Miesystävä etsi seuraa netistä

Iiris

Toivoisin mielipiteitä minua erittäin paljon häiritsevästä asiasta.
Minulla on kotonani netti ja välillä annan kotiavaimeni poikaystävälleni lainaan, että hän pääsee lukemaan sähköpostinsa ym. Itse olen kyseisenä aikana jossain muualla, töissä tai koulussa.

Sattuipa sitten tänään kovin somasti, että poikaystäväni oli maileja lukiessaan päättänyt käydä tupakalla ja jättänyt vahingossa avaimen sisään. Koska hän ei päässyt takaisin sisään, lähti hän takaisin kotiinsa tallustelemaan.
Itse pääsin muutama tunti sitten sisälle kämppiksen avaimella.
Mennessäni tietokoneelleni sulkemaan sitä, näytössä oli poikaystävälleni lähetetty maili. Tapanani ei ole syynätä toisten asioita, mutta satuin huomaamaan sekunnin murto-osassa, että lähettäjänä oli oudon naisen nimi. Tunnustan, luin mailin siltä istumalta.
Kävi ilmi, että poikaystäväni on vastannut netin seuranhakuilmoitukseen muutama viikko sitten ja sen jälkeen kirjoitellut ko. naisen kanssa kerran jos toisenkin.
Mielestäni tämä on aivan perseestä ja täysin väärin! Minusta tuntuukin nyt että poikaystäväni on tietyllä tavalla pettänyt minua.
Olemme olleet yhdessä vajaa kaksi vuotta ja olen aina pitänyt häntä luotettavana.
Soitin poikaystävälleni ja hän (tottakai) tunnusti koko asian. Kertoi vastanneensa tytölle ihan vain juttukaveria etsiäkseen ja ei ollut liikkeellä tositarkoituksella. Eikä kuulemma ollut vastannut muille.
Tietokoneita tuntevana etsin käsiini koneen välimuistihistorian ja muita viestejä ei löytynyt, eikä poikaystäväni ole vastannut tänään tytölle. Niinkuin sanoikin, ja sanoi myös ettei aio enää vastata.
Fakta on, että muutama viikko sitten meillä meni todella huonosti ja suhteemme roikkui viimeisten lankojen varassa -> eli näihin aikoihin ukkoni kirjoitteli naiselle. Saimme kuitenkin asiat luistamaan ja viimeajat on menneet todella hyvin.

Mutta mutta, toivottavasti saitte jotain tolkkua kirjoituksestani. Mitä mieltä olette? Onko muilla samanlaisia kokemuksia.
Ottaa päähän ja paljon!

14

2572

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaveri

      Olen sua varmaa jonkun verran vanhempi, mutten ihan ikäloppu kuitenkaan. Olen erittäin onnellisessa avioliitossa, mutta siitäkin huolimatta mulla on kaverimies jonka kanssa kirjoittelen netissä työpäivien iloksi. Tarkoitus ei taatusti ole minkäänlainen pariutuminen hänen kanssaan. Vaihdetaan ajatuksia miehenä ja naisena olemisesta. Saatan kysyä häneltä neuvoa johonkin parisuhteeseen liittyvässä asiassa, kun toivon miehen näkökulmaa ja hän vastaavasti useasti pyytää minulta mielipidettä naisena. Täysin viatonta yhteydenpitoa siis.

      En kuitenkaan ole hänestä maininnut miehelleni, koska asia ei ole suhteemme kannalta mitenkään merkityksellinen. Keskustelenhan töissäkin miesten kanssa. Kyse on käytännössä samasta asiasta, mutta netissä anonyyminä voi ajatuksiaan kertoa paljaammin.

      Parisuhteessa joutuu kuitenkin koko ajan tilanteisiin, että on vaan pakko luottaa, jottei vahingoittaisi itseään, puolisoaan ja sitä kautta parisuhdettaan. Siksi neuvon, että usko poikaystäväsi sanaan. On erittäin todennäköistä, että hän puhuu totta.

    • manna

      itse tein samaa pari vuotta sitten, kun oma suhteeni oli päättymäisillään. tai en silloin tiedostanut suhteen olevan lopussa, mutta jotenkin tunsin, että minun piti saada muuta seuraa. laitoin nettiin ilmoituksen, johon vastasikin monia miehiä. tarkoitukseni ei ollut saada mitään uutta parisuhdetta aikaan, mutta toisaalta, jos olisin silloin johonkin heistä tarpeeksi tykästynyt, niin ei sekään olisi huono vaihtoehto ollut. pettäjä en koskaan ole ollut, enkä silloinkaan pettämismielessä ilmoitustani kirjoittanut.
      ehkä tuntui hyvältä saada muiden huomiota siinä vaiheessa kun tunsin itseni edellisessä suhteessa hieman epäonnistuneeksi ja onnettomaksi. koitan siis sanoa, ettei mielestäni kyseessä ole välttämättä mikään paha asia, varsinkaan siinä tilanteessa missä olitte. tietysti eri asia on, jos mies on kehitellyt jotain nettiseksisuhdetyylistä. :) hyvää jatkoa teille!

    • venusQ

      No ei varsinaisesti netistä ole kokemusta, mutta puhelimella toisen kanssa viestittelystä kylläkin. Ja eroonhan se lopulta päätyi kun alkoi sen toisen naisen jalkovälikin kiinnostamaan. Siitä on jo aikaa, erosimme ja palasimme ehjempinä yhteen vaikeiden aikojen jälkeen. Molemmat oltiin silloin kovissa riidoissa ja kyllästyneitä toisiimme. Nyt on asiat toisin.
      Mutta luottamushan siinä tietyssä määrin menee, minäkin aina silloin tällöin muistan vilkaista ukon kännyn, ettei siellä ole mitään sopimatonta, ei ole onneksi ollut ja senkin tavan olen päättänyt jättää. Eihän sellaista pitäisi tehdä, mutta itseäni suojelen.
      Luulen että miehesi on yhtä tyhmä kuin omanikin, eli hakee lohtua muualta kun vaikeuksia tulee eteen. Kannattaa antaa sen maistaa omaa lääkettään, eli lähdet sinkkumarkkinoille ja annat itsellesi luvan nauttia siitä täysin rinnoin. Kyllä se mustasukkaisuus nostaa päätään ja mies huomaa mitä on menettänyt, jos kuulutte yhteen.
      Minä siis antaisin kenkää, en ehkä lopullisesti, mutta vähäksi aikaa ja tekisin oikean "sotasuunnitelman".Omaani pidin yllä 3kk, oli erittäin tehokasta rääkkiä miehelle!Tajusi, että minuakin lirkutellaan, myös minua halutaan, ei pelkästään häntä.Sinä aikana panostin todella ulkonäkööni (miksi en tietty vieläkin), mutta varmistin sen, että mies näki minut aina hyvissä fiiliksissä ja nättinä. Rakkaus ei tunne rajoja, joskus on oltava raaka. Ehkäpä sinun pitää sitten lopulta kelata miksi noin pääsi käymään, että miksi toinen nainen pääsi väliin. Vikaa voi olla myös sinussa. Eli viettelijätär, pikkutuhma neitokainen...ei koskaan liian varma vetää paremmin puoleensa!Sen olen tuollaisen miehen kanssa huomannut!;)
      Koitahan selvitä!

    • Kaisa

      No kyllähän tuo mielestäni kertoo siitä, ettet mitenkään hirveästi miehellesi merkitse. Jos hänellä on tarve heti suhteen ollessa ongelmissa, ottaa yhteyttä uusiin naisiin, kertoo se siitä, ettei mitkään kovin vahvat tunnesiteet pidättele häntä.

      • naiivia..

        Olet varmasti aika kokematon ihmissuhteissa. Jos on kriisejä, sitä haluaa jutella muidenkin kanssa kun sen irvistävän ja jankuttavan puolison. Se on ihan luonnollista ja pitäisi sopia kummallekin osapuolelle.


      • Tynnyri
        naiivia.. kirjoitti:

        Olet varmasti aika kokematon ihmissuhteissa. Jos on kriisejä, sitä haluaa jutella muidenkin kanssa kun sen irvistävän ja jankuttavan puolison. Se on ihan luonnollista ja pitäisi sopia kummallekin osapuolelle.

        Kyllä mua ainakin loukaisi kun kriisin tullen lähdetään heti muille naisille ( apajille ) vaikkain vaan jutteleen. Juttelusta ne suhteet mutenkin aina alkavat. Varsinkin se että ei voi tästä toisesta kaveristaan tyttöystävälleen kertoa kertoo mielestäni jo paljon. Ei minulla vaan ole semoisia kavereita/ystäviä/kirjekamuja ( kumpaakin sukupuolta) joista en tohtisi miehelleni kertoa. Jos tilanne olsisi se että katsosiin parhaaksi olla kertomatta, tietäisin itsekin ettei minulla ihan puhtaat jauhot ole pussissa kyseisen kaverin kanssa VARSINMIN jos tämä kaveri on toista sukupuolta!!! Kyllä rehellisyys maan perii, parisuhteessakin. Ja paljon todistaa tuo että hän on heti valmis lopettamaan "ystävyyden" kun jäi kiinni?


      • Zede
        naiivia.. kirjoitti:

        Olet varmasti aika kokematon ihmissuhteissa. Jos on kriisejä, sitä haluaa jutella muidenkin kanssa kun sen irvistävän ja jankuttavan puolison. Se on ihan luonnollista ja pitäisi sopia kummallekin osapuolelle.

        Kokematon tai ei, niin kyllä sen jo maalaisjärkikin sanoo, tosin näemmä vain toisilla, että kyllä sitä on parempiakin juttelutovereita kuin tuntemattomattomat nettinaiset tai seuranhakupalstat.

        Minä antaisin maistaa omaa lääkettä niin kuin eräs täällä jo kirjoitti.

        Mikäköhän estää miestä ensi kerralla toimimasta samoin, kun tulee ongelmia...ja mistä sitä tietää oliko tuo vain jäävuoren huippu. Minä uskon, että oli.


    • Mies 44v

      Taidat olla nuori?
      Jokaisella ihmisellä on sosiaalinen tarve keskustella toisten ihmisten kanssa, jopa anonyymina. Itse olen ollut moneen naiseen yhteydessä ja ilman että salaisin sen asian vaimoltani. Pari kertaa on tullut kysymys tapaamisesta ja silloin olen keskustellut asiasta vaimon kanssa ensin. Ei tähän asti edes seksiin viittaavaa edes mutta tavattoman monipuolinen kontakti toiseen sukupuoleen monessa asiassa. Ja uskon että naisetkin tarvitsevat sen kontaktin, jos molemmilla on perhe niin keskusteluaiheita löytyy;-)
      Älä koskaan salaa mitään puolisolta, se paljastuu aina joku päivä

      • Jemina

        Ihmetyttää aina semmoinen, että kun otetaan pulttia siitä että poikaystävä hengaa muiden naisten kanssa, vedotaan siihen, että oletpa nuori ja/tai naiivi.

        Itse olen sitä mieltä, että alkuperäisessä tarinassa kundi laski selvästi verkot vesille, eli jos kirjoittelukaveri olisi ollut hyvää parempi, olisi vanha emäntä jäänyt ja uusi astunut tilalle.

        Itse en pysty mieltämään sellaista, että minä tutustuisin miehiin nytkun olen tyydyttävässä suhteessa. Minulla on pari miespuolista tuttavaa, joiden kanssa pidetään yhteyttä, mutta olen tavannut heidät ENNEN seurusteluani. Ja kieltämättä, jos mieheni alkaisi etsimään deitistä naisia kirjekavereiksi, ottaisin sen taatusti itseeni; enkö ole enää kiinnostava? Miehellä on pari naispuoleista tuttavaa myöskin meidän seurustelua edeltävältä ajalta, ne on minusta ihan OK.

        Ja kieltämättä se, että jos mies alkaisi tapailemaan toisia naisia lounaan yms. merkeissä, olisin kateellinen sikäli mies ei veisi minua myös ulos hurvittelemaan.

        Eli meitä on niin moneksi, toista ei haittaa vaikka kumppani kävisi pökkimässä kaikki kylän naiset ja toisia haittaa se, että mies tutustuu tietoisesti esim. deitissä vieraisiin naisiin. :)

        ps. ja ihan for the record, olisi tosi kiva jos joku kirjoittaisi tähän vastineen ja epäilisi minun olevan nuori :-) Young at heart... :-)


      • kirsi

        Jaa että vaimolle sopii tapaamisesi nettinaisten kanssa??Kirjoittaminen on joka miehen tapa,mutta monipuolisuutesi on sieltä mistä tulee sitä mitä itse olet.


    • Tane

      Luultavasti sinun ei hirveästi kannata huolestua asiasta. On aivan hyvin mahdollista, että miehesi halusi keskustella tilanteestaan ja asioistaan jonkun kanssa. Joidenkin miesten on vaikea avautua muille miehille (minä kuulun tähän porukkaan), joten nainen on parempi juttukaveri. Mitään suhdetta miehesi ei luultavasti hakenut. Hän vain halusi juttuseuraa.

      VenusQ:n ohje muuten on täysin perseestä. Tuollainen kostaminen ja toisen henkinen kiusaaminen ei kuulu terveeseen parisuhteeseen eikä muutenkaan aikuisten ihmisten toimintaan.

      • Iiris

        Eli, kiitos vastauksista kaikille. Mielipiteitä on niin monta kuin kirjoittajaakin, mutta suurin osa teistä oli sitä mieltä, että mieheni etsi vain juttuseuraa.
        Juttelimme miehen kanssa eilen asiat läpi ja hän kertoi halunneensa ulkopuolisen mielipiteen vaikeassa tilanteessa olevaan suhteeseemme. Asia sovitiin, ja siitä ei tarvitse enää parisuhteessamme jauhaa. Sovitut asiat pysykööt sovittuina.
        En silti hyväksy mieheni tapaa etsiä juttukavereita, mutta tavallaan ymmärrän. Etsinhän itsekkin täältä neuvoja hankalaan tilanteeseen.
        Iästäni vielä sen verran, että kun monet kirjoittajat epäilivät minun olevan penikka, niin voin sanoa että ikää on tullut plakkariin 26 vuotta. En siis ole mikään lapsi enää. Miehellä vuosi enemmän ikää.
        Kyllä se tästä. Mies ei enää kirjoittele naiselle. Olisihan hän eilen vastannut myös naisen lähettämään postiin jos aikoisi pitää yllä orastavaa kaveruutta (hän ei pääse nettiin kuin pari kertaa viikossa).
        Jonkun mielestä saatoin vetää pulttia turhasta, mutta ihmisiä me vain kaikki ollaan.
        Loppu hyvin, kaikki hyvin.


      • iiro
        Iiris kirjoitti:

        Eli, kiitos vastauksista kaikille. Mielipiteitä on niin monta kuin kirjoittajaakin, mutta suurin osa teistä oli sitä mieltä, että mieheni etsi vain juttuseuraa.
        Juttelimme miehen kanssa eilen asiat läpi ja hän kertoi halunneensa ulkopuolisen mielipiteen vaikeassa tilanteessa olevaan suhteeseemme. Asia sovitiin, ja siitä ei tarvitse enää parisuhteessamme jauhaa. Sovitut asiat pysykööt sovittuina.
        En silti hyväksy mieheni tapaa etsiä juttukavereita, mutta tavallaan ymmärrän. Etsinhän itsekkin täältä neuvoja hankalaan tilanteeseen.
        Iästäni vielä sen verran, että kun monet kirjoittajat epäilivät minun olevan penikka, niin voin sanoa että ikää on tullut plakkariin 26 vuotta. En siis ole mikään lapsi enää. Miehellä vuosi enemmän ikää.
        Kyllä se tästä. Mies ei enää kirjoittele naiselle. Olisihan hän eilen vastannut myös naisen lähettämään postiin jos aikoisi pitää yllä orastavaa kaveruutta (hän ei pääse nettiin kuin pari kertaa viikossa).
        Jonkun mielestä saatoin vetää pulttia turhasta, mutta ihmisiä me vain kaikki ollaan.
        Loppu hyvin, kaikki hyvin.

        paljo on tarve kirjottaa näille palstoille


      • Iiris
        iiro kirjoitti:

        paljo on tarve kirjottaa näille palstoille

        Niin on näköjään sinulla


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      270
      2795
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      19
      2217
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      341
      1955
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      105
      1659
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      100
      1615
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      209
      1327
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      64
      1268
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1233
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1149
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      75
      1093
    Aihe