Mieheni ilmoitti noin kuukausi sitten hankkineensa oman asunnon. Ja niin hän muutti meillä on 2 lasta 7 ja 1 vuotiaat. Mies viettää uutta vapaata elämäänsä. Lupaa lapsille tavata ja tehdä kaikkea yhdessä, ei tosin tehnyt heidän kanssaan mitään edes kotona asuessaan.
Nyt vanhempi kyselee minulta miksi isä ei tule vaikka lupaa ja yritän siihen sanoa että on töissä. Lapsi jo niin iso että ymmärtää ettei kukaan ole aina töissä.
Jos mies suostuu tapaamaan lapsia hän makaa sohvalla tv:n ääressä tai on tietokoneella.
Kysyisinkin onko oikeasti olemassa näin kylmiä ihmisiä jotka ajattelevat vain omia tarpeitaan eivätkä välitä lapsistaan?
Pitäisikö minun lopettaa anelu ja hyväksyä ettei mies halua olla lasten elämässä. Minkälaisen mallin lapsetkin saavat miehestä joka on heidän kanssaan vain pakolla.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Auttaisi hirveästi jos joku kertoisi miten tästä voi selvitä....
Nyt vanhempi kyselee minulta miksi isä ei tule vaikka lupaa ja yritän siihen sanoa että on töissä. Lapsi jo niin iso että ymmärtää ettei kukaan ole aina töissä.
Jos mies suostuu tapaamaan lapsia hän makaa sohvalla tv:n ääressä tai on tietokoneella.
Kysyisinkin onko oikeasti olemassa näin kylmiä ihmisiä jotka ajattelevat vain omia tarpeitaan eivätkä välitä lapsistaan?
Pitäisikö minun lopettaa anelu ja hyväksyä ettei mies halua olla lasten elämässä. Minkälaisen mallin lapsetkin saavat miehestä joka on heidän kanssaan vain pakolla.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Auttaisi hirveästi jos joku kertoisi miten tästä voi selvitä....
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näinhän se menee muillakin. Itse päätät miten suhtaudut siihen. Minä toivotin äijän sinne missä pippuri kasvaa. Saadaan olla rauhassa, suunnitella itse omat menomme, ja tekemisemme. Lakkasin valehtelemasta miehen puolesta. On hyvä että lapset kuulevat totuuden edes yhdeltä vanhemmalta. Muista se, ettei se, että revitään lapsia kodista toiseen ole hyväksi lapsille. Käännä uusi lehti valoisampaan tulevaisuuteen ja hyväksy itsesi yksinhuoltajana.
Mutta ole huoleti, yksikin hyvä vanhempi riittää kyllä kasvattamaan lapsista tasapainoisia ja selviytymiskykyisiä aikuisia. Vielä se paistaa aurinko risukasaankin.
Kiitos vastauksestasi. Yksinhuoltajuus ei minua pelota. Tuntuu vain niin pahalta kun lapsi syyttää itseään ettei ole tarpeeksi "mielenkiintoinen" isän seuraan. Millaiset henkiset arvet tuollainen hylkäys jättää..
Olen jo hyväksynyt ettei miestäni enää kiinnosta olla kanssani, mutta en voi ymmärtää miksei hän välitä ihanista lapsistamme. Arki heidän kanssaan ei ole mitenkään kuormittavaa ja isomman kanssa voisi tehdä vaikka minkälaisia isä-poika juttuja, mutta ei.
Kunpa olisi taikasauva jolla saisin empatiakyvyn taiottua miehelle.
Näin käyttäytyi myös sisareni isä aikoinaan. Otti ja lähti kun oli uutta kiikarissa, samassa selvisi ettei olut virallisesti eronnut edellisestä vaimostaan.
Äitini päätti ettei lapselle valehtele siitä huolimatta että tyyttöön koski ja pahasti. Itse olin silloin jo muuttanut kotoa pois (iso ikäero) ja poikaystäväni (nyk mieheni) otti isän vastuun harteilleen.
Nyt vuosien jälkeen siskoni pitää miestäni isänään, biologisen isänsä kanssa on todella harvoin tekemisissä, on sen verran pettynyt häneen.
Isähahmoa voi löytyä toisesta sukulaisesta tai ystävästä, itse en valehtelisi lapselle vaikka ymmärrän että haluat suojella. Jotkut ihmiset ovat vain niin kylmiä valitettavasti.