Joskus tuntuu siltä, että pitäisi antaa kunnolla "koivuniemen herran" vierailla näiden pettureiden ym. muiden bilettäjien takamuksilla ja laittaa istumaan jonnekin nurkkaan tai alarappuselle ehkä iän mukaan pituus mietintätauolle, kuin nanny sarjassakin tehdään, jotta saataisiin rauhoittumaan ja ymmärtämään tekosensa ja pyytämään anteeksi.
Samoin on sen asian kanssa, että asia kuuluu ja näkyy läheisille aivan hirvittävällä tavalla, joten kertokaa se totuus asioista mutkittelematta, paljon vähemmällä säästytte itse, kuten läheisetkin.
Oletteko koskaan edes ajatelleet, mitä läheisenne joutuvat kokemaan, ensin on valtava itsetutkiskelu siitä, mitä on tehnyt väärin ja miksi tämä tapahtuu, miksi pienet lapsenlapset jäävät vaille perhettä.
Mutta rankinta on kuulla ihmisten pilkka ja vihjailut ja monesti vielä entisen puolison suvun melko raskaatkin syytökset.
Eihän ne järjellisiä tekoja ole, mutta rikki revitty ihminen tekee järkyttäviä tekoja.
Nyt otan oikeuden sanoa suoraan, että jättäkää sanomatta, että ei kuulu muille, antaisin mielelläni koko ryöpyn kyllä niskaanne jonka olen saanut kokea, täysin yllättäen tulleen lapseni eron myötä. Se on jatkunut ja jatkunut, toivoisin loppuvan joskus, nyt sitten oireilee lapsetkin jo, sillä ovat kasvaneet ja alkavat ymmärtää.
Se on ollut oikein retostelun paikka, nyt on sitten ilmennyt, miten on kadehdittu eronneen lapsemme koulumenestystä, perheemme elämää. Joka on ollut mielestäni vain ihan tavanomaista perhe-elämää, ei mitään luxusta. Olemme tulleet toimeen omillamme. Ollaan niin vahingon iloisia lastamme kohdanneesta vastoinkäymisestä.
Tuon eron jälkeen olen miettinyt asioita ja paljon, viettänyt unettomia öitä ajatellen, kuinka lapseni tuon kaiken kestää, samoin kuin pienet lapsenlapsemme.
Olen lukenut monenlaisia kirjoja, yrittänyt löytää selitystä, sillä todella pidimme hänen puolisostaan, mutta emme tienneet kuinka kurjasti hän kohteli puolisoaan ja lapsiaan.
Isyysloman vietti kavereidensa kanssa kotoa poissa, nyt vasta saimme senkin tietää, samoin naisia oli siellä sun täällä, tätä lapsemme oli saanut kestää vuosikausia, nyt jälkeenpäin toki huomaan pieniä asioita, silloin en osannut niitä tulkita oikein.
Todella istumaan nurkkaan ja miettimään tekojaan. Aikuinen lapsi on vanhemmilleen ihan samalla tavalla tärkeä ihminen kuin pienenä ollessaan.
Sen te kaikki tulette kokemaan itsekin vielä, mitä sitten ajattelette kun oma lapsenne on samassa tilanteessa ja tilanne on sellainen, että ette tiedä jaksaako hän elämää vai eikö jaksa ja mitään ette voi tehdä.
Älkää enää yksikään sanoko, että ei kuulu muille, kyllä se vain kuuluu, siitä pitävät näköjään huolen muut ihmiset ja se tieto on valtavan rumaa ja varmasti monelta osin väärääkin, kertokaa vaikka olisi kuinka pahaa, sillä se on kuitenkin parempi kuin hiljaisuus tai valkoiset valheet, on edes jokin tieto oikea vastaan noita ilkeyksiä vastaan, joita satelee sieltä sun täältä ja vuosienkin jälkeen.
Eroissa ei säry yksi perhe, siinä särkyy valtava määrä erilaisia asioita. Joten miettikää sata kertaa menettekö vieraisiin ja rikotte kaiken,
Samoin on sen asian kanssa, että asia kuuluu ja näkyy läheisille aivan hirvittävällä tavalla, joten kertokaa se totuus asioista mutkittelematta, paljon vähemmällä säästytte itse, kuten läheisetkin.
Oletteko koskaan edes ajatelleet, mitä läheisenne joutuvat kokemaan, ensin on valtava itsetutkiskelu siitä, mitä on tehnyt väärin ja miksi tämä tapahtuu, miksi pienet lapsenlapset jäävät vaille perhettä.
Mutta rankinta on kuulla ihmisten pilkka ja vihjailut ja monesti vielä entisen puolison suvun melko raskaatkin syytökset.
Eihän ne järjellisiä tekoja ole, mutta rikki revitty ihminen tekee järkyttäviä tekoja.
Nyt otan oikeuden sanoa suoraan, että jättäkää sanomatta, että ei kuulu muille, antaisin mielelläni koko ryöpyn kyllä niskaanne jonka olen saanut kokea, täysin yllättäen tulleen lapseni eron myötä. Se on jatkunut ja jatkunut, toivoisin loppuvan joskus, nyt sitten oireilee lapsetkin jo, sillä ovat kasvaneet ja alkavat ymmärtää.
Se on ollut oikein retostelun paikka, nyt on sitten ilmennyt, miten on kadehdittu eronneen lapsemme koulumenestystä, perheemme elämää. Joka on ollut mielestäni vain ihan tavanomaista perhe-elämää, ei mitään luxusta. Olemme tulleet toimeen omillamme. Ollaan niin vahingon iloisia lastamme kohdanneesta vastoinkäymisestä.
Tuon eron jälkeen olen miettinyt asioita ja paljon, viettänyt unettomia öitä ajatellen, kuinka lapseni tuon kaiken kestää, samoin kuin pienet lapsenlapsemme.
Olen lukenut monenlaisia kirjoja, yrittänyt löytää selitystä, sillä todella pidimme hänen puolisostaan, mutta emme tienneet kuinka kurjasti hän kohteli puolisoaan ja lapsiaan.
Isyysloman vietti kavereidensa kanssa kotoa poissa, nyt vasta saimme senkin tietää, samoin naisia oli siellä sun täällä, tätä lapsemme oli saanut kestää vuosikausia, nyt jälkeenpäin toki huomaan pieniä asioita, silloin en osannut niitä tulkita oikein.
Todella istumaan nurkkaan ja miettimään tekojaan. Aikuinen lapsi on vanhemmilleen ihan samalla tavalla tärkeä ihminen kuin pienenä ollessaan.
Sen te kaikki tulette kokemaan itsekin vielä, mitä sitten ajattelette kun oma lapsenne on samassa tilanteessa ja tilanne on sellainen, että ette tiedä jaksaako hän elämää vai eikö jaksa ja mitään ette voi tehdä.
Älkää enää yksikään sanoko, että ei kuulu muille, kyllä se vain kuuluu, siitä pitävät näköjään huolen muut ihmiset ja se tieto on valtavan rumaa ja varmasti monelta osin väärääkin, kertokaa vaikka olisi kuinka pahaa, sillä se on kuitenkin parempi kuin hiljaisuus tai valkoiset valheet, on edes jokin tieto oikea vastaan noita ilkeyksiä vastaan, joita satelee sieltä sun täältä ja vuosienkin jälkeen.
Eroissa ei säry yksi perhe, siinä särkyy valtava määrä erilaisia asioita. Joten miettikää sata kertaa menettekö vieraisiin ja rikotte kaiken,
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ole onnellinen siitä, että tuo kauniskulissinen perhehelvetti on nyt purkautunut omaan mahdottomuuteensa. Lapsesi ja lapsenlapsesi toivottavasti käyvät neuvolapsykologilla ja muussa sopivassa terapiassa yksin ja yhdessä.
Lapset ovat todennäköisesti kärsineet jo pitkään isänsä teoista ja sanoista, kodin surkeasta ilmapåiiristä. Ulospäin oireilu saattaa olla hyväkin asia, ettei "ydinperheessä" vaan sulkeuduta huoneeseen itkemään ja sureksimaan masentuneina (etteivät vanhemmat näe ja hermostu). Kyllä pieni sitkeä äiti-lapset-yksikköä kestää ja kehittyy, kun heillä on sinun/teidän kaltaiset leijonaemomaiset taustajoukot. Tukekaa, viettäkää yhdessä hyvää aikaa kotona ja ilahduttavissa pikku reisuissa tyttären ja lastenlasten kanssa. Uskon että loppu hyvin, kaikki hyvin. Petturimies alkoholisoituu ja tuupertuu omaan näppäryyteensä, tyttäresi rakentaa oman uuden elämän pikkuhiljaa, ja lapset oppivat elämästä paljon hyödyllistä.