Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä pari vuotta, ei ole lapsia. Toisen vuoden aikana mieheni käytös on kuitekin muuttunut suuresti.HUOM! Tiedostan ja ymmärrän että parisuhteessakin se arki astuu kuvioihin ja alkuhuuma laantuu.
Kuten sanottu, mieheni käytös on muuttunut paljon. Hän lyttää tunteeni. Kun joskus kerron hänelle esimerkiksi että minua sattuu fyysisesti jonnekin tai vaikka että minusta tuntuu henkisesti pahalta, mieheni vain toteaa: ''ei toi oo mitään...'' . Olen sanonut hänelle että ehkä ko. asia ei ole hänen mittapuussaan mitään mutta minulle se on jotain. Hän vain lyttää siis noin minun tuntemukseni ja sanomiseni.
Mieheni sanoin, ''ei toi oo vielä mitään'' , juttu jatkuu. Olen pannut merkille että hän salailee minulta asioita. Ja valehtelee niistä kun kysyn. Noin vuosi sitten sain tietää hänen polttavan hasista. Kysyin häneltä asiasta mutta hän kielsi sen. Vielä silloinkin kun löysin kotoa hänen piippunsa hän kielsi sen. Loppujen lopuksi hän kuitenkin myönsi asian. Vannoi lopettavansa.
Kuitenkin nyt hän on taas alkanut polttaa. Siivotessani hänen taskustaan tipahti sytkäri ja hasista .En järjestänyt asiasta hirveää haloota vaan kysyin häneltä polttaako. Ei kuulemma. Tutut merkit kuitenkin puhuivat puolestaan. Kerroin miehelleni että hänen ei tarvitse valehdella, että haluan vain ymmärtää miksi. Hän suuttui ja kieltää polttamisensa edelleenkin. Hänen kroppansahan se on enkä vaadi häntä lopettamaan, mutta minua satuttaa hänen valehtelunsa.Kerran sain hänet ''kiinni rysänpäältä'' polttelemasta. Tuli ukolle kiire heittää sätkä pois.. Hän suuttui taas ja sanoi tuttuun tapaansa ''älä höpötä''. Ymmärrän, että häntä ehkä hävettää tapansa ja haluaa siksi salailla sitä tai ettei halua loukata minua tai vastaavaa mutta silti... Ei ole oikein valehdella.
Olen yrittänyt elää asian kanssa että mieheni polttaa. Ehkä viihdekäyttönä tajuaisin asian mutta että se polttaa useammin. Tämä on kuitenkin vain yksi ongelmista. Mieheni on paljon poissa kotoa. Ei töiden tai opiskelujen takia eikä minkään harrastuksenkaan, vaan ihan muuten vain huitelee jossain. Hän nukkuu myöhään ja herättyään syö ja lähtee kavereilleen. Aina kun puhelin soi hän lähtee. En epäile pettämistä, sillä tiedän keiden kavereiden kanssa on. Mutta minua risoo se että joka kerta kun puhelin soi ja näkee että kaveri soittaa, hänen on ihan pakko vastata ja mennä sen jälkeen kaverille. Mutta kun minä yritän soittaa hänelle, hän hyvin harvoin vastaa.
Hänellä ei ole aikaa minulle. Tuntuu että kaverit on ykkösenä ja minä vasta kaiken muun jälkeen. Asummehan yhdessä eikä se ole koskaan yötä pois kotoa vaikka myöhään tulee kotiin, mutta olisi kiva tehdä joskus muutakin miehen kans kuin vain nukkua. Enkä tarkoita tässä vain seksiä, vaikkei meillä sitäkään juuri ole. Tämä kuitenkin johtuu miehen fyysisestä sairautta johon on tulossa jossain vaiheessa helpotusta. Tarkoitan kuitenkin siis muutenkin yhdessäoloa ja läheisyyttä. Arjen jakamista. En esimerkiks edes muista milloin viimeks oltais miehen kanssa käyty kaupassa yhdessä jne. Miehelläni on vain tapana nukkua iltapäivään klo 14-15 saakka, sitten herätä ja lähteä kavereilleen. Kuka nyt sattuu soittamaankaan mutta se on varmaa että joku soittaa aina. Kun hän sitten tulee yöllä kahdentoista-yhden aikaan kotiin, hän syö ja istuu koneelle pelaamaan. Pelaaminen loppuu noin klo 2 ja sitten alkaa nukkumaan. Tässä mun miehen päivärutiinit.
En odotakaan että miehestäni tulisi unelmien prinssi, ei kukaan ole täydellinen. En odota mitään romanttisia kynttiläillallisia tai kalliita lahjoja. Haluaisin vain että hän eläisi arkea kanssani. Toki voi ja pitää olla omaakin aikaa ja kavereita, mutta ei kai niidenkään kanssa joka päivä tarvitsisi kukkua. Kaipaan sitä että mies itse ottaisi mut lähelleen eikä mun tarvitsisi aina olla se joka alkaa suutelemaan.
Olen yksin suhteessamme. Minä olen tukipilari miehelleni ja hän tietää sen. Hän ei kuitenkaan kestä kuunnella ongelmiani tai avautumistani koskaan. Hän vähättelee tuttuun tapaansa minun sanomisiani. Koen ettei hän tue minua. Tuntuu että minä annan itsestäni kaiken mutta en saa miehestäni mitään takaisin.Paljon ollaan näistä kaikista asioista puhuttu mutta joka kerta menee tappeluksi. Mies ärsyyntyy eikä osoita yhtään yhteistyökykyä. Olen kokeillut monia eri lähestymistapoja; itkupotkuraivareita, lempeää lähestymistä ja ''minusta olisi mukavaa jos voisit...''-tapaa.
Olen mieheni kanssa muuttanut toiselle puolen Suomea. Minulla ei olisi vaikea palata takaisin kotiseudulleni, mutta haluan olla varma teenkö oikean päätöksen jos eroan. En ala sellaiseen että lähden takaisin toiselle puolen Suomea ja pian taas palaan. Haluan asettua ja elää arkea rauhassa. Tiedän että itsehän tiedän parhaiten mikä on minulle parasta, mutta kaipaisin hiukan ulkopuolisen näkemystä tilanteesta.
Kuten sanottu, mieheni käytös on muuttunut paljon. Hän lyttää tunteeni. Kun joskus kerron hänelle esimerkiksi että minua sattuu fyysisesti jonnekin tai vaikka että minusta tuntuu henkisesti pahalta, mieheni vain toteaa: ''ei toi oo mitään...'' . Olen sanonut hänelle että ehkä ko. asia ei ole hänen mittapuussaan mitään mutta minulle se on jotain. Hän vain lyttää siis noin minun tuntemukseni ja sanomiseni.
Mieheni sanoin, ''ei toi oo vielä mitään'' , juttu jatkuu. Olen pannut merkille että hän salailee minulta asioita. Ja valehtelee niistä kun kysyn. Noin vuosi sitten sain tietää hänen polttavan hasista. Kysyin häneltä asiasta mutta hän kielsi sen. Vielä silloinkin kun löysin kotoa hänen piippunsa hän kielsi sen. Loppujen lopuksi hän kuitenkin myönsi asian. Vannoi lopettavansa.
Kuitenkin nyt hän on taas alkanut polttaa. Siivotessani hänen taskustaan tipahti sytkäri ja hasista .En järjestänyt asiasta hirveää haloota vaan kysyin häneltä polttaako. Ei kuulemma. Tutut merkit kuitenkin puhuivat puolestaan. Kerroin miehelleni että hänen ei tarvitse valehdella, että haluan vain ymmärtää miksi. Hän suuttui ja kieltää polttamisensa edelleenkin. Hänen kroppansahan se on enkä vaadi häntä lopettamaan, mutta minua satuttaa hänen valehtelunsa.Kerran sain hänet ''kiinni rysänpäältä'' polttelemasta. Tuli ukolle kiire heittää sätkä pois.. Hän suuttui taas ja sanoi tuttuun tapaansa ''älä höpötä''. Ymmärrän, että häntä ehkä hävettää tapansa ja haluaa siksi salailla sitä tai ettei halua loukata minua tai vastaavaa mutta silti... Ei ole oikein valehdella.
Olen yrittänyt elää asian kanssa että mieheni polttaa. Ehkä viihdekäyttönä tajuaisin asian mutta että se polttaa useammin. Tämä on kuitenkin vain yksi ongelmista. Mieheni on paljon poissa kotoa. Ei töiden tai opiskelujen takia eikä minkään harrastuksenkaan, vaan ihan muuten vain huitelee jossain. Hän nukkuu myöhään ja herättyään syö ja lähtee kavereilleen. Aina kun puhelin soi hän lähtee. En epäile pettämistä, sillä tiedän keiden kavereiden kanssa on. Mutta minua risoo se että joka kerta kun puhelin soi ja näkee että kaveri soittaa, hänen on ihan pakko vastata ja mennä sen jälkeen kaverille. Mutta kun minä yritän soittaa hänelle, hän hyvin harvoin vastaa.
Hänellä ei ole aikaa minulle. Tuntuu että kaverit on ykkösenä ja minä vasta kaiken muun jälkeen. Asummehan yhdessä eikä se ole koskaan yötä pois kotoa vaikka myöhään tulee kotiin, mutta olisi kiva tehdä joskus muutakin miehen kans kuin vain nukkua. Enkä tarkoita tässä vain seksiä, vaikkei meillä sitäkään juuri ole. Tämä kuitenkin johtuu miehen fyysisestä sairautta johon on tulossa jossain vaiheessa helpotusta. Tarkoitan kuitenkin siis muutenkin yhdessäoloa ja läheisyyttä. Arjen jakamista. En esimerkiks edes muista milloin viimeks oltais miehen kanssa käyty kaupassa yhdessä jne. Miehelläni on vain tapana nukkua iltapäivään klo 14-15 saakka, sitten herätä ja lähteä kavereilleen. Kuka nyt sattuu soittamaankaan mutta se on varmaa että joku soittaa aina. Kun hän sitten tulee yöllä kahdentoista-yhden aikaan kotiin, hän syö ja istuu koneelle pelaamaan. Pelaaminen loppuu noin klo 2 ja sitten alkaa nukkumaan. Tässä mun miehen päivärutiinit.
En odotakaan että miehestäni tulisi unelmien prinssi, ei kukaan ole täydellinen. En odota mitään romanttisia kynttiläillallisia tai kalliita lahjoja. Haluaisin vain että hän eläisi arkea kanssani. Toki voi ja pitää olla omaakin aikaa ja kavereita, mutta ei kai niidenkään kanssa joka päivä tarvitsisi kukkua. Kaipaan sitä että mies itse ottaisi mut lähelleen eikä mun tarvitsisi aina olla se joka alkaa suutelemaan.
Olen yksin suhteessamme. Minä olen tukipilari miehelleni ja hän tietää sen. Hän ei kuitenkaan kestä kuunnella ongelmiani tai avautumistani koskaan. Hän vähättelee tuttuun tapaansa minun sanomisiani. Koen ettei hän tue minua. Tuntuu että minä annan itsestäni kaiken mutta en saa miehestäni mitään takaisin.Paljon ollaan näistä kaikista asioista puhuttu mutta joka kerta menee tappeluksi. Mies ärsyyntyy eikä osoita yhtään yhteistyökykyä. Olen kokeillut monia eri lähestymistapoja; itkupotkuraivareita, lempeää lähestymistä ja ''minusta olisi mukavaa jos voisit...''-tapaa.
Olen mieheni kanssa muuttanut toiselle puolen Suomea. Minulla ei olisi vaikea palata takaisin kotiseudulleni, mutta haluan olla varma teenkö oikean päätöksen jos eroan. En ala sellaiseen että lähden takaisin toiselle puolen Suomea ja pian taas palaan. Haluan asettua ja elää arkea rauhassa. Tiedän että itsehän tiedän parhaiten mikä on minulle parasta, mutta kaipaisin hiukan ulkopuolisen näkemystä tilanteesta.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Eroa nopeasti. Ansaitset parempaa.
Jatkan vielä vähän nyt kun pääsin avautumisessa vauhtiin. Tänään tuli riitaa kun mies puhui olevansa lähdössä Itävaltaan pariksi päivää lomalle. Hän sanoi että se oli vain puhetta ettei mitään lippuja tai mitään ole ostettu. Mutta että hän ei olisi varmasti kertonut edes asiasta ennen kuin hän alkoi kysellä minulta mistä saisi mahd. halvat lennot. Toinenkin tapaus sattui tänään. Hän oli kuulemma kutsunut jonkun kaverinsa meille pariksi päivää kylään, mutta ei minulta oltu kysytty asiasta mitään. Olisin ollut ok asian kanssa eikä mulla ole mitään sitä vastaan että kaveri meille tulee, mutta että multa ei viitsitty kysyäkään. Asunhan minäkin tässä samassa asunnossa. Saan vain kuulla että hänen kaverinsa tulee meille silloin ja silloin pariks päivää.
Veikkaan että miehes on alkava narkkari. Ensin "mietoja" huumeita ja sitten kokeillaan myöhemmin kovempia kavereiden kanssa. Uskon, että ukkos pajauttelee kavereidensa luona, koska kotona on "nalkuttava muija".
Tuleeko miehes kännissä kotiin öisin? Onko miehes työtön?
Ja tuosta mitätöinnistä tulee mieleen, että miehes ei uskalla käsitellä totuutta ja todennäköisesti ei sitä osaa.
Mutta tulevaisuutesi ei näytä kovin turvalliselta, vakaalta ja antoisalta.
Mies ei käytä alkoholia eikä normaalia tupakkaa. Ja on työtön. Minustakin on tuntunut ettei uskalla käsitellä totuutta, olen siitä sanonutkin hänelle. Kysyin miksi hän aina juoksee karkuun kun alan puhumaan hänelle. Joskus on mennyt hermot niinkin paljon että olen vain suoraan sanonut mikä luuseri olet kun et uskalla mun kans puhua asioista.
On totta että tulevaisuus ei näytä varsinkaan vakaalta miehen kanssa. Mitenpä se voisikaan kun hänen kanssaan ei voi edes kommunikoida helposti. Olen ollut eron kannalla jonkin aikaa jo, mutta joskus sitä vain haluaa kuulla ulkopuolisen ajatuksia tilanteesta kun on itse niin ''syvällä tilanteessa''.
Oleellista on nyt se, että sinun pitää miettiä, haluatko jatkaa elämää EPÄREHELLISEN miehen kanssa?
Joskus ero voi olla paras "lääke" kumppanille. Oli minulle, vaikka tekikin melkoisen kipeää.
Ei kannata erota huumeiden käyttäjästä.Käy varmaan kavereiden luonnavetääs huumeita ja kohta se sekoaa ja hakkaa sut sairaalaan.
toisin kuin alkoholi hasis ei lisää agressiota, päinvastoin. hasista/kannabista saa polttaa alankomaissa ja pikkuhiljaa Usassakin se on laillistumassa. Veikkaan, että ei niin kaukaisessa tulevaisuudessa Suomessakin se tullaan laillistamaan.
Kyseiset huumausaineet saattavat marihuanan tavoin laukaista mielenterveydellisiä sairauksia. Se ei todellakaan sovi kaikille ihmisille. Käyttöhetkellä voi lieventää aggressioita, mutta pitkällä aikavälillä ja juuri mielenterveydellisten ongelmien myötä, en menisi vannomaan että kumppani ei koskaan kävisi käsiksi.
Jaa vai niin.. minun exäni poltti hasista ja niin vain repi tukasta, kuristi, puristi ranteista, löi leukaan ja työnsi rappusia alas.. Jos tuo ei ole aggressiivista käytöstä, niin olisiko hän tappanut minut suoralta kädeltä ilman hasiksen polttamista?!
"Tuntuu että minä annan itsestäni kaiken mutta en saa miehestäni mitään takaisin."
Eikö tämä lause kiteytä aika paljon parisuhdettanne. Sinä välität, mutta mies ei. Etsi mies, joka rakastaa sinua?
Kyllä minä järkkäisin romanttisen kynttilä illallisen mielelläni ja viettäisin aikaa naisen kanssa mutta ei kai naiset tälläistä miestä halua. Selvästi tuo mies ei halua olla kanssasi eikä viettää aikaa eikä kehittää suhdetta eteenpäin. Minusta sellaiset romanttiset illalliset ainakin osottais että välittää ja haluaa olla toisen kanssa. Mistähän itse löytäis naisen jolle kelpaisin...
Sinulla on ihana mies, saanko minä sen jos eroat?
höpöheinää vetävä luuseri..älä anna moisen lytätä ja hyppiä silmille.
olet pirttihirmu ja kyttääjä "siivoiluinesi". mitä se sulle kuuluu millä tavoin miehesi rentoutuu, kunhan ei ongelmia aiheuta? hashis tai viina. ensin mainittu sopii monille paremmin kuin jälkimmäinen. toivon että eroatte ja miehesi löytää kumppanin, jonka kanssa on MUKAVAA elää, ja jonka kanssa voi puhua avoimesti ihan mistä vain, vertaisina :)
Ei sellainen ihminen rakasta toista, jos antaa toisen heilua jatkuvasti päihteiden alaisena. Millä planeetalla oikein asut vai oletko koskaan välittänyt toisesta ihmisestä?
Kiitoksia kaikille vastauksista. Parahin ''onni onnellisuudessa'', mielestäsikö mies ei aiheuta ongelmia valehtelullaan ja salailullaan? Olisitko itse tyytyväinen parisuhteessa jossa et voi luottaa täysin toiseen. Kyse ei niinkään ole hasiksen polttelusta, vaan luottamuksesta. Siitä että hän valehteli minulle useita kertoja asiasta, vaikka näin omilla silmilläni. Et tainnut lukea kirjoitustani kunnolla? Siellähän nimenomaan kirjoitin; Hänen kroppansahan se on enkä vaadi häntä lopettamaan, mutta minua satuttaa hänen valehtelunsa.
Pointtini on se että jos hän valehtelee nyt tästä, niin mistä muusta hän valehtelee tai tulee valehtelemaan.
En tue hänen päihteiden käyttöänsä millään tavalla ja hän tietää sen. Kuitenkin hän aikuisena ihmisenä itse päättää loppujen lopuksi. Mutta siis todella hän tietää mitä mieltä olen asiasta. Ero on aika selviö juttu mutta joskus sitä on vain itse niin syvällä tilanteessa että haluaa purkaa sitä jotenkin ja järjestellä ajatuksiaan, vaikka sitten suomi24 palstalla kirjoittamalla.
en minä tiedä muuta kuin että itse ottaisin lunkisti. kukaan ei ole täydellinen :) mutta aattelenkin yleensä ihan eri tavalla kuin naiset yleensä. sen takia mulla lie niin paljon miehiä tosiystävinä. kaikenlaista kyttäystarinaa kuultu..
No, ensinnäkin teidän suhteessa on aika monta ongelmaa, jotka usealle jo yksin aiheuttaisivat kriisin:
työttömyys
laiskuus
kannabis
välinpitämättömyys
seksittömyys
valehtelu
Aika selvä asia: lähde. Et saa näitä kaikkia osa-alueita (et välttämättä yhtäkään) muutettua. Kuulostat kuitenkin itse järkevältä ihmiseltä.
Päätös lähtemisestä on kytenyt ajatuksissani jonkin aikaa jo. Sinänsä pöljästi otsikoin keskustelun ''Erotaanko vai ei'', sillä olen jo oikeastaan päätökseni tehnyt eroamisesta. Halusin vain kuulla toisten mielipiteitä asiasta ja kai tämä oli tällainen potku persauksiin niin sanotusti. Päivä päivältä tuntuu vain varmemmalta ajatus lähteä. Olenkin jo siirtynyt ajatuksista pikku hiljaa toimimaan. Positiivisin mielin eteen päin vain vaikka olisinkin niin kovasti halunnut mieheni muuttuvan. Kuten eräs tässä ketjussa kirjoittikin, joskus paras lääke voi olla juuri ero.
Totta on myös tuo että suhteessamme on monia kriisejä. Usea parisuhde kaatuu jo yhteen kriisiin niin mites sitten jos niitä onkin kuvioissa monta. Olen nyt pian viikon seurannut miehen käytöstä erityisellä tarkkuudella ja punninnut asioita. Olen keskustellut miehen kanssa viimeksi eilen. Hän ei edelleenkään ota tosissaan minua ja tunteitani. Sanoinkin hänelle että mitä pitää tapahtua vielä ennen kuin otat minut tosissaan. Eilen kumminkin varmistuin erosta. Ei tuo mies muutu, ei ainakaan minun takiani jos kenenkään muunkaan. Eihän hän ymmärrä muuttua itsensäkään takia. Itse voin olla tyytyväinen kuitenkin ettei mieheni koskaan onnistunut kokonaan lyttäämään minua ihmisenä. Voin olla tyytyväinen uudesta opettavaisesta kokemuksesta vaikka välillä olikin tosi vaikeaa.
Pitääpi kommentoida että täällä eroamista kans mietitään. Olen kuitenkin niin herkkä että syytän itseäni että miten voin ajatella eroa kun on niin paljon hienojakin yhteisiä muistoja. Enkä tiedä miten saisin kerrottua että haluan erota. Tekee kipeää vaikka tunteita miestä kohtaan juurikaan ole. Aina kun olisi tilaisuus kertoa erosta niin jähmetyn enkä pysty sanomaan mitään. :/
Itse en koskisi kyseiseen mieheen millään taoaa Kuulostaa hyväksikäyttäjältä. Elää laiskuuttaan tosten kustannuksella ja pakenee arkielämää pössyttelyyn.
Ei kukaan täysjärkinen ainakaan lapsia hankkisi tuommoisen kanssa. Arvosta itseäsi
Nyt olen saanut järjestettyä asioita ja lähtö on helppoa. Siis noin käytännöllisesti mutta tunteet onkin toinen asia erikseen. Pari päivää sitten mies sanoi haluavansa tehdä parannuksen kaiken suhteen. Sanoin hänelle että älä muutu minun takiani, vaan itsesi. Hän siis itse oma-aloitteisesti tuli puhumaan mulle tästä asiasta. Kuuntelin hänen sanottavansa ja totesin lopuksi että olen niin monta kertaa kuullut sinun sanovan samat asiat. Mistä tiedän muuttuuko se. En uskalla luottaa enää siihen että hän todella muuttuisi kaiken jälkeen. Pari päivää hän on nyt ollut vain kotona mutta silti tuntuu oudolta. Hän vaikuttaa tosi passiiviselta minua kohtaan. Nyt taas lähti hetki sitten kaverinsa kanssa johonki. Saa nähdä kauanko viipyy tällä kertaa.
Mut kuten sanoin, olen hiukan järjestänyt asioita. Olen eka kertaa kertonut ystävälleni mitä suhteessamme oikeasti tapahtuu. Olen kertonut lähtöaikeistanikin hänelle, myös miehelleni. Mieheni ei kuitenkaan ole ottanut tosissaan puheitani. Tämä taas saa mun lähtöajatukset vain voimistumaan. Viikon päästä olisi sitten se päivä kun olen lähdössä. Olen ukolle parikin kertaa sanonut, mutta hän ei tajua että oikeasti olen lähdössä. Ehkä parempikin niin ei tule turhaa draamaa kun ''tilanne on päällä''. Vieläkin haluaisin niin kovasti uskoa että hänen puheensa parannuksesta olisivat totta mutta miten voisin luottaa.. En halua taas langeta hänen ansaansa.
Hänen puhua sinut ympäri niin että jäät. Samalaiseks menee hetken päästä jos ei heti. Laiskottelua on vaikea lopettaa jos on siihen tottunut.
Hyvä - ja myöskin toteuta suunnitelmasi ja pistä OMA elämäsi kuntoon ilman valehtelevaa laiskiaista! Jatkuva epävarmuudessa eläminen on pas-ka-mais-ta, sen tiedän omasta kokemuksesta.
Jos mies oikeasti tarkoittaa sanojaan tällä kerralla, hän voi sen näyttää toteen myös eri osoitteesta käsin. Jos ei... Olet "kuivilla" asiasta.
Jos mies tekee pysyvän muutoksen elämäänsä, niin hieno homma. Sitten voit miettiä, uskallatko antaa hänelle uuden tilaisuuden niin halutessasi. Hänen hommansa on ansaita sinun luottamuksesi - eikä niin, että sinun on uskottava hänen vakuuttelunsa.
Juuri näin itsekin ajattelen! Kiitos kannustuksesta, viestisi antoi minulle uskoa itseeni ja voimaa henkisesti :)
Ei nainen mihinkän lähde. Tai jos lähtee niin menee jakamaan per.settään seuraavalle huumeiden käyttäjälle ja rikolliselle. Naiset ei ikinä muut eivätkä halua kunnollista miestä.
Aloittaja täällä taas. Löysin tän keskustelun tietokoneen kirjanmerkeistä niitä siivotessani. Tästä on jo kauan aikaa enkä usko että tulet koskaan kommenttiani lukemaan... Kuitenkin tässä nykypäivän tilanne:
Todella lähdin ja jätin miehen. Muutin toisella puolen Suomea. Edelleenkin asun tällä toisella puolen Suomea ja en ole mennyt kertaakaan takaisin tai ollut yhteydessä tuohon senaikaiseen mieheeni. Olen nykyään uuden miehen kanssa, ollaan oltu kolmisen vuotta yhdessä, lapsi tulossa. Mies on kaikkea mitä edellinen ei ollut. Olen tosi onnellinen ja iloinen että uskalsin aikoinaan lähteä. Suosittelen jokaista olemaan rohkea ja luottamaan vaistoihinsa vaikka tilanne tuntuisi pahalta.
Nyt on pakkaaminen aloitettu kaikessa hiljaisuudessa ilman draamaa. Olen sanonut tosiaan miehelle lähteväni pian muttei hän ole ottanut tosissaan. Noh, näkeepä sitten viikonloppuna... Päivä päivältä voimistun vain enemmän ja päätös tuntuu oikeammalta.
Ystäväni kysyi miten olen näin vahva enkä itkuisen oloinen tai surullinen. Sanoin: minusta tuntuu että olen jo suruni surrut ja enimmät itkuni itkenyt, nyt on aika olla vahva ja suunnata kohti uusia tuulia. Tällä tarkoitan että olen työstänyt eroa päässäni jo tovin aikaa ja eihän meillä ukon kanssa ole yhteistä aikaa ollut aikoihin. Voihan olla että kun sitten lähdön jälkeen yksin yöllä yritän nukahtaa, asiat saattavat alkaa pyörimään mielessä. Mutta loppujen lopuksi tulen mietintöjeni kanssa varmasti tähän samana tulokseen: yksin on parempi kuin epärehellisen miehen kanssa.
Kuppisi on mennyt nurin eikä paluuta ole - tiedän tunteen... Itse huomasin aikoinaan, että päätöksen teko oli lähtemisessä se vaikein osuus. Kun se oli tehty, siitä eteenpäin osasi tehdä luonnostaan asiat "oikein".
Eiku eteenpäin, Suomen kaunis kesä odottaa sinua :-)
Varo! Ilmiselvä narsisti! Älä missään nimessä laita mihinkään laina papereihin (jos yhteisvastuullisesti) nimeäsi alle! Narsistit maksattaa muilla elämisensä ja matkustelunsa eivätkä pidä sitä minään! Ihan käsittämättömiä limanuljaskoita!