Kemin satama

Eiköhän merimiehet lakkoile satamankin lopetuslistalle. Kiitos ja terveisiä 70-luvulle josta toimintamalli on peräisin. Ei tarvi ihmetellä sitten kun loputkin laivat on täynnä filippiinien poikia.

http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/merenkulkijajarjestot-uhkaavat-saartaa-kemin-sataman/665056/
25914
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

"Eiköhän merimiehet lakkoile satamankin lopetuslistalle"
Niillä palkkakustannuksilla ei ole työnantajapuolelle käytännön merkitystä. Kyseessä on vain periaatteet. Työntekijät yritetään painaa kurjuuteen. Kaikki elinkustannukset kallistuvat mutta palkkoja ei korotettaisi ja samalla yritetään huonontaa työolosuhteita. Työntekijäpuolella on sen sijaan kysymys elämästä ja hengestä. Uutisessasi kirjoitetaan satamatyöntekijöistä eikä merimiehistä. Näytät olevan ulkona kuin lumiukko.

Äänestä
  • "Eiköhän merimiehet lakkoile satamankin lopetuslistalle."
    Tarkemmin kerrottuna kyseessä on satamajäänmurtajien henkilöstö.

    Äänestä

  • Uutisessani kerrotaan mm. merimiesunionista, oi talikka. Eikö ne ole niitä merimiehiä?

    Äänestä

  • Tässäpä on loistava idea , suljetaan tämä satama , ei tarvitse rakentaa uutta satamaa NATON käyttöön . Mitä täällä tehdään rahtisatamalla , ei mene kauaa kun viimeinen tavaraerä lähtee ja siinä se on .

    Äänestä

Onkohan väärä vuodenaika ruveta saartamaan? Ei ole oikein paksu tuo jää näin toukokuussa. Josko tuo saarto purisi kunhan ootatte tuonne joulu/tammikuulle.

Äänestä

Kyllä minun käsittääkseni ajoksen satamaa käytetään myös sulan veden aikana.

Äänestä
  • Ja minun käsittääkseni ei jäänmurtokalustoa tarvi näin kesällä. Niin ajattelin että millähän ihmeen konstilla ne sen sataman saartaa???

    Äänestä

  • Laineetliplattaa kirjoitti:

    Ja minun käsittääkseni ei jäänmurtokalustoa tarvi näin kesällä. Niin ajattelin että millähän ihmeen konstilla ne sen sataman saartaa???

    Pitäisikö sun kuitenkin lukea ketkä sitä satamaa on saartamassa?

    Äänestä

  • njkkiu kirjoitti:

    Pitäisikö sun kuitenkin lukea ketkä sitä satamaa on saartamassa?

    No kerro sinä kun paremmin tiedät.

    Äänestä

Ei tuon pitäisi olla ylivoimainen tehtävä edes sinulle. No sanotaan nyt kuitenkin, että satamajäänmurtajat hoitavat mm aluksien hinaamisia yms. pikkujuttuja myös sulanveden aikana.

Äänestä

Rahtialuksen ei tarvitse satamamurtajien apua sulanveden aikana. Eli siinä meni pohja saarrolta niiden osalta.

Äänestä
  • Kyllä ne rahtialukset tarvii sen hinaajan aika usein satamaan tullessa ja sieltä lähtiessä.
    Laivan tullessa tai lähtiessä, kysytään aina kapteenilta tarvitaanko hinaajaa?
    Useinmiten se hinaaja, tai sanotaanko avustava alus sitten otetaan. Näin vältetään mahdolliset vahingonkorvaus vaatimukset jos alus sattuisi kolhimaan laituria ominpäin.
    Monesti saattaa laivoja olla useitakin samassa laiturissa peräkkäin, joten sieltä keskeltä lähtö on riski peliä ilman hinaajan avustusta.
    Myöskin tuuli on sellainen tekijä, että hinaaja, tai jopa kaksikin on hyvä olla avuksi vahinkojen välttämiseksi.
    Lakkoon en sinällänsä ota kantaa, mutta kyllä niitä hinaajia tarvitaan.
    Kemin satamalla on kaksi hinaajaa M/S Jääsalo ja M/S Ulla. Näistä Ulla on talvikauden vuokrattuna Tornion Röyttän avustustehtäviin.
    Veitsiluodon väylän aukipidosta huolehtii jatkuvasti M/S Jääsalo, sillä väylä on kapea, mutkainen ja matala 7 m. Valtion kookkaat jäänmurtajat näin ollen pääse avaamaan sitä.

    Äänestä

  • VeneiIijä kirjoitti:

    Kyllä ne rahtialukset tarvii sen hinaajan aika usein satamaan tullessa ja sieltä lähtiessä.
    Laivan tullessa tai lähtiessä, kysytään aina kapteenilta tarvitaanko hinaajaa?
    Useinmiten se hinaaja, tai sanotaanko avustava alus sitten otetaan. Näin vältetään mahdolliset vahingonkorvaus vaatimukset jos alus sattuisi kolhimaan laituria ominpäin.
    Monesti saattaa laivoja olla useitakin samassa laiturissa peräkkäin, joten sieltä keskeltä lähtö on riski peliä ilman hinaajan avustusta.
    Myöskin tuuli on sellainen tekijä, että hinaaja, tai jopa kaksikin on hyvä olla avuksi vahinkojen välttämiseksi.
    Lakkoon en sinällänsä ota kantaa, mutta kyllä niitä hinaajia tarvitaan.
    Kemin satamalla on kaksi hinaajaa M/S Jääsalo ja M/S Ulla. Näistä Ulla on talvikauden vuokrattuna Tornion Röyttän avustustehtäviin.
    Veitsiluodon väylän aukipidosta huolehtii jatkuvasti M/S Jääsalo, sillä väylä on kapea, mutkainen ja matala 7 m. Valtion kookkaat jäänmurtajat näin ollen pääse avaamaan sitä.

    Heitä höpöttämästä. Ei tarvi. Ulla makaa laiturissa ja ainut tehtävä sillä on avustaa kaasulaivoja laituriin. Niitäkään ei montaa käy. Rahtialukset ei tarvi Ullan apua.

    Äänestä

  • Ahtaajana kirjoitti:

    Heitä höpöttämästä. Ei tarvi. Ulla makaa laiturissa ja ainut tehtävä sillä on avustaa kaasulaivoja laituriin. Niitäkään ei montaa käy. Rahtialukset ei tarvi Ullan apua.

    Olisiko sitten Kemin Satama Oy:n syytä päivittää omia sivujaan, kun kerta sivuillaan toista väittävät?
    Kemin Satama / palvelut http://www.keminsatama.fi/fi/palvelut/sataman-omat-palvelut.html

    Äänestä

  • VeneiIijä kirjoitti:

    Olisiko sitten Kemin Satama Oy:n syytä päivittää omia sivujaan, kun kerta sivuillaan toista väittävät?
    Kemin Satama / palvelut http://www.keminsatama.fi/fi/palvelut/sataman-omat-palvelut.html

    Miltä osin sivua pitäis sitten päivittää? Eli missä sanotaan että rahtialukset tarvii Ullan apua?

    Äänestä

  • sdfsdfhsdh kirjoitti:

    Miltä osin sivua pitäis sitten päivittää? Eli missä sanotaan että rahtialukset tarvii Ullan apua?

    Sulla lukemisen ymmärtämissä jottain vikkaa, vai? ...
    Näin siinä lukee:
    - Kemin sataman hinaus- ja jäänmurtamistoimintaa tehdään pääasiallisesti satama-altaissa, sillä valtion suuret jäänmurtajat huolehtivat alusten liikkumisesta Liikenneviraston ylläpitämillä väylillä.
    Kemissä käy vuosittain lähes 500 laivaa, jotka jakautuvat kohtuullisen tasaisesti ympäri vuoden. On siis erittäin tärkeää, että satama pystyy tarjoaman omia jäänmurtopalvelujaan aluksille. Aluksilla liikkuu tavaraa noin 3,0 miljoonaa tonnia.
    Kemin Satama Oy:llä on käytettävissään kaksi satamahinaaja-jäänmurtajaa: M/S Jääsalo ja M/S Ulla. Näistä Ulla on talvikauden vuokrattuna Tornion Röyttän avustustehtäviin.
    Veitsiluodon väylän aukipidosta huolehtii jatkuvasti M/S Jääsalo, sillä väylä on kapea, mutkainen ja matala 7 m. Valtion kookkaat jäänmurtajat näin ollen pääse avaamaan sitä.

    Äänestä

  • VeneiIijä kirjoitti:

    Sulla lukemisen ymmärtämissä jottain vikkaa, vai? ...
    Näin siinä lukee:
    - Kemin sataman hinaus- ja jäänmurtamistoimintaa tehdään pääasiallisesti satama-altaissa, sillä valtion suuret jäänmurtajat huolehtivat alusten liikkumisesta Liikenneviraston ylläpitämillä väylillä.
    Kemissä käy vuosittain lähes 500 laivaa, jotka jakautuvat kohtuullisen tasaisesti ympäri vuoden. On siis erittäin tärkeää, että satama pystyy tarjoaman omia jäänmurtopalvelujaan aluksille. Aluksilla liikkuu tavaraa noin 3,0 miljoonaa tonnia.
    Kemin Satama Oy:llä on käytettävissään kaksi satamahinaaja-jäänmurtajaa: M/S Jääsalo ja M/S Ulla. Näistä Ulla on talvikauden vuokrattuna Tornion Röyttän avustustehtäviin.
    Veitsiluodon väylän aukipidosta huolehtii jatkuvasti M/S Jääsalo, sillä väylä on kapea, mutkainen ja matala 7 m. Valtion kookkaat jäänmurtajat näin ollen pääse avaamaan sitä.

    No pitäis päivittää. Kemin liikenne on lähempänä 2miljoonaa tonnia. Ja Ullan käyttö rajoittuu röyttässä kaasulaivojen avustukseen kesäaikana. Niitäkään ei montaa siellä käy. Ja edelleen sanon että rahtialukset ei tarvi hinausapua.

    Äänestä

  • VeneiIijä kirjoitti:

    Sulla lukemisen ymmärtämissä jottain vikkaa, vai? ...
    Näin siinä lukee:
    - Kemin sataman hinaus- ja jäänmurtamistoimintaa tehdään pääasiallisesti satama-altaissa, sillä valtion suuret jäänmurtajat huolehtivat alusten liikkumisesta Liikenneviraston ylläpitämillä väylillä.
    Kemissä käy vuosittain lähes 500 laivaa, jotka jakautuvat kohtuullisen tasaisesti ympäri vuoden. On siis erittäin tärkeää, että satama pystyy tarjoaman omia jäänmurtopalvelujaan aluksille. Aluksilla liikkuu tavaraa noin 3,0 miljoonaa tonnia.
    Kemin Satama Oy:llä on käytettävissään kaksi satamahinaaja-jäänmurtajaa: M/S Jääsalo ja M/S Ulla. Näistä Ulla on talvikauden vuokrattuna Tornion Röyttän avustustehtäviin.
    Veitsiluodon väylän aukipidosta huolehtii jatkuvasti M/S Jääsalo, sillä väylä on kapea, mutkainen ja matala 7 m. Valtion kookkaat jäänmurtajat näin ollen pääse avaamaan sitä.

    Niin. Siinä lukee että jäänmurtopalveluita pitää voida myydä ja Jääsalo aukoo Veitsiluodon väylää. Check. Kerrotko että missä puhutaan että rahtilaivat tarvii sulan veden aikana Ullaa?

    Äänestä

  • sdfgasfg kirjoitti:

    Niin. Siinä lukee että jäänmurtopalveluita pitää voida myydä ja Jääsalo aukoo Veitsiluodon väylää. Check. Kerrotko että missä puhutaan että rahtilaivat tarvii sulan veden aikana Ullaa?

    Hinaus- ja jäänmurtamistoimintaa. En tiedä mitä tolla hinauksella tarkoitetaan (vedätystäkö). Eihän sitä Jääsaloakaan sitten kesäisin tarvita, joten lakkolkoon sitten vaikka ens jouluun. Silloin kait ne jäät sit taas tulee?

    Äänestä

  • Sivusta heittäen kirjoitti:

    Hinaus- ja jäänmurtamistoimintaa. En tiedä mitä tolla hinauksella tarkoitetaan (vedätystäkö). Eihän sitä Jääsaloakaan sitten kesäisin tarvita, joten lakkolkoon sitten vaikka ens jouluun. Silloin kait ne jäät sit taas tulee?

    Milloin kerrot mihin rahtilaivat tarvii sulan veden aikana Ullaa?

    Äänestä

  • asdgasdfgasdfg kirjoitti:

    Milloin kerrot mihin rahtilaivat tarvii sulan veden aikana Ullaa?

    Jos multa kysyt, nii en tiiä. Mää vaa sanoin, et lakkoilkoon vaikka seusaviin jään tuloihin saakka. Pitä varmaan kysyä ahtaajilta tai joltai sataman työntekijältä.

    Äänestä

Saartoon liittyy hyvin säpäkästi myös muiden liittojen työntekijät, joten eiköhän se satama hiljene pikapuolin.

Äänestä

No niin. Nyt päästiin asiaan ja samalla mentiin asioiden edelle. Satamamurtajat jos menee lakkoon yksin niin kauan saavat lakkoilla.

Äänestä
  • Ei ole vielä päästy asiaan. Saarron julistaa (vai julistiko edes) kaikki merenkulkujärjestöt ja ilmoittivat jo valmiiksi laajentavansa sitä tarvittaessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sdhadhsdgh kirjoitti:

Eiköhän merimiehet lakkoile satamankin lopetuslistalle. Kiitos ja terveisiä 70-luvulle josta toimintamalli on peräisin. Ei tarvi ihmetellä sitten kun loputkin laivat on täynnä filippiinien poikia.

http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/merenkulkijajarjestot-uhkaavat-saartaa-kemin-sataman/665056/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu