Olen ajatellut mennä konservatorioon opiskelemaan tuota pianonsoittoa valmistuakseni vaikkapa muusikoksi.
Olen suht pitkällä pianonsoitossa ja rakastan soittamista yli kaiken, mutta en ole varma millaista sitä olisi tehdä työkseen.
Millainen olisi vaikkapa pianonsoitonopettajan ammatti? Mitkä siinä ovat hyviä ja mitkä huonoja puolia?
Olen suht pitkällä pianonsoitossa ja rakastan soittamista yli kaiken, mutta en ole varma millaista sitä olisi tehdä työkseen.
Millainen olisi vaikkapa pianonsoitonopettajan ammatti? Mitkä siinä ovat hyviä ja mitkä huonoja puolia?
Vastaukset 10
Vanhimmat
No, sehän riippuu monista asioista kannattaako musiikkialalle ryhtyä. Ensinnäkin mitä tarkoitat sillä, että olet "suht pitkällä" pianonsoitossa. Konservatorioissa pitää pääsykokeissa soittaa vähintään C-tason ohjelmistoa, akatemiasta nyt puhumattakaan. Siellähän täytyy soittaa mieluiten dplomitason kappaleita jo pääsykokeissa. Pianonsoitonopettajan ei kannata elätellä mitään haavekuvia ihanista lapsosista, jotka ovat NIIN innostuneita pianonsoitosta etteivät muuta ajattelekaan. Nykyään monet vanhemmat ajattelevat, että tärkeintä on että lapsi viihtyy, aivan sama oppiiko mitään. Valitettavasti lapsiin on tarttunut tämä kyseinen ajattelutapa. Kersat voivat siis joskus olla mitä raivostuttavimpia pikku ilkiöitä, jotka kiukuttelevat eivätkä harjoittele. Tosin he voivat myös olla aidosti kiinnostuneita pianonsoitosta ja silloin työ on kyllä hyvin palkitsevaa. On upeaa saada lapsi oppimaan uusia asioita ja vielä nähdä hänen onnistumisen ilonsa tunnilla. Ja mikä tietenkin parasta, saa olla musiikin kanssa tekemisissä ihan kokopäiväisesti. Työstä ei kyllä saa hyvää palkkaa,mikäli puhutaan keskivertomusiikkiopisto-opettajasta. Sanoisin kuitenkin, että esimerkiksi minulle pianonsoitonopettajan ammatti oli ainut vaihtoehto. Vaikka olin hyvä lukiossa ja kirjoitin hyvät paperit, minua ei kiinnostanut mikään muu kuin musiikki. Siispä, jos sinullakaan ei tunnu muuta mahdollisuutta olevan, niin ei muuta kuin alalle. Minulle ainakin on tärkeää, että saan olla tekemissä sen asian kanssa, mikä minulle on tärkein, enkä opiskele jotakin minulle samantekevää alaa vain saadakseni hyvin palkatun työn.
Siinähän se tulikin: ammatti ei lyö leiville, mutta työ on antoisaa, jos musiikki ja opetustyö ovat sydäntä lähellä. Olen pannut myös merkille sen, että valitettavan monissa perheissä soittoharrastukseen suhtaudutaan kuin johonkin kerhoon tai jalkapallotreeniin: harrastaminen tapahtuu varsinaisesti vain sen soittotunnin tai harjoituksen ajan kerran viikossa, eikä sen ulkopuolella tarvitse vaivata päätänsä asialla. Kuitenkin soittamisesta ja soittotunneista menee helposti maku ja motivaatio sekä opettajalta että oppilaalta, jos oppilas ei soita omalla ajallaan. Ensisijaisesti vahinko on toki oppilaan, sillä hänen taitonsa ei kehity, mutta mielipahalta ei opettajakaan voi välttyä. On ikävää antaa kaikkensa oppilaan hyväksi, jos seuraavalla tunnilla saa aloittaa saman asian alusta sen sijaan, että voitaisiin jatkaa siitä mihin jäätiin. Vanhemmat eivätkä lapsetkaan tunnu tajuavan, mikä on soittoharrastuksessa oleellista ja mistä se todellinen viihtyminen asian parissa syntyy.
Pitääkö konservatorioon hakiessa oikeasti soittaa c-tutkinnon tasoisia kappaleita? eikös sinne voi päästä esim tolpan kappaleilla...Onko asia soittimesta riippuvainen?
Se, minkä tasoisia kappaleita pääsykokeissa pitää soittaa, riippuu siitä, tarkoittaako nyt konservatorion toisen asteen opintoja vai ammattikorkeakoulu-opintoja. Oletin Neonin tarkoittavan ammattikorkeakoulua, sillä konservatorion toiselta asteeltahan ei opettajaksi voi valmistua. Nimikkeet saattavat sekoittaa ammattikorkeakoulu-uudistuksen myötä. Siispä, ammattikouluun rinnastettavalla toisella asteella varmaankin riittää tolppa ykkösen taso, ammattikorkeassa taas ei. Käsittääkseni myös eri soittimien vaatimuksissa on eroja, mutta varmasti uskallan sanoa ainoastaan pianosta, kun olen itse ammattikorkean pääsykokeet läpi käynyt.
vähintään C-tason vaatiminen on ihan opiskelijan suojelemista. Rahat ovat tiukalla, joten opiskeluajat on typistetty niin minimiin että suru tulee puseroon jos tolppaykkösen tasolla lähtisi ammattiopintoja suorittamaan.
Totta turiset Evie. Meille esimerkiksi lykättiin heti toisena opiskeluvuotena oppilaat, joiden taso vaihteli 3/3-peruskurssista C-kurssiin. Minunkin oppilaani oli juuri tehnyt tolppa ykkösen joten kyllä siinä olisi ollut helisemässä jos itse olisi soittanut samantasoista ohjelmistoa. Itse olin amk:iin tullessa jo tehnyt C-tutkinnon, joten soitin B-tason ohjelmistoa. Neljän ja puolen vuoden sisällä pitää kuitenkin se B-tutkinto saada aikaiseksi, mikä ei ole kovin realistista jos ei vähintäänkin ole jo lähellä C-tutkintoa.
Itselläni musiikki ei ollut ajankohtainen juuri muuna kuin harrastuksena kun valitsin lukion jälkeen ammattia. Nyt vielä korkeakouluopiskelijana olen kuitenkin alkanut harrastaa musiikkia yhä enemmän, ja ajautunut kouluttamaankin itseäni sen parissa. Se on antanut minulle paljon, ja on hyvin mahdollista, että tulen ammattini kautta suuntautumaan jotenkin musiikki & kulttuurialalle. Minkä valinnan ikinä nyt teetkin, se ei varmasti ole "lopullinen" kyllä tai ei musiikin suhteen. Tsemppiä pähkäilyyn!
Kiinnitin myös huomiota, että keskustelussa mainittiin, kuinka vanhempien pitäisi puhua lapsille harjoittelun tärkeydestä. Eikö kuitenkin ole parempi, mikäli kiinnostus harjoitella lähtee lapsesta itsestään. Itse en aikoinaan innostunut alkuunkaan esim. pianon tai kitaran soitosta. Soittelen niitä kyllä vieläkin, joten kyllä tunneista jotain hyötyä oli, mutta varsinaisen rakkauden musiikkiin löysin lopulta muualta. Vanhemmat kyllä kehottivat harjoittelemaan, mutta eivät pakottaneet. Mutta jos kehotus ei riitä, kannattaako pakottaakaan. Ymmärrän, että tämä voi olla stressaavaa opettajan kannalta, mutta eihän peruskoulussakaan vaadita kaikilta pelkkiä kymppejä todistukseen...
Varmaankaan kukaan ei tarkoittanut, että lapsia pitäisi pakottaa harjoittelemaan. Asia on vain niin ikävästi, että monet nykyajan lapset ovat tottuneet saamaan kaiken heti, eikä heillä ole kärsivällisyyttä millin vertaa. Näin ollen he eivät myöskään ole valmiita uhraamaan aikaa harjoittelulle. Näissä tapauksissa tosin voi vanhempia usein syyttää lapsen pilalle hemmottelusta, joten heistäkään tuskin enää mitään apua on lapsen harjoittelumäärän kannalta.
Lähtökohtana tietenkin pitäisi olla, että lapsi itse on innostunut soittamisesta ja sen mukana myös harjoittelusta. Asia on kuitenkin niin, ettei alle kymmenvuotiasta voi vaatia ottamaan vastuuta itsenäisestä harjoittelusta, vaan kyllä siinä on vanhemman oltava muistuttamassa ja joskus käskemässä. Lasten täytyy myös oppia, että joskus on pakko harjoitella, vaikkei nyt juuri sillä hetkellä ihan kauheasti huvittaisikaan. Onhan koululäksytkin tehtävä, vaikka ei yhtään kiinnostaisi koko aine. Tottakai musiikin harrastamisen pitää olla vapaaehtoista, joten jos lapsi ei ollenkaan ole kiinnostunut musiikista, ei häntä mielestäni pitäisi pakottaa sitä harrastamaan.
vähintään 3/3 tasosia.. jos vaikeempia osaa.. nii mikäs siinä..ei oo soittimesta riippuvainen
Nykyään on paljon niitä pianon soiton opettajia... mutta on myös paljon niitä jotka haluais opetella soittamaan sitä... kannattaa miettiä myös siltä kannalta että tuleeko sitte olemaan työtä sillä alalla.. ite opiskelen konservatoriossa pianon soittoa ekaa vuotta.. jos aikoo ammatikseen sitä opetella, niin se vaatii paljon harjottelemista päivässä.. vähintään 4tuntia.. nii.. ja sit kannattaa kokeilla sitä opettamista ihan jo nyt... jos on jotai tuttuja jotka haluais oppia niin eiku vaan alat muutaman kerran viikossa pitää tunteja.. tsemiä!