuudetkin on. Silloin kun maailmankaikkeus syntyi syntyivät myös ulottuvuudet ja aika.
        Ajattomuudessa ei ole aikaa eikä ulottuvuuksia. Ihmisen järki ei riitä ymmärtämään tuota ajattomuuden äärettömyyttä. Ihmisen järki tarvitsee äärellisiä ulottuvuuksia ja aikaa olemassaolon ymmärtämiseen.


    • Vajaaälyinen puoskar

      Aika on tapahtumien määrää. Jos kvanttifysikaalinen systeemi on tilakone

      x(n) -> x(n 1) -> x(n 2) ->...

      missä x(n) sisältää kaikkien 10^80 atomin koordinaatit kaikki muut hiukkaset jne. ja jos

      x(n 1) \not = x(n),

      niin silloin on aikaa kulunut yksi perusaikayksikkö. Meillähän päin puhutaan Planckin ajasta.

      • tiedepalsta....

        Älä pelle jaksa.


    • ei pelle

      Evoluutiopellet jaksaa. He eivät edes näe ympärillä olevan reaalimaailman todistusta luomisprosessista. Älykkäät ja toimeliaat ihmiset osaavat suunnitella ja rakentaa kaikenlaista. (taloja, koneita ja kaikkea muuta)
      Mitä muuta tämä on kuin "luomisprosessia"? Ensin on ideoita "korvien väleissä" ja sitten niitä toteutetaan aktiivisella työllä.
      Ei tämä reaalimaailma ole syntynyt itsestään passiivisella olemisella.

      • khaosmonaut

      • oiygouyuytf

        Mitä ideoita triboliitilla on korvien välissä? Entä ameeballa tai pussirotalla?


    • minun teoriani

      Maailmankaikkeus oli ennen olemassa toisessa ulottuvuudessa. Maailmankaikkeus vaihtoi toiseen ulottuvuuteen eli tähän nykyiseen fyysiseen aineelliseen ulottuvuuteen ja tapahtui alkuräjähdys. Maailmankaikkeus on tavallaan ollut aina olemassa henkisellä tasolla. Mikä tämän vaihdon sitten aiheutti, sitä voi vain arvailla.

    • fiction science

      Kun nyt päästiin vapaamuotoisen spekuloinnin makuun niin:

      Todellisuus on pohjimmiltaan non-lokaalinen ja subjektiivinen . Ihminen ja muut eliöt ovat "laskeutuneet" aineeseen (hidastuneet fyysiselle lokaalille ajan ja avaruuden tasolle) oppiakseen ja kehittyäkseen rajoitusten kautta. Aivot ovat tietoisuuden suodatin ja rajoittava tekijä mutta kehittymiselle välttämätön rajoitus. (Tähän viittaa esim. idiot-savant ihmiset joilla ylättäviä kykyjä. )

      Evoluutio on kehittymistä rajoitusten kautta takaisin henkeen. Lopputuloksena hengen potentiaali kasvaa. Biologinen evoluutio kehittää käyttövälineitä sieluille kun taas jälleensyntyminen on henkilökohtaista evoluutiota (todiste: lapsinerot kuten Mozart joilla ilman koulustusta on poikkeuksellisia kykyjä).

      Henkinen taso on non-lokaali taso ja fyysinen taso on ajan ja avaruuden taso. Aivot luovat ajan ja avaruuden kokemuksen. Aikaa ja pituutta (avaruutta) sinänsä ei ole olemassa - se on illuusio. Ns. kvanttitodellisuus on fyysisen ja henkisen maailman rajalla.

    • outoa järjenjuoksua

      Tuon päättelyn mukaan älyttömyyskin tiivistyy älyksi? Tuon päättelyn mukaan rahattomuuskin tiivistyy varallisuudeksi?
      Ja pienuuskin tiivistyy suuruudeksi? Ja lyhyys tiivistyy pituudeksi?
      Ja lopuksi työttömyys tiivistyy työksi?

    • Ajattomuus ei tiivity ajaksi, sillä se pitää tiivistyä myös materiaksi,
      sillä aika ja materia ei voi olla erikseen
      Ajattomuus on nykyhetki joa on aina ollut ja tulee aina olemaan..
      SEon koskaan syntymätön ja kuolematon
      Maailmankaikkeudet tulevat ja menevät, mutta se vain on.

      Aika ja materia ovat sen sisäpuolella, koska se on ääretön ajaton tietoisuus, ja mekin olemme osa tuota tieyoisuutta, täällä ajassa ja aineessa.

      Olemme luoneet oman subjektiivisen todellisuuden jote, me emme tunne objektiivista todellisuutta.

    • Kiljua koneeseen

      Jussi-kiljut valmistunut?

    • Aikaa ei ole

      Ei ole mitään aikaa vaan on voimia jotka pätevät avaruudessa ihmisen mieli tajuaa aikaa koska maapallo kiertää aurinkoa säännöllisesti. Ihminen on kehittynyt bakteereista joilla on rajallinen aika elää ei sen kummenpaa.

    • valistunut

      Fyysisesti me olemme aikaa ja ainetta, mutta meidän elä,
      mämme on ajaton ja kuolematon
      Tuo ajaton on se joka pitää meidät automaattisesti elossa.
      Me olemme kuitenkin kuitenkin maapallolla ainoat, jotka ovat juuttuneet henkisesti aikaan,synnyttäömällä, tietämättämme menneisyydessä ns. psykologisen ajan eli perisynnin, joka sitten seuraa meitä sukupolvesta toiseen pitäen meitä vallassaan.

      OLEMME EDISTYNEET informatiivisesti ja teknisesti huimaa vauhtia, mutta henkinen kehitys polkee paikallaan, eli kivikaudessa

      Sen seurauksena on sitten syntynyt tämä kaaosmainen yhteiskunta, kärsimyksineen ja tuskineen.

      Tuo psykologinen aika on kuitenkin harhaa, joka pitää meitä vallassaan.
      Tuosta ajasta voidaan kuitenkin vapautua, mutta se edellyttää sen syntymän ymmärtämistä.

      Tuo perimä on sitonut meidät henkisesti syyn ja seurauksen lain alaisiksi

      Kun vapaudumme, niin tuo menneisyyden perimä päättyy ja voimme elää ajattomassa nykyhetkessä, henkisesti vaikka fyysisesti olemme jassa ja aineessa

      • Roskaa.

        Roskaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      3540
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      41
      3089
    3. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      55
      2847
    4. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      2735
    5. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      16
      2648
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2530
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      43
      2165
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      26
      2035
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      1915
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      40
      1686
    Aihe