Olen tässä parin viikon ajan purkanut pahaa oloani heittelemällä viestejä useaan kohtaan, mutta viestini tuntuvat melkein aina hukkuvan jonnekin, enkä ole saanut kaipaamiani kommentteja. Siksi päätin poimia noita otteita tähän saman otsikon alle.
Minulla on aviomies (liittoa takana 16 vuotta ja kaksi lasta), joka on mielestään täydellinen mies ja jonka mielestä liittomme on aivan kunnossa ja hän on elämäänsä tyytyväinen. Mutta minä olen täysin eri mieltä ja varsinkin viime aikoina olen jatkuvasti varmistunut siitä, että ero olisi oikea ratkaisu! Onko se näiden esimerkkien valossa teidän mielestänne???
Mentiin aikanaan yhteen vähän kuin "vahingossa" muutaman kuukauden tuttavuuden jälkeen - halusin pois tiukasta kotikurista, kun olin jo pitkälti yli 20-vuotias...
Silloin kuvittelin, että kunhan on joku mies rinnalla! Olin toki seurustellut ennenkin, joten tämä ei ollut ensimmäinen miesystävä - mutta ensimmäinen varteenotettava aviomiesehdokas. Sellainen joka kelpasi myös isälleni, kun oli riittävän varakas yrittäjä!
No sitten syntyivät lapset ja pikkuhiljaa tunsin olevani melkeinpä yksinhuoltaja, kun toinen oli aina töissä.
Nykyisin meillä ei ole enää mitään yhteistä, paitsi talo ja lapset, jotka eivät tule oikein toimeen isänsä kanssa. Varsinkin tytär on selkeästi sanonut haluavansa pois nykyisestä kodistamme! Emme harrasta juuri mitään yhdessä, koska toisella ei ole edes aikaa sellaiseen. Joitakin pakollisia sukulaisvierailuja tehdään, mutta todella harvoin. Lomani vietän pääasiassa lasten kanssa, koska yrittäjällä ei ole lomaa...
Mies haalii itselleen omaisuutta ja haaveilee jäävänsä nuorena eläkkeelle ja muuttavansa sen jälkeen etelän lämpöön talvikausiksi! Minun haaveeni ovat täysin erilaisia ja tiukasti kotimaan kamaralla.
Riitelemme usein ja osa riidoista saa alkunsa todella pienistä arkiasioista. Mies ei auta kotitöissä juuri ollenkaan, mutta esim sotkee paikkoja jopa enemmän kuin lapset. En ole koskaan tuntenut olevani omassa kodissani oikein kotonani. Mies määrää kaikista pikkuasioista, kuten ruokaostoksista ja jopa saunan lämmityksestä! Isompiin asioihin, kuten lasten kouluasioihin hän ei halua sekaantua.
Usein mies suuttuu, kun tulee vastaan virallisempi asia, jota ei osaa itse hoitaa. Hän on omasta mielestään kuitenkin aina oikeassa, ja kukaan tai mikään muu ei ole mitään! Toki hän onkin omalla alallaan ammattilainen, mutta vain sillä kapealla saralla. Meillä on kummallakin omat rahat ja kulut jaetaan hyvinkin tarkasti, vaikka toisen tulot on moninkertaiset itseeni verrattuna. Minä hoidan kaikki omat kuluni ja suurimman osan lasten tarpeista, sekä oman osani yhteisistä menoista.
Seksielämä on hiipunut olemattomiin, joskaan se ei koskaan ole kovin aktiivista (saatikka nautittavaa) ollutkaan. Ilmeisesti minä olin miehelleni ensimmäinen oikea tyttöystävä, eikä hän oikein edes osaa rakastella niin että siitä toinen nauttisi - eikä ole kiinnostunut opettelemaankaan. Viimeisimpinä vuosina on tainneet jo kyvytkin häipyä melkein kokonaan. Parhaimmillaan meillä on ollut 5 kuukauden tauko seksielämässä ja yleisimmin se on 1-2 kuukautta.
No eihän se aika sinänsä mitään, mutta kun ne harvatkin kerrat kestää kaikkine esileikkeineen ehkä 5-10 minuuttia. Ei sitä enää edes odota, kun tulee vain pahalle tuulelle!!!
Minulla on ollut muutamia sivusuhteita ja joistakin jopa mieheni on ollut tietoinen - ja hyväksyy ne!
Mies oli ehtinyt asua muutaman kuukauden yksin asunnossaan ennen kuin minä häneen tutustuin ja silloin siellä näytti suhteellisen siistille; mies jopa tiskaili mielellään - kaikki siis näytti olevan ok...
Mutta nyt yhteisessä kodissa hän onkin sitä mieltä että hän tekee riittävästi, kun pitkän päivätyön lisäksi hoitelee talon lämmitysasiat, joitakin yksittäisiä pihatöitä ja auton kunnossapidon.
Koskaan hän ei ole esim imuriin tarttunut siivoustarkoituksessa (paitsi kun puhdistaa ilmastointilaitteen). Muussakaan siivouksessa en juurikaan apua saa. Mies saattaa joskus luvata ravistaa jonkun maton, mutta usein se matto odottaa puhdistusta ulkona muutamia päiviä, ellen itse siihen viimein tartu!
Joskus mies tosin tiskaa edelleen - jonkun yksittäisen kattilan tai muita isoja mitkä eivät mahdu koneeseen, mutta silloinkaan ei vahingossakaan kuivaa ja siisti jälkiään. Ja yhtäkään astiaa hän ei suostu tiskikoneeseen laittamaan (ei osaa kuulemma)!
Pyykkejä hän on joskus takavuosina saattanut puolivahingossa jopa ripustaa yksittäisiä kertoja, mutta jos ne pitäisi viedä ulos narulle, niin ei koskaan. Omia työvaatteitaan hän kyllä pesee joskus nyrkkipyykkinä, sitten kun ovat tarpeeksi likaisia, mutta harvemmin antaa niitä muiden pyykkien sekaan - hän kulkee melkoisen epäsiisteissä vaatteissa enimmäkseen.
Miehen vaatteita, työkenkiä, lehtiä ja tyhjiä ruoka-astioita lojuu ympäri olohuonetta ja keittiötä missä sattuu (lehtiä tulee hänelle useita viikossa, kun on yrittäjä jolle lähetetään jos jonkinlaista mainoslehteä)! Ja jos uskallan noista mainita, niin yleensä toinen ei edes kuule, tai vaihtoehtoisesti saadaan aikaan mahtava riita.
Useimmat riidat meillä tuleekin siitä, jos en jaksa kaikkea yksin tehdä ja yritän pyytää toista auttamaan. Miehen mielestä kun ei tarvitse siivota!
Ikuisesti muistan kuin eilisen päivän sen, kun tulin vastasyntyneen vauvan kanssa kotiin oltuani melkein kuukauden sairaalassa (meidät ehdittiin hakea kotiin vasta iltapimeällä)...
Jätin vauvan ulko-oven viereen lattialle ja ryhdyin siivoamaan, että sain tilaa edes sohvalle sen verran että lapsi mahtui siihen! Joka paikka oli täynnä kuukauden aikana tullutta postia, ja keittiössä vallitsi kaaos. Ja minun piti alkaa heti desinfioida tuttipulloja yms. kun lapsi oli heti alusta lähtien keinomaidon varassa...
Siinä vaiheessa meinasi päästä itku - mutta miehen mielestä meillä oli ihan siisti koti, olihan hän kai silloin sentään imuroinut lattiat!
Silloin kun ei ole töissä, niin suurimman osan ajasta mies nukkuu sikeästi sohvalla keskellä olohuonetta - menisi edes makuuhuoneeseen mutta ei, hän onnistuu nukkumaan jopa silloin kun sattuu olemaan vieraita...
Tai jos hän sattumalta on yksin lasten kanssa kotona illan, niin usein tulee puheluita, että isä vaan nukkuu eikä kuule taikka näe mitään! Lapset eivät edes haluaisi jäädä isän kanssa kotiin, kun eivät silloin kunnolla edes ruokaa saa.
Jos joskus yriteään tehdä jotakin yhdesssä, niin aina pitää ensin odottaa, kun toinen ottaa "parin minuutin torkut" (joka aina venyy ja venyy)! Yhteisiä lomia meillä ei ole juuri koskaan ja minä yksin yritän keksiä loma-ajoiksi lapsille jotakin viihdykettä - ostosmatkoja, vuokramökkiä yms.
Usein on jo sovitut menot peruutettu viime hetkellä, kun toinen ei jaksakaan lähteä. Se on inhottavaa varsinkin lasten kannalta, jos on jotakin luvattu ja perutaan!!!
Nykyisin matkatkin (ne harvat mitä enää toteutetaan) menee siihen, että mies nukkuu ja minä lasten kanssa teen jotakin, tai sitten me odotamme, että hän saa ne torkut otettua - eli mies lähtee matkoillekin vain nukkumaan... Tämä tuli taas kerran todistettua vähän aikaa sitten laivaristeilyllä - mies nukkui jopa satamaterminaalin penkillä pitkin pituuttaan kun odoteltiin laivaan pääsyä! Minä ja lapset istuttiin ja vietettiin aikamme muulla tavoin. Ja minua hävetti..!
Nyt on talveksi varattu ulkomaanmatka, mitä lapset ovat odottaneet jo monta vuotta - ja viikonloppuna mies suutuspäissään ilmoitti, että hän ei sitten lähde ollenkaan matkalle mukaan! Siitäkös lapset säikähtivät että peruuntuuko taas koko matka. No rauhoittelin heitä että ei suinkaan peruunnu, vaan me mennään sitten kolmisin, vaikka toki se aiheuttaa jonkin verran ylimääräistä päänvaivaa sekä rasitusta minulle, kun joudun yksin huolehtimaan matkatavaroista sekä lapsista...
Mutta loppukommentti lapsilta oli kuitenkin, että ehkä noin onkin parasta - kai ovat jo oppineet, että jopa aikuinen mies voi olla pahempi kiviriippa matkalla kuin pikkulapsi!!!
Tästä taisi tulla aika sekava juttu, kun yhdistelin osia useista vanhoista kirjoituksistani, mutta toivottavasti tästä jonkun käsityksen saa?
Minä olen nyt jatkuvasti kasvanut henkisesti lähemmäksi eroa - mutta on vaan puuttunut oikea ajankohta ja rohkeus ottaa se kunnolla esille, ohimennen olen kyllä maininnut mutta toinen ei ole kommentoinut millään tavalla. Tiedän että tosipaikan tullen siitä kehittyy mahtava riita ja saatan jopa löytää itseni yllättäen pihalta...
Mutta minä haluaisin vain elää mieluummin "elämänmakuista" tavallista ja rauhallista elämää, kuin taloudellisesti turvattua, mutta "kuollutta" elämää, jossa saa jatkuvasti varoa sanojaan ja tutkia toisen ilmeitä, että koskahan taas räjähtää...
Mikä olisi oikea ratkaisu???
Täydellinen mies?
41
4678
Vastaukset
- ymmärrän
moikka,
enpä voi muuta sanoa, kuin V O I M I A!
Jos itse eläisin vastaavassa tilanteessa, kärsivällisyyyteni olisi loppunut aikaa sitten. Mielestäni tosiasioiden tunnustaminen ei ole paha asia, ainakaan sinulle. Miehesi saattaa vasta avioeroa ehdottaessasi ymmärtää, että olet tosissasi. Tosin oman elämän aloittaminen vaatii paljon rohkeutta ja luottamusta omaan, yksinään pärjäämiseen. Olen itse ollut yksinhuoltaja ennen kuin tapasin nykyisen avomieheni, tosin minulla 'vain' yksi lapsi. Pärjääminen on mielestäni paljolti luottamista omaan itseen ja sitä, että jaksaa nähdä asioita positiivisesti.
Tsemppiä sinulle ja lapsillesi! - M37
Kuule, mieti asiaa kahteen kertaan. Yksinhuoltajat ovat usein varsin yksinäisiä
Miehesi on selvästi työn ylirasittama. Ja kannattaisi aloittaa sillä että otat ensin naisen paikan talossa ja rupeat huoltamaan miestäsi...peset hänen vaatteensa,teet ruokaa, siivoat jne. Kyllä se mies siitä lämpiää...kokemusta on.- Nina
M37 ei varmaankaan puhu kokemuksesta tuon yh-jutun suhteen, pelottelee vaan alkuperäistä palaamaan ruotuun. Minä ainakin olen ollut paljon onnellisempi ja tyytyväisempi yksin kolmen lapsen kanssa kuin miehen kanssa, joka oli työorientoitunut eikä tehnyt mitään kotitöitä. Yksinäinen en ole, samat ystävät on kuin ennen eroa ja muutamia lisääkin on tullut sen jälkeen. Ex tapaa lapsia sovitusti. Eli parempi ilmapiiri kotona ja lapsilla erosta huolimatta hyvät välit isäänsä eikä minun tarvitse enää passata ja yrittää miellyttää aikuista ihmistä. Ex kyllä anelee vieläkin takaisin, vaikka itse loppujen lopuksi lähti toisen naisen matkaan, kun itse en suuria ratkaisuja silloin uskaltanut tehdä.
- M37
Nina kirjoitti:
M37 ei varmaankaan puhu kokemuksesta tuon yh-jutun suhteen, pelottelee vaan alkuperäistä palaamaan ruotuun. Minä ainakin olen ollut paljon onnellisempi ja tyytyväisempi yksin kolmen lapsen kanssa kuin miehen kanssa, joka oli työorientoitunut eikä tehnyt mitään kotitöitä. Yksinäinen en ole, samat ystävät on kuin ennen eroa ja muutamia lisääkin on tullut sen jälkeen. Ex tapaa lapsia sovitusti. Eli parempi ilmapiiri kotona ja lapsilla erosta huolimatta hyvät välit isäänsä eikä minun tarvitse enää passata ja yrittää miellyttää aikuista ihmistä. Ex kyllä anelee vieläkin takaisin, vaikka itse loppujen lopuksi lähti toisen naisen matkaan, kun itse en suuria ratkaisuja silloin uskaltanut tehdä.
Lähinnä tarkoitin yksinäisyydellä sitä että koskaan ei ole miestä kotona kun tulee kotiin...miehetön koti. Vaikka siis onkin lapset ja ystäviä, jotain puuttuu. Ja niin ikävää kuin se onkin...moni mies ei halua sitoutua sellaiseen suhteeseen jossa kylkiäisinä tulee toisen miehen lapsia, vieläpä useampia...nuoria sinkkkujakin kun on runsaasti vapaana. Mutta jos sen hyväksyy että mahdollisesti on pitemmän aikana miehetön yksinhuoltaja, niin mikäs siinä…
Kannattaa kuitenkin huomioda että tämän ’’Onnenetsijän’’ mies ei ole karannut perheestään työpaineistaan ja rasituksistaan huolimatta, näyttää olevan vain niin väsynyt ettei muuhun ole energiaa. Eikö vaimon tulisi ennemmin tukea tällöin miestään eikä lähteä talosta ulos… - Ihmettelijä
Nina kirjoitti:
M37 ei varmaankaan puhu kokemuksesta tuon yh-jutun suhteen, pelottelee vaan alkuperäistä palaamaan ruotuun. Minä ainakin olen ollut paljon onnellisempi ja tyytyväisempi yksin kolmen lapsen kanssa kuin miehen kanssa, joka oli työorientoitunut eikä tehnyt mitään kotitöitä. Yksinäinen en ole, samat ystävät on kuin ennen eroa ja muutamia lisääkin on tullut sen jälkeen. Ex tapaa lapsia sovitusti. Eli parempi ilmapiiri kotona ja lapsilla erosta huolimatta hyvät välit isäänsä eikä minun tarvitse enää passata ja yrittää miellyttää aikuista ihmistä. Ex kyllä anelee vieläkin takaisin, vaikka itse loppujen lopuksi lähti toisen naisen matkaan, kun itse en suuria ratkaisuja silloin uskaltanut tehdä.
Kyllä mua välillä ihmetyttää suomalaiset naiset. Sekö se nyt on KAIKKEIN tärkein asia parisuhteessa, että mies tekee tasan saman verran kotitöitä kuin nainen? Vaikka mies olisi 12 h päivässä töitä paahtava yksityisyrittäjä ja nainen kotiäiti? Ja eikö se nyt ole niin, että yksinhuoltajana joudut joka tapauksessa tekemään kaikki kotityöt?!?
Ei jummarra... - mutta M37
..niinhän tämä nainen kuulostaa juuri tekevän?? nimenomaan huoltaa jatkuvasti..luetun ymmärtäminen jäi..?
- yrittäjä nainen
Ihmettelijä kirjoitti:
Kyllä mua välillä ihmetyttää suomalaiset naiset. Sekö se nyt on KAIKKEIN tärkein asia parisuhteessa, että mies tekee tasan saman verran kotitöitä kuin nainen? Vaikka mies olisi 12 h päivässä töitä paahtava yksityisyrittäjä ja nainen kotiäiti? Ja eikö se nyt ole niin, että yksinhuoltajana joudut joka tapauksessa tekemään kaikki kotityöt?!?
Ei jummarra...Mulla melkein samallainen tarina kun alkuperäiselläkin, mutta itse olen yrittäjä jouduin tekemään kaikki kotityötä itse vaikka mies tuli aikaisemin kotiin, hän vain harrasti omia harrastuksiaa. olin 25 vuotta naimisissa ja otin eron nyt olen onnellinen vaikka olenkin yksin. Mut aikaa menin ennenkuin sain riuhtastua itseni irti suhteesta ensimmäisen kerran mietien eroa 16 vuoden jälkeen ja tasaisin välein mut jatkoin ja yritin yrittää. Mutta kun rakkausloppuu ei kannata enään.
- Nina
Ihmettelijä kirjoitti:
Kyllä mua välillä ihmetyttää suomalaiset naiset. Sekö se nyt on KAIKKEIN tärkein asia parisuhteessa, että mies tekee tasan saman verran kotitöitä kuin nainen? Vaikka mies olisi 12 h päivässä töitä paahtava yksityisyrittäjä ja nainen kotiäiti? Ja eikö se nyt ole niin, että yksinhuoltajana joudut joka tapauksessa tekemään kaikki kotityöt?!?
Ei jummarra...Töitä on vähemmän, kun on yksi vähemmän palveltavana ja sotkemassa. Eikä tarvitse turhautua, kun odottaa toisen tekevän jotakin eikä mitään tapahdu.
Kyllä se tasa-arvoinen työnjako on tärkeä tilanteessa, jossa molemmat käyvät töissä ja tekevät yhtä pitkää päivää. - vastaus
M37 kirjoitti:
Lähinnä tarkoitin yksinäisyydellä sitä että koskaan ei ole miestä kotona kun tulee kotiin...miehetön koti. Vaikka siis onkin lapset ja ystäviä, jotain puuttuu. Ja niin ikävää kuin se onkin...moni mies ei halua sitoutua sellaiseen suhteeseen jossa kylkiäisinä tulee toisen miehen lapsia, vieläpä useampia...nuoria sinkkkujakin kun on runsaasti vapaana. Mutta jos sen hyväksyy että mahdollisesti on pitemmän aikana miehetön yksinhuoltaja, niin mikäs siinä…
Kannattaa kuitenkin huomioda että tämän ’’Onnenetsijän’’ mies ei ole karannut perheestään työpaineistaan ja rasituksistaan huolimatta, näyttää olevan vain niin väsynyt ettei muuhun ole energiaa. Eikö vaimon tulisi ennemmin tukea tällöin miestään eikä lähteä talosta ulos…Kumma juttu, mutta mulla ainakaan ei ole miestarjonnasta ollut puutetta, vaikka lapsia on peräti kolme! On monilla miehillä itselläänkin lapsia. Eikä lapsieni olemassaolo ole haitannut lapsettomiakaan miehiä. Selvennykseksi: en puhu yhden yön suhteista, vaan tosissaan kiinnostuneista. Nuoret sinkkunaiset saattavat joskus olla perin vaativaisia ja ehdottomia sekä haluta omiakin lapsia.
- M37
vastaus kirjoitti:
Kumma juttu, mutta mulla ainakaan ei ole miestarjonnasta ollut puutetta, vaikka lapsia on peräti kolme! On monilla miehillä itselläänkin lapsia. Eikä lapsieni olemassaolo ole haitannut lapsettomiakaan miehiä. Selvennykseksi: en puhu yhden yön suhteista, vaan tosissaan kiinnostuneista. Nuoret sinkkunaiset saattavat joskus olla perin vaativaisia ja ehdottomia sekä haluta omiakin lapsia.
Niin...kai niitä siiman heiluttajia löytyy...mutta kuinkas tosissaan ne miehet sitten oikeasti ovat jos vaikka haluaisit mennä naimisiin...etkös kuitenkin vielä ole yksinhuoltaja...no...välttämättä ei tarvitse vastata tähän kysymykseen...
- Jane
Kirjoitus oli todella hengästyttävä. Anteeksi nyt, mutta pakko kysyä pari asiaa:
Oliko miehesi alunperinkin siivoton? Vai oletko hoitanut aina kaiken? Eikö sinulla itselläsi ole ammattia vai oletko kotiäiti? Kuulostaa, että olet taloudenhoitaja tai miehesi äiti. Onko ainut syy yhteiseen eloonne lapset? Kuulostat vain siltä, ettei liitossanne ole mielestäsi mitään hyvää. - myös 16v naimisissa
Kysyit, mikä olisi oikea ratkaisu?
Siihen ei varmasti heti tässä oikeaa vastausta olekkaan. Mutta aluksi kannattaa NOSTAA KISSA PÖYDÄLLE, eli PUHU miehellesi suoraan mitä ajattelet. Näytä vaikka tuo kirjoituksesi ja puhu suusi puhtaaksi, riidankin uhalla. Kerro suoraan toiveesi ja mielipiteesi suhteestanne, mitä kaipaat elämääsi. Kerro että olet onneton näin. Älä syytä miestäsi, vaan kerro ainoastaan miltä sinusta tuntuu. Menkää perheterapiaan tms. Ei siitä ainakaan haittaa ole. Päinvastoin, vähintään se auttaa jäsentämään asioita ja mahdollisesti selventää suunnan jatkaako yhdessä vai erikseen elämää eteenpäin. Parhaassa tapauksessa te löydätte uuden alun parisuhteeseenne. Mutta siihen tarvitaan kummaltakin tahtoa ja nöyryyttä nähdä asioita myös toisen osapuolen näkökulmasta ja paljon aikaa ja työtä. Jonkin ammatti ihmisen tuella ja avulla se kuitenkin on mahdollista.
Ero ei siis ole välttämättä paras ja helpoinkaan ratkaisu, vaikka helpoimmalta se ehkä tässä vaiheessa tuntuisikin. Eropäätöksen jälkeen tulee kuitenkin paljon monenlaisia käytännön vaikeuksia, juuri nuo taloudelliset asiat, asunto yms. asiat eli siinäkin menee aikaa ennenkuin tahoillanne pääsette "selville vesille".
Eli suosittelen ensin yrittämään parisuhteen täysremonttia. Vaadi sitä mieheltäsikin. Jos silti kertakaikkiaan asiat eivät korjaannu, ero saattaa olla lopulta kaikille paras ratkaisu.
Tsemppiä ja rohkeutta!!!- myös 16.naimisissa
Lisään vielä sen, että jos miehesi ei suostu terapiaan, niin mene ainakin itse (omasta kokemuksestani voin vain suositella) ja jätä valinta miehellesi. Et voi elää hänen puolestaan, mutta voit tarjota hänelle mahdollisuuden.
- tällä hetkellä onnen etsijä
Tarinasi kuulostaa osittain erittäin tutulta,mulla oli täysin samoja kommentteja jossain määrin aikanaan suhde/PERHE jäi täysin hoitamatta kaikki muu oli tärkeämpää,mutta sitte ku verhot vedettiin silmien edestä tajusin todellaki mitä mulla oli elämässä, se oli jo myöhäistä, kaikki oli jo menetetty,ex halus omaa elämää jms.vaikkaki yritettiin vielä ja olin itse huomannu virheeni ja olin tosiaankin valmis elämään oikeeta perhe elämää siis panostamaan harrastuksiin yms. ennen kaikkee puhumiseen,kertomiseen miten on päivä menny tai mikä ahdistaa ja ennen kaikkee kuuntelemaan toista.
- kohtalotoveri
hei!
juttusi kuulostaa varsin tutulta. meillä ex-mieheni kanssa ei tosin ollut yhteisiä lapsia. hänellä oli edellisestä liitosta kaksi lasta, jotka asuivat meillä. minä hoidin lapset, kodin ja miehen.
yritin varata meille aikaa keskustelemaan, mutta hän ei halunnut, kun meillä menee hänen mielestään todella hyvin.
lähdin kesälomalle ilmoittamatta hänelle mitään minne menen ja milloin tulen takaisin. minulla oli kännykkä mukana, mutta eipäs hän vaivautunut edes soittamaan siihen. kotiin palattuani hän jaksoi olla hetken kunnollinen aviomies, mutta pian kaikki taas palasi ennalleen...
otin avioeron puheeksi niin silloin hän vain tokaisi, että olet melkoinen puupää, kun et ole aikaisemmin huomannut, että haluan erota. hän ei vain uskaltanut ottaa asiaa itse puheeksi.
sitten, kun laitoimme eropaperit vireille minusta tuli maailman paras vaimo. olin kuitenkin silloin jo itse varma, että tämä on ainoa oikea ratkaisu, joten annoin hänen yrittää... aivan turhaan!!
sinulla on vain yksi elämä! ota siitä kaikki hyöty irti ja nauti elämästäsi tavalla tai toisella! rohkeutta!! oli päätöksesi sitten mikä tahansa niin muista, että elämässä on vain yksi päämäärä ja se on se, että sinä olet onnellinen!! - Onnenetsijä
Kiitos kaikille vastauksista - suoraan sanottuna pelkäsin avata ketjua, kun oletin saavani vain haukut niskaani, kun olen näin huono vaimo..!!!
Sen verran tarkennuksia, että en suinkaan ole kotiäiti, vaan olen ollut jatkuvasti työelämässä (kunnan työntekijänä minimipalkalla), ja siis en ole hetkeäkään elänyt esim. mieheni "siivellä". Lasten syntyessä pidin vain normaalit äitiyslomat enkä lainkaan hoitovapaita. Onneksi minulla on ihanat omat vanhemmat, joiden huomassa lapsemme ovat saaneet olla ennen kouluikää (ja edelleenkin osittain) ja sieltä ovat saaneet "oikean" kodin mallia.
Mies ei ole hoitanut lapsiamme millään tavalla, kun olivat pieniä - ei vaihtanut ensimmäistäkään vaippaa, saatikka käyttänyt ulkona.
Vanhempi lapsistamme on lievästi vammainen ja hänen lääkäri-, kuntoutus- ja kouluasiansa olen kaikki yksin hoitanut ja järjestänyt, kun mies ei ole koskaan päiväsaikaan paikalla. Monen vuoden ajan minä olen iltaisin istunut tuntikausia tyttären koulukirjojen ääressä, koska hän on tarvinnut normaalia enemmän apua koulunkäynnissä -miehestä ei siihen ole apua saanut, kun ei osaa!
Noista keskusteluehdotuksista sen verran, että mieheni ei osaa keskustella lainkaan (suuttuu vaikeista asioista) - eikä jaksa lukea mitään. Joskus olen jonkun lehtijutun tms. antanut luettavaksi ja aina se laitetaan johonkin pöydän nurkalle "huomenna" luettavaksi - ja siihen se jää!
Olen todennut että mies ei ole koskaan oikeasti läsnä, jos yritetään keskustella jostakin - hän hyvin pian vääntää jutun vitsiksi, jota yleensä muut ei ymmärrä ollenkaan. Eli hän on ihan omissa maailmoissaan useimmiten.
Mieheni on todella äkkipikainen ja arvaamaton luonteeltaan. Hän saa yllättäviä raivonpuuskia mitä ihmeellisimmistä asioista - esim yksin telkkaria katsoessaan (kun kaikki muut ovat niin tyhmiä häneen verrattuna)... Kun noihin kommentteihin erehtyy vastaamaan, niin sen jälkeen saankin mielettömiä haukkumisia niskaani! Siinä sitten haukutaan pian koko minun sukunikin.
Tuntuu että mikään ei tahdo olla miehen mielen mukaista.
Usein on käynyt niin, että lapset ovat käyneet itkun kanssa nukkumaan, kun isä on sanonut todella pahasti - joskus ajaa pojan kaverit koko tontilta pois kun sattuu olemaan huono päivä! Lasten kaverit eivät aina uskalla tulla meille. Tuo lapsiin kohdistuva huutaminen sattuu minuun paljon enemmän kuin itseeni kohdistuva!!!
Vaikka toki itsellekin jää muistijäljet kaikesta mitä minulle on vuosien varrella sanottu (=huudettu).
Kaiken lisäksi mies on toisena päivänä aivan erilainen ja ei edes muista itse mitä on tullut sanottua (eikö vaan halua muistaa)... Silloin ollaan taas kavereita naapurin lasten kanssa ja viedään niitäkin hampurilaiselle tms.
Tuntuu että lasten suosiota mies yrittää "ostaa" rahalla. Vaikka muuten onkin yleisesti ottaen todella nuuka, jos on isommista hankinnoista kyse.
Vuosia sitten keskusteltiin erostakin, ja silloin yksi keino miehellä oli alkaa itkeä, kun huuto ei enää riittänyt. Se on kaikkein pahinta, kun iso mies itkee "älä jätä"!
Joskus mietin onko tuo enää edes terveen ihmisen käytöstä? Miehen äidillä on taipumusta mielialahäiriöihin ja on ollut muutaman kerran hoidossa sen vuoksi - onko perinnöllistä?
Minulla oli viime talvi erityisen rasittava, ja minä joka en koskaan ole sairas, aloin saada omituisia oireita ja viimein olin lääkärikierteessä (jatkuu edelleen, kun syy ei selvinnyt). Tosin osa oireilusta johtui työpaikasta, mutta ei välttämättä kokonaan.
Itseni hoitamiseen ei ole jäänyt aikaa enää vuosiin juuri lainkaan yrityksistä huolimatta. Kesän aikana sain itseni tasapainoon ja olin loman loppuessa täynnä energiaa. Päätin silloin alkaa kuntoilun yms. ja ajattelin etten anna enää pompotella itseäni... Nyt vaan näyttää taas siltä, että lenkkeilylle taikka muille harrastuksille ei riitä aikaa, vaikka kuinka yrittäisin (päivän sanomalehden luen usein vasta iltamyöhällä kun toiset on nukkumassa)!
Minä haluaisin olla oikea "kodin hengetär", jolla on puhdas ja viihtyisä koti, jossa tuore pulla tuoksuu (kuten oma äiti)... mutta harvoin meillä sellainen on onnistunut. Tuntuu että kaikki energia ja aika menee toisen jälkien raivaamiseen ja perusruuanlaittoon yms., ja silti näyttää kuin en olisi tehnyt mitään - mitään uutta ei jaksa enää ideoida. Ja kun toista ei kiinnosta lainkaan mille kotona näyttää (se on kotoa perittyä olen oppinut vuosien varrella).
Voimat alkaa pikkuhiljaa olla lopussa!- Onnenetsijä
Sen verran vielä tarkennusta, että esim viikonloppuisin, jos ei ole töitä, miehelläkin on toki muutakin elämää kuin pelkkä nukkuminen.
Silloinkaan häntä ei juuri kotosalla näy. Hänellä on muutama kaveri (samanlaisia yrittäjiä), joiden kanssa käy esim. huoltoasemilla kahvilla istumassa. Taikka saattavat puhua puhelimessa tuntikausia jauhaen aina samaa juttua yrittämisen vaikeudesta - ja naureskellen toisten epäonnistumisille. Vahingonilo näyttääkin olevan hänelle ainut ilon muoto!
Iso osa vapaa-ajasta kuluu kaupassa käymiseen. Mies käy samana päivänä monta kertaa ostoksilla, hakien eri paikoista aina jonkun tarjouksen ja samalla jää erilaisten tuttavien kanssa (tuntee paljon ihmisiä työnsä vuoksi) juttusille tuntikausiksi. Siihen kuluukin usein aikaa niin, että minä ja lapset emme saa autoa käyttöön omia mahdollisia ostosreissujamme varten. Monesti tuntuu että olemme vähän kuin vankeina omassa kodissa.
Joku heitti vastauksen ruuan tekemisestä miehelle. No tekisinkin jos se luontevasti onnistuisi... Mies käy työnsä vuoksi päivittäin eri kaupoissa ja tuo tullessaan peruselintarvikkeet kotiin - mitä sattuu olemaan kulloinkin tarjouksessa. Usein tulee kaikenlaista turhaa, mitkä ei lapsillekaan kelpaa ja mies syö ne itse. Mutta perustuotteet, mistä oikeaa ruokaa voisi itse tehdä, on erikseen pyydettävä (usein ideani tyrmätään) tai hommattava itse kyselemättä. Jääkaappi vaan tahtoo olla usein aivan täynnä niitä turhia ruokia, eikä muuta tahdo mahtua.
Eli meillä ei suunnitella ruuanlaittoa mitenkään ja miehellä on periaatteessa omat ruuat... Jos teen jotakin "oikeaa", niin usein tulee kommentti, että hän ei tarvitse ruokaa ja syödään lopulta lasten kanssa kolmisin! Tosin mies saattaa hetkeä myöhemmin tehdä itselleen esim. voileivän - eli hän ei ole oppinut säännölliseen ruokailuun!!!
Kaiken kaikkiaan meillä mies elää täysin omaa elämäänsä omassa rytmissään, ajattelematta tai kyselemättä toisten tarpeita. - juuri eronnut
Onnenetsijä kirjoitti:
Sen verran vielä tarkennusta, että esim viikonloppuisin, jos ei ole töitä, miehelläkin on toki muutakin elämää kuin pelkkä nukkuminen.
Silloinkaan häntä ei juuri kotosalla näy. Hänellä on muutama kaveri (samanlaisia yrittäjiä), joiden kanssa käy esim. huoltoasemilla kahvilla istumassa. Taikka saattavat puhua puhelimessa tuntikausia jauhaen aina samaa juttua yrittämisen vaikeudesta - ja naureskellen toisten epäonnistumisille. Vahingonilo näyttääkin olevan hänelle ainut ilon muoto!
Iso osa vapaa-ajasta kuluu kaupassa käymiseen. Mies käy samana päivänä monta kertaa ostoksilla, hakien eri paikoista aina jonkun tarjouksen ja samalla jää erilaisten tuttavien kanssa (tuntee paljon ihmisiä työnsä vuoksi) juttusille tuntikausiksi. Siihen kuluukin usein aikaa niin, että minä ja lapset emme saa autoa käyttöön omia mahdollisia ostosreissujamme varten. Monesti tuntuu että olemme vähän kuin vankeina omassa kodissa.
Joku heitti vastauksen ruuan tekemisestä miehelle. No tekisinkin jos se luontevasti onnistuisi... Mies käy työnsä vuoksi päivittäin eri kaupoissa ja tuo tullessaan peruselintarvikkeet kotiin - mitä sattuu olemaan kulloinkin tarjouksessa. Usein tulee kaikenlaista turhaa, mitkä ei lapsillekaan kelpaa ja mies syö ne itse. Mutta perustuotteet, mistä oikeaa ruokaa voisi itse tehdä, on erikseen pyydettävä (usein ideani tyrmätään) tai hommattava itse kyselemättä. Jääkaappi vaan tahtoo olla usein aivan täynnä niitä turhia ruokia, eikä muuta tahdo mahtua.
Eli meillä ei suunnitella ruuanlaittoa mitenkään ja miehellä on periaatteessa omat ruuat... Jos teen jotakin "oikeaa", niin usein tulee kommentti, että hän ei tarvitse ruokaa ja syödään lopulta lasten kanssa kolmisin! Tosin mies saattaa hetkeä myöhemmin tehdä itselleen esim. voileivän - eli hän ei ole oppinut säännölliseen ruokailuun!!!
Kaiken kaikkiaan meillä mies elää täysin omaa elämäänsä omassa rytmissään, ajattelematta tai kyselemättä toisten tarpeita.Olen samaa mieltä, pakota puolisosi terapiaan ota yhteyttä paikalliseen sosiaalitoimistoon ja kysy mistä saat apua!! Jos puolisosi ei halua tulla hän ei selvästikkään halua parannusta suhteeseenne jolloin tilanne jatkuu....ja olet onneton....selvästikkin itse olet aloittanut itsesi auttamis prosessin joten jatka...harkitse mitä todella haluat elämältäsi vain sinä sen tiedät...ja vain sinä voit tehdä valintoja joinen mukaan sinun on elettävä.......olen itse ollut 15v.naimisissa ja juuri eonnut..on murrosikäinen lapsi ja vielä pienempi lapsi 2v. eron jälkeen emme ole riidelleet kertaakaan ja nyt molemmilla on harkinta vaihe päällä.....lapsetkin vaistoaa ei tyydyttävän ilmapiirin, joten kaikkien kannalta kannattaa toimia sillä meillä kaikilla on vain yksi elämä....
- samanmoisen tytär
Onnenetsijä kirjoitti:
Sen verran vielä tarkennusta, että esim viikonloppuisin, jos ei ole töitä, miehelläkin on toki muutakin elämää kuin pelkkä nukkuminen.
Silloinkaan häntä ei juuri kotosalla näy. Hänellä on muutama kaveri (samanlaisia yrittäjiä), joiden kanssa käy esim. huoltoasemilla kahvilla istumassa. Taikka saattavat puhua puhelimessa tuntikausia jauhaen aina samaa juttua yrittämisen vaikeudesta - ja naureskellen toisten epäonnistumisille. Vahingonilo näyttääkin olevan hänelle ainut ilon muoto!
Iso osa vapaa-ajasta kuluu kaupassa käymiseen. Mies käy samana päivänä monta kertaa ostoksilla, hakien eri paikoista aina jonkun tarjouksen ja samalla jää erilaisten tuttavien kanssa (tuntee paljon ihmisiä työnsä vuoksi) juttusille tuntikausiksi. Siihen kuluukin usein aikaa niin, että minä ja lapset emme saa autoa käyttöön omia mahdollisia ostosreissujamme varten. Monesti tuntuu että olemme vähän kuin vankeina omassa kodissa.
Joku heitti vastauksen ruuan tekemisestä miehelle. No tekisinkin jos se luontevasti onnistuisi... Mies käy työnsä vuoksi päivittäin eri kaupoissa ja tuo tullessaan peruselintarvikkeet kotiin - mitä sattuu olemaan kulloinkin tarjouksessa. Usein tulee kaikenlaista turhaa, mitkä ei lapsillekaan kelpaa ja mies syö ne itse. Mutta perustuotteet, mistä oikeaa ruokaa voisi itse tehdä, on erikseen pyydettävä (usein ideani tyrmätään) tai hommattava itse kyselemättä. Jääkaappi vaan tahtoo olla usein aivan täynnä niitä turhia ruokia, eikä muuta tahdo mahtua.
Eli meillä ei suunnitella ruuanlaittoa mitenkään ja miehellä on periaatteessa omat ruuat... Jos teen jotakin "oikeaa", niin usein tulee kommentti, että hän ei tarvitse ruokaa ja syödään lopulta lasten kanssa kolmisin! Tosin mies saattaa hetkeä myöhemmin tehdä itselleen esim. voileivän - eli hän ei ole oppinut säännölliseen ruokailuun!!!
Kaiken kaikkiaan meillä mies elää täysin omaa elämäänsä omassa rytmissään, ajattelematta tai kyselemättä toisten tarpeita.Miehelläsi on selvästi ongelmia itsensä kanssa. Hänellä on ahdistusta ja masennusta ja hän yrittää paeta sitä kauppoihin ja pois kotoa, vaikka unimaailmaan. Sairauteen liittyy myös väsymys.
Minkälainen hänen oma lapsuuden kotinsa oli? Mahtoiko hän saada isän mallin sieltä? Niin oli ainakin meillä kotona, isä on ihan samanlainen kuin vaari oli ja veljeni taitaa tulla samanlaiseksi kuin isäni. Kuvailusi sopivat hyvin koko suvun miessakkiin.
Myös jonkunalainen itsetunto-ongelmakin voi olla taustalla. Jos sinä olet aina kovin puuhakas ja osaat tehdä asiat parhain päin (lastenhoidon, taloudedpidon, vaikeamman "viralliset asiat"...), ehkä miehesi tuntee alemmuutta sinuun nähden ja hänen täytyy yrittää päteä työelämässään enemmän.
En usko, että miehesi tajuaa ollenkaan, kuinka paha sinun on olla tai että hän tahallaan yrittäisi vahingoittaa sinua.
Vanhempani olivat naimisissa 28 vuotta. Niistä viimeiset 10 vuotta isäni alkoi hertätä tähän maailmaan. Ensimmäiset 18 menivät jokseenkin olohuoneen sohvalla nukkuessa tai omissa puuhissa kodin ulkopuolella. Ystävät ja työkaverit olivat tärkeämpiä kuin oma perhe.
En osaa oikein neuvoa sinua. Kaikesta huolimatta isäni rakasti omalaatuisella tavallaan äitiäni, ja kun äiti alkoi enemmän luottamaan isääni asioissa (vaikka monesti moni juttu meni pieleenkin ja kosketti sairaan lapsen hoitoa mm.) niin isä alkoi enemmän myös tehdä. ÄIdillä oli myös sivusuhteita ja hän uhkaili avioerolla ainakin 20 vuotta minun muistaakseni. Lopulta isä yritti kaikkensa, ettei äiti olisi lähtenyt. En todellakaan kehota sinua samaan, sillä se oli helvettiä lapsille. (Ei se, että isä ei ollut läsnä, vaan se, että riideltiin ja se, että äidillä oli muita miehiä.)
Voimia sinulle, ystävät ovat tarpeen!
- Eeva
Suosittelisin "keskusteluun pakottamista" vähän samaan tapaan kuin "rauhaan pakottaminen" politiikassa. Eli riittävän määrätietoisesti ja järein asein. Täytyyhän tuossa jotain tehdä. Vaikuttaa siltä että miehesi on pahasti lukossa, ehkä depressiivinenkin passiivisuudesta ja jatkuvasta nukkumisesta päätellen. Depressio saa usein outoja muotoja, joita ei päältäpäin heti osaa tulkita masennukseksi. Etenkin yrittäjällä saattaa olla sisäänrakennettuna kova pärjäämisen tarve, joka estää häntä tunnustamasta omaa heikkoudentunnettaan. Vaikka tuntuisi raskaalta olla itse taas aloitteentekijä, yritä silti sinä vahvempana ottaa asia esiin!
Tässä keskustelussa on muutaman kerran varoiteltu erosta. Itse sanoisin, että jos mikään muu ei auta, ei sitä ja yksinhuoltajuutta kannata pelätä. Olet ilmeisesti jo tottunut hoitamaan asiat yksin ja sinulla riittää henkistä kanttia. Täällä on peloiteltu "miehettömästä kodista" - itse jättäisin tuollaiset pelottelut omaan arvoonsa. Olen kasvattanut kaksi lastani kokonaan yksinhuoltajana ja olen ihan mainiosti saanut kaikki kodin teknisetkin työt tehtyä ilman miestä. Siinä samassa on tullut hoidettua pullanpaistot ja verhojen ompelut ja lasten kasvatus kunnon kansalaisiksi. Seurustelukumppanikin on löytynyt, vaikka joku tuolla äskeisissä puheenvuorossa pelotteli ettei kukaan huoli yh:ta. Puppua. Sitäpaitsi et varmaan haluaisikaan tai tarvitsisikaan niin epäkypsää miestä, joka ei hyväksyisi sinun lapsiasi. Loppujen lopuksi on paljon parempi olla yksin kuin suhteessa, joka on kuin suossa tarpomista, yhtä pitkää kuin leveetäkin.
Tässä minun neuvoni. Onnea! - Onnenetsijä
Laitanpa pari riviä itsestänikin...
Olen pohjimmiltani koti-ihminen - tykkään leipoa, laittaa ruokaa, ommella ja sisustaa kotia (äsken juuri ostin uuden verhokankaan heräteostona) ja viettää iltoja vaikkapa mukavaa filmiä katsellen (lasten kanssa näin tehdäänkin). Toki mielelläni käyn myös tanssimassa, mutta senkin joudun useimmiten tekemään yksin - ja sen mieheni hyväksyy (välillä suorastaan yllyttää menemään).
En kaipaa luksuselämää, vaikka moni asiaa tarkemmin tuntematon luulee minun sellaista viettävän, koska tietää miehen hankkivan hyvin... Mutta kun hän ei panosta kodin viihtyvyyteen lainkaan!
Haluaisin kotini olevan siisti, viihtyisä ja lämminhenkinen "pesä", jossa on rauhallinen tunnelma ja hommat tuntuvat "rullaavan" omalla painollaan (yhdessä tehden). En pelkää työtä, vaan suorastaan nautin siitä, kun teen jotakin ja näen työni tulokset!
Mutta entä kun huushollissa asuu yksi ihminen, jota tällainen kotielämä ei kiinnosta ja hän säännöllisesti rikkoo toisten elämänrytmin niin, että vaikka juoksen joskus pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, raapaisen vähän sieltä ja täältä niin mitään valmista ei tunnu tulevan!
Ovatko nämä toiveet liian korkealentoisia??? Kun en ole vuosikausien yrittämisen ja odottamisen kautta saanut noita haaveita toteutumaan, niin olen tullut siihen tulokseen, että ilman miestä se saattaisi olla helpompaa toteuttaa... - Kuin oma elämäni
Olipa melkein kuin minä olisin kirjoittanut tuon tekstin. Tilanne on todella vaikea. Minua säälittää lapset. Meilläkään ei lapset loppupeleissä tule toimeen isänsä kanssa, joka on aina mielestään oikeassa. Ja kyrkkä kaikessa. Aina on vastassa ei ja vanhin poika ei haulua edes isältä kysyä mitään kun vastaus on jo tiedossa kysymättäkin. Minua ottaa eniten juuri tämän hänen suhtautumisensa lapsiin päähän. Minusta hän on julma. Ja kuitenkin teidän lasten olevan lojaaleja vanhemmilleen. Tuntuu niin pahalta katsella kun murrosikäinen poika ei tule toimeen isänsä kanssa. Tai ennen heillä ei ollut mitään suhdetta ennen murrosikää ja nyt sitten isä on tuollainen hirviö. Surettaa lapsen puolesta.
Seksielämä on myös hiipunut minne lie. Oisko nyt ensimmäinen pidempi tauko, taitaa olla myös viitisen kuukautta myös. Ei minua kyllä edes huvita koko touhu. Se on mennyt niin tekniseksi. Kun on pitkään aiemmin eletty sillä viikottaisella pakkopanolla että mies ois tyytyväinen. Sitä vaan ihmettelen että vaikka suhde on ollut mitä on ollut niin se ei ole miehen haluja vienyt.
16-vuotta mekin on oltu yhdessä. Ei siinä juuri älynnyt toiseen tutustua. Tyhmä kun olin. Se oli sitä rakkautta, jee.
Mies on kyllä kova työmies ja turvallinen joka on nykymaailmassa todella suuri arvo ja haluaisin että se riittäsi että saisimme jotenkin suhteen pelaamaan. Mutta ei. Tuntuu että syömme vain henkisesti toisemme hajalle. Suhteemme on kuin jonkilainen vihasuhde tai jotain. Olen kaukaisempi mieheni kanssa kuin jonkun hyvänpäivän tutun koska mieheni ei puhu itsestään mitään ei ole koskaan puhunut. Oikeastaan olisi ollut sama vaikka hän olisi ollut mykkää niin tätä suhdetta voisi kuvata. Parivuotta sitten minulta loppui asia ja ajatellin lopettaa yksinpuhumisen varsinkin kun miehelläni oli tapana käyttää puheitani minua vastaa, vittuilla ym. Sen taidon hän on kyllä osaanut.
Rahamme ovat olleet aina erillään. Mies maksaa laskut, minä kaiken muun. Olen työtön, välillä pätkätöissä. Sekin rassaa helvetisti.
En tosiaan tiedä mitä teen. On erittäin ikävä sanoa että ottaisin kimpsuni ja kampsuni ja lähtisin tästä suoraa käveleen ihan minne vaan, mutta lapsia ajattelen. Tiedän ettei lasten välttämättä ole parempi olla vanhempien huonossa suhteessakaan mutta pelottaa miten eromme vaikuttaisi lapsiin. Tässä on ajeledittu jo niin pitkään. Olisin toivonut että vielä muutama vuosi menisi kun nuorimmaiseni lähtee seiskalle niin sitten olisin tuntenut itseni valmiiksi eroamaan. Pojallakin olisi pahin murkkuikä ehkä ohi.- Onnenetsijä
Kiva kuulla, että en ole näiden ongelmieni kanssa yksin - vaikka kenellekään nämä asiat ei mukavia olekaan!
Minua ainakin on jo helpottanut se, että olen purkanut tuntojani täällä - toivon samaa myös sinulle.
Yritetään molemmat tahoillamme saada elämämme järjestykseen, tavalla tai toisella...
Voimia myös sinulle! - myös 16v. naimisissa
Onnenetsijä kirjoitti:
Kiva kuulla, että en ole näiden ongelmieni kanssa yksin - vaikka kenellekään nämä asiat ei mukavia olekaan!
Minua ainakin on jo helpottanut se, että olen purkanut tuntojani täällä - toivon samaa myös sinulle.
Yritetään molemmat tahoillamme saada elämämme järjestykseen, tavalla tai toisella...
Voimia myös sinulle!Hienoa, että olet osannut kirjoittaa tänne ongelmistanne noinkin selvästi ja tarkasti. Se on jo paljon se. Ainakin se (toivon mukaan)helpottaa oloasi ja saat kirjoittamalla selvittää ajatuksiasi. Vielä kun miehesi silmät avautuisivat "sokeudesta" ja hän oppisi ymmärtämään sinun näkemyksesi tilanteestanne. Avaimet ovat nyt sinun käsissäsi. Pakota hänet vaikka ensin lukemaan nämä tekstisi. Jos hän ei kertakaikkiaan jaksa keskittyä, niin ehdota että luet ne ääneen (tai kerro ne hänelle). Lue niin monta kertaa, että hän edes jotakin siitä ymmärtäisi. Pakota hänet kuuntelemaan. Sano, että NYT KUUNTELET, VAADIN MUUTOSTA ELÄMÄÄMME. Varaa aika perheterapiaan ja laita hänet seinää vasten; sinne on mentävä tai menet yksin. Jos hän ei vieläkään tunnusta vikaa itsessään, eikä koe mitään muutostarvetta, uhkaa erolla. Lopuöta älä vain uhkaa vaan toimi!
Älä jää enää paikoilleen, vaan toimi! Asiat kyllä järjetyvät parhain päin kunhan olet rehellinen itsellesi ja kuuntelet sydämesi ääntä ja toimit sen mukaan, minkä koet oikeaksi!
ONNEA! - lisää vielä
myös 16v. naimisissa kirjoitti:
Hienoa, että olet osannut kirjoittaa tänne ongelmistanne noinkin selvästi ja tarkasti. Se on jo paljon se. Ainakin se (toivon mukaan)helpottaa oloasi ja saat kirjoittamalla selvittää ajatuksiasi. Vielä kun miehesi silmät avautuisivat "sokeudesta" ja hän oppisi ymmärtämään sinun näkemyksesi tilanteestanne. Avaimet ovat nyt sinun käsissäsi. Pakota hänet vaikka ensin lukemaan nämä tekstisi. Jos hän ei kertakaikkiaan jaksa keskittyä, niin ehdota että luet ne ääneen (tai kerro ne hänelle). Lue niin monta kertaa, että hän edes jotakin siitä ymmärtäisi. Pakota hänet kuuntelemaan. Sano, että NYT KUUNTELET, VAADIN MUUTOSTA ELÄMÄÄMME. Varaa aika perheterapiaan ja laita hänet seinää vasten; sinne on mentävä tai menet yksin. Jos hän ei vieläkään tunnusta vikaa itsessään, eikä koe mitään muutostarvetta, uhkaa erolla. Lopuöta älä vain uhkaa vaan toimi!
Älä jää enää paikoilleen, vaan toimi! Asiat kyllä järjetyvät parhain päin kunhan olet rehellinen itsellesi ja kuuntelet sydämesi ääntä ja toimit sen mukaan, minkä koet oikeaksi!
ONNEA!Ihanaa että joku on noin energinen, on hyvä että pääsee joskus tuohon toiminta vaiheeseen. Itse olen kyllä niin puhki etten jaksa kuin päivästä toiseen raahautua. Ollaan käyty perheterapiassa aikanaan parikertaa. Mies koki sen aivan selvästi ahdistavana,ja puolustelee nyt itseään jollain ihan muulla ettei enää lähtis. Ei sieltä kuulemma mitään saa. Kyllä meillä molemmilla on niin vaikee mennää itteensä. En jaksa uskoa että minäkään tässä ihan puhdas pulmunen olen. Siinä että tää suhde on ajautunut tälle mallille. En oikeen jaksa tällä hetkellä uskoa että musta on edes parempaan. Enkä edes halua. Tuossa joku kirjoitti että kelpaa vielä kahden lapsen äiti ja on kosittukin. Voi että. Ei kyllä lohduta pätkääkään. Mun ei tarvi kelvata kellekään enkä ole kiinnostunut miehistä yleensäkkään. Ihmisinä voin kyllä ottaa, mutta ei tuli ihan heti mieleenkään rueta miestä itelleen kattoon jos tää joskus loppuu. Ei musta olis siihen.
Mä kyllä eniten toivon että sais töitä niin sais muuta ajateltavaa ja sais oman taloutensa silleen kuntoon että ei ois miehestä niin riippuvainen. Kyllä se osaa parempaa taloudellista asemaansakin käyttää hyväkseen nöyryyttääkseen. Rahaa joutuu aneleen kuin koira, että sais perheelle ruokaa. Eilen illalla oli maitoa litra, ei voileipämargariini vaan noin kaksi ruokalusikkaa leivontamargariinia. ei hienoasokeria kuin nimeksi. juustoa ja leipää oli. leipää söivät lapset juustoa oli päällä ja teetä ja mehua joivat. aamulla vanhin lapsi pisti leivän päälle juustoa ja lämmitti mikrossa ja joi mustaherukkamehua. pienemmille keitin puuron ja saivat margariinisilämkin. punaviinimarjasoppaa myös söivät. tuttava toi viimeviikolla hirvenvasanjauhelihaa. Pottuja on ja ruokaöljyä. Keitän potut, ja teen kastikkeen kun on vehnäjauhojakin. Maitoa ei ole joten juodaan mustaherukkamehua. Mitähän illalla syödään jos mies ei tuo töistä tullessaan illalla kahdeksanaikaan mitää. Seuraavan kerran saan rahaa 26. pv kun on lapsilisäpäivä.
Kun vois jokupäivä elää ilman kuukausittaista rahapulaa. että vois elää edes suunnilleen. että tietäs että rahat riittää ruokaan seuraavaan rahantulopäivään asti. se jo helpottas kummasti.
- saman helvetin elänyt
Pakko vastata. Erosin reilut kaks vuotta sitten perhettään itsestään selvyytenä pitämästä miehestä.Voin sanoa, että olen nyt tasapainoisempi ja tyytyväisempi elämääni kuin ennen. Lapsemme ovat paljon isällään, elatusmaksuja ei ole suuntaan eikä toiseen, onneksi olen hankkunut itselleni kunnon ammatin, josta maksetaan hyvin...
En jaksanut enää katsella itseni hyväksikäyttäjää hyvällä, hodin kodin, talouden, sukulaiset, ystävyyssuhteet, työni ja lapset. Palkaksi mieheltäni sain tyytymättömän ja kiukkuisen naaman heti aamusta alkaen.
Kaksitoista vuotta sai riittää. Nyt ei enää tarvitse hoidella miehen parkkisakkoja, sukkia, likaisia astioita,tulehtuneita ihmissuhteita...
Mieti mitä haluat! Sinkuillakin on vientiä, jopa pienten lasten äideillä, kaksi vuotta sinkkuna ja kolme kosintaa... akateemisesti koulutetuilta lapsettomilta miehiltä!!!!!! - Bitch
Sinulla on yksi elämä, joka kuluu sekunti sekunnilta. Hetkeäkään et saa takaisin. Muista se.
Tee elämästäsi sellainen kuin haluat sen olevan, eli tässä tapauksessa lähde kävelemään. HETI!!!!
Miehesi tekee jo elämästään sitä mitä haluaa, miksi eläisit muiden elämää? - Roope
Lue kaikki Sinulle kirjoitetut vastaukset. Sen jälkeen kaikki muutkin tämän palstan kirjoitukset vastauksineen, niin sitten tiedät mitä on avioero!
Näiden lukemiseen menee yö, pari, mutta jos, eroat saatat viettää täällä lopun elämääsi. Moniko vaikuttaa aidosti tyytyväiseltä valintaansa?- joojoo
Ja tuo oli sitten Roopen omista lähtökohdista ja katkeruuksista kumpuava johtopäätös.
Roope haluaa alkuperäisen sulkevan suunsa ja tyytyvän tilanteeseensa nöyrästi.
- -m37-
Heh!
Vähän samanlaista on meillä täällä...vähän rooleja sekoittaen...
Käymme molemmat töissä - vaimoni tekee ylitöitä.
Siivoan, kokkaan, olen lapsille aktiivinen vanhempi. Silti vaimoni kotiin tullessaan, kotona ollessaan ja töihin lähtiessään moittii, käskee ja arvostelee. Olen huono ihminen kotona, töissä ja matkoilla.
Totta on, että reilusti yli 10 vuotta sitten suhteemme alkuvaiheessa olin melko siivoton pilallepassattu poju, mutta Siperia opettaa.
Eli kysymys kuuluu: etkö tohtinut kouluttaa miestäsi tai onko miehesi arvostelu jäänyt sinulle vain tavaksi?
Vaimoltani tuo koulutusvaihe ei koskaan loppunut...saa kohta kouluttaa uutta miestä. Ei auta huuto eikä vastakoulutus. Käsiksi en ole käynyt ja jos se tulee mieleenkin, niin tiedän, että on tullut aika lähteä.
Onko miehesi todellakin tuollainen sika, josta kirjoitit?
Mieti pitkään ja monelta kannalta...
Jos vastaat kyllä eikä miehesi ole enää koulutuskelpoinen etkä muutenkaan jaksa, lienee parasta aloittaa taas nollapisteestä. Mies vaihtoon, jos raaskit sen ulos heittää. Ota opiksesi. Kun seuraavan äijäehdokkaan kohtaat, joko koulutat sen sisäsiistiksi tai et päästä muuttamaan luoksesi.
Muista kuitenkin, että täydellistä ihmistä ei ole olemassa. Homman juju onkin siinä, kuinka hyvin osaat nauttia toisen ihmisen hyvistä puolista ja kuinka hyvin kestät toisen huonoja puolia (niitä on nimittäin kaikissa: sinussa, hänessä kuin minussakin).
Mutta muista myös, että avioliitto ei voi olla elämän tarkoitus. Se on tarkoitettu niille, jotka pystyvät yhdessä eläen täydentämään toistensa elämää. Ei sitä varten, että otetaan toisesta vain hyöty irti = kiltit puolisoaan passaavat kotiäidit/-isit tai toisen kustannuksella elävät. Vaikka onhan niitäkin, jotka nauttivat saadessaan olla toiselle aikuiselle äitinä, hyödyksi ja mieliksi...
Eiköhän karata kotoa ja pistetä hynttyyt yhteen? ;-)- Onnenetsijä
Kiitos virkistävästä viestistä!
Olen pohjimmiltani ihminen, joka ei haluaisi pahaa kenellekään ja siksi en mielelläni "hauku" miestänikään - vaikka en juuri nyt oikein mitään hyviä puolia hänestä löydäkään...
Olen jo muutaman vuoden odottanut jotakin "pommia taivaalta", joka pistäisi elämän uuteen järjestykseen ilman, että minun pitäisi se tehdä -mutta eihän sellaista varmaankaan tule? Ja nyt alan olla siinä pisteessä etten kauaa enää jaksa katsella/kuunnella tätä nykyistä touhua!
Joskus jopa toivoin, että mies rakastuisi johonkin toiseen naiseen, mutta eihän se edes näe naisia sillä tavalla - minutkin hän "sai" vähän kuin vahingossa, tekemättä itse juuri mitään. Mutta uskon että hänkin voisi tehdä jonkun naisen onnelliseksi, mutta se nainen en ole minä!
Olenhan minä yrittänyt opettaa hänelle käytöstapoja vähän joka käänteessä - mutta kaikki puheet valuu kuin vesi hanhen selästä - mikään ei ole muuttunut!!! Samat lauseet saan toistaa miltei päivittäin ilman tuloksia, ja jos yritän vähän sinnikkäämmin, niin tuloksena on riita...
Joskus vaan tuntuu niin toivottomalle, kun pitäisi yrittää opettaa lapsille tapoja, mutta mies vieressä ei hallitse alkeellisimpiakaan perustapoja - esim juhlissa saadaan aina hävetä häntä! Hän tietää sen, mutta silti ei muutu.
Tiedän sen, että täydellistä miestä (tai naista) ei ole olemassakaan! Olen ajatellut asian niin, että jokaisessa meissä on omat vikamme, mutta lopputulokseen vaikuttaakin se, MITÄ vikoja kullakin on. Toisille meistä on eri asiat tärkeämpiä kuin toisille.
Olen viime vuosina tutustunut muutamiin miehiin, joiden kanssa olen kuvitellut voivani vaikka elää tulevaisuudessa, mutta silti eivät hekään ole olleet missään nimessä täydellisiä - päinvastoin, mutta puutteet ovat erilaisia kuin nykyisellä miehelläni.
Enkä kuvittele itse olevani mikään täydellisyys - vikoja minustakin löytyy vaikka kuinka!
Olen huomannut "kasvaneeni" tämän kesän ja syksyn aikana. Aikaisemmin kuvittelin, että en uskaltaisi lähteä nykyisestä liitosta ennen kuin olisi jokin "varma" paikka minne mennä sen jälkeen (olenhan ihastunut vakavasti muutaman kerran tässä matkan varrella)...
Nyt olen kuitenkin päättänyt, että haluan vain rauhallista elämää itselleni ja lapsille - ja jos siihen sitten astuu kuvioihin joku mies, niin en pistä vastaan, mutta se ei ole perusedellytys hyvälle elämälle!
Onhan minulla hyvä ystävä tälläkin hetkellä taustalla, mutta en tiedä tuleeko siitä koskaan mitään sen kummempaa - mahdollisesti, mutta ei voi tietää varmasti... - Nainen isolla N:llä
Onnenetsijä kirjoitti:
Kiitos virkistävästä viestistä!
Olen pohjimmiltani ihminen, joka ei haluaisi pahaa kenellekään ja siksi en mielelläni "hauku" miestänikään - vaikka en juuri nyt oikein mitään hyviä puolia hänestä löydäkään...
Olen jo muutaman vuoden odottanut jotakin "pommia taivaalta", joka pistäisi elämän uuteen järjestykseen ilman, että minun pitäisi se tehdä -mutta eihän sellaista varmaankaan tule? Ja nyt alan olla siinä pisteessä etten kauaa enää jaksa katsella/kuunnella tätä nykyistä touhua!
Joskus jopa toivoin, että mies rakastuisi johonkin toiseen naiseen, mutta eihän se edes näe naisia sillä tavalla - minutkin hän "sai" vähän kuin vahingossa, tekemättä itse juuri mitään. Mutta uskon että hänkin voisi tehdä jonkun naisen onnelliseksi, mutta se nainen en ole minä!
Olenhan minä yrittänyt opettaa hänelle käytöstapoja vähän joka käänteessä - mutta kaikki puheet valuu kuin vesi hanhen selästä - mikään ei ole muuttunut!!! Samat lauseet saan toistaa miltei päivittäin ilman tuloksia, ja jos yritän vähän sinnikkäämmin, niin tuloksena on riita...
Joskus vaan tuntuu niin toivottomalle, kun pitäisi yrittää opettaa lapsille tapoja, mutta mies vieressä ei hallitse alkeellisimpiakaan perustapoja - esim juhlissa saadaan aina hävetä häntä! Hän tietää sen, mutta silti ei muutu.
Tiedän sen, että täydellistä miestä (tai naista) ei ole olemassakaan! Olen ajatellut asian niin, että jokaisessa meissä on omat vikamme, mutta lopputulokseen vaikuttaakin se, MITÄ vikoja kullakin on. Toisille meistä on eri asiat tärkeämpiä kuin toisille.
Olen viime vuosina tutustunut muutamiin miehiin, joiden kanssa olen kuvitellut voivani vaikka elää tulevaisuudessa, mutta silti eivät hekään ole olleet missään nimessä täydellisiä - päinvastoin, mutta puutteet ovat erilaisia kuin nykyisellä miehelläni.
Enkä kuvittele itse olevani mikään täydellisyys - vikoja minustakin löytyy vaikka kuinka!
Olen huomannut "kasvaneeni" tämän kesän ja syksyn aikana. Aikaisemmin kuvittelin, että en uskaltaisi lähteä nykyisestä liitosta ennen kuin olisi jokin "varma" paikka minne mennä sen jälkeen (olenhan ihastunut vakavasti muutaman kerran tässä matkan varrella)...
Nyt olen kuitenkin päättänyt, että haluan vain rauhallista elämää itselleni ja lapsille - ja jos siihen sitten astuu kuvioihin joku mies, niin en pistä vastaan, mutta se ei ole perusedellytys hyvälle elämälle!
Onhan minulla hyvä ystävä tälläkin hetkellä taustalla, mutta en tiedä tuleeko siitä koskaan mitään sen kummempaa - mahdollisesti, mutta ei voi tietää varmasti...että olen kirjoittanut nämä Onnenetsijän jutut unissani omasta elämästäni, ainoastaan se että minulla ei ole ollut muita miehiä kertoo sen, että en olekaan niitä kirjoittanut. Seksiäkään ei ole ollut kyllä 2 vuoteen. Paitsi mieheni ei ole ikinä ripustanut/pessyt pyykkiä/imuroinut/tiskannut tai tehnyt muutakaan yhteiseen kotiin liittyvää asiaa (avioliittoa takana 20 v).Ja meillä mukana myös kuningas alkoholi yrittäjämieheni kaverina.
Naurattaa nämä muiden ohjailut perheterapiaan, ei se mene aina niin. Ei ainakaan meillä, mieheni mielestä meillä ei ole mitään vikaa suhteessamme. Ei siis mitään vikaa vaikka jokainen voi lukea tarinamme onnenetsijän kirjoituksista! Kunhan miehelle huolto pelaa ja joku muu hoitaa lapset, talouden, sukulaissuhteet, yms. niin meillähän on kaikki niin hyvin!! Mikä siis ihme minua vaivaa, olen kyllä aivan kummallinen eikä minulle mikään riitä! Ja minä haluaisin vain rakkautta elämääni, että joku arvostaisi sitä mitä teen lapsieni ja rakkaani (jos sellainen löytyisi) hyväksi, että olisi muutakin yhteistä kuin lapset ja omaisuus.
Ehkä se pommi minunkin elämääni putoaa kun olen tarpeeksi kärsinyt....
- Teuvo
Koetapa saada miehesi raahatuksi mielenterveystoimiston parisuhdeneuvontaan. Heillä on keinot paneutua NOIN pahaan mieheen.
Kirjoita etukäteen sama teksti paperille, ja vie se sinne, niin saat ajan varmasti.
Varaudu kuitenkin siihenkin, että jos sulla ei ole muuta sanottavaa kuin valtava määrä pahaa, he alkavatkin tutkia sinua. He olettavat (kai), että asennevamma on sillä, joka ei osaa muuta kuin haukkua.
Niin tai näin, asia alkaa HOITUMAAN. Nyt se etene. - Sepe
Jos sinulla on ollut jo sivusuhteita, jopa paljastuneita, on peli jo mielestäni menetetty. Kuinka luulet saavasi nämä perusasiat vielä joskus tulevaisuudessa kuntoon? Jos miehesi ei välitä näistä suhteista on lähes varmaa, että hänelläkin on niitä suhteita ollut.
Palstaa lukeneena ei voi muuta sanoa, kuin että Suomessa on maailman täydellisimmät naiset ja epätäydellisimmät miehet. Väärä valinta ja vielä lapsia. Kymmeniä eroja seuranneena ja itsekkin näitä naisia käyttäneenä voisi sanoa, ettei elämä siitä muutu miksikään, muuten kuin taloudellisesti. Kunnon miestä ei ole. Ja jos onkin niin hän 6kk:n jälkeen on liian kunnollinen ja tasainen. Siis on aika vaihtaa. Jne.- Onnenetsijä
Et tainnut osata lukea kaikkea ihan tarkkaan - tai et ole ymmärtänyt...
Mieheni todellakin hyväksyy sen, että olen joskus hakenut lohtua muualta - monivuotisen ystäväni hän olisi jopa ottanut "perheystäväksi", mutta toisella oli sen verran ylpeyttä ettei olisi suostunut moiseen (ja sitten suhde loppuikin)!!!
Nyt se suhde on ollut ohimennyttä jo toista vuotta (ystäviä toki olemme edelleen mutta yhteyttä pidetään harvakseltaan), mutta jatkuvasti mieheni kyselee mitä hänelle kuuluu ja olenko ollut yhteydessä - viimeksi viikonloppuna kyseli taas.
Olen ymmärtänyt asian näin, että miheni antaa minulle vapauden mennä ja tehdä melkein mitä tahansa - kunhan en vaan jätä häntä...
Mutta onko sekään normaalia avioelämää, kysyn vaan???
Ja siitä olen sataprosenttisen varma, että miehelläni ei ole ollut muita naisia - kun ei jaksa pitää yhtäkään tyytyväisenä. Eihän hänellä ollut minua ennenkään juuri mitään kokemuksia naisista, vaikka ikää oli 30...
Hän keskittyy vain ja ainoastaan työntekoon (arjet sekä viikonloput)! - Sepe
Onnenetsijä kirjoitti:
Et tainnut osata lukea kaikkea ihan tarkkaan - tai et ole ymmärtänyt...
Mieheni todellakin hyväksyy sen, että olen joskus hakenut lohtua muualta - monivuotisen ystäväni hän olisi jopa ottanut "perheystäväksi", mutta toisella oli sen verran ylpeyttä ettei olisi suostunut moiseen (ja sitten suhde loppuikin)!!!
Nyt se suhde on ollut ohimennyttä jo toista vuotta (ystäviä toki olemme edelleen mutta yhteyttä pidetään harvakseltaan), mutta jatkuvasti mieheni kyselee mitä hänelle kuuluu ja olenko ollut yhteydessä - viimeksi viikonloppuna kyseli taas.
Olen ymmärtänyt asian näin, että miheni antaa minulle vapauden mennä ja tehdä melkein mitä tahansa - kunhan en vaan jätä häntä...
Mutta onko sekään normaalia avioelämää, kysyn vaan???
Ja siitä olen sataprosenttisen varma, että miehelläni ei ole ollut muita naisia - kun ei jaksa pitää yhtäkään tyytyväisenä. Eihän hänellä ollut minua ennenkään juuri mitään kokemuksia naisista, vaikka ikää oli 30...
Hän keskittyy vain ja ainoastaan työntekoon (arjet sekä viikonloput)!Lueppa itse vastauksesi. Siinä kiteytyy koko ongelman ydin. Itse olet niin täydellinen että oikein hirvittää.
Sitten täysin selvä perusasia. Yksikään mies (100%) ei hyväksy vaimon pettämistä mistään syystä. Jos näin on käynyt on jotakin peruuttamatonta tapahtunut, eikä se lupauksilla tai muilla kepulikonsteilla muuksi muutu. Vaikka velho oletkin et varmasti psyykettä tai persoonallisuutta pysty muuttamaan. Tähän kun eivät pysty edes psykologit tai psykiatritkaan edes vuosien työllä, vaikka kaikkensa tekevätkin.
Lopuksi. Usko hyvä nainen. Sinun luulosi ja tosiasioiden välillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Tämän olen nähnyt niin monta kertaa ja myös kokenut.
- errorsystem
Sanoit: "Minulla on aviomies (liittoa takana 16 vuotta ja kaksi lasta), joka on mielestään täydellinen mies ja jonka mielestä liittomme on aivan kunnossa ja hän on elämäänsä tyytyväinen. Mutta minä olen täysin eri mieltä ja varsinkin viime aikoina olen jatkuvasti varmistunut siitä, että ero olisi oikea ratkaisu! Onko se näiden esimerkkien valossa teidän mielestänne??? "
Tuo edelläoleva näyttäisi olevan kaiken ydinkysymys kirjoituksesasi. Oma exäni poistui maisemista ehkä juuri samanlaisen seikan vuoksi. Hän vain ilmoitti asian jota oli pohtinut jo 6-12kk. Itselleni asia tuli silloin yllärinä.
Jälkeenpäin (myös näillä palstoilla) olen lukenut ihan vastaavia lauseita eri kirjoittajien ja eri aihealueiden ympärillä.
Itse oon pohdiskellut, miksi ja mikä aiheuttaa sen, että naiset voivat pahoin liitoissaan? Eihän kaikkea vastuuta nyt aina miehen niskoillekkaan voi laittaa?
En osaa auttaa sinua, mutta tiedän että teet mitä hyvänsä, et tule voimaan hyvin. Nykyliitossasi voit huonosti. Erotessassi... kärsimys jatkuu, sillä en usko että mies olisi vaihdettavissa uuteenkaan kuin valintatalon kassalla.
jaksamista ja viisautta sinulle. - ETa
Miltei samanlainen elämä sinulla, kuin minullakin. Mies aina töissä ja puuttuu hyvin harvoin perheensä elämään. Emme koskaan käyneet kahdestaan missään, mutta lapsien ollessa pieniä niin silloin joskus olimme jossakin. Kahdenkeskinen elämä jäi jotenkin sivuun ja nyt kun onnistuisi, niin ei ole mitään mielenkiintoa, kun ei oikein tiedä, mitä olisi olla kaksin.
Muutin pois kotoani, kun en enää jaksanut. Ei ollut muita vaihtoehtoja. Nyt elämä on elämisen arvoista, vaikka ei tämä helppoa ole tämäkään. On parempi olla yksin yksin kuin kaksin yksin. Se meni jo siihen, että kävin vain tyttöporukassa ulkona ja mieheni hyväksyi asian. Jopa yllytti menemään ja iloisena jäi kotiin. Pieni mustasukkaisuus olisi välittämisen merkki????
Aikoinaan menin naimisiin ensimmäisen varteenotettavan ehdokkaan kanssa. Kunnon mies silloin ja kunnon mies edelleen. Ei minulla ollut kokemusta siitä, minkälaista olisi viihtyä toisen kanssa vain hänen itsensä takia, eikä liioin hänelläkään. Tuli lapset ja elämä kulki. Lapset täytti minun elämäni, miehen elämän täytti työ. Mutta työt eivät kasva aikuiseksi, niinkuin lapset. Tuli hurjan tyhjä olo, kun lapset kasvoivat ja huomasi jääneensä yksin.
Meillä ei ollut mitään yhteistä moniin vuosiin. Meillä ei ollut hyvä olla. Me emme riidelleetkään mistään, kun emme juurikaan enää kohdanneet, vaikka asuimme samassa talossa. Molemmat elimme kuin kaksi vierasta ihmistä saman katon alla, kävimme sukulaisissa joskus. Ystävätkin jäivät, kun ei niitä tullut hoidettua. Mitä ystävien kanssa tehdään? Viihdytään, mutta jos se jo puuttuu parisuhteessa niin miten voi ystävien kanssa yhdessä olla? Ei ollut enää yhteisiä keskustelunaiheita.
Seksi kuivui kokoon monta vuotta sitten. Se ei enää edes onnistunut, kun en innostunut. Toivotonta räpeltämistä pimeässä häveten silmät päästään. Siltä minusta aina tuntui että se oli häpeällistä. Mistä moinen?
Erosin ja kyllä tämä voittaa kuivan avioliiton.- Kolkut vee aviossa
Yleensä avioliittoon mennään lähes vieraiden ihmisten kanssa, rakastumisen tai jonkin muun uutuuden viehätyksen huumassa. On loppujenlopuksi aika yllättävää, että avioliitot edes jotenkuten onnistuvat, jos kumppaniin ei ole ehtinyt tutustumaan. Itse asuin silloin 70-luvun alkuvuosina useita vuosia avoliitossa nykyisen vaimoni kanssa. Naimisiin mentiin sitten aikanaan. En sano, etteikö useita kertojakin ole tullut tilanteita, että on tullut mietittyä, että onko liitossa mitään järkeä.
Mutta varmaan yhdistänä tekijänä on esim. samat harrastukset, vaikka joskus matkan varrella tuntui, että olisihan sitä ollut kiva harrastaa vaikka yksinkin. Tosiasiassa olen tyytyväinen yhteisiin harrastuksiin, mutta omaakin aikaa tarvitsee.
No joo,luulen että kiivaasti onneaan etsijältäkin saattaa unohtua elämän realismia. Ymmärrän kyllä täysin, että kuvaamasi liitto on voinut pahoin alusta alkaen, mutta kuinka monissa liitoissa vanhemmilla pareilla pidetään toista hyvänä, ei edes välttämättä haluta fyysistä läheisyyttä. Miksi haluta lisää arkipäiväisyyttä normaalin arkipäivän lisäksi!
Luulen myös, että on olemassa ihmisluonteita, joita ei voi muuttaa tai vaikka ei muuttaa, niin edes opettaa ihmisten tavoille, jos perimä on sitä luokkaa, että kaikki pyörii oman navan ympärillä.
Jos on esimerkiksi vielä aika pieniä lapsia ja uhka, että isä ei halua enää tavata, niin ei lähteminen ole helppoa. Yksinhuoltajan osa ei ole maailman helpoin luultavasti kaikissa tapauksissa.
Miksi yleensä eroissa usein halutaan erota riitojen kautta, onko se helpompaa. Miksi ei voitaisi kokeilla esimerkiksi pehmeää laskua eroon. Jos esimerkiksi seksi on hyytynyt, niin ei muuta kuin haetaan piristystä ulkopuolelta. jos ei yhteiset harrastukset toimi, harrastetaan yksin. Esimerkiksi voisihan olla mahdollista harrastaa jotain muutakin, kuin ravintolareissuja tai laivamatkoja tyttöporukassa. Onhan olemassa pysyviäkin harrastuksia. Ravintolareissuilla ja esim. laivaristeilyillähän ei loppujenlopuksi ole kuin tyhjää tarjolla, jos esim. läheisyyden tunnetta hakee.
Luulen että sun "Onnenetsijä" kannattaa ehkä opetella huomaamaan, että ei kaikkiin ratkaisuihin, kuten saunan lämmityksiin ja sellaisiin pikkuasioihin tarvita ukon päätöstä. Alappa tekemään kotona näitä pieniä asioita, mitä tykkäät kyselemättä ukolta. Lähdet esimerkiksi, laitat lähtiessä saunan lämpiämään kysymättä ukolta, lenkiltä tullessa kerrot, että olisi muuten sauna valmiina, itsenäisiä pieniä ratkaisuja. Kun oppii tekemään pieniä ratkaisuja, niin isojenkin ratkaisujen tekeminen helpottuu. Tsemppiä, ymmärrän varsin hyvin vaikeutesi liitossa.
- Onnenetsijä
Kiitos kaikista kirjoituksista - niistä olen saanut paljon ajattelemisen aihetta (molempiin suuntiin)!
Nyt on vaan vaihteeksi alavireinen olotila ja alkaa tuntua, että enhän minä tässä varmaankaan minkäänlaista ratkaisua aikaan saa...
Jatkan varmaan samaa tyhjää elämää taas seuraavat viisi vuotta - kotona elän ilman hellyyttä ja rakkautta ja otan pikaisia kiellettyjä hellyyden hetkiä muualta silloin kun se on mahdollista!!! Tiedän että se on aika kuluttavaa ja pelkäänkin, että vanhenen ennen aikojani.
Ehkä sitten vanhempana kadun että en toteuttanut näitä haaveita mitä minulla ainakin vielä tässä vaiheessa on - haluaisin kuitenkin vielä elää... - TAPSAS
olisin ollut kiinnostunut lukemaan mikä Sinulla on vaikeutena. en sitten muuta kuin harpoin nämä keräämäsi viestit ja tuli mieleeni pelkästään se että kun ihminen muuttu ja ei jakseta selvittää keskenään asioita. on paha olla. ei edes yritetä purkaa syitä vaan kirjoitetaan tai puhutaan ulos siinä 40-vuotis isossa itsetunnossa. jätetään syyt selvitämättä, syyllistetään muut ja etsitään voimaa udesta suunnasta. hyvä. mutta miksi yksin kun sen voisi ehkä helpostikin tehdä kumppanit yhdessä pienen keskustelun jälkeen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417808Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312096Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2191979- 1431570
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511218Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251148Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951008Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65819Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6689Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133668