luin viimeisimmästä Koti-Lappi lehdestä, että Sallaan haetaan koulupsykologia. Ilmoituksessa oli, että pätevien hakijoiden puuttuessa virka täytetään epäpätevällä. Nimike vain muutetaan. Tietojeni mukaan psykologin tentäviä ei saa tehdä kukaan muu kuin laillistettu psykologi. Lähdetäänkö kouluillakin puoskaroimaan ja rikkomaan lakia. Mielenterveystoimistoonhan otettiin psykologin tilalle mielenterveyshoitaja. Olen myös kuullut, että siellä ei tarvita psykologia, vaan mielenterveyshoitaj ja erikossairaanhoitaja pystyvät hoitamaan kaikki hommat. Täyttä puoskarointia. Lopettakaa jo puoskarointi, se käy kalliiksi sekä potilaille että kunnalle.
koulupsykologi
58
2061
Vastaukset
- Aikoihin eletty
Tällaista ei ole muualla, että psykologin tehtäviin voidaan valita joku muu kuin psykologin koulutuksen omaava. Nyt käy niin, että suuri joukko lähihoitajia hakee tähän tehtävään. Tosiasiassa millä tahansa koulutuksella tai koulutuksen puutteella voidaan hakea tähän työhön.
Näyttää olevan ilmoitus jopa MOLlin sivuilla. - haluaisin
pääsisköhän tarkkailukarjakon koulutuksella.
- Yrittää kannattaa
kokeile, sitten sen näkee, mikä koulutus katsotaan sopivan psykologin tehtäviin.
- vihdoinkin
olen aina tahtonut tehdä psykologin tehtäviä, mutta en ole hankkinut koulutusta. Varmastikin sopisin siihen hommaan. Nyt mulla on mahdollisuus.
- Yksi tiedossa
Miekin tiiän yhden, joka haluaisi olla psykologi, ainakin niin, että kaikki luulisivat, että hän on psykologi. Nyt tuli hyvä sauma päästä töihin. Katsotaan, hakeeko virkaa.
- Yks kiinnostunut
Mitä pikkukunta tekee koulupsykologilla yksistään. Kyllä psykologia tarvitaan mielenterveystoimistossa ja terveyskeskuksessa ennaltaehkäisevässä työssäja alle kouluikäiset tarvitsevat ja aikuiset tarvitsevat ja ikääntyneet tarvitsevat.
Ettei vai jollekin hommata suojatyöpaikkaa. Eräässä lapin kunnassa lähihoitaja teki sosiaalityöntekijän sijaisuutta. Oli suuri salaisuus, jonka kaikki tiesivät, että hän on koulutukseltaan lähihoitaja ja mutta aina tituleerattiin sosiaalityöntekijäksi.- kuntalainen1
Olen kuullut, että aikuispuolelle ei tarvita psykologia. Onkohan mieli muuttunut, kun me kuntalaiset ei saada kunnon palveluja, vaan niitä on lähdettävä hakemaan Rovaniemeltä asti- Toista se oli Ennen.
- seurataan
Se yksi "psykologi" työssään oli hiljaa, niin ei tullut esille koulutus. Onko nyt tarkoitus valita samantyyppinen "psykologi" töihin. Luulis, että oppilashuoltoryhmässä pitää suu aukaista, kun paikalla on esim. terveydenhoitajia, opettajia jne.. Miten vaikka tarkkailukarjakon koulutuksella selviää hommasta? Mielenkiinnolla seurataan.
- Seurataan
Virka oli auki.Ei ilmeisesti ollut hakijoita ei psykologeja eikä tarkkailukarjakkoja.
No se tiedettiin jo etukäteen. - Tavara kaupan
Naapurikunnassa tehokas kaupparatsu. Osaisko auttaa "rekrytoinnissa"? Opit saatu ilmeisesti alamaailmasta. Eiköhän löydy psykologi , kun tämä kaupparatsu näyttää taitojaan "kouluttamisesta" ja muusta henkisestä väkivallasta. Halua "tavaran" myyntiin kuuluu olevan.
- häh häh
jokohan se psykologi on valittu. Koulutkin alkavat ensi viikolla ja asian pitäisi lain mukaan olla kunnossa.
- pepe
näyttää siltä, että kukaan ei tule hakemaankaan ko virkaa. Ilmeisesti tuo naapurikunnan " psykologi " hoitaa hommat.
- Sitä se on
Miten se psykologi-tilanne Sallassa. Tämä palvelu on lakkautettu jo useita vuosia sitten. Nytkö on huomattu, että psykologia ei tarvita vai mistä on kyse?
Olen kuullut, että tavoitteena on ollut psykologipalvelujen lakkautus koko Itä-Lapissa. Muutenkin mielenterveyspalvelut on tarkoitus lakkauttaa niin pitkälle kuin mahdollista. Pelkosenniemellä ja Savukoskella ei ole näitä palveluja. "Ei ole eikä tarvita" Me olemme terveitä...- kouikeroissa
Kuulin, että Kemijärvelläkäään mielenterveystyön taso ainakaan aikuisten puolella ei ole mitenkään hyvä. Mistähän johtuu. onko kaikki osaavat jo savustettu ulos ja saatu "sopivia#
- Alasajo
Onko Sallan kunnassa enää minkäänlaisia psykologipalveluja? Jos mennään 50 vuotta taaksepäin ei silloinkaan ollut minkäänlaisia psykologi-eikä paljon muitakaan terveydenhuollon palveluja.Onneksi tulee sote ja toivottavasti villi ammattitaidoton toheltaminen loppuu. Voi olla, että se ei lopu syrjäkylillä, mutta luultavasti suuremmissa kaupungeissa.
- sallala
Odotetaan innolla sotea. Uskon kuitenkin, että Salla menee tyylillään. Käytetään tuon naapurikunnan "psykologin" palveluja ja ollaan tyytyväisiä,, vai ollaanko.
- Oikea työntekijä
Semmoinen huhu liikkuu, että Sallassa ei saa hoitoa mielenterveystoimiston potilaat. Eihän se mikään ihme ole, kun naapurikunnan suuri guru "psykologi" antaa työnohjausta.
- xlhkj
koululle kans semmoinen joka osaa asiansa,eikä valita toisten lapsista ku omatkin tekee mitä huvittaa.
- Häväisty
Onko Sallaan saatu psykologia? Naapurikunnan naiskauppias voi ehkä avittaa kuten ennenkin. Onko yritetty tehdä kauppoja? Ei sitä tiedä vaikka nyt nappais. Tiukkaotteinen kauppias. Kaupattavan mielipidettä ei kysytä. Riittää kun ilmoitetaan:" On pakko mennä vaikka et halua".
- epätoisissaan
Ei voida enää puhua mielenterveystoimistosta. Käsitykseni mukaan tällaisen yksikön tulisi tarjota laadukkaita mielenterveyspalveluja. Nykytilanne ei enää vastaa lainsäädäntöä. Eikö kukaan puutu asiaan?
- Vältä alamaailman
tyyppistä toimintaa!
Muuten ei kannata ostaa palveluja naapurikunnasta, siitä läntisestä. Ei ole halua eikä kykyä hoitaa asioita asiallisesti. Sopimukset pitää tehdä suoraan ja rehdisti. Mitään sutenööri-tyyppistä palvelujen hankintaa ei kannata edes harkita. Siitä tulee vaikeuksia, tietysti myynnin kohteelle, mutta myös itselle. - Pahan kynsissä
Valvovat viranomaiset korostavat, että sopimukset tulee tehdä yhdessä sopimusosapuolten välillä ja kirjata yksityiskohdat mahdollisimman tarkasti, jotta ei tulisi epäselvyyksiä. Kuuleman soimusten teko on omalla vastuulla.Niinhän se on. Mutta kun olet joutunut äärimmäisen julman ja ihmisarvoasi halveksivan tyypin kynsiin, niin ei heti huomaa, mistä on kysymys.
Sellaisia ihmisiä on olemassa, jotka haluavat vahingoittaa toista. - e ti en sallllaaanen
Salla on ollut kymmeniä vuosia epäpätevien virkamiesten paratiisi. Monin konstein on haettu päteviä hoitamaan eri virkoja, mutta tuloksetta. Tässä tilanteessa poliitikkojen ystävä on saanut pestin kuin pestin, ehkä ei ihan lääkärin paikkaa, mutta koululaitos on ollut epäpätevien paratiisi kautta aikain. Opettajien kaunis rouva on saanut kymmeniä virkapäviä vuosittain toimia jopa rehtorina . nytkin täällä eläkettä nauttivat ns. Kouluttamattomat henkilöt , joilla eläke muodostui puolisonsa siivellä saaduista virkavuosista. Kouluavustajan paikat täällä ovat suosittuja olleet kautta aikain. epäpätevä avustaja on toiminut oppilaan tukena silleen innokkaan oloisena, mutta kaukana ammattitaidosta. Olipa kerrankin avustaja, joka pääsääntöisesti kirjasi mitä luokanopettaja teki tai tekemättä jätti, siitä raportoi eri virkamiehille ajatuksena tuottaa ongelmia opettajalle. Taisi varsinainen tehtävä olla vain veruke päästä tekemään mieleistään valitusprosessia. No kunnatoimisto se vasta on ollutkin kauneushoitolasta vapautuneiden keruupaikka. Sallan muoti siellä ennenmuinoin kukoisti kovAsti, silmä lepäsi Merkonomien tarhassa. Kirjoitustaito riitti ja erehdykset kouluttivat tehtäväänsä jos opiksi ottivat. Jäsenkirja on aina ollut täys pätevyyden asikirja moniin virkoihin etenkin poliitikkojen tukijoiden joukossa, monet kouluttamattomat ovat saaneet *pätevien puuttuessa* hyviä virkapaikkoja tai tehtäviä. Tämäkin on mennyt parempaan suuntaan sen jälkeen, kun joku vaikutusvaltinen keksi, että erään *uskonnon* kansantalo purettaan keskeltä kylää pois.
tällaiset tarinat taitava olla menneen suomen tavallinen esimerkki syrjäisten seutujen eletystä elämästä. Keskittämällä yhteiskunnan tehtävät kaupunkeihin, poisitaa epäpätevien viranhoidon mahdollisuudet.
yksi hyvä puoli epäpätevän viranhoidossa on ollut se, että innostuessaan saamaansa tehtävään, henkilö saattoi hakeutua koulutukseen kyseiselle alalle, nyt nautii pätevänä tietenkin pääkaupunkiseudulla virkapalkastaan ja käy elvistelemässä sallassa sallapIvänä.- Sipileissön
Joo.. johan tuota julkista sektoria pitäisi joka tapauksessa karsia ja jättää vain välttämätön jäljelle.. Jospa siitä sitte joku kunnan elätti pääsis/joutuis joskus ihan oikeisiinkin töihin.
- Loppuontullut
Joo, työntekijät loppuneet mielenterveystoimistosta. Kaikki on ajettu alas. Se on tietysti ollut tarkoituskin. Ei tarvitse pitää päteviä työntekijöitä uhkana, kun heidät on savustettu pois. Ei tainnut olla siitä naiskauppiaastakaan mitään hyötyä.
- Naiskauppaa
Naiskauppiaalla ei ole ilmeisesti ollut nyt "tavaraa" myynnissä? Kovin rehvakkaasti muutama vuosi sitten myi "tavaraa", johon ei ollut omistusoikeutta. Onpa hiljaista, eikö ole kaupattavaa?
- Nautintoakiusaamisesta
Palvelut on ajettu totaalisesti alas. Naapurikunnan "kauppias" on ollut merkittävä tekijä palvelujen alasajossa. Nyt ovat kai tyytyväisiä. Työpaikkakiusaaminen on nautinnollista. Onko jo uusia uhreja löytynyt?
- Alasajo
Ei taida olla vieläkään psykologia Sallassa ja koko mielenterveystoimi on ajettu alas naapurikunnan johdon tuella.Ilmeisesti koko psykologiasia on unohdettu kokonaan.Onneksi tulee sote ja kunnallinen itsehallinto= osaamattomien oikeus päättää asioista siirtyy historiaan ainakin tässä asiassa.
- perdel
Juurihan tuossa aloituksessa sanottiin, että jos päteviä hakijoita ei ole niin nimike muutetaan. Ei silloin haeta psykologia vaan jotain muuta esim.jotain amiksessa kouluttautunutta mielenterveyshoitajaa. Olette te kyllä varsinaisia hölmöläisiä kun ette osaa lukea. Ai niin joku mainitsikin että Salla on kuuluisa epäpätevistä virkamiehistään. Ehkäpä siksi ette ole oppineet lukemaan, koska teillä on ollut valeopettaja....
- Naiskauppiaanopissa
Näin se vissiin on, että psykologin virka/toimi on lakkautettu. Onneksi tulee sote, jospa sitten saadaan tännekin korkeatasoisemmat palvelut. Pitkään on naapurikunnan naiskauppias antanut ohjeita Sallan sote-johdolle ja tässä on tulos.
- kuinkson
Tämä "naiskauppias" kertoo kouluttavansa Sallassa. On ilmeisesti kouluttanut niin hyvin, että mielenterveyspalveluja ei enää tarvita.
- Sutenöörinkynsissäollut
Psykologin virka ilmeisesti lakkautettu. Onko niin, että sitä ei tarvita? Naiskauppias antaa ilmeisesti edelleen "työnohjausta". Hänen mukaansa kaikki tekevät kaikkea eli toisin sanoen lähihoitajat, sairaanhoitajat, psykologit ja psykiatrit tekevät kaikki samaa työtä. Mitä tällainen ajattelu kuvastaa? Ei tietenkään mitään käsitystä siitä, mikä on moniammatillinen työryhmä.
- Kaikenlaisiaopastajia
On se naapurikunnan "työnohjaaja" saanut asiat mallilleen. Voisko enää huonommin mennä?
- opetelkaalukemaan
Onko aloittajalla ongelmia luetun ymmärtämisessä? Juurihan tuossa kirjoituksessasi sanottiin, että jos pätevää psykologia ei tehtävään löydy, niin siihen palkataan epäpätevä, eli esimerkiksi mielenterveyshoitaja. Tämä tarkoittaa sitä, että työhän palkataan pätevyyden omaava mielenterveyshoitaja, mielenterveyshoitajan palkalla. Ei sillä ole enää mitään tekemistä psykologin kanssa, koska psykologia ei ole saatavilla. Kunta toivoo ensisijassa psykologia, mutta koska syrjäseuduille on vaikeaa saada korkeasti koulutettua väkeä, joudutte palkkaamaan amistasoisen hoitajan. Kuinka tyhmiä oikein olette, kun ette tajua edes yksinkertaista tekstiä????
- lainymmärtävä
Et ilmeisesti ole tietoinen lainkaan lainsäädännöstä, jossa edellytetään, että kouluilla on psykologipalvelut, mielenterveyshoitajaa ei edes pidetä minkäänlaiosena vaihtoehtona. Henkilön täytyy olla laillistettu psykologi.
- Työnohjaajanohjausta
Etkö ymmärrä, että mielenterveyshoitaja ei voi tehdä psykologin töitä, koska ei ole psykologin koulutusta. Mielenterveyshoitaja kykenee tekemään mielenterveyshoitajan töitä, johon hänellä on koulutus. Ei sinne muuten ole palkattu edes mielenterveyshoitajaa, psykiatrisesta sairaanhoitajasta puhumattakaan. Olen kuullut, että ei ole tarvetta. Naapurikunnan "työnohjaaja" on antanut ohjausta seuraavaan tyyliin:"Kaikki tekevät kaikkea". Oppi on ilmeisesti mennyt hyvin perille.
- Vakavahäiriö
Ymmärryksessä puutetta tuolla "Opetelkaa lukemaan". Hän on sitä mieltä, että mielenterveyshoitaja on epäpätevä psykologi.Asia ei ole tosiaankaan näin. Mielenterveyshoitaja on mielenterveyshoitaja, ei esimerkiksi epäpätevä psykologi tai epäpätevä lääkäri. On eräs neuropsykologinen oireyhtymä, johon liittyy tällaista vakavaa ymmärtämisen vaikeutta. Miten Salla nojautuu naapurikunnan "työnohjaajaan", jolla ihan yksinkertaistenkin asioiden ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia. Ei ole niin, että kaikki tekevät kaikkia töitä. Ei ole ihme, että mielenterveys-ja päihdetyö on ajettu täysin alas Itäkairassa.
- Eivoinähdätoisin
Kuka on epäpätevä psykologi? Voiko se olla kuka tahansa? Kyllä voi, ainakin jos kuunnellaan sitä naapurikunnan "työnohjaajaa", jota Sallan kunnan johto kuuntelee ja jolta haluaa ostaa palveluja.
"Työnohjaaja" kauppasi yhtä naista. Kuvio oli sellainen, että "työnohjaaja" omasta mielestään omisti naisen ja hänellä oli naiseen omistajan myyntioikeus toisin sanoen sutenöörin oikeudet. Sallan kunnan johtaviin viranhaltijoihin kuuluva henkilö hyväksyi sen, että ostetaan nainen "työnohjaajalta". Naiselle ei puhuttu mitään niinkuin tuotantoeläimelle ei puhuta eikä kysytä, kun teuraaksi viedään eikä idästä tuodulta huoralta kysytä mielipidettä,haluaako olla myytävänä vaiko ei halua."Työnohjaaja" puhutteli ylimielisesti, hyvin loukkaavasti naista.
Siinä kävi niin, että naista ei saatu myytyä.Taistelu oli kova, "työnohjaaja" piti tiukasti kiinni omistusoikeudestaan. Tästä kaikesta oli se hyöty, että "työnohjaajan" tunnottomuus ja moraalittomuus tuli ilmi. Kun tämän huomasin, en enää koskaan voinut nähdä toisin.Pahuus on olemassa, vaikka se kuinka yrittää piiloutua naamion taakse. - Tarvekoloppunut
Psykiatrisen sairaanhoitajan toimi on nyt auki.Miten psykologi? Asia täysin unohtunut.
- Ettäsilleen
Sairaanhoitajan toimeen ei kukaan hakenut. Nyt etsitään koulupsykologia ja kuuleman psykologin ei tarvitse olla pätevä. Epäpäteväkin riittää ja se on tiettävästi paras vaihtoehto. Työnohjausta on saatu naapurista ja ohje kuuluu:"Kaikki tekevät kaikkea".Lähihoitaja voi olla psykologina ja sosionomi lääkärinä. Työnohjaus on tuottanut tulosta.
- Onkotullutmuutos
Katsoin mollin sivulta. Näyttääkin nyt olevan niin, että psykologin virkaan vaaditaan psykologin pätevyys.Tämä on uutta Sallassa. Eikö työnohjaus enää kelpaakaan ?
- höpsistä
epäpäteviä psykologeja ei voi olla, koska psykologi nimikettä saavat käyttää ainoastaan laillistetut psykologit.
- psy
Yksi ainoa sama ihminen kirjoittaa kysymykset ja vastaukset! Voi voi koulun käynyt???
- Lupapuhuaon
Kirjoittapa sinäkin välillä, kun tunnut tietävän asiasta.Kyllä se puhekieltovaatimus ja salailu on tiukassa. Onneksi sinä et päätä, kuka saa puhua ja kirjoittaa, vaikka niin luulet.
- Naiskaupanuhri
Salla saa tietysti valita kunnan työntekijänsä itse ja omalta puoleltaan määrätä työsuhteen ehdot. Toisaalta palvelun tarjoaja saa määrittää omat ehtonsa. Tällainen on rehtiä kaupantekoa. Kun menemme vaikkapa ruokakauppaan, niin asia on niin, että kauppias on valinnut tuotteet ja myös hinnat. Ostaja päättää ostaako vai onko ostamatta.
Taas kun puhutaan palvelujen myynnistä niin ostaja eli palvelun tarvitsija määrittelee omat ehtonsa. Palvelun tarjoaja eli myyjä määrittelee omat ehtonsa. Jos kummankin ehdot täyttyvät, tietysti neuvotellen, syntyy sopimus.
Ihmiskauppa, joka on yleisimmin naiskauppaa, tehdään toisenlaisten periaatteiden mukaan. Siinäkin on ostaja ja myyja, jotka neuvottelevat kaupan ehdoista. Sitten on ihminen, jota ei pidetä oikeana ihmisenä, vaan tuotantoeläimeen tai tavaraan verrattavana myynnin kohteena, joka ei ole neuvotteleva osapuoli, vaan ylimielisen ja halventavan kohtelun uhri.
Minulle kävi näin. Eräs henkilö, naiskauppias, tuli luokseni ylimielisesti ja halventavasti minua puhutellen. "Sinun on pakko, vaikka et halua". Siitä lähti minun ihmisarvoni polkeminen. Kamppailin itseni irti uhrin asemasta. Työ on vielä kesken.
Jotkut voivat luulla, että tämä tapahtui jossakin Itä-Euroopassa, mutta ei se tapahtui Sallassa ja Kemijärvellä.
Mikä on tällainen naiskauppias, joka ei kykene näkemään toista ihmistä oikeana ihmisenä? - Naiskauppiaanuhri
Asianmukaisesti psykologin virka pantu auki. Täytyy kiittää uutta sote-johtajaa siitä, että homma toimii. On ilmeisesti viisastuttu, kun naiskauppiaan palveluja ei ole nyt pyydetty. Muuten eivät ole Sallasta ennenkään pyytäneet. Naiskauppias oli itse aloitteellinen ja ilmoitti, että hänellä on nainen kaupan. Miksi Salla otti tällaisen tarjouksen vastaan? Sitä sietää ihmetellä ja miettiä syitä...
- Savustusonnistui
Näyttää taas olevan psykologin ja sairaanhoitajan virat auki. Työnohjaus on tuottanut tulosta. Toiminnot on alasajettu. Kyllähän ne pitkäaikaissairaat ja lapset tarvitsevat palveluja, mutta miten aikuispalvelut erityisesti työssäkäyvä väestö? Onko heidän palvelut kokonaan lopetettu? Työntekijöitä on savustettu pois ja tässä on lopputulos.
- Kaupattunaollut
Mites ne virat? Joko on työntekijät löydetty? Onko kysytty naiskauppiaalta, oisko tällä kertaa tavaraa myynnissä?
- Myynnissäollut
Naiskauppias tarjosi palveluja, yhtä naista, Sallan viranomaisille. Nämä viranomaiset ottivat asian tosissaan ja luulivat, että naiskauppias omistaa naisen. Näin ei tietenkään asia ole eikä voi olla ainakaan Suomessa. Miten tällaista luullaan? Se on suuri ihmetyksen aihe. Vastausta ei ole tullut.
- Kysyvä
Voisi joku kertoa , mitä tarkoittaa tämä naiskauppiasasia? Ilmeisesti kyseessä joku sisäpiirin juttu. Onkohan tämän ketjun kirjoitukset suurilta osin saman henkilön kirjoittamia, kun melkein kaikissa puhutaan tuosta naiskauppiaasta?
- 1224
Kysyvä kirjoitti:
Voisi joku kertoa , mitä tarkoittaa tämä naiskauppiasasia? Ilmeisesti kyseessä joku sisäpiirin juttu. Onkohan tämän ketjun kirjoitukset suurilta osin saman henkilön kirjoittamia, kun melkein kaikissa puhutaan tuosta naiskauppiaasta?
No on
- Sylkykuppinaollut
Kysy puskaradiolta! Tositapahtuma, vaikka ei uskoisi nykypäivän Suomessa. Naisen selän takana hänestä käytiin kauppaa. Nainen ei tiennyt asiasta mitään. Äärimmäisen häpäisevää ja ihmisarvoa loukkaavaa toimintaa.
- Ei-ole-ei-tarvita
Joko Sallaan on valittu psykologi? Ilmeisesti käynyt niin että ei ole ja "työnohjaajan" mielestä ei myöskään tarvita. Alasajo on jo pitkällä.
- ylpiäsallalainen
Ei Sallassa psykologia tarvita, kunnassa ei ole yhtään mielenterveysongelmaista. Sallalaiset ovat lapin eliittiä ja uskomattoman kauniita sekä viisaita.
- 1310
Sinä olet oikeassa. Sallassa voidaan hyvin jopa niin hyvin, ett ei siihen verkkoja tarvita: ) :) Tämä joka kirjoittaa on yks sama henkilö, pikkuisen tulee esille jostain savun haju ;))
- zxzxaqs
sallassa on niin paljon tyhjänpäiväisiä virkoja että puolet saisi poistaa ja kuntakin säästäisi,ei muuta kuin ollaan joutilaana ja hyvää palkkaa vedetään.
- Ei-mielipidettä
Sallaan on saatu osaava ja kokenut psykiatrinen sairaanhoitaja. Toivottavasti ei pilata hänen työtilannettaan näillä "työnohjauksilla" ja kaikenlaisilla puhutteluilla, joita on Sallassa suosittu. Miten naapurikunnan työntekijä puhuttelee vielä opiskelijoiden läsnäollessa työntekijää, joka ei ole edes virassa Kemijärvellä. Eräskin johtava viranhaltija kertoi katuneensa saamaansa työnohjausta. Eikö voinut vain sanoa irti työnohjaussopimusta? Mikä on sellainen työnohjaaja, joka vain toljottaa eikä ole mistään asiasta(substanssista) minkäänlaista käsitystä. Käsitys on vain omasta edusta ja siitä, kenestä olisi hyötyä ja ketä voisi manipuloida ja hyväksikäyttää. Mielipide se on sekin.
- 1114
Eikös tällä ihmisellä ole muuta elämää...Tää on sama joka aloitti tämän Kemijärven mollauksen. Heitä pois ja hanki elämä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!1082294- 842031
- 551606
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai511527- 1541508
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461406Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1441328Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261166- 1121150
Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket251104