Ei ole friendzone mikään leikin asia. Itse näytän jäävän ilman lapsia sen takia etten osaa tehdä oikeanlaisia aloitteita ajoissa. En tiedä mitä vitsikästä tai kevyttä on siinä että jää yksinäiseksi vanhukseksi vailla elämänkumppania tämän vuoksi kokonaan. En ikinä kirjoittaisi tälle palstalle ellei asia todella minua vituttaisi. Naisten ei kannata kommentoida tähän mitään koska eivät koskaan joudu itse murtautumaan friendzonelta pois. t
friendzone elämän tuhoavana voimana
alkaa toivo mennä
261924
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Tekstistäsi tulee mieleen, että et edes aio muuttaa toimintaasi. Olen minäkin tukevasti friedzonella. Ikää on 27 ja en koe mitään kiirettä vielä perheen perustamisessa niin sen takia en ota asiasta stressiä.
Kyllä nyt muutaman kerran olen eri naisilta seksiä saanut ja ihan kauniita naisia on ollut ei siinä mitää, mutta en todellakaan osaa "iskeä" naisia mitenkään vakavampaan suhteeseen ja tiedän tasan tarkkaan oman ujouteni ja saamattomuuteni asiassa.
Eli jos et halua loppuiäksesi friedzonelle niin on pakko muuttaa käytöstä. En minäkään tiedä tarkalleen että miten, mutta tiedän että tän hetkinen toiminta vie friedzonelle eli jotain pitäs muuttaa...
En oikein ymmärrä miten edes joudutaan johonkin friendzonelle, itse en varmasti päätyisi koskaan ja jos päätyisinkin niin varmasti ainakin sanoisin suoraan olevani kiinnostunut enemmästäkin. Ja mitä se hyväksikäyttökin on olevinaan, miten kukaan voi olla niin luuseri että tekee vastoin omaa tahtoaan muiden mieliksi palveluksia? Minulta tulisi joku ystävänainen pyytämään palveluksia johon itseäni ei kiinnostaisi tippaakaan lähteä, niin taas sanoisin ihan suoraan että en tosiaankaan viitsi. Opetelkaa puhumaan asiat niinkuin ne on niin ette joudu tollaisiin typeriin asemiin.
Mietipä uudestaan.
Jos miss ruotsi tulisi suomeen ja tuntisit hänet jostain, ja hän pyytäisi hakemaan 200 kilometrin päästä lentokentältä kun menee naiskavereidensa luo, mitä vastaisit.
Jos randon tuntemasi tyttö jota kohtaan et tuntisi vetoa tulisi suomeen ja pyytäisi hakemaan 200 km päästä matkalla naiskavereidensa luo, mitä vastaisit.
Sanoisin etten ole tulossa, ellei sitten minulla olisi hyvää syytä mennä sinne 200km päähän, kuten korvaus hakemisesta, tai olisin kiinnostunut muutenkin menemään sinne, mutta ilmais kuskiksi ilman mitään järkevää syytä - en taatusti suostuisi. Tietysti ystäville voi jotain palveluksia tehdä olettaen, että hekin sitten vastaavasti auttavat sinua joskus, mutta rajansa kaikessa. :)
Friedzonessa ei ole mitään väärää. Ainakin minä tykkään viettää aikaa naiskavereiden kanssa. Tylsää se ois vaan miesten kanssa viettää aikaa. Ongelmaksi se tulee siinä vaiheessa jos ei naisista saa muutakun kavereita... Siis jos haluaa olla muutakin kun kaveri naisen kanssa.
Eikä naisen kanssa kaverina oleminen tarkota aisuruutta. En minä ainakaan kaikkea tee niiden eteen. Ihan samalla tavalla olen niiden kanssa kaveri kun miestenkin periaatteessa. Tietysti on paljon miehiä ketkä ei voi olla naisten kanssa kaveri.
Seksiä voisin harrastaa monenki naiskaverin kanssa. Ei niiden tarvi sellasia naisia olla joihin ei halua koskea edes pitkällä tikulla.
Olet kiva, muttet riittävän haluttava = friendzone.
Se ettet ole tarpeeksi haluttava voi johtua siitä ettet edusta naisen miesmakua tai käyttäydyt liian toverillisesti. Viettele nainen, laita se haluamaan sua. Vie naista, älä anna se viedä sua..
Ja olen naisia friendzonettanut, nättejäkin.
Älä nyt jaksa jankuttaa aina samoja ummehtuneita Aloittaja, sen enempää kuin edelliset kommentoijatkaan eivät syyllistäneet naisia friendzonelle jäämisestään, niin kuin sinä teit.
En ollut aloittaja. Enkä mielestäni syyllistänyt naisia mistään.
Totesin vain miten asia mielestäni on. Naisilla on yhtälailla oikeus friendzonettaa kuin miehilläkin, ei ketään voi pakottaa suhteeseen vasten tahtoaan. Kukaan ei laita friendzonelle huvikseen, vaan syystä. Syy on se, ettei halua toisesta enempää.
Olen jäänyt kaverisektoriin, tosin harvemmin viime aikoina. Itse olen ollut enemmän kaverilinjaa tarjoava viime aikoina.
Kas, se että nainen haluaa sinua, mutta et ole parisuhteeseen sopiva, ei johda välttämättä friendzonelle vaan ehkä kevytkenkäisempään suhteeseen. Sellaiseen romanssin ja fwb-tyyppisen sekamelskan yhdistelmään, jossa ollaan kavereita, mutta ajoittain herätään samoista lakanoista, vietetään yhdessä iltaa, tehdään ehkä matkoja yhdessä jne. Ehkä, tämä ei päde kaikkiin ihmisiin, joillekin se ei sovi tai ystävyytenä toinen on liian tärkeä kohellettavaksi pilalle.
Friendzone on raivostuttava ja alistava termi. Ettekö te oikeasti kykene olemaan naisille kavereita? Naisella ei ole mitään velvollisuutta antaa pinppaa vain siksi, että joku mies on ihan mukava.
Sitten jos olet naiseen ihastunut, niin kannattaa tehdä se selväksi, jos itse haluat naisesta jotain muuta kuin kaverin. Mutta edelleenkään ei naisella ole mitään velvollisuutta ihastua mieheen vain siksi että se on ihan mukava.
Koita nyt seurata ja ymmärtää keskustelua. Edellisistä kukaan muu kuin Ggfghj ei (toistaiseksi) antanut ymmärtää mitään sellaista mistä sinä edellä turhauduit.
Ei siis puhettakaan mistään velvollisuudesta antaa taikka ihastua.
Eli teititteletkö Ggfghj:ta vai kommentoitko yrittämättäkään ymmärtää mitä sanotaan?
Sitäpaitsi en ymmärrä mytä syytä on pitää friendzone-termiä "raivostuttavana ja alistavana". Sen olemassaolo on tosiasia - toisin kuin käsitykset siitä miten ja mistä syystä sinne joudutaan, ja miten - jos koskaan - sieltä voi päästä pois. Niistä voi olla montaa mieltä, ja useimiten enemmän tai vähemmän väärässä.
Jos olet rehellinen, niin varmasti tunnet miehiä, joiden kanssa et koskaan voisi kuvitella seurustelevasi, vaikka mitä tapahtuisi. He siis ovat sinun kaverisektorillasi. Ei siinä sinänsä ole mitään raivostuttavaa tai alistavaa.
Sen voin hyvin ymmärtää että kokisit sen raivostuttavana ja alistavana, jos joku syyllistäisi sinua siitä asiasta.
Mutta aloitus ja suurin osa edellisistä kommenteista oli mielestäni enemmän turhautumista kun syyllistämistä.
He eivät ole millään kaverisektorilla, vaan ihan rehellisesti ovat kavereitani. Jopa hyviä ystäviä on minulla miespuolisia. Eivät he ole millekään sektorille joutuneet siksi että eivät ole tarpeeksi viehättäviä, vaan siksi koska ollaan ystävystytty, on heistä tullut ystäviäni.
Eikä kukaan ole vielä väittänytkään että sinne joutuisi vain siksi ettei ole tarpeeksi viehättävä. Edelleen suosittelen lukemaan, mitä edelliset oikein ovat sanoneet sen sijaan että perustat vastauksesi siihen mitä joskus toisaalla on sanottu.
Se, että argumentoit sellaisia asioita vastaan, joita ei ole vielä edes ääneen sanottu, on jokseenkin turhaa.
Friendzone on terminä alistava, koska sinne joutumiseen liittyy torjuntaa, pettymystä ja häpeääkin. Kelpaamattomuuden tunnetta, sydänsurua.
Naisille voi olla kaveri, mutta jos haluaa naisesta enemmän ja on tunteita, niin en mä kaveriksi jää viereen kattoon kun se deittaa jonkun toisen kanssa. Sehän siinä alistavaa onkin.
Friendzone on kaveruutta ilman vaihtoehtoja, mutta halulla enempään. Siksi se on alistava termi. Suhteiden C-hytti.
Juuri näin. Kaveri on kaveri vapaasta tahdosta. Friendzone on paikka, jonne sinut laitetaan.
Oletteko ostaneet sullahspiirakoita Lidlistä?
"Se ettet ole tarpeeksi haluttava voi johtua siitä ettet edusta naisen miesmakua tai käyttäydyt liian toverillisesti. Viettele nainen, laita se haluamaan sua. Vie naista, älä anna se viedä sua.."
Tuossa on juurikin se, että MINKÄLAINEN mies viettelee naista. Eli MINKÄLAINEN mies vie naista, minkälaisen miehen naiset haluavat tekevän noin.
Silläkin kun on niin paljon merkitystä. Eivät naiset halua kaikenlaisten miesten tekevän noin, monien kohdalla vain suuttuvat ja ahdistuvat ja kokevat tilanteen kiusalliseksi ja ahdistavaksi. Mutta kun sen tekee TIETYNLAINEN mies, niin se onkin ihan eri tilanne.
Aivan samoin kuin naiset valittavat, etteivät miehet tee aloitteita. Mutta kun tietyntyyppinen mies tekee ihan millä tahansa tavalla aloitteen, niin naiset ahdistuvat ja kiusaantuvat. Mutta kun sen aloitteen tekee TIETYNLAINEN mies, niin se onkin taas ihan eri asia.
Naiset toivovat niiden komeiden, pitkien, sosiaalisten, huumorintajuisten, karismaattisten, isokaluisten, lihaksikkaiden ja harteikkaiden miesten olevan niitä, jotka vievät naista. Lyhyt, kimeä-ääninen, hintelä mies kun tekee vastaavaa, niin naiset lähinnä nauravat. Vaikka se miesten toiminta olisi kuinka asenteellista ja itsevarmaa ja luonteeltaan miehekästä, niin siitä huolimatta naiset näkevät ensinmainitun miehen seksikkäänä ja jälkimmäisen lähinnä säälittävältä pelleltä.
Eli, se kaikista suurin merkitys tässä koko hommassa on se, että MINKÄLAINEN mies tekee mitäkin. Moni asia erilaisten miesten tekemänä saa aikaan erilaisen lopputuloksen. Monilla miehillä voi olla vaikka ja kuinka paljon asennetta ja itsevarmuutta, mutta perustavanlaatuisten puutteiden takia he eivät kiinnosta naisia vaikka mitä tekisivät. Se asenne ja itsevarmuus ei vain pysty yksinkertaisesti paikkaamaan niitä lukuisia puutteita.
Voisinhan minäkin vaikka ja kuinka vietellä naisia ja yrittää laittaa heitä haluamaan minua, mutta näiden kaikkien muiden PERUSTAVANLAATUISTEN puutteiden takia se vain ei mene niin. Koska naiset eivät minua näe lainkaan kiinnostavana ja seksikkäänä miehenä, niin se viettely ja haluamaan laittaminen saisivat naiset vain vaivaantuneiksi, ahdistuneiksi ja kiusaantuneiksi. Kauaksi siis siitä, mikä se minun tarkoitukseni. Kun mies ei ole kiinnostava, mutta käyttäytyy viettelevästi, niin se saa aikaan täysin päinvastaisen reaktion kuin mitä yrittää saada aikaan.
"Jos olet rehellinen, niin varmasti tunnet miehiä, joiden kanssa et koskaan voisi kuvitella seurustelevasi, vaikka mitä tapahtuisi. He siis ovat sinun kaverisektorillasi. Ei siinä sinänsä ole mitään raivostuttavaa tai alistavaa."
Ja vaikka ne miespuoliset kaverit olisivatkin alussa olleet vietteleviä ja asennetta omaavia sinua kohtaan, niin et olisi heistä innostunut, koska he eivät ole viehättäviä olleet alun alkaenkaan. Jos he olisivat yrittäneet vietellä, niin naiset olisivat jättäneet sen homman siihen, eikä edes kaverisuhdetta olisi alkanut tuosta.
Niin yksinkertaista kuin se onkin.
Ala kirjailijaksi, menekistä en tiedä, mutta ainakin saisit uuden opuksen joka kolmas kuukausi valmiiksi tolla tekstinsyötöllä.
Olet ymmärtänyt oikein.
Mitkä sun perustavanlaatuiset puutteet on? Voitko korjata niistä jotain?
Yksi perustavanlaatuinen vika voi olla myös tyylisi flirtata tai huono ajoitus. Etenet liian nopeasti tai hitaasti. Flirttaaminen viileälle naiselle on typerintä mitä voi tehdä. Naisen täytyy olla kiinnostunut, avoin etenemiselle. Jos ulkomuoto/olemus on kovasti naisen mieleen, homma on paaaaaljon helpompaa, koska nainen lähtökohtaisesti haluaa tulla vietellyksi ja tekee sen siksi helpoksi.
Tietynlainen mies. Kyllä. Mä voin iskeä jonkun nätin nuoren naisen vartissa ja se on ihan yhtä hymyä, mutta toista taviksempaa en saa lämpeemään vaikka yrittäisin vuoden. Kun kukaan mies ei ole TIETYNLAINEN kaikille naisille. Jotkut useammille kuin toiset. Jonkun mielestä olen hottis, fiksu ja aivan ihana (ihastuu). Jonkun mielestä tosi kiva, fiksu ja ihan kivan näkönen, mut naaaaaa (friendzone). Jonkun mielestä olen ällö nätti poika, liian hyvä suustani, varmaan pelimieskin, ei kemiaa yhtään, he haluavat äijemmän miehen (adios ja tunne on molemminpuolinen).
Totta, mutta nyt kirjoitinkin siitä YLIVOIMAISESTI SUURIMMASTA OSASTA naisia. Se ei tarkoita kaikkia naisia, kuten sinä valitettavasti erehdyit luulemaan, vaan SUURINTA osaa.
Esim. 90 prosenttia naisista on kiinnostunut jostakin tietystä miehestä, joilla on niitä SUURINTA OSAA naisista viehättäviä piirteitä vaikka ja kuinka paljon.
Eli kun 90 prosenttia on kiinnostunut, niin se tarkoittaa 9:ää naista 10:stä. Eli silloin on aina se yksi nainen, joka ei ole kiinnostunut.
Tavismiehet ovat juurikin sellaisia, joiden kesken se naisten kiinnostuminen heittelee aivan vitusti. Joku on on jossakin kiinnostunut, suurin osa ei kuitenkaan ole.
Eli tässä on se ero, mitä tarkoitan. Pitkä, komeakasvoinen, harteikas, lihaksikas, isokaluinen, karismaattinen, sosiaalinen, tyylikäs, matala -ja seksikäsääninen, keskustelutaitoinen, flirttaileva, naisia käsitellä osaava, jumalainen sängyssä oleva, jne. oleva mies vain kiinnostaa sitä YLIVOIMAISESTI SUURINTA OSAA naisista. Siitä ei vain pääse yhtään mihinkään, koska YLIVOIMAISESTI SUURIN OSA naisista on kiinnostunut miehessä juuri noista piirteistä. Sitä et sinä enkä minä, eikä kukaan muukaan kiistää. Niin se vain menee, vänkää sitä vaikka ja kuinka vitusti vastaan.
Eli nuo ovat niitä perustavanlaatuisia puutteita. Ei ole todellakaan kyse mistään flirttailutaidoista PELKÄSTÄÄN, kuten virheellisesti väität. Ei todellakaan. Sillä ei ole vitunkaan mitään väliä, miten minä flirttailen naisille, koska se ei ole ainoa puute niistä KAIKISTA ominaisuuksista ja piirteistä, jotka naisia viehättävät. Koska en todellakaan ole millään lailla komea, en seksikäs, en pitkä, en seksikäs -ja matalaääninen, en karismaattinen, jne. niin ei silloin ole kyse mistään PELKISTÄ flirttailutaidoista, kuten virheellisesti luulet.
Ei se ole todellakaan millään muotoa ainoa puute minussa miehenä, joka estää minua viehättämästä YLIVOIMAISESTI SUURINTA OSAA naisia.
Tavismiesten kohdalla on juurikin niin, että joku nainen on jossakin kiinnostunut. Kun nainen ei saa juuri noita haluamiaan miehiä, niin se tavismieskin kelpaa. Ei sitä tavismiestä naiset näe ERITTÄIN SEKSIKKÄÄKSI ja haluttavaksi mieheksi, ne ovat ihan muita miehiä ne. Tavismieheen naiset TYYTYVÄT, kun eivät saa niitä parhaimpia miehiä.
Joku nainen KELPUUTTAA jonkun tavismiehen, toinen ei koskisi pitkällä tikullakaan. Tavismiehessä on joku yksittäinen piirre, joka viehättää sitä yksittäistä naista. Kiva nenä, hauskat korvat, huumorintaju, luonne, jne. Mutta ne KAIKISTA SEKSIKKÄIMMÄT miehet ovat juuri niitä, joilla on niitä haluttavia ja seksikkäitä piirteitä monia kymmeniä. Siinä he eroavat niistä sinun mainostamistasi tavismiehistä.
Ei tavismiehillä ole ulkonäköä, kuten niillä kaikista haluttavimmilla miehillä. Ei heillä ole sitä luonnetta, persoonaa ja karismaa, kuten niillä haluttavimmilla miehillä. Eivät tavismiehet ole koskaan olleet miehiä, joista on kiinnostunut YLIVOIMAISESTI SUURIN OSA naisista.
Ylivoimaisesti suurinta osaa naisista kiinnostaa miehen ulkonäössä komeat ja symmetriset kasvot, pitkä ruumiinpituus, sopiva lihaksikkuus, harteikkuus, iso kalu, jne. Tavismiehellä näitä vain ei juurikaan koskaan ole, joten silloin onkin mahdollista, että joku yksittäinen nainen hänet KELPUUTTAA, kun ei parempaakaan saa.
Niiden KAIKISTA HALUTUIMPIEN miesten kohdalla, joihin kuuluu siis suurin piirtein vaikkapa 0,000001 prosenttia miehistä, niin ei heidän kohdallaan se naisten kiinnostus heittele vitunkaan niin paljoa kuin niiden tavismiesten. Tavismies on juurikin sellainen, jonka se yksi yksittäinen nainen huolii, mutta ne KAIKISTA HALUTUIMMAT miehet ovat niitä, joista on kiinnostuneita naiset JOKA PAIKASSA. Tässä on se ero.
Joten kuten huomaat, ei kyse ole minun kohdallani mistään flirttailutavoista, vaan myöskin kaikkien niiden perustavanlaatuisten piirteiden puutteesta, jotka viehättävät sitä YLIVOIMAISESTI SUURINTA OSAA naisista.
Ja kyllä, naiset ovat yksilöitä, kuten miehetkin. Mutta kuten itsekin varsin hyvin tiedät, niin tietyntyyppiset piirteet miehen ulkonäössä viehättävät SUURINTA OSAA eli siis VALTAOSAA naisista.
Komeat symmetriset kasvot, pitkä ruumiinpituus, iso kalu, sopiva lihaksikkuus, harteikkuus, jne. Kaikki, mitkä viestivät naiselle hyvistä geeneistä. Aivan samoin kuin luonteen ja persoonallisuuden piirteissäkin on piirteitä ja ominaisuuksia, joista naiset ovat ENNEN KAIKKEA JA MUUTA kiinnostuneita. Tämänkin varsin hyvin tiedät, ei tarvitse erikseen edes kertoa.
Olisikin aivan vitun helppoa ja yksinkertaista, jos tässä minun tilanteessa tai muidenkin kaltaisteni miesten kohdalla olisi kyse vain jostakin flirttailun vääristä tavoista. Kyllä ratkeaisi ongelmat todella helpolla. Ainoa vain, että se flirttailu ei tee miehestä niin seksikästä ja viehättävää ja komeaa naisten silmissä, että ventovieraat kauniit naiset tekevät aloitteita, missä tahansa mies sitten ikinä onkaan.
Jos kerran ventovieraat naiset eivät tiedä miehen flirttailutaitoja, niin minkä vitun pohjalta he sitten tekisivät sille miehelle niitä JATKUVIA aloitteita? Aivan, POIKKEUKSELLISEN seksikäs ja komea ulkonäkö, läpinäkyvä asenne ja itseluottamus vetävät niitä naisia puoleensa.
Joku voi tähänkin taas sanoa, että minulta puuttuu asennetta ja itseluottamusta. No, voin kertoa, että tiedän lukemattomia miehiä, joilla on asennetta ja itseluottamusta, mutta heidän perässään EI IKINÄ juokse todella suurta määrää kauniita naisia, ikinä ei heille suuri joukko kauniita naisia tee JATKUVIA aloitteita, koskaan he eivät ole yhdellekään naiselle niitä miehiä, jotka seikkailevat heidän MÄRISSÄ PÄIVÄUNISSAAN. Eivät naiset heistä haaveile, vaikka heillä onkin sitä asennetta ja itseluottamusta.
Syynä vain on heidän ulkonäkönsä puute. Vaikka kuinka vitusti aina sanotaan, että sisäiset piirteet ovat ratkaisevia, niin totta. Tietyssä mielessä onkin. Mutta taas, jälleen kerran, ulkoiset piirteet tekevät AINA JA JOKA KERTA SEN OMAN VAIKUTUKSEN, sen ulkoisen ja fyysisen vaikutuksen. Naiset viehättyvät siitä ulkonäöstä ihan yhtä lailla kuin siitä sisäisestäkin, sitä on kenenkään ihan turha kiistää.
Eli olisikin helppoa minulle ja monelle muullekin miehelle, että asiat hoituisivat noin yksinkertaisesti. Mutta kun se vain ei oikeassa elämässä mene niin. Niin pienen pieni murto-osa miehistä, n. 0,00001 prosenttia vain sattuu saamaan syntymälahjana niin hyvät geenit, että naiset kiinnostuvat jo pelkästään niistä. Päälle sitten tulevat kaikki siihen persoonaan ja luonteeseen perustuvat tekijät.
Ei perusmies muutu KOSKAAN IKINÄ MILLOINKAAN tuollaiseksi, koska ei ihminen pysty geenejään vaihtamaan mihinkään. Se vain on karu fakta. Toiset saavat niin paljon etumatkaa jo, että sitä ei millään vitunkaan työllä ja asenteella paikata. Perustavanlaatuisia puutteita on niin paljon, että se asenne ja itseluottamus ei vaikuta hevon saatanan vittujakaan siihen tilanteeseen. Tai ei parane niin paljoa, että kannattaisi nähdä mitään vaivaa sellaiseen. Palkinto siitä kaikesta työstä ja yrittämisestä on mitätön verrattuna siihen, mitä on yrittänyt ja tehnyt.
Älä vaahtoa. Mehän ollaan asioista ihan samaa mieltä. Lue mun edellinen vastaus sulle, sanoin siinä ihan samat asiat kuin sinäkin nyt näissä kahdessa vuodatuksessasi.
Kirjoitin: Osa miehistä vetoaa suurempaan osaan naisia kuin toiset, ulkonäkö/olemus naisen mieleen tekee homman helpoksi, perustavaa laatua oleva vika VOI olla (en virheellisesti väittänyt, että on pelkästään siitä kiinni, kuten sinä (virheellisesti) väitit) jne....
Tulkitset mun kirjoitusta hyvin asenteellisesti. Jos keskustelutaitosi naisen kanssa on yhtä jäykkää, asenteellista ja jyräävää niin ihmettelen, että haluavat olla edes kavereitasi. Kuuntele. Väität mun olevan väärässä, vaikka olemme samaa mieltä.
Se mikä saa sut kiehumaan on se, ettet ole komea, matalaääninen, tyylikäs, sosiaalisesti lahjakas, naisia jumalallisesti käsittelevä... KAIKEN muun voit korjata ja opetella paitsi äänesi, naamasi ja pituutesi ovat luojan luomia, geeneissä. Kullin koolla, kuhan on jonkinlainen, ei lopulta ei ole suurta merkitystä kuin harvoille. Kaikki muu on muutettavissa! Deal with it. Ole tyylikäs (mene dressmannille ja sano myyjälle et uus vaatekaappi nyt), opettele karismaa, havainnoi mikä tehoaa mikä ei, sänkytaidot oppii treenamalla, ei pornoa kattomalla, naisten käsittelyä oppii käsittelemällä naisia... Kokeilemalla, erehtymällä, yrittämällä niin ku elämässä kaiken oppii.
Mä nyt itse satun olemaan itse asiassa kaikkea, mitä yllä kirjoitit ja juu, kyllä. Flaksi käy ja melkein jonoa pukkaa. Provoan nyt ihan tarkoituksella sua ja vielä kerron sen, että ymmärrät olla tarttumatta täkyyn ;) jos et ymmärrä, niin sitten geeneissä on tullut vielä tyhmyys ja SE tekee asiasta kaikista mahdotonta.
Mutta koska en pysty tekemään naisiin KOKONAISUUTENA sellaista vaikutusta, mitä haluan, niin ei minua kiinnosta vittujakaan mikään muukaan. Niin se vain menee.
Karismaa ei ensinnäkään opetella mitenkään, vaikka moni niin täysin virheellisesti luulee. Karisma on TÄYSIN SYNNYNNÄISTÄ, ikään kuin hehkua, joka tulee ihmisestä sisältäpäin. Se ei siis ole fiksuutta, sosiaalisuutta, ulkonäköä, jne. Ne ovat eri asioita ja vaikuttavat ihmisiin siis eri tavoin kuin karisma. Karismaa on vain aniharvalla ihmisellä. Karisma on siis sellainen hehku, sellainen tietynlainen tunne, joka tulee toisesta ihmisestä.
Ja ei, se ei tarkoita siis sosiaalisuutta, fiksuutta, mielikuvaa, mielipidettä tai ulkonäköä toisesta ihmisestä. Karismaa on vaikeaa sanoin kuvailla, mutta useimmiten siitä puhutaan ns. sisäisenä hehkuna, jota on siis vain ANIHARVALLA IHMISELLÄ. Sitä ei siis voi saada muuta kuin syntymälahjana.
Karismasta vain puhutaan joka paikassa virheellisesti opeteltavana asiana tai kun ihminen on vaikutusvaltainen. Niin se vain ei kuitenkaan mene, karisma ei tarkoita niitä asioita.
Kalun koolla ON MERKITYSTÄ, kun mies on oikeanlainen, seksikäs ja viehättävä, niin totta hevon vitussa se kalun koko on pelkkää plussaa siinä miehessä. Jälleen kerran pienikaluisia miehiä yritetään lohduttaa, mutta kun asia vain menee näin, niin se menee näin. Ei siinä auta mitkään vitunkaan lohduttamiset yhtään mitään. Totta kai kaikkea voi aina väittää ja lohduttaa, mutta jos asia ei kerran ole niin, niin minua kiinnostaa vain se, miten asiat OIKEASTI ovat.
Eikä kyse ole mistään VAIN ULKONÄÖSTÄ. Kyllä se ulkonäkä lisää aivan VITUSTI MIEHEN SEKSUAALISTA VETOVOIMAA, sanoi kuka tahansa ihan mitä tahansa ihan missä tahansa ihan milloin vain. Kun mies on sisäisesti seksikäs ja viehättävä, niin se ulkonäkö vain lisää AIVAN VITUSTI sitä miehen seksuaalista vetovoimaa.
Kun mies on erittäin komea ja seksikäs, niin naisia on jonoksi asti. Niin se vai menee ja sitä ei voi mitenkään muuttaa.
Kaikki muu on muutettavissa, mitä vitun väliä sillä on, mitä on muutettavissa ja mitä ei, kun en kerran voi tehdä sellaista vaikutusta naisiin KUIN HALUAN. Mitä sillä on väliä yhtään minkään kanssa, mikä on muutettavissa ja mikä ei, kun naiset eivät kuitenkaan näe minua millään muotoa SELLAISENA KUIN HALUAN. He eivät näe minua ERITTÄIN SEKSIKKÄÄNÄ JA VIEHÄTTÄVÄNÄ miehenä, kuten jotkut aniharvat miehet ovat.
Ei minua kiinnosta saatanan hevon vittujakaan mitkään sisäiset piirteet, koska ulkoisten piirteiden puuttuessa siitä kokonaisuudesta jää puuttumaan niin paljon, ettei vittujakaan kiinnosta. Ei minua kiinnosta mitkään sosiaaliset taidot naisten seurassa tai mikään tyhmyys, koska jos kerran minulla ei ole niitä KAIKKIA MUITA SEKSIKKÄITÄ PIIRTEITÄ, joista naiset viehättyvät, niin ei minua kiinnosta. Ei minua kiinnosta mitkään tietyt piirteet, joihin voi vaikuttaa, jos minulla ei kerran ole niitä kaikkia muita piirteitä, joihin EI VOI VAIKUTTAA.
Havainnoi mikä tehoaa ja mikä ei, voin kuule kertoa, että mies, jolla on asennetta ja itseluottamusta ja omaa niitä sinun mainitsemiasi Dressmannin vaatteita ja vaikka olisi kuinka vitun hyvä siellä sänkykamarin puolella (tätähän naiset eivät voi tietää ennen kuin kokeilevat, eli ei tule ensivaikutelmasta ilmi), niin ei ole tuollainen kuvailemani kaltainen MIESTEN PARHAIMMISTOON kuuluva mies. Niitä on Suomessa paljon, mutta naiset eivät isona laumana perässä juokse. Koska ei ole ulkonäköä, ei ole sitä karismaa, jne. Puuttuu niin paljon, ettei tehoa.
Mikä tehoaa ja mikä ei, naisiin kyllä tehoaa pitkä, komeakasvoinen, matala -ja seksikäsääninen, isokaluinen, hyvä sängyssä oleva, keskustelutaitoinen, karismaattinen, sosiaalinen, flirttaileva, fiksu ja miehekäs mies. Mutta koska en ole tuollainen, niin tiedän myöskin aivan vitun saatanan hyvin, ettei se minun tekemänä tehoa. Niin se vain menee. Mikä tehoaa ja mikä ei, ihan kuin se olisi tässä vaiheessa muka jotenkin epäselvää, mikä tehoaa ja mikä ei. Kyllä sitä kuule on tähän ikään jo sen verran otettu asioista selvää ja niin maan saatanasti, ettei mitään epäselvää asioissa enää ole eikä tule
Niin yksinkertaista se on. Olen joo käynyt vaikka ja kuinka vitun monta kertaa Dressmannilta J&J:ltä, Brothersilta, jne. ostamassa vaikka ja mitä kauluspaitoja, pikkutakkeja, farkkuja, neuleita, t-paitoja, jne. Olen ostanut vaikka ja minkälaisia parta -ja hajuvesiä, kuten Diesel, Calvin Klein, Kouros, 007, jne. Rannekelloja olen ostanut, jne.
Olen ostanut niitä omaksi ilokseni, mutta tiedätkö yhtään mitä? Koska minulla ei ole komeita kasvoja, minulla ei ole miehekästä pituutta, minulla ei ole lihaksikkuutta tarpeeksi (olen käynyt salilla 6,5 vuotta), minulla ei ole harteikkuutta, minulla ei vain ole miehenä hyviä geenejä, jotka näkyisivät SYNNYNNÄISESSÄ ulkonäössä, niin ei tuollaisilla asioilla ole vitunkaan mitään merkitystä.
Vaikka minulla olisi minkälaiset vaatteet päällä, vaikka käyttäisin ihan mitä tahansa partavettä, niin koska KOKONAISUUTENA en ole todellakaan niin komea ja seksikäs mies, niin eivät ventovieraat kauniit naiset tee minulle JATKUVIA aloitteita, kuten niille halutuimmille miehille. Niin se vain menee.
Virheellisesti luulet, että muka jotkut tyylikkäätä vaatteet muka tekisivät tuollaisen miehen. Et ota huomioon yhtään sitä, että kuinka hyvännäköinen ja komea mies niitä vaatteita käyttää. Ei ole vitunkaan väliä niillä vaatteilla sen ulkonäön kannalta, jos kerran muuten näyttää luotaantyöntävältä.
Ja voit vaikka ja kuinka puhua minulle asenteesta ja itseluottamuksesta, mutta tyydyn kuitenkin kertomaan tämän: asenne ja itseluottamus eivät tee miehestä MIESTEN PARHAIMMISTOA, koska siihen tarvitaan muutakin. Vaikka minulla olisi kuinka ja saatanan vitun paljon asennetta ja itseluottamusta, niin se EI MILLÄÄN MUOTOA tekisi minusta sellaista miestä kuin haluan.
Sänkytaidot oppii treenaamalla, totta, mutta sillä ei ole minulle saatanan hevon vitunkaan mitään väliä millään muotoa, koska en ole KOKONAISUUTENA sellainen mies kuin naiset haluavat. Naiset haluavat niitä sänkytaitoja siltä TIETYNLAISELTA mieheltä, ei minulta. En minä ole KOKONAISUUTENA sellainen mies, että voisin niitä sänkytaitoja harrastaa saatana lukemattomien kauniiden ja seksikkäiden naisten kanssa, joten tuo väitteesi on ihan pelkkää onnetonta paskaa.
Sama tuo naisten käsittely. Kun en kerran ole sellainen mies, jolta naiset sitä käsittelyä KAIKISTA ENITEN haluavat, niin ei niiden käsittelytaitojen opettelemisessa ole vitunkaan saatanan mitään mieltä. Aivan turhaa toimintaa. Kun sitä ei kerran miehenä ole sellainen, joka saa valita kauniista ja suuresta naisjoukosta ne parhaimmat, niin ne naistenkäsittelytaidot voi kokonaan unohtaa, koska niille ei ole minkäänlaista käyttöä.
Tyhmyys naisten seurassa on minulle ihan vitun samantekevää, koska se fiksuuskaan ei tee minusta SELLAISTA MIESTÄ KUIN HALUAN.
Se nyt vain menee niin, ettei minusta tule ikinä sellaista miestä kuin haluan ja piste siihen. Tämä alkuperäinen keskustelu siis alkoi kyllä tuosta friendzonesta ja siitä täysin virheellisestä käsityksestä, että muka sen "kaverinaisen" viettely muka ratkaisisi kaiken. Että muka miehekkäämpi käytös olisi se avain. Totta, mutta vain TIETYNTYYPPISTEN miesten kohdalla. Kun se mies ei ole seksikäs ja viehättävä, niin ei se viettely ja miehekkäämpi käytös pelasta tilannetta vitunkaan mitenkään.
Etkö sinä saatanan vajakki osaa vastata kommentteihin?
On erittäin ärsyttävää kun aloitat jatkuvasti uusia avauksia ja kuitenkin sisällöstäsi näkee että olet jollekin ketjussa vastaamassa.
Friendzone pähkinänkuoressa: http://assets.diylol.com/hfs/f52/018/bbe/resized/friend-zone-girl-meme-generator-you-are-so-amazing-i-wish-i-could-find-a-guy-like-you-3d9dec.png?1303838198.jpg