Te, jotka olette olleet salasuhteessa ja päätyneet lopulta yhteen:
- Miten pitkään olitte salasuhteessa?
- Miten tiivis salasuhteenne oli?
- Miten ratkaiseva askel/päätös lopulta tuli?
- Miten menee nyt? Oliko kaikki lopulta sen arvoista?
- Miten pitkään olitte salasuhteessa?
- Miten tiivis salasuhteenne oli?
- Miten ratkaiseva askel/päätös lopulta tuli?
- Miten menee nyt? Oliko kaikki lopulta sen arvoista?
Vastaukset 104
Vanhimmat
- Miten pitkään olitte salasuhteessa? Noin 1,5 vuotta, ja vuoden tauko ennen varsinaisen suhteen alkua.
- Miten tiivis salasuhteenne oli? Tapasimme ehkä kerran kaksi kuussa mutta ajattelimme toisiamme jatkuvasti. Tapaamiset olivat täynnä suurta tunnetta.
- Miten ratkaiseva askel/päätös lopulta tuli? Jätin exän. Kumppanillani meni kauemmin, vuosi, ennen kuin vaimo päästi irti. Ja mies muutti luokseni.
- Miten menee nyt? Oliko kaikki lopulta sen arvoista? Rakastan häntä. Välillä vaikeaa, koska ex-vaimo piinaa ja on kääntänyt lapset vastaan. Mies joutuu olemaan vanhassa kodissaan tapaamassa lapsia, muuten eivät halua tavata. Ex-vaimo ei halua tutustua minuun, vaikka olen pyytänyt kylään.
Todellista rakkautta kannatti tavoitella eikä tyytyä huonoon suhteeseen.
Kuka kertoisi, että onko se toisen puolison tavoittelu loppuviimein kaiken tuskan, häpeän ja vaivan arvoista?
Tuolla lailla kerrottuna ja siivottuna sekä kaunisteltuna se antaa liikaa uskoa uusille kakkosyrittäjille!
Sinähän tyydyit vuosiksi huonoon suhteeseen!
Tiina hei, mieti vähän.
"Mies joutuu olemaan vanhassa kodissaan tapaamassa lapsia, muuten eivät halua tavata." Lapset tapaavat isäänsä missä vaan, jos suhteet ovat hyvät. Isä ei ilmeisimmin ole hoitanut itselle sellaista kotia, johon lapset haluaisivat tulla?
"ex-vaimo piinaa"helppo syntipukki, vaikka itse elämäsi järjestit. On luonnollista, että ex ei halua tutustua sinuun, ei hänellä ole siihen velvollisuutta..
Oma valintasi, järjestää tärkeitä elämän ihmissuhteita, petoksella aloittaen. Aloitit petoksella myös miehen lasten kanssa, ymmärrät jos katsot lasten näkökulmalta. Se ei ole exän vika, vaan oma elämänvalintasi, ja isän oma myös.
Lapsilla on varmasti oma tahto, jos he eivät halua mennä Tiinaan kotiin, exää on turha syyttää. Lapsi voi inhota häntä, joka lapsen näkökulmasta hajotti lapsen oman perheen, ykköstyneeseen kohdistuva inho ja viha voi vaikuttaa koko loppuelämän.
Tiinalla ei näytä olevan ymmärrystä petetyn eronneen tilanteeseen. Anteeksiantoa tai ystävyyttä ei voi näytellä. Jos yhteydenpito ihmisiin, joiden vuoksi tuli petetyksi ja loukatuksi menneisyydessä on liian tuskallista, jos se aiheuttaa yhä surua ja lisäkärsimystä, petetyllä on oikeus olla tapaamatta näitä ihmisiä ja katkaista välit. Lasten vuoksi pakollinen yhteydenpito voi tapahtua isän kautta.
Tiina oot oikeessa, hyvä suhde on lahja elämältä, sitä ei ole lupa pilata.
Mutta lopulta pystyi kuitenkin valitsemaan toisin! Hienoa!
"Kumppanillani meni kauemmin, vuosi, ennen kuin vaimo päästi irti. Ja mies muutti luokseni."
Kesti vuoden ennenkuin vaimo "päästi irti"?? Oliko mies kahleissa? Vai oliko sittenkin niin, että mies ihan itse pysyi vaimonsa ja perheensä luona omasta vapaasta tahdostaan? Oliko mies epävarma siitä, haluaako sittenkään sinua elämäänsä? Oliko elämä vaimon ja lasten kanssa kuitenkin niin mukavaa, että sitä jaksoi jatkaa vielä vuoden verran, ennenkuin vaimo kyllästyi miehen päättämättömyyteen ja pisti miehen valitsemaan kotinsa?
"Ex-vaimo ei halua tutustua minuun, vaikka olen pyytänyt kylään. "
Meillä minä vaimo olin se, joka pyysi miestä kakkosen kera tulemaan kaffelle ja keskustelemaan, mutta mies ei halunnut tuoda kakkosta kotiimme... Uskon vankasti, että mies on väittänyt täysin päinvastaista kakkoselleen, mutta koska hän on niin kiinni valheissaan, niin ei hän pysty päästämään meitä tapaamaan toisiamme. Samasta syystä hän ei esittele sinua myöskään yhteisille ystävillemme ja tuttavillemmekaan.
En ymmärrä miksi ex vaimon pitää edes haluta jutella kakkosen kanssa. Eiköhän exän olisi pitänyt puhua miehensä kanssa kauan ennen kuin mitään kakkosia pääsi kuvioon mukaan. Ihan turha jonkun kakkosen kanssa mitään keskustella. Kakkonenhan ei ole kenenkään liittoa rikkonut. Kyllä siinä on muut syyt päässyt liiton rikkomaan, ja kakkonen vasta sitten päässyt sopimaan kuvioon. Hyvään suhteeseen ei kolmannet osapuolet pääse!
ELä sinä siin luulossasi. On miehiä joita moni nainen havittelee ja joskus joku pääsee ajakseen matkaan. Jos mies on johtavassa asemassa, niin "rakastuvia ja ihastuvia" löytyy yllin kyllin.
Ei tarvitse yrittää provosoida tai pahoittaa toisen mieltä asioilla, joilla ei ole väliä enää, kun ratkaisut on jo tehty.
Eiköhän se ole lähes kaikilla niin, että asioilla on aina kahdet puolet; jokaisessa suhteessa ja valinnassa on hyvät puolensa, myös niissä parisuhteissa, joissa toinen osapuoli on päättänyt, että haluaa ja aikoo erota. Joillakin irrottautuminen ja sen lopullisen askeleen ottaminen ottaa kauemmin kuin toisilla ja jotkut eivät uskalla ottaa askeleita koskaan.
Ei voi ottaa kantaa siihen, miksi tai mikä miehellä kesti, mutta varmasti siinä kohtaa, kun takana on pitkä liitto, yhteistä omaisuutta ja elämänpiiri sekä erityisesti yhteisiä lapsia, ero ei koskaan ole helppo tai kevyt päätös eikä sellaisesta irrottauduta silmänräpäyksessä.
Niin kannattaako sitä todellista hakemalla hakea jos se ei muutaman vuoden päästä välttämättä enää sitä olekkaan, jokainen rakkaus ajallaan tasaantuu kumppanuudeksi, Olen jätetty mies, perhe on rikottu.. Vaimolla oli salasuhde joka paljastui pian eroilmoituksen jälkeen hieman tapaturmaisesti. Varmasti oli tarkoitus pitää salasuhde piilossa ja paljastaa se vasta kun erilleen oltiin muutettu. Kun salasuhde paljastui eroilmoituksen jälkeen ja minulle selvisi tämän kakkosen nimi ja muut tiedot kerroin tästä kummallekki puolelle sukua, en epäröinyt hetkeäkään etten olisi tästä kertonut, miksi olisi vaimon petosta piiotella ja kertoa kaunista tarinaa, jossa kasvoimme erilleen. Tätä kakkosta ei ole vielä virallisesti kenellekkään ilmoitettu, mutta kaikki lähimmät tästä jo tietää nimeä ja ammattia myöten. Toisin sanoen tein tosi vitt.. maisesti vaimolleni ja hänen salarakkaalleen, mutta toisaalta minua oli niin rankasti petetty, että päätin antaa takaisin olan takaa ja voin taata että olen erittäin ikävä ihminen exälle ja hänen petturikaverillleen lopun ikäni vaikka uuden jossain vaiheessa löytäisin. Voi sitten miettiä kannattiko pettää ja harrastaa likaista salasuhdetta. Tästä tuleva hintalappu on oikeasti ihan hemmetin kova ja hinta kasvaa koko ajan.
Tosi vaikea ymmärtää miksi miehelle kiukkuat, paitsi jos hän on joku tuttusi, tai kaverisi. Jos ei, nin ei kai hän sinua ole pettänyt. Paha pettää ketään ketä ei edes tunne. Ikävä kyllä aika tyypillistä.
Niinpä niin, mutta tietää että on yksi osapuoli petoksessa.
Vajaa neljä kuukautta, kunnes käry kävi. Siinä kohtaa pidettiin taukoa ja yritettiin tahoillamme selviytyä. Muutin pois avomieheni luota melko pian, salasuhteeni mies ja hänen vaimonsa jättivät erohakemuksensa siitä parin kuukauden päästä. Minun ja tämän miehen suhde jatkui, vähän katkonaisesti ensin koska lasten tapaamisissa ja muissa selvittelyissä omat ongelmansa ja asuimme eri paikkakunnilla.
Tapailimme enimmäkseen seksin merkeissä neljä vuotta, kunnes kävi ilmi että miehellä oli joku toinenkin. Pistin suhteen poikki. Kolme vuotta kului ja nyt olemme taas yhdessä. Lupauksia puolin tai toisin ei ole tehty.
Olen onnellinen. Kokemukset on olleet tuskan arvoisia. Joskus tuskakin kuuluu elämään ja on aina kumminkin parempi asia kuin tunnottomuus, joka vallitsi pitkässä "kunnollisessa" liitossani.
Jos ette ole luvanneet uskollisuutta tai mitään muutakaan puolin tai toisin, niin onko teillä avoin suhde? Molemmat saa käydä vieraissa kun haluttaa?
Vai ihanko oikeasti sä luotat mieheen, joka on jo karvansa näyttänyt? Pettää mennen tullen jokaista naistaan. En tiedä oletko uhkarohkea vai sinisilmäinen. Itse en pystyisi luottamaan tuollaiseen mieheen.
Emme ole sopineet avoimesta suhteestakaan. Mies tietää, että minulle riittää yksi mies, kunhan se mies on sellainen kuin hän. Luultavasti hän ymmärtää aiemman välirikkomme seurauksena myös sen, että pistän suhteemme poikki, jos käy ilmi, että hänellä on toinen. En kuitenkaan kysele enkä vakoile.
Rakkaudella ei ole paljonkaan tekemistä lupausten kanssa, jotka ehkä rikotaan kumminkin joskus. Luotan tähän mieheen juuri siksi, ettei hän lupaa mitään, mitä ei varmasti voi pitää. Voin aina luottaa siihen mitä hän sanoo.
*Joskus tuskakin kuuluu elämään ja on aina kumminkin parempi asia kuin tunnottomuus, joka vallitsi pitkässä "kunnollisessa" liitossani. *
Tuo on niin totta ja asia, jota olen paljon miettinyt. Ensimmäinen avioliittoni oli tunneliitto. Voimakas, mutta haavoittava. Sittemmin olen avioitunut uudelleen "turvallisen ja luotettavan miehen kanssa". Haavoittumisen pelkoa tässä kumppanuus-/kaveruusliitossa ei ole. Eikä myöskään intohimoa, jota kylläkin kaipaan.
Olenkin miettinyt, että olenko todellakin niin haavoittunut ensimmäisen suhteen jälkeen etten enää uskaltanut ottaa tunneriskiä. En uskaltanut.
"...kävi ilmi että miehellä oli joku toinenkin....ja nyt olemme taas yhdessä"
Marmeladi, olet ikuinen kakkonen koska sulle kelpaa aina mies. jolla on sinun lisäksesi toisiakin naisia, joko vaimoja tai vieraita. Missä sun itsearvostus on?
Mun itsearvostus ei ole miesten uskollisuuksista kiinni eikä kannattaisi olla muillakaan. En pidä itseäni kakkosena vain siksi, että miehellä oli joku toinen. Sillä on merkitystä, onko hänen seurassaan hyvä olo ja rakastanko häntä.
Mun mielestä itseään arvostava ihminen ei alistu pettäjän pelinappulaksi. Mietihän sitä.
Kuten sanoin, mies ei ole luvannut minulle mitään mitä ei olisi pitänyt. En ole pelinappula, vaan olen tehnyt tietoisen valinnan ja valinnut hänet, koska nautin hänestä.
Sinulla on omat arvosi ja käsityksesi, mutta et voi pakottaa ketään muuta elämään niiden mukaan. Minä en ainakaan sellaiseen alistu, vaan teen itse elämääni koskevat päätökset.
Just näistä nimimerkeistä näkee, millaisena joku itseään pitää. Joku vitun marmelaadi ollaa olevinaa, herkullinen ja makean näköinen. En nyt väittäisi narsismiksi, mutta jotenkin siinä on otettu eräänlainen rooli elettäväksi. Marmelaadilla ei jaksa kauan, ja pian maistuu taas suklaa.
Katkera asenne ei kaunista ketään. Eikös täällä olla keskustelemassa aiheesta?
No se vähän huvittaa, kun keski-ikäinen tavallinen ämmä on joku marmelade, jos jonkun ukkomiehen huomiota sattuu saamaan.
1. Miten pitkään olitte salasuhteessa?
3-4 vuotta.
2. Miten tiivis salasuhteenne oli?
Ensimmäisen 3 vuoden aikana melko tiivis. Tapasimme 2-3 kertaa viikossa.
Viimeisen vuoden aikana vetäännyin suhteesta muuttaessani työn perässä kauemmas. Aloin myös pohtia etten voi muodpostaa kehenkään ns. oikeaa suhdetta, jos tapailen miestä samalla.
3. Miten ratkaiseva askel/päätös lopulta tuli?
Emme olleet tavanneet kuukausiin. Vietimme yhteistä iltaa. Intohimo oli voimakas, mutta kieltäydyin seksistä. Kerroin etten pääse ikinä irti tästä kuviosta, jos meilä on aina seksiä. Eli tavallaan suhteemme tuli päätökseen.
Mitenkään asiasta erikseen puhumatta, mies erosi ja suhteemme alkoi räjähdysmäisesti tavallaan uudelta pohjalta. 8 kk myöhemmin avioiduimme.
4. Miten menee nyt? Oliko kaikki lopulta sen arvoista
Saimme pian lapsia. Mies ei ollut mikään perheihminen ja arki jäi minun harteilleni. Tosin en myöskään vaatinut osallistumista tai aikaa itselleni. Vajaa 10 vuotta myöhemmin tein sisäisen päätöksen etten enää odota miehen huomiota, vaan alan oikeasti harrastamaan enemmän omia juttuja ja etsin elämän iloa vapaa-ajasta.
Meillä oli peruskivaa, mutta tietty yhteys välillämme hiipui vuosien myötä. Seksi tosin oli loistavaa loppuun saakka. Erosimme 17 avioliittovuoden jälkeen. Mieheni oli koko avioliittomme ajan uskoton useiden eri naisten kanssa. Se selvisi minulle vasta eromme jälkeen, eikä sinällään vaikuttanut eroomme. Suhteemme vain näivetyi pois. Opin kuitenkin paljon parisuhteessta, avoimuudesta ja siitä, että oikeasti voi vaatia haluamaansa eikä vaieta tarpeistaan.
Kaikki oli sen arvoista. Päivääkään en kuitenkaan vaihtaisi pois, kauniit muistot.
Tapapettäjällä on aina säädössä dramaattisen romanttisia 'rakkaus'-sivusuhteita. Kotiarki tuppaa näyttämään pettäjästä näivelttyneeltä niiden rinnalla, pettäjä etääntyy kodistaan ja puolisostaan, sitten petettykin joutuu toteamaan, että liitto näivettyi, toinen ei osallistu. Kiva juttu, että kerroit totuuden:'kerran pettäjä aina pettäjä'. Kunhan taas pohdit 'kauniit muistosi', muistat ehkä poissaolot ja ymmärrät valheet, joita 17v kuuntelit. Aviomiehesi lateli samoja rakkaustunnustuksia muille naisille avioliittosi aikana, kuin satuili sinullekin, silloin kun salasuhteilitte. Ihan vaan, kandee ajatella, että et taas ryhdy kakkoseksi ja samaan kierteeseen.
Tuliko hänen puolisolleen uskottomuus ilmi missään vaiheessa? Miten suhtautui?
Kyllä minä silti olen säilyttänyt ne kauniit muistot, katkeruus ei kannattele kenekään elämää. Omalta osaltani opin kokonaiskuvassa, että on tärkeää osoittaa TARVITSEVANSA toista. Minä osoitin aina pärjääväni YKSIN.
Tuo tarvitsevuuden osoittaminen ei tietenkään olisi muuttanut mitään ao. suhteessa, mutta sen opin tulevaan. Myöhemmin olen avioitunut uudelleen ja osaan olla avoimempi omine tarpeineni. Joten en olisi tälläinen ja tässä nyt ilman aiempaa elämääni.
Henkilökohtaisesti omankaan historiani kautta en näe rinnakkaissuhteita "rakkauksien latenemis"- suhteina eikä "satuiluina". Alkuvuosiana "salasuhteessa" olimme mielestäni jopa avoimempia kuin myöhemmin. Ei rinnakkaisuhteessa moittittu miehen puolisoa eikä vannittu rakkautta. Se vaihe pohjautui vain ja ainoastaan kaksinkeskiseen tutustumiseen ja himoon.
17 vuoden aikana mies ei valehdellut mihinkään mitä kysyin, mutta tietysti jätti kertomatta paljon. Olen ehkä liiankin realistinen, mutta koen että tällaista on aina tapahtunut ja tulee aina tapahtumaan. Useinmiten rinnakkaissuhde on vain seksiä ja parisuhde on kuitenkin enemmän ja useimmiten syvempää, merkitsee enemmän. No, miten kullakin.
Avioeromme syy ei siis ollut uskottomuus vaan parisuhteen pohja, joka oli lopulta liian kevyt. Se oli osaltaan myös se, mikä mahdollisti rinnakkaissuhteet.
Olemme edelleen kavereita ja hyvissä väleissä. Emme ystäviä, mutta kavereillisia tuttavia/kavereita. En todellakaan näe mitään iloa siitä, että syyllistäisin vain miestä. Parisuhde on aina kahden kauppa.
En tiedä tuliko vai ei. Heillä ei ollut lapsia, mikä helpotti tilannetta. Samoin luulen että kummallakin oli jotain säätöä menossa, joten ero oli ehkä helpotus kummallekin.
Olimme kuitenkin koko ajan korrekteissa väleissä miehen exän ja hänen perheensä kanssa.
Tästä kaikesta on jo vuosia. Olen edelleen sitä mieltä, että kenenkään "kivittäminen" ei kannata, siinä tuhlaantuu omaa ja muiden elämää. Armollinen ymmärtävyys on aina paikallaan. ihmisiä me vain ollaan.
Kun on pettäjäisän lapsi, joka kärsi kodissaan ilmapiirissä, jonka isä loi,ja jota äiti sieti, ja aikuisena vasta ymmärrän ja hoidan kalliisti lapsuudentraumojani, armo ei tule ensimmäisenä mieleen.
..munkin äiti oli ykköstynyt kakkonen. Yhä huokailee pettäjäisää ja mennyttä rakkauttaan. Saa mennä hautaan illuusionsa kanssa, että oli onnellinen perhe meillä, en viitsi enää kertoa että oma lapsensa hoitaa yhä traumoja, joita perheessä sai. mm. jouduin näkemään isän naisjuttuja, äidiltä ne piti pitää piilossa.
Sepä se, kahden kauppa. Isä loi ja äiti sieti. Kukaan ei luo sitä ilmapiiriä yksin.
Ikävä malli lapselle sekä äidiltä että isältä.
Tosi kurjaa nuo tapaukset, joissa asioita puidaan lasten aikana ja/tai syyllistetään toista vanhempaa uskottomuuden varjolla. Tuollaiset katkeruuden säilät ovat epäterveitä eivätkä vie omaa saati lasten elämää eteenpäin.
Se miikä näissä monissa pettämistapauksissa on käynyt ilmi on lasten tunteet, mitä lapsi ajattelee siitä, että äiti tai isä pettää puolisoaan salassa. Käry käy aina ennemmin tai myöhemmin, kuten meillä. Aviolittoa takana yli 23 vuotta. Yhdessä on tehty asioita perheen ja myös parisuhteen eteen, matkusteltu, mökkeilty, käyty teatterissa yms. vietetty lomia yhdessä, olen muistanut merkkipäivinä mutta se ei vaimolleni vaan riittänyt vaan lähti salasuhteeseen. Ilmeisesti arki oli vienyt suhteesta parhaan hehkun ja intohimon. Intohimo kun vaan ei yleensä enää ole yhtä rajua 23 vuoden jälkeen kuin vaikkapa 4 kuukauden jälkeen. Eron tuomasta alkushokista selvittyäni kysyin vaimolta miksi petti ja miten mietit tämän asian lastemme näkökulmasta, miten huomioit heidät tässä ? Vaimoni sanoin " parempi tuli vastaan ja lapsemme vaikka kärsivätkin tästä eivät kuole ". Tietysti on hienoa, että vaimoni on nyt onnellisempi, kun pääsi minusta ja aika näyttää miten vaimoni uusi suhde jatkuu tämän kakkosen kanssa, Tämä kakkonen on eronnut ja asuu omillaan joten seurustelu heidän välillä on nyt helpompaa kun vaimoni muutti omaan vuokra-asuntoon. Vaimoni kertoi, että suhde tämän kakkosen kanssa ennen eroilmoitusta olisi kestänyt vain noin kolmisen viikkoa ja koki että eroilmoituksen jälkeen hänen oli helppo mennä tämän kakkosen kanssa petipuuhiin, koska oli ilmoittanut ensin erosta. Suoraa tekstiä häneltä, mutta jotenkin tuntuu aika käsittämättömältä, että joku ihminen on valmis eroamaan 3 viikon ja muutaman platonisen tapaamisen jälkeen, vähän on tunne että vastaus ei ihan rehellinen ole. Itse uskon, että tässä on ollut taustalla pidempiaikainen suhde, mutta jota ei kehdata kertoa miehelle eikä lapsille koska ei haluta loukata asialla ja tietysti pettäjä haluaa vaalia julkisivuaan henkeen ja vereen.
Lapset ei ole parisuhteen eikä seksisuhteen osapuoli. On ehkä inhimillistä että petetty ja jätetty yrittää puhua lastenkin nimissä ja käyttää siten lapsia omiin tarkoitusperiinsä, mutta hyväksyttävää se ei missään nimessä ole. Lapset ei ole tehneet mitään väärää, joten antaa heidän olla.
Olen eri mieltä!
Teini-ikäiset ja aikuiset lapset elävät salaisen suhteen keskiössä ja varsinkin teini-ikäiselle äidin tai isän pettäminen saattaa olla turmiollista monella tapaa...
Alkujärkytyksen jälkeen saattaa vaikuttaa, että lapset ovat hyväksyneet tapahtuman jollain tapaa, mutta hetken päästä roihahtaa...
Salasuhteilijat saavat uskomattoman paljon pahaa aikaan lapsiensa elämään!
Aikuisten asia, on varmasti, mutta heitoilla tyyliin "lapset ei oele tehneet väärää, antaa heidän olla" eli välinpitämättömyydellä lapsia kohtaan ei heitä auteta.
Nykylapset joutuvat kohtaamaan oman vanhempansa uskottomuuden monin tavoin. Eikä todellakaan vain niin, että petetty kertoisi. Vanhempansa uskottomuuteen törmännyt lapsi voi sairastua henkisesti, ja silloin ei todellakaan pidä antaa lapsen olla, lapsi tarvitsee apua, rakastavien ihmisten, ehkä ammattiapuakin.
Eräät eivät usko ennenkuin näkevät ja kokevat!
Julman uskottomuuskriisin jälkeen jossa kaatui 3 avioliittoa joutui ainakin yksi teini huostaanotetuksi! Muiden tämän hetken tilanteesta ei ole tietoa, lapsia on kuitenkin yhteensä 10 kpl ikäluokassa 11-20v.
Suhde on aina aikuisten välinen, mutta aikuisten suhde koskettaa myös suoraan lapsia se olisi jokaisen pettäjän tai sitä harkitsevan hyvä muistaa. Jos suhteessa on ongelmia niistä on syytä keskustella aikuisten välillä avoimesti ja vastuuntuntoisesti, näin ei aina toimita ( ei ainakaan meillä ) vaan vaimo meni sieltä missä aita oli matalin eli vierasille ja pidempi aikaiseen seksisuhteeseen. Pettämisen syyn vieritti tosin minun niskoilleni.
Siinä vaiheessa kun lähdetään pettämään puolisoa, mikä on aina pettäjän tietoinen valinta tulisi asiaa pohtia kokonaisvaltaisesti myös lasten näkökulmasta vaikka harva tätä miettii vaatteita riisuttaessa, pääasia että on itsellä kivaa ja seksiä pääsee harrastamaan jonkun uuden tyypin kanssa. Mielestäni pettäjä ei pettäessään petä ainoastaa puolisoa vaan samalla koko perheen.
Meillä vaimon pettäminen realisoitui lopulta hänen kiinni jäämiseensä salasuhteesta, eli käry kävi.
Välintilinpäätöksenä kerrottakoon, että teini-ikänen tyttäremme käy tällä hetkellä psykologin vastaanotolla, kuten minäkin olen käynyt työterveyden puolella. Vaimo mikäli häneen on enää mitään uskomista käy myös psykologin vastaanotolla. Uuden suhteen tuoma onni on ollut perheelle todella kova ja tästä nyt kärsii koko perhe ja välillisesti se vaikuttaa myös jopa isovanhempiemme hyvinvointiin. Pettäminen ja sen tuoma tuska eivät siis rajoitu vain pariskuntaan vaan sen vaikutukset ovat huomattavasti laajemmat, asia mitä harva pettäjä ajattelee lähtiessään petoksen tielle. Ymmärrän toki jos suhde on oikeasti todella huono, väkivaltaa, alkoholismia yms. on siitä syytäkin lähteä, mutta monia tämän päivän eroja seuratessani tuntuu, että joskus varsin kevyinkin perustein laitetaan lusikat jakoon.
Olisiko sitten lapsille parempi elää perheessä, jossa isä ja äiti eivät rakasta toisiaan. Vaan sinnittelevät yhdessä lasten vuoksi? En usko, että sellaisessa perheessä eläminen on lapsille mitenkään hyvää elämää ja antaisi hyviä perusteita omalle aikuiselolle. Minkälaisen parisuhdemallin "lasten vuoksi yhdessä" - pariskunta antaa lapsilleen? Katkeria ihmisiä, jotka sietävät toisiaan keskinäisen rakkauden loputtuakin, kun vaan pitää. Pitääkö? Eikö lapsille olisi parempi kaksi onnellista vanhempaa, vaikkakin eronnutta, kahden onnettoman/katkeran ja jopa toisiaan fyysisesti(kin) pettävän sijaan?
Eli siis, pariskunta, jotka eivät saa toisiltaan haluamaansa, pitäisi erota. Eikä salasuhteilla.
Eräät vastaajista hehkuttavat, miten arvokasta aikaa oli olla ensin häntäheikin salasuhteena ja nousta siitä pelimiehen petetyksi vaimoksi, ja lopulta erota. "Kaikki oli sen arvoista. Päivääkään en kuitenkaan vaihtaisi pois, kauniit muistot."
Ei mene minun tajuntaani.
Erosin pettäjämiehestä saman päivänä kun monitahonen uskottomuus tuli todistetusti päivänvaloon. Epäilyä oli kauan ja se valheen ilmapiiri kotona tuhosi läheisyyden väliltämme. Minä vaihtaisin heti paikalla ne päivät pois. Suren hukkaan heitettyä aikaa, minkä olisi voinut olla seesteisen onnellinenkin.
Menee mun tajuntaan. Kakkonen, ykköstyneenäkin, eronneenakin, on ikuinen tunneihminen. Parisuhde, rakkaus, seksi ja romantiikka on heille kaiken edellä, aina, rakkaus antaa kaikille kaikki teot anteeksi. Oikeastaan, kakkonen on paras kumppanityyppi monipettäjälle.
Varmasti pitää asian noin olla. Järjellä ajatteleva ei suostu pettäjän pelinappulaksi. Tuohan on ihanne tilanne monipettäjälle. Koti pysyy kunnossa kun muija ei mihinkään lähde kun niin kovasti rakastaa. Antaa anteeksi vieraissa käynnit tuosta vaan. Rakkauden tähden.
Mä vaan ihmettelen, miten noin voimakkaasti tunneihminen voi olla suhteessa, jossa toinen pettää. Eihän se vastapuoli edes kunnioita ja arvosta häntä, kun pettää. Vai eikö tunneihminen ajattele asiaa noin?
Niin minäkin. Pari vuotta eletty täyttä teatteria. Luulin mieheni olevan masentunut ja impotentti, kun seksi ei kiinnostanut.Ehdottelin lääkäriin menoa.
No, sitten yhtenä aamuna aamukahvipöydässä sain kuulla, että miestä masentaakin kaksoiselämä. Onhan se rankkaa, kun pitää esittää kunnollista aviomiestä ja joskus ihan pakottaa itsensä halaamaan vaimoaan. Seksikin oli kuulemma vastenmielistä, koska tuntui, että pettää tyttöystäväänsä.
Siis mies suhteineen varasti elämästäni kaksi vuotta, ja sitten vielä kaupan päälle tämä henkinen pahoinvointi. Oli kuulemma sen arvoista.
Sama ihmetys, älä ota itseesi. Nämä päättämättömät ovat epärehellisiä molempiin suuntiin, varmaan on ollut sama huono omatunto kakkosen kodissakin, sinusta. Mikä on minkin arvoista, sen kertoo vasta tulevaisuus, huomaat lopulta. Tuosta näyttelijästä oli hyvä päästä eroon, itsekäs, epärehellinen -mutta tuo mies oli puoliksi epärehellinen, on sellainen joka on epärehellinen mutta samalla kärsii siitä. Hän oppii siksi olemaan lopulta "riittävän rehellinen" joka on hyvin ikävä ominaisuus kumppanissa, tarkoittaa ällöttävää kieroilua ja sivuun puhumista, kun asioista pitäisi puhua suoraan.
joopa joo, impotentti eli aika yleinen valhe pettäjällä...
- Salasuhde kesti pari vuotta.
- Olimme yhteydessä lähes päivittäin, tapasimme n. 4-5 kertaa viikossa.
- Molemmat olimme siinä pisteessa ettemme jaksa enää elää epärehellisesti, joten ratkaisu oli tehtävä, erota tai jatkaa yhdessä julkisesti.
- Julkinen suhteemme on kestänyt nyt 3 vuotta ja ihan hyvin meillä menee. Paljon on tullut p*askaa niskaan exältä ja nykyiseltä "anopiltaní", mutta näistäkin myrskyistä selviäminen on vain vahvistanut suhdettamme. Lapset ovat ok ja se onkin tärkeintä.
- Oliko sen arvoista? Ilmeisesti kyllä, koska haluamme yhdessä olla edelleen ja suunnittelemme tulevaa. En silti lähtisi "suosittelemaan" kenellekään salasuhteilua kovin heppoisin perustein, todella raskas tie kaikille osapuolille eikä mitään takeita mistään.
Anoppiko työntää p*aa niskaan? Mitä odotit uuden anoppisi ajattelevan sinusta ja 2 vuoden salasuhteilustasi? Kiittääkö ja arvostaako sinua pitäisi? Ihmisten ei tarvitse hyväksyä tai arvostaa sinua, jos eivät halua, ei edes 'anopin'.
Se on varmasti raskas tie ja siksi jättäisin väliin jos omasuhde on kohtuullisen toimiva. Pitkässä suhteessa kovin hehku vähänee ajan myötä aina. Tietysti jos tälle raskaalle polulle haluaa lähteä on selvää, että yritetään hymyillä vaikka hammasta purren, ollaanhan sitä ikäänkuin samassa veneessä tämän toisen pettäjän kanssa. Harmitusta ei voi näytttää vaikka perheet on hajotettu ja paljon pahaa jälkeä saatu aikaiseksi. En todellakaan voi suositella tätä tietä kenellekkään.
Exsala nyk. uusparit tuntuvat hehkuttavan julkisesti piireissään usein, kuinka hienoa elämää he viettävätkään ja onnellisia ovat. Kenties on omin sanoin vakuuteltava alati, että näin olisi. Sanoilla on ihmeellinen vaikutus, kertoja alkaa uskoa itseään.
Harva uskaltaa myöntää, että se uusi ihana ja vuosia odotettu elämä ei olekaan ruusuilla tanssimista!
Kyllä sen muualta kuulee ja näkee, mutta harvemmin näiltä uskottomuuspalstoilla! Puuttuu kanttia tunnustaa, että on hiukan epäonnistunut...
Kaiken lisäksi on tullut entinen " kunnollinen" puoliso jätettyä hetken hurman vuoksi!
Lähi-ja tuttavapiirissä jokainen salasuhteen vuoksi eronnut ja hetken päästä siitä uudestakin suhteesta eronnut katuu katkerasti pettämistään.
Ei olisi kuulemma kannattanut lähteä hölmöilemään! Moni katuu loppuelämänsä...
Olenko väittänyt, että odotan "anopilta" jonkinlaista arvostusta? En todellakaan (tämä on aika monimutkainen soppa jota en ala tässä ruotimaan, mutta anopilla on mielipiteeseensä oikeus ja se sopii minulle).
Ja jotkut eivät kadu ollenkaan. Ei näihin lähdetä heppoisin perustein vaan pitkällisen harkinnan tuloksena.
Ehkä ykköstyneen ei ole mahdollista puhua ongelmistaan niin kuin ne ovat. Tavalliset uusperheet voivat avoimesti puhua läheisilleen, pyytää ja saada apua ja neuvoa muualtakin esimerkiksi vaikeisiin ihmissuhdeongelmiin, mikä on uusperheiden peruskamaa.
Ykköstynyt tuskin saa osaavia neuvoja miten toimia, edes anonyyminä netissä, jos paljastaa koko ongelmansa "anoppi työntää p*aa mun niskaan koska mä olin 2v salarakas". Jos ei paljasta kakkosrooliaan, voi saada neuvoja, vääriä, sillä anoppi vihastuu vain lisää kahvikutsuista. Vaikka tavallisessa perusriidassa kahvikutsu voisi päättää riidan, hyvin vakavassa anopin ja hänen kaikkien läheistensä elämää loukanneessa anteeksiantoa ei voi hakea hyvittämällä tavalla, joka ei ole missään suhteessa tapahtuneisiin ja läheisten kokemiin loukkauksiin.
Ongelman keskustelu pettäjä-nyxän kanssa voi ontua, onhan anoppi hänen rakas äitinsä. Jos ykköstynyt ei ole sisäistänyt petetyn tai läheisten osapuolten näkökulmaa, hän ei osaa kohdella loukattuja läheisiä oikein. Lopputulos: anoppivälit ovat ja jäävät kylmiksi.
Ei kyse ole varmaankaan anopin kiitoksen ja arvostuksen hakemisesta vaan sen asian hyväksymisestä, että hänen poikansa on onnellinen tämän uuden naisen kanssa.
Piti juuri sanoa, että ei se ole hetken huumaa, jos rinnakkaissuhde jatkuu vuosia. Silloin on harkittu perin juurin sekä avioliitto että uusi suhde. Se, mitä itse elämältään haluaa.
Siinä kohtaa, kun on erottu ja aloitettu uusi elämänvaihe uuden ihmisen kanssa, se on parisuhde ja uusperhe ihan yhtä lailla, oli kyseessä millaisista lähtökohdista tahansa alkanut suhde.
Ja jos siihen anoppiin haluaa taas peilata, niin eikö hänelle pitäisi olla tärkeintä, että hänen oma lapsensa on onnellinen? Ja lapsen lapset? Eikö juuri niitä ihmisiä ja heidän elämäänsä tulisi tukea? Jos on tuettu vuosia sitä, että avioliitto kestäisi, mutta se ei vaan kaikesta huolimatta kestä, silloin pitäisi pystyä kannustamaan ja tukemaan omaa lastaan tekemään toisenlaisia valintoja; valintoja, jotka tekevät onnelliseksi ja joiden kanssa voi elää tasapainoisena ja tasapainoista elämää.
Näin sivusta ajatellen tuntuisi todella rankalta elämä ilman läheistensä arvostusta!
Merel, olet liian ylimielinen nainen, mutta "ylpeys käy lankeemuksen edellä".
Ei mieheni etäinen äiti ole minun läheiseni. Välit oikeasti läheisiin ihmisiin ovat kunnossa, koska he eivät tuomitse. Kurjat ovat anopin välit poikaansakin, joten pysyttelen ihan mielelläni taustalla. Mitä ylimielistä siinä on?
uskon että nuo anopit ja muut "pakkoläheiset" ovat aivan yhdentekeviä pitkässä juoksussa, elämässä yleensäkin on aivan turhaa yrittää kerjätä ihmisten hyväksyntää tekoihin ja päätöksiin jotka on itse pitkän harkinnan jälkeen tehnyt, se on se oma päätös, miksi pitää pyrkiä miellyttämään muita ja tässä en nyt puhu lapsiperheestä, aikuisten ihmisten tekemistä päätöksistä yleensä
Johtuisiko anopin kurjat välit poikaansa juuri teidän salasuhteesta?
Eivät äiditkään pettämistä ja perheensä satuttamista hyväksy...
Sitä saa, mitä tilaa!
Osaltaan varmasti tuo katkeruutta, koska anopilla itsellään ei ollut rohkeutta lähteä huonosta liitostaan (uskottomuutta ja väkivaltaa). Odotti myös poikansa toimivan kuten hän, eli ilmeiseti oma hukattu elämä on se isoin ongelma tässä, kun näkee poikansa toimineen toisella tavalla.
Tuo on muuten totta. Olen omassa elämässäni huomannut, että raivokkaimmin toisten eroja vastustavat juuri ne, joiden itsensä olisi pitänyt erota jo aikoja sitten - mutta eivät koskaan uskaltaneet. He ovat pelänneet elää omaa elämäänsä, ja sen lisäksi ovat kauhun vallassa siitäkin, kun toiset elävät omaansa. Todella surullista, että hukataan mahdollisuus onneen. Tämä ei ole niin monimutkaista ja peruuttamatonta, että kannattaisi pelätä. Kuolema on peruuttamaton, muita asioita voidaan muuttaa.
Kakkosilla on aina eri näkökulma ja se on puolueellinen!
Miten tuo nyt siihen liittyi, että joku pelkää muutoksia ja toiset uskaltaa tehdä ratkaisuja, jos tuntuu pahalta?
Se että sinä vaadit tai oletat anopin toimivan itse oikeaksi katsomallasi tai haluamallasi tavalla, ei auta, hän päättää itse.
Se että sinusta oman kumppanisi läheiset ovat yhdentekeviä ihmisiä on tympeä ja surullinen asenne, ei meille lukijoille vaan omalle kumppanillesi.
Vai on sohlaaminen ja sekoilu päätösten tekoa. Ehkä joillakin niin...
Sano, että " me nuoret aikuiset", sillä kyllä hiukan varttuneemmat vielä tänäkin päivänä kunnioittavat vanhempia ihmisiä...
Onhan se tietysti myös kasvatuskysymys ja kotoa opittua!
Se oma päätös nuoren heitukan suusta saattaa olla hyvinkin tuomittavaa yleisesti.
ei tarvitse olla nuori heitukka jos arvostaa itseään ja niitä läheisiä jotka myös oikeasti arvostaa minua
miksi tosiaan pitäisi kerjätä toisten hyväksyntää asioille jotka on itse päättänyt tehdä ja tehnyt ne asiat OMILLE LÄHEISILLEEN parhaalla mahdollisella tavalla?
tästä tuli mielenkiitoinen ajatus mieleeni, sen vuoksi ryhdyin kommentoimaan, siis ajatus miksi joku syyttää toista ihmistä teoista joihin itse on syyllistynyt, valehtelee kaikille kuinka häntä on esim. häiritty vaikka itse on se häirikkö...tästä sain ajatuksen kiinni hän on juuri tuollainen hyväksynnän kerjääjä...ja miksi hän on tuollainen...no kun hän valehtelee...ja varmaan jo itselleen..jos saa jonkun uskomaan näin hän myös yrittää hyväksyä itsensä...
Joskus jos tuntuu, että on tullut sivuutetuksi ja syrjään työnnetyksi, voi olla vaikea myöntää, että ihmiset, jotka uskaltavat erota ja rakastua uudelleen, eivät sohlaa vaan todella ovat löytäneet onnen. Sen sijaan, että loputtomiin arvostelisi muiden ratkaisuja, kannattaa tehdä rohkeasti omia - ja rakastaa.
Juuri kuoleman edessä päätimme, ettei tehdä mitään niin peruuttamatonta kuin avioeroa ja rikota perhettä palasiksi. Saimme huomata, että ennustuksista huolimatta, että siis hukkaisimme mahdollisuutemme onneen, löysimme onnen toinen toisistamme. Rakkautemme oli aitoa, mutta toinen meistä oli sokaistunut ja järkyttynyt tästä kriisistä ja kun siihen tuli sopivasti ulkopuolinen sählääjä ns. tarinoimaan onnesta hänen kanssaan ja niin juoksimme suhteessamme päin seinää. Löysimme jotain sellaista, joka vahvisti ja vahvistaa suhdettamme loppuun asti. Yhteyden, jonka voi saavuttaa vain vaikeimman kautta.
Eihän avioero ole mikään peruuttamaton asia. Voidaan palata takaisin yhteen - jos molemmat niin haluavat.
Ihmissuhde on aina ihmissuhde, riippumatta siitä alkaako se salasuhteena vai eron jälkeen. Kenenkään ei kannata toisten suhteita tuomaroida, vain omansa tuntee ja voi miettiä, mikä meni pieleen.
Parisuhteessa elää kuitenkin VAIN se pariskunta, ei anopit ja muut läheiset. Jos elää vain toisten onnelle, tekee itsestään hyvin onnettoman ihmisen. Ei sitä elämää eletä näiden "pakkoläheisten" kanssa, vaan sen puolison. Eiköhän jokainen saa ja myös pitää olla rohkeutta, valita oman puolisonsa ihan itse. Viis siitä mitä "pakkoläheiset" ovat asiasta mieltä.
Tiedän mistä puhun, olin pitkään onnettomassa avioliitossa pettäjämiehen kanssa, juurikin näiden "pakkoläheisiin" säilytettävien suhteiden vuoksi. lopulta ymmärsin, että vain minä kärsin, ei muut. Uskalsin ottaa eron, ja vaikka läheisiin menikin sen vuoksi pariksi vuodeksi välit. Ja välit menivät minulla, petetyllä, kun "pakkoläheiset" eivät hyväksyneet millään eroa "hyvästä miehestä".Olen kuitenkin onnellinen, myös siitä, että ajanmyötä nämä "pakkoläheiset" ymmärsivät tilanteen eivätkä enään vihoittele minulle. Taikka pettäjä exällenikään.
Marmeladi. Olet aivan kuin 50 kymppinen vaimoni, itsekäs omaa etua ja iloa hakeva joka ei muita perheenjäseniä ajattele. Ole onnellinen onnessasi, mutta takaan sen että onnesi on kalliilla verellä maksettu. Ei käy kateeksi.
Hienoa, että noin hyvin tunnistat itsekkäät ihmiset kaikkialla missä liikut. Eikö olekin erikoista, että muissa ihmisissä on niin paljon heitä?
Mutta eiköhän puhuta avauksen aiheesta, eikä toisista keskustelijoista ihmisinä, vai mitä mieltä olet?
Ahaa. Eipä kiinnostanut katsoa peiliin. Itsekäs mikä itsekäs ja ollut sitä aina. Kun avioliitto sopi kuvioon, niin se oli ok. Nyt kun meno päällä, ja sattunut saamaan vieraalta huomiota että oma mies kaipaa (kun pitänyt naista arvoaan parempana) , niin sitä näkee itsensä jonain maailman halutuinpana naisena nimeltä marmelaadin. Todellisuudessa samat laardit kuin muillakin naisilla, kunhan huuma laantuu. Ysätväperheet jatkavat omaa rauhallista rataansa, mutta jos ukkomies jättää, huomaa laardi olevansa aivan yksin ilman miehen tukea, ilman lastensa arvostusta.
Mitä merkitystä näillä asioilla on, kun ainoa pohja ja rakenne, mille tällä tavalla alkanut suhde perustuu, on valhe ja epärehellisyys? Ei niin mitään.
Em. "rakennusaineet" eivät tällaisen suhteen perustasta poistu koskaan eivätkä muuksi muutu ikinä, ei vaikka salasuhdetta olisi jatkunut päivän tai sata vuotta, tiiviisti tai vähemmän tiiviisti ja vaikka ratkaiseva askel/päätös olisi tullut mitenpäin tahansa. Perusta on jo valmiiksi mätä.
Ota huomioon, että salaparin keskinäinen suhde voi olla jopa raadollisen rehellinen olosuhteista johtuen. Sille perustalle on ihan hyvä rakentaa. Ympäristö ei voi tätä asiaa ymmärtää eikä tarvitsekaan.
Normaali ympäristö ei ymmärrä koskaan valheelle ja petokselle rakennettua suhdetta! Raadollisuutta on nimenomaan se epärehellisyys!
Puolusta itseäsi vaikka viimeiseen tappiin, mutta tuossa asiassa olet niin väärässä kuin vain voit olla.
Mä yhdyn niin täysin sun kommenttiisi!
Olen elänyt suhteessa naimisissa olevaan mieheen melko pitkään. Yhteisenä tahtotilanamme on yhteinen tulevaisuus ja elämä, ja näissä olosuhteissa mikään muu kuin juuri "raadollinen" rehellisyys ei ole mahdollista. Pelaamme täysin avoimin kortein, ja siinä on kyllä toisen edessä täysin paljas ja haavoittuva. Puhumme avoimesti ja suoraan asioista, joista toisenlaisessa tilanteessa alkavissa suhteissa puhutaan ehkä vuosien päästä, jos koskaan. Näemme toisemme tilanteissa, joissa toinen on ahdistunut tai peloissaan ja miten reagoi sellaisissa tilanteissa. Meille on täysin selvää, että kaikista, kipeistä ja pelottavistakin asioista, puhutaan suoraan.
Olemme puhuneet myös siitä, että pelottaako meitä se, että kun suhteemme on alkanut tilanteessa, jossa kumpikin oli naimisissa, ja kumpikin olemme siis pettäneet puolisoitamme, että toinen pettäisi tulevaisuudessa. Olemme käsitelleet asian ja juurikin tämän avoimuuden ja rehellisyyden kautta luotamme toisiimme. Tiedämme syyt, jotka johtivat rinnakkaissuhteeseen ja tiedämme tarpeet, joihin haimme vastausta.
Joka ei ole sellaisessa tilanteessa ja ihmissuhteessa elänyt, ei voi oikeasti tietää, mitä se on ja minkälainen on suhteen dynamiikka. Jokainen suhde on tietenkin vielä omanlaisensa ja motiivit ovat erilaisia. Mutta ennen kaikkea ulkopuoliset reagoivat omien ennakkoluulojensa ja pelkojensa kautta, sekä tietenkin yhteiskunnallisen "paineen" kautta. Totuus on kuitenkin toinen, ja niiden kahden tiedossa, joita se koskettaa.
Epärehellisyys kohdistuu suhteessa sen rinnakkaissuhteen ulkopuolisiin henkilöihin, suhteen osapuolten puolisoon/puolisoihin ja perheeseen. Mutta, kuten kommentin kirjoittaja asian ilmaisi, salaparin keskinäinen suhde voi todellakin olla äärimmäisen rehellinen.
Sen asian ilmaiseminen ei ole itsensä tai ko. suhteen puolustamista, vaan ihan samalla tavalla asian julkituomista, kuin sekin, että he toki toimivat puolisoihinsa nähden väärin ja epärehellisesti.
Kyse taisi kuitenkin alkujaan olla siitä, että "epärehellisyydelle pohjautuva suhde ei voi kestää", ja tähän kirjoittaja esitti tuon näkemyksen.
Määrittele "normaali ympäristö"?
"Raadollinen keskinäinen rehellisyys"
Minusta ei kuulosta hyvältä, jos uuspari on toinen toistensa epärehellisen elämäntavan ja sen myötä seuraavien sisäisten angstien terapeutti. Terapeuttiset suhteet tuppaavat menettämään olemassaolonsa perustan, kun terapian tarve päättyy.
"Näemme toisemme tilanteissa, joissa toinen on ahdistunut tai peloissaan"
Voi luoja miten nykyajan ihmissuhde alkaa. Oi romantiikan aikaa, kun kaksi nuorta vapaata rakastuu toisiinsa ja viettää juuri rakastuneena elämänsä onnellisimmat vuodet, kun rakastettu on koko maailma ja molempien onnellisuus on mielen ainainen olotila niin että rakkauden vuoksi mikään ei pelota, mikään ei ahdista. Ulkopuolisetkin saavat hymyn huulilleen nuoret rakastuneet nähdessään.
En suinkaan kirjoittanut, että ahdistus tai pelot olisivat suhteessamme korostunutta, vaan viittaisin siihen, että näemme toisistamme myös nuo puolet.
Tuota kutsutaan itselleen valehtemiseksi. Surullista.
Onko rehellisyys ja avoimuus parisuhteessa sinusta itselleen valehtelemista?!
Älä ota kantaa asioihin, joista et tiedä!
Parisuhteessa voi on hyväkin pystyä asettumaan toinen toistensa tilanteeseen ja kuulemaan myös toisen pahaa oloa. Se, että omaa empatiakykyä ja pystyy toimimaan kumppaninsa tukena, ei ole sama asia kuin terapeuttina oleminen.
Sitä paitsi kommenttisi viimeinen lause viittaa siihen, että suhde olisi vain terapeuttinen suhde, joka useinkaan ei ole näin yksinkertaistettua.
Oletko koskaan yrittänyt ymmärtää?
Hyvin suoraa -nimimerkin tulevaisuus ei näytä hyvältä, jos jompi kumpi olisi todellisuudessa ammattimaisen psykologisen yksilöterapian tarpeessa. Hyvin suoraa kuvittelee rakkaudella voivansa korvata psykologin, mutta valitettavasti ei auta, jos rakastetulla on henkisiä omia ongelmia. Rakastuminen piilottaa sisäiset ongelmat kuin ne olisivat hävinneet, mutta auttaa vain siihen asti kunnes elämä tasaantuu, hoitoa tarvitseva ei kykene kohtaamaan ahdistumatta arjen normaaleja ongelmia.
Se ei ole pelkoa vaan korkea moraali, joka "estää" meitä joitakin ajautumasta petollisiin salasuhteisiin. Itse en koskaan ajautuisi, enkä myöskään hyväksyisi sitä puolisoltani! En voisi koskaan kunnioittaa enää itseäni sillä en haluaisi tuhota syyttömien ulkopuolisten elämää.
Me jotka olemme läheistemme elämässä nähneet näitä salasuhteiden tuhoa, emme sitä halua tuottaa eteenpäin. Ehkä meillä löytyy myös suurempi kunnioitus toisten elämää kohtaan!
Pitkässä ja tyydyttävässä avioliitossa elävänä en voi ymmärtää näitä kakkosia, jotka pystyvät tietoisesti jakamaan ns.rakkaansa. Minä en pystyisi enkä haluaisi sitä tehdä koskaan ja jos puolisoni erehtyisi yhdenkin kerran ja saisin sen tietää niin se olisi heti ero. Rakkaudesta tai kiintymyksestä huolimatta!
Kukaan normaali ja tasapainoinen nainen jaa rakastaan!
Kyllä minullakin on ollut tilanteita jossa varattu on tullut vikittelemään, mutta olen antanut potkut persuksiin ja osoitteen kotiin vaimonsa viereen!
Seurassa voi toki hauskaa pitää, mutta raja sitten siinä.
Tuot esiin hyviä pointteja, mutta et ota huomioon sitä, että myös rinnakkaissuhteesta alkaneessa suhteessa ne voivat toteutua.
Kirjoitat, että kun on lähipiirissään nähnyt, mitä tuskaa rinnakkaissuhteet aiheuttavat, ei halua olla osallisena sellaiseen. Ihan samoin usein ajattelevat myös salasuhteen osapuolet, kun ovat sen kokeneet - siksi he eivät ole uskottomia uudessa suhteessaan/tulevaisuudessa. He ovat eläneet siinä tilanteessa itse, ja uskoakseni vain hyvin harvalle tilanne on palkitseva tai ruusuinen kokemus.
Toisekseen, kirjoitat elämisestä tyydyttävässä suhteessa, jossa ei halua jakaa rakastaan. Ei tietenkään. Se joka pettää, ei elä tyydyttävässä parisuhteessa vaan etsii usein ulospääsyä/ratkaisua. "Sinkkukakkonen" ei varmasti halua jakaa tätä varattua rakastaan, mutta rinnakkaissuhde on hänelle välivaihe matkalla tyydyttävään parisuhteeseen tämän miehen kanssa, jossa hän ei ole valmis miestä jakamaan, ja todennäköisesti on "normaalia" tiukempi siinä, mitkä ovat parisuhteen säännöt. Pettämistä ei tulla hyväksymään, mikä on täysin luonnollista. Okei, läheskään aina rinnakkaissuhde ei johda eroon ja pysyvään suhteeseen, mutta siihen uskominen/tähtääminen on se "syy", millä on hetken aikaa "valmis" joutumaan jakamaan sen rakkaansa.
Vau! Mikä moraali! Tiedätkö: sitä sanaa ei sano, joka ei vastaan tule! Varo siis vannomasta: " en koskaan"! Ja muista minua, kun lankeat:)
Onneksi meistä kaikki ei hyväksy juuri tuota VÄLIVAIHETTA, ei usko kaikkien pettäjäluuserien kuiskuttelua yhteisestä tulevaisuudesta, kunhan pahat esteet poistetaan edestä!
Likaista, sairasta ja epärehellistä touhua!
Voi, voi, olet surullinen toiveittesi vuoksi!
Usko nyt, että en lankea! Kauniit elämänarvot ovat elämässä rikkaus ja hyve!! Pyri sinäkin siihen?
Seurassa voi toki hauskaa pitää, mutta raja sitten siinä... Eli kuitenkin flirttailet vieraiden miesten kanssa vaikka itse olet varattu? Miten se sopii tuohon ehdottomuuteesi?
Sun on helppoa sanoa kun sua ei ole petetty, että ottaisit eron heti. Tosipaikan tullen mä olen varma, että rakkauden ja kiintymyksen takia et eroa ottaisi vaan pyrkisit löytämään syyt siihen, miksi toinen petti. Eikö vaan? Tottakai haluaisit antaa hänelle mahdollisuuden korjata virheensä.
Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.
Vastaan siitä lähtökohdasta, että 3,5-vuotinen rinnakkaissuhdevaihe on juuri päättynyt ja suhteemme on muuttunut "julkiseksi". Toki se on ollut "puolijulkinen" jo lähes alkujaan, sillä mies on ollut sisällä minun elämässäni lähes alusta asti ja olemme eläneet siltä osin ihan julkista elämää.
Suhteemme on ollut aina todella tiivis; olemme tavanneet useita kertoja viikossa, puhuneet puhelimessa päivittäin ja kirjoittaneet toisillemme paljon. Yhteisiä öitä ja matkojakin on ollut.
Vaikeaa sanoa, mikä oli se varsinainen ratkaiseva askel. Jo tavatessamme mies oli alitajuisesti pitkään tiennyt olevansa tyytymätön liittoonsa joiltain osin. Sen on tiedostanut tässä matkan varrella. Eroaminen ja koko luopumisprosessi oli hänelle erittäin pitkä, vaikea ja kivulias prosessi, joka lopulta tuli siihen pisteeseen, että hän sai sanottua ääneen vaimolleen kauan aiemmin tekemänsä päätöksen erosta.
Tällä hetkellä olemme toki keskellä akuuttia erokriisiä, ja myönnän että ei sitä helppoa ole sivusta katsoa ja ottaa kaikkea vastaan, kun kuitenkaan en voi asialle mitään tehdä. Jokaisen on oma erokriisinsä käytävä itse lävitse ja tehtävä surutyö. Mieheni kuitenkin pystyy tukeutumaan minuun asioissaan, mikä on hyvä. Käytännön järjestelyt ovat siis menossa myös, mutta kaiken keskellä olemme kuitenkin onnellisia ja helpottuneita siitä, että voimme nyt vihdoin elää avoimesti yhdessä, ilman sitä, että kokee syyllisyyttä siitä, että rakastaa toista tai viettää aikaa ihmisen kanssa, jota rakastaa.
Saman tarinan voi lukea tuolta "rehellisen iitun" kertomuksista muutama vuosi sitten ja silloin tällöin sen jälkeenkin! Ei mitään uutta siis..
- noin 2 vuotta salasuhteessa (ja samassa työpaikassa)
- erittäin tiivis, päivittäin yhdessä ja enemmän rakastelua kun aviopuolisoiden kanssa
- salasuhde kävi ilmi, erosimme aviopuolisoista ja menimme yhteen
- kaikki oli sen arvoista, nyt oltu yhdessä yli 10 vuotta ja ollaan edelleen onnellisia
- Miten pitkään olitte salasuhteessa?
Seksin merkeissä tavattiin parin vuoden ajan.
- Miten tiivis salasuhteenne oli?
Milloin mitenkin, välillä enemmän ja välillä vähemmän.
- Miten ratkaiseva askel/päätös lopulta tuli?
En tiedä, molemmat oli eronneita. Toisella laastarisuhde, otaksun, itselläni villimpi kausi. En olisi edes halunnut vakituista.
- Miten menee nyt? Oliko kaikki lopulta sen arvoista?
Yhdessä ollaan ja ei olla. Toisesta välittää paljon, mutta tällaiselta pohjalta on vaikea mitään rakentaa, ku yhteiselokin alko epärehelliseltä pohjalta. Enemmän pidän tällä hetkellä laastarina ja harjotteluna eron jälkeen, toinen sitten riippuu kiinne, mut ei osaa arvostaa eikä kunnioittaa vaan on häntäheikki, joka ei taida muuksi laastarista koskaan edetä. En ainakaan osaa, omat tunteet on vieläkin kovin sekaisin kaikesta. Sitoa haluisi, mut ei ymmärrä, että se ei ole ratkaisu. Ratkaisu on siellä omassa pääkopassa ja sydämessä mitä haluaa.