Avo-anoppi

Avopuolisoa ei kutsuta vävyksi eikä avopuolison äitiä anopiksi. Voit kutsua tytön kumppania etunimellä ja samoin hän voi kutsua sinua etunimellä. Avopuoliso ei siis ole tehnyt äididtä anoppia. Hän on sinulle tyttäresi kumppani, miesystävä tai kaveri, eikä tässä vaiheessa tarvitse miettiä sukulaisuutta.

Avopuolisot toki kutsutaan perhejuhliin, samoin seurustelukumppanit, koska tavan mukaan tällaisiin juhliin tullaan avecin kanssa riippumatta siitä mikä on suhteen virallinen laatu. Vaihtuvat tyttöystävät eivät ole juhlassa siksi että "suku tutustuu", vaan siksi että juhlissa on mukavampaa oman seuralaisen kanssa, vaikka se olisi joka kerta eri. Avovaimoa ei tietenkään sanota morsiameksi, jos pari ei ole kihloissa. Tyttöystävä tai kaveri on sopiva nimike.

Toisessa ketjussa vaaditaan etikettiä hautajaiskutsuun, kun kyseessä on avovaimo, jota suku ei tunne.
Nuoripari loukkaantuu, kun vain miehelle ilmoitetaan sukulaisen hautajaisista ja vedetään herne nenään, kun ei avovaimoa noteerata.
Vainajaa siinä kuitenkin mennään saattamaan, joten hänen tilaisuutensahan hautajaiset ovat. Saattoväkeen voi liittyä suvulle täysin tuntemattomatkin ihmiset.
Ei kenenkään tuloa estetä, mutta onhan oikein, että kaikille hautajaisten ajankohta ilmoitetaan. Omaisten valinta sitten on, millä joukolla paikalle ilmaantuvat.

Avoparien asema on epämääräinen, eikä yleisiä etikettisääntöjä niille voi olla, koska on useita syitä, joiden vuoksi ihmiset elävät samoissa talouksissa ja erilaisissa kokoonpanoissa, kuten edellisiä lapsia, yhteisiä lapsia, omaisuusjärjestelyjä jne.

Sukulaisuus hämärtyy. Lapsienkin asema voi olla ihmeellinen, kun perheessä on uusia kokoonpanoja.
Etikettisäännöt on syytä unohtaa ja käyttää maalaisjärkeä.

Heippa

Kiinnostavaa pohdintaa täällä. Tartun tuohon kysymykseen, miten pojan tai tyttären äidin tulisi suhtautua lapsensa avopuolisoon.

Mun mielestäni lasten kumppaneihin kannattaa suhtautua ystävällisesti ja kunnioittavasti. Niin kuin kaikkiin ihmisiin. Silloin saa myös itse ystävällistä kohtelua – eikä arvostelua ja torjuntaa. Avopuolisoiden suhteen ei todellakaan ole mitään tarkkaa etikettiä, tuossa ”tapatieto” kertoo olennaisen. Maalaisjärjen lisäksi myös sydän ratkaiskoon. Jos rakastaa lastaan, voi pyrkiä myös arvostamaan ja kunnioittamaan hänen valintojaan. Nuoret ovat reippaita ja suoria. Ajattelen, että juhlakutsuista yms. voi hyvin kysyä nuorilta itseltään, mikä tuntuu mukavimmalta.

Toivon hyviä kesän perhejuhlia jokaiseen juhlia järjestävään kotiin!

Päivi-pappi Hämeestä

Itselleni on varsin selväksi käynyt, että nuorten asenne yhteen muuttoon ja yhdessä asumiseen on erilainen kuin omassa nuoruudessa. Vaikka itsekin asuin avoliitossa 80-luvulla 8 vuotta ennen naimisiin menoa. Nyky nuorilla ei ole lainkaan valttämättä ajatus, että tämän kumppanin kanssa asutaan koko elämä.

Sukulaisjuhliin osallsitutaan. itse olen ajatellut, että tällähetkellä on tällainen elämänvaihe. Seuraavien sukujuhlien aikaan voi olla sama tilanne tai täysin uusi ihmissuhderintamalla.

Tyttöystäviä kutsun nimeltä ja esittelen tyttöystävänä.

No kolmen nuoren aikuisen äitinä ja monen poika tai tyttöystävän nähneenä nimenomaan vaihtuneena myös , voin vain todeta , että erot tuntuvat pahalta, jos on ollut oikein mukava avokumppani , sen opin , että minä en saa kiintyä .

Ja pakko sanoa , että myös , jos on ollut epämiellyttävämpi tuttavuus , olen ollut helpottunut suhteen päättymisestä , mutta olen pitänyt sen omana tietonani .

Nykyään ajattelen , että kohtelen heitä kuin hyvää ystävää , en mene " iholle " enkä kysele liikoja . En arvostele osaamista enkä osaamattomuutta , koska ihminen oppii ja kehityy kaiken aikaa , joku on hyvä toisessa ja toinen toisessa.

Näistä seurusteluista he oppivat elämää ja ihmistuntemusta . Joskaan en itse hyväksy näitä heti yhteenmuuttoja , mutta minkäs teet , katsot sivusta ja pakko hyväksyä kun aikuisia ovat .

On tärkeää miten itsekin käyttäydyn , sillä luulen , että voin antaa sillä aikuisemman esimerkin , puhun asiallisesti ja kunnoittavasti , annan anteeksi pienet elämän virheet , enkä kaivele mistä keksisin sanomista .

On hienoa olla tavallaan sivusta seuraaja , oma elämä on jo seesteistä ja itse on tehnyt aikoinaan niin paljon virheitä , että saisipa uuden mahdollisuuden ja tämän järjen .

Avopuolision vanhemmat ei ole appivanhempia. Ja jos tytöllä nämä asuin- / elämänkumppanit vaihtuu tiehään kannattaa vähän jutella tytön kanssa. Siitä mitä se tekee maineelle ja minkälaisen kuvan se antaa hänestä.

Kun näätte että taas uusi kolli muuttaa tytön luo on hyvä vähän jututtaa häntä. Se kannattaa olla tytön isä joka jututtaa. Kannattaa heti alkuun tehdä selväksi että ei tule onnistumaan jos meinaa käyttää tytärtä hyväkseen taloudellisesti tai kohtelee muuten huonosti.

En myöskään ainakaan ensimmäiseen vuoteen kutsuisi tätä uutta "poikaystävää" mihinkään perhe- tai sukutilaisuuksiin. Tekisin sen myös selväksi tyttärelle.

Ei se asuntoon muuttava ihminen ole sille lapselle vieras, vaan rakkauden kohde.
Keneltä siis pitäisi pyytää lupa, vanhemmiltako? Aikuinen ihminen menee vanhempiensa luo ja kysyy, saako muuttaa avoliittoon??

Jos tyttö ei osannut sopia pojan kanssa asuin- ja ruokakustannusten jakamista tasapuolisesti, niin kai on myt ottanut opikseen.

Ei suvulta kysellä haluaako se tutustua jonkun kumppaniin. Kumppani esitellään silloin kun se asialliselta tuntuu.
Tyttöystävä ei asu poikaystävänsä kanssa, vaan omassa huushollissaan, avopuolisot asuvat vakituisesti yhdessa ja morsian on sopinut sulhasensa kanssa, että menevät naimisiin. Ei tuo sen monimutkaisempaa ole.

Nuorten vanhemmat, riippuen millainen suhde heillä on lapsiinsa, ovat melko voimattomia tässä vaiheessa todistamaan miten ison virheen nuori on tekemässä. Se uutinen menisi kuuroille korville kuitenkin. Aivan sama millä nimellä he kutsuvat vanhempia; todennäkoisesti vain etunimellä.

Tuo on todella ikävää. Aivan liian monet nuoret eivät tajua että vaikka ovatkin sukukypsiä, ei olla vielä läheskään valmiita yhteiselämään avio/avoparina. Se vaatii henkistä kypsyyttä jota ei saa muuten kuin iän mukana.

Tuota pelleilyä kokiessa alikehittyneet tunteet tulevat mukaan ja saattaa jopa kiintyä toiseen. Kunnes toinen huomaakin että eihän tämä ole mitään vakavaa, tuo aidan toisella puolella oleva elämä on niin paljon parempaa.

Toisen tunteista viis! Nyt mennään.

Tyhmimmät ovat hankkiutuneet raskaaksi ja saaneet uuden elämän alulle.!!!!!!!!!!!!!

Niin kovin säälittävää!!!!!!!!!

Voi elämä...hankkikaa sellainen, jookos....

Vihittynä vasta pääsette haukkumaan anoppia. Susiparilla on molemmilla omat sukulaiset. Miniästä ei tule sukulaista koskaan naimakaupoillakaan. Lapset ovat sukua miehen suvulle, mutta miniä ei. Miniäksi pääsee sukuun jos tahtoo tai huolitaan, riippuu miniäksi mielivän omasta tahdosta ja kyvystä heittäytyä uuteen perheeseen. Jos siinä onnistuu, onnistuu monella muullakin saralla elämässä ja ihmissuhteissa.
Elämä on haasteellista ja taitoa vaativaa. Ystävät ja miniät ovat katoavaisia, mutta verisukulaisuus säilyy aina.

Maailma muuttuu Eskoseni.
Mummu*1890-1969 meni naimisiin vanhempien sopiman puolison kanssa.
Hänellä alkoivat menkat 17v. ja sai ensimmäisen lapsensa 22 vuotiaana ja vuoden väleillä lisää sotaan sankarivainajia.
Äitini *1918-2003 meni naimisiin suvun päättämänä isontalon pojan kanssa. Hänellä alkoivat menkat 16v. sai ensimmäisen lapsensa 20 vuotiaana ja jatkoa n. 1,5 vuoden välillä 9x.
Minä *1948 > menkat alkoivat 10 vuotiaana, sain esikoiseni 27 vuotiaana. OTIN avioeron viiden vuoden avioliiton jälkeen.
Enkä todella ole ottanut ketään passatavaksi ja huollettavaksi.

Anoppi-miniä tarinoita olen katsellut ihan läheltä mummuni kolme sisarrusten 8.

Ja todella kyllä se kauhutarina syntyy halusta ja toisen ihmisen ylimielisyydestä. Jokaisella on hintansa.
Itselläni ei ollut anoppia oli kuollut jo puolikymmentä vuotta ennen....