mua petettiin seurustelusuhteessa, sydän särkyi ja suunnitelmat romahti, oli jo puhuttu sivulauseissa yhteenkin muutosta, hänen aloitteestaan vielä.
itku ja hampaiden kiristys siitä seurasi. mies ei tiennyt mitä tehdä, kaksi naista jotka viehättää, kumpikin eritavalla, kuulemma. sen verran huonosti herra oli minuun tutustunut että ei tajunut että todella tarkoitin sitä kun olin kertonut että minä olen yhden miehen nainen ja ainoa mitä todella suhteessa vaadin, siis vaadin en edes asiasta keskustele, on se että myös mies on yhden naisen mies. joten vaikka sydämeen sattui, helpotin hänen elämäänsä, nollasin itseni hänen elämästään ja hänelle jäi yksi nainen. eipä tarvinut hänen päätään enään rasittaa mietiskelyillä mitä tehdä ja kumman kanssa.
viimeiset kymmenen kuukautta olen miettinyt miten tästä selviää, ikävä ja suru painanut mieltä kun ne tunteen pahukset eivät menneet sen luottamuksen mukana pöntöstä alas sinne minne myös ne olisivat kuuluneet. nyt vihdoin uskaltauduin hänen koti kyläänsä ystäväni luokse kyläilemään, pelotti myönnän. ajatus että häneen / heihin törmäisin sai viettämään vaatekaapin ja peilin edessä normaalia pidempään, lopputulos ei ollut mikään yliampuva vaan kun peiliin katsoi tiesi että ei ainakaan nurkan taakse tarvitse piiloutua jos vastaan tulee, tulivathan he, kaupan ovella. vastaan käveli pariskunta naamoilla ilme kuin persuksiin posautetuilla karhuilla. mikä ihana tunne, ei heidän ilmeensä vaan se vapauden tunne sydämessä, sai varmaan hymyilemään vielä suuremmin sinä hetkenä kun olisi ollut tarpeen mutta sillä hetkellä tajusin että sydän on vapaa ikävästä, suru tietysti jää siitä että näin kävi että se päättyi näin.
teille joita täällä kutsutaan ykkösiksi: jos sydämmessänne tiedätte että joku päivä se teitä pettänyt ihminen on taas sen teidän luottamuksenne ja rakkautenne arvoinen, onnea ja voimia teille raskaalle mutta toivon mukaan maaliviivalla palkitsevalle matkalle. teille jotka jäätte pettäjän kanssa suhteeseen sen takia että haluatte näyttää sille kilpailijalle kumpi on voittaja se parempi tai ette halua luopua jostain esim. talosta, etelän matkoista jne, miettikää; täällä ollaan vain kerran ja jossain kulkee se ihminen jolle on olemassa vain te, ihminen johon voitte luottaa ilman pienintäkään epävarmuuden tunnetta.
teille joita täällä kutsutaan kakkosiksi: onko ihminen joka pettää lupauksen yhteisestä elämästä jollekkin toiselle sen avoinen että kulutatte häneen elämäänne. onko ne, jätän hänet kun lapset on tarpeeksi vanhoja, lupaukset todellakaan sen arvoisia että jäätte numeroksi jonkun ihmisen elämään kunnes hän ehkä pitää teille antamansa lupauksen.
niille kakkosille, jotka tapailee varattuja ihmisiä periaatteella: en tuota itselleni ottaisi jos vapautuis otettavaksi; teitä en ole koskaan ymmärtänyt, tosin en itsekkäitä, itsensä muita paremmiksi tekeviä ja muiden tunteita halveksivia ihmisiä ole koskaan ymmärtänyt.
tämä höpina ja mietintä syntyi hetkellä kun puolen päivän aikaan olen menossa sairaalaan kuulemaan onko syöpä joka selvisi tuon sekasorron tiimellyksessä uusiutunut vai ei. tosiasia on että kukaan ei tee päätöksiä toisten puolesta, toisen tekemät päätökset vain vaikuttavat toisten elämään ja ne päätökset... niin minkä arvoisia ne on, niiden kanssa joutuu itse ja moni muukin elämään. mutta näin lyhennettynä pelko on persuksista, jos se estää itseään elämästä onnellisena vaan laitaa tyytymään vain ihan ok elämään numerona jonkun toisen elämässä kun pitäisi olla se ainoa.
itku ja hampaiden kiristys siitä seurasi. mies ei tiennyt mitä tehdä, kaksi naista jotka viehättää, kumpikin eritavalla, kuulemma. sen verran huonosti herra oli minuun tutustunut että ei tajunut että todella tarkoitin sitä kun olin kertonut että minä olen yhden miehen nainen ja ainoa mitä todella suhteessa vaadin, siis vaadin en edes asiasta keskustele, on se että myös mies on yhden naisen mies. joten vaikka sydämeen sattui, helpotin hänen elämäänsä, nollasin itseni hänen elämästään ja hänelle jäi yksi nainen. eipä tarvinut hänen päätään enään rasittaa mietiskelyillä mitä tehdä ja kumman kanssa.
viimeiset kymmenen kuukautta olen miettinyt miten tästä selviää, ikävä ja suru painanut mieltä kun ne tunteen pahukset eivät menneet sen luottamuksen mukana pöntöstä alas sinne minne myös ne olisivat kuuluneet. nyt vihdoin uskaltauduin hänen koti kyläänsä ystäväni luokse kyläilemään, pelotti myönnän. ajatus että häneen / heihin törmäisin sai viettämään vaatekaapin ja peilin edessä normaalia pidempään, lopputulos ei ollut mikään yliampuva vaan kun peiliin katsoi tiesi että ei ainakaan nurkan taakse tarvitse piiloutua jos vastaan tulee, tulivathan he, kaupan ovella. vastaan käveli pariskunta naamoilla ilme kuin persuksiin posautetuilla karhuilla. mikä ihana tunne, ei heidän ilmeensä vaan se vapauden tunne sydämessä, sai varmaan hymyilemään vielä suuremmin sinä hetkenä kun olisi ollut tarpeen mutta sillä hetkellä tajusin että sydän on vapaa ikävästä, suru tietysti jää siitä että näin kävi että se päättyi näin.
teille joita täällä kutsutaan ykkösiksi: jos sydämmessänne tiedätte että joku päivä se teitä pettänyt ihminen on taas sen teidän luottamuksenne ja rakkautenne arvoinen, onnea ja voimia teille raskaalle mutta toivon mukaan maaliviivalla palkitsevalle matkalle. teille jotka jäätte pettäjän kanssa suhteeseen sen takia että haluatte näyttää sille kilpailijalle kumpi on voittaja se parempi tai ette halua luopua jostain esim. talosta, etelän matkoista jne, miettikää; täällä ollaan vain kerran ja jossain kulkee se ihminen jolle on olemassa vain te, ihminen johon voitte luottaa ilman pienintäkään epävarmuuden tunnetta.
teille joita täällä kutsutaan kakkosiksi: onko ihminen joka pettää lupauksen yhteisestä elämästä jollekkin toiselle sen avoinen että kulutatte häneen elämäänne. onko ne, jätän hänet kun lapset on tarpeeksi vanhoja, lupaukset todellakaan sen arvoisia että jäätte numeroksi jonkun ihmisen elämään kunnes hän ehkä pitää teille antamansa lupauksen.
niille kakkosille, jotka tapailee varattuja ihmisiä periaatteella: en tuota itselleni ottaisi jos vapautuis otettavaksi; teitä en ole koskaan ymmärtänyt, tosin en itsekkäitä, itsensä muita paremmiksi tekeviä ja muiden tunteita halveksivia ihmisiä ole koskaan ymmärtänyt.
tämä höpina ja mietintä syntyi hetkellä kun puolen päivän aikaan olen menossa sairaalaan kuulemaan onko syöpä joka selvisi tuon sekasorron tiimellyksessä uusiutunut vai ei. tosiasia on että kukaan ei tee päätöksiä toisten puolesta, toisen tekemät päätökset vain vaikuttavat toisten elämään ja ne päätökset... niin minkä arvoisia ne on, niiden kanssa joutuu itse ja moni muukin elämään. mutta näin lyhennettynä pelko on persuksista, jos se estää itseään elämästä onnellisena vaan laitaa tyytymään vain ihan ok elämään numerona jonkun toisen elämässä kun pitäisi olla se ainoa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hienosti ajattelet asioista. Itsekin olen saman asian edessä kun tajusin että mies pitää lisäkseni ties kuinka montaa naista. Tästä on ollut epäilyksiä jo monta vuotta mutta olen ollut jotenkin jumiutunut tilanteeseen koska en ole saanut miestä "rysän päältä kiinni". En ole saanut vieläkään mutta tajuan nyt paremmin kuin koskaan missä mennään, mies on vedättänyt minua vuosia...
Luottamukseni häneen on mennyt jo ajat sitten ja petyin häneen ihmisenä koska pistää minut sellaiseen tilanteeseen että joudun epäilemään.
Minäkään en ole sopinut avoimesta suhteesta, mutta mies näköjään ajattelee niin automaattisesti, omalta kohdaltaan. Kuitenkaan ei ole vaivautunut minulle kertomaan tästä. Se jos mikä on raukkamaista.
En ymmärrä miksi on sellaisia ihmisiä jotka haluavat väkisin pitää jotain kulissia yllä ja olla "parisuhteessa" kun veri kuitenkin vetää vieraaseen petiin jatkuvasti eikä edes yritetä olla uskollisia. Se joka on uskollinen ja tekee suhteen eteen kaikkensa saa vain kuraa niskaan tieten tai tietämättään kun toisella on ajatukset ihan jossain muualla ja kun selkänsä kääntää, ollaan hääräämässä mitä lystää.
Miksi ei voi olla silloin sinkku? En tajua logiikkaa tuohon toimintatapaan, että pitää pilata jonkun toisen elämää olemalla valheellisessa suhteessa. Minä vain mietin että MIKSI NÄIN? Miksi on tarve sählätä ja pettää, miksi mikään ei tunnu riittävän, miksi ei voi olla rehellinen ja häipyä elämään omaa elämäänsä säätöineen jos uskollinen parisuhde ei riitä? MIKSI??
Mitä tällaisten ihmisten päässä liikkuu kun kuvittelevat että heillä on oikeus tehdä noin? Mistä se oikeus tulee?? Antavat vain itselleen luvan olla petollisia, ottaa kaikki mitä vastaan tulee, minä minä minä asenteella. Eikä omatunto soimaa missään vaiheessa. Ihan käsittämätöntä.....