Tankit vyöryvät

itärajalle?

Bongasin tässä männäviikolla yhden nuokkuvan sotilashenkilön maastoautossaan ja kaksi panssaroitua ajoneuvoa matelemassa välillä Sodankylä-Pelkosenniemi.

Kai sentään olivat menossa SEO:n huoltoon tahika kesätelaketjujen vaihtoon?

Maalintuja on ollut paljonkin kuolleena matkani varrella. Poroon en ole vielä osunut. Valistakaa nyt minuakin, mistä on kyse.

7

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veron maksaja

      Porot joutaa tappaa kaikki jos ne ovat maantiellä.Maantiet ovat AUTOJA varten.

      • Bonga-Inga

        Aika harvakseltaan täällä otetaan kantaa kyseiseen tieosuuteen. Itse vältin hiljattain porokolarin ajelemalla tapani mukaan etukumarassa silmät kiinnitettynä tuulilasiin mummovauhtia. Ottaa niin saamaristi selän päälle ... mutta vanhuus ei tule yksin.

        Mitä tulee ruplan kurssin heikkenemisen myötä tulleisiin menetyksiin, niin olen bongaillut (ja antanut itselleni kertoa), että aasialaisia on liikkeellä tulvimalla - muita reittejä pitkin. Aasia oli / on suuri ja arvaamaton meille suomalaisille niin hyvässä kuin huonossakin mielessä. Paljon on menetetty tuotantoa mm. Kiinaan, mutta kun (omatoimi)matkailijat lähtevät liikenteeseen, niin voi kysyntä olla ennakoimattoman suurta palvelualalla.


      • veroko maks ?

        Paljonko poikaraasu työttömyyskorvauksesta veroa menee ?
        Maantiellä ihminen voisi käyttää järkeä ja täytyy muistaa, että pohjoisen tiet ei ole
        Le Mans. Lappiinhan Pelkosenniemeltä on vielä monta sataa kilometriä.
        Ja muista se asia, että poro oli pohjosessa ennen sinua ja sinä olet tunkeutuja.
        Ja kun vielä muistaa, että ainua Pelkosenniemeläinen jonka ihmiset tuntee, on Pelokosenniemen mustalaine Hulukon Antti eli Andy.
        Antaa vaan niitten porojen olla rauhassa ja opettele ajamaan.


      • etelän mies

        Olenpa joskus poikennut Pelkosenniemellä ja minua harmittaa, kun kunta purki pois torilta sen juopottelukodan, oli pitkään Suomen ainua juopotteluun tehty kota, heh heh.
        Niin siitä porosta. Olen siellä ihan oikeassa Lapissa ajanut työni puolesta ristii ja rastiin ja se poro ei ole matkantekoa haitannu, päinvastoin. Minulla on autossa kuljettajan jalkatilassa kolme poljinta ja kun sitä keskimmäistä polkee niin auto pysähtyy. Olen kyllä näiden 45 vuoden aikana todennut Lapissa muutoksen, jota en ymmärrä, " mihin ihmisillä on kiire ?"
        Kiire on ammattitaidon ja järjestelykyvyn puutetta.
        Ennen vanhaan kun etelästä lähdettiin Lappiin töihin tuossa huhtikuun alussa ja tultiin lokakuussa kotiin niin kerkes "pysähtymään paikallisen alkuasukkaan kanssa keskustelemaan, nykysin käydään n. 2kk ja ihmetellään, mistä se kiire on nykyihmiseen tarttunut.
        Tutuu kuin näilä Etelä-Lapin alueilla olis kova poroviha ?
        Joissakin pikkukylissä paikalliset ukot haukku poromiehiä, muta kun se elinkeino kuuluu Lappiin ja poro kans. Nyt meen kaapille ja leikkaan pikkasen kivalihaa.
        Ai niin, joko kunta on liittynyt Kemijärveen ?


      • no määhän

        raasu andyn patsaan juureen ja näytä keskisormee niin helepottaa


    • MAASTOUTUKAA !!!

      Nyt tulee, rusain nykymaasturit on parempia kuin -40 tankit.

      Tehokkaampia tappajia, ko ajavat 4 romillessas, niinko -40:täki

      • Ei ummar

        HÄH MITÄS?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos

      Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks
      Maailman menoa
      59
      5593
    2. Haluat nainen torjua minut

      Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si
      Ikävä
      80
      4360
    3. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      78
      3676
    4. Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?

      Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää
      Maailman menoa
      62
      3363
    5. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      102
      3352
    6. Persujen kannatusromahdus ilahduttaa

      Siin' ei hyvä häviä. Luotto parempaan tulevasuuteen alkaa taas palautua.
      Maailman menoa
      10
      3090
    7. Demareissa jo paniikki päällä

      Talouspoliittinen kykenemättömyys repii puolueen kahtia.
      Maailman menoa
      111
      2858
    8. En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä

      kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri
      Maailman menoa
      64
      2307
    9. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      131
      2280
    10. Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti

      Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit
      Tv-sarjat
      34
      1831
    Aihe