Täytyy nyt ihan kysyä seuraavaa kokeneemmilta, sillä vaikka ikää on jo paljon, kokemusta pitkistä parisuhteista on vähän:
Onko hyvinkin tavallista, että muuten hyvällä ja mukavalla miehellä on useastikin pakonomainen tarve olla oikeassa? Tarkoitan sellaista ihme vänkäämistä, jossa kumppanin sanomisiin pitää aina ikäänkuin saada viimeinen sana. Olen saanut hänet jopa kiinni siitä, että sanoo asian olevan juurikin päinvastoin kuin edellisellä kerralla on ollut mieltä.
Olen ollut aiemmin pitkässä parisuhteessa sellaisen miehen kanssa, jonka seurassa ei moisesta olisi ollut puhettakaan: keskustelu soljui luontevasti puolelta toiselle, eikä kummankaan tarvinnut tuntea jäävänsä alakynteen, joten moinen käytös hieman ihmetyttää ja pistää miettimään, uskaltaako ottaa suhteessa seuraavan askeleen elikkä sen lopullisen yhteenmenon.
Entä lieneekö miehen iällä (60 ) kenties jotain vaikutusta asiaan?
Onko hyvinkin tavallista, että muuten hyvällä ja mukavalla miehellä on useastikin pakonomainen tarve olla oikeassa? Tarkoitan sellaista ihme vänkäämistä, jossa kumppanin sanomisiin pitää aina ikäänkuin saada viimeinen sana. Olen saanut hänet jopa kiinni siitä, että sanoo asian olevan juurikin päinvastoin kuin edellisellä kerralla on ollut mieltä.
Olen ollut aiemmin pitkässä parisuhteessa sellaisen miehen kanssa, jonka seurassa ei moisesta olisi ollut puhettakaan: keskustelu soljui luontevasti puolelta toiselle, eikä kummankaan tarvinnut tuntea jäävänsä alakynteen, joten moinen käytös hieman ihmetyttää ja pistää miettimään, uskaltaako ottaa suhteessa seuraavan askeleen elikkä sen lopullisen yhteenmenon.
Entä lieneekö miehen iällä (60 ) kenties jotain vaikutusta asiaan?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi olla monenlaista pätemistä. Monilla on pätemisen tarvetta jo pelkästään sen takia, että vastapuoli on nainen. "Ei naiset mistään mitään tiedä." Toisekseen ihminen voi päteä sen takia, että sillä on huono itsetunto, eivät halua paljastaa heikkouttaan. Kolmanneksi besserwisserit vaan pätee pätemisen takia.
Ikä voi tuoda myös tietynlaista jääräpäisyyttä myös, jos vedetään kokemus kortti siihen mukaan:"Asia oli näin vuonna -77 ja se on vieläkin. Se siitä mihinkään muutu!." See the point?
Sehän se niin kummalta juuri tämän miehen kanssa tuntuukin, kun häneltä muutoin puuttuu täysin tuo "ei naiset mistään mitään tiedä" -elementti, hän arvostaa naisia siinä missä miehiäkin.
Ja tuohon toiseen asiaan: I certainly see the point, mutta kun hänen tapauksessaan ei kyse ole tuollaisesta vänkäämisestä - tunnistan kyllä tyypin. Pikemminkin, kuten jo aiemmassa tekstissäni kerroin, hänen "tietämyksensä" saattaa jopa pitkin matkaa muuttua. Esimerkkinä, toki täysin kuvitteellisena, voisi olla tällainen:
Keskustelemme päivänä A, ja kysyn häneltä, kiertääkö Maa Aurinkoa vai päinvastoin, jolloin hän vastaa, että Maa kiertää Aurinkoa. Päivänä B keskustelemme jostain toisesta asiasta, ja keskustelumme sivuaa samoja asioita kuin päivänä B, jolloin tulen todenneeksi, että sehän oli niin, että Maa kiertää Aurinkoa. Tähän hän toteaa, että ei suinkaan, vaan että Aurinko kiertää Maata...Vähän tällä tavalla on useinkin käynyt, kun puhumme jostain aiheesta, josta hänellä on tietoa enemmän kuin minulla, enkä oikein tiedä miten tällaiseen vänkäämiseen pitäisi suhtautua - kuten sanottu, en ole siihen aiemmin tottunut, joten se ärsyttää välillä suunnattomasti. Ja latistaa...
Voisko olla jotain neurologista? Tai sitten luontaisesti pääkopassa vika. Ei vaan anna painoarvoa omille puheille/toisen puheille ja ne on helppo pyörtää? Ei pidä asiaa minään, pitää sitä normaalina.
Kumpaakin vaihtoehtoa epäilen, ollaan tunnettu jo vuosia, ja itselläni on kyllä aika paljon työni tuomaa tietämystä niin neurologisista kuin psyykkisistäkin häiriötiloista, eikä tämä mielestäni sovi kumpaankaan.
Yksi vaihtoehto voisi tietysti olla elämänhistoria: edellinen kumppani ollut käsittääkseni melkoinen jyrä.
Jos tuo asenne nyt jo sinua noin paljon ärsyttää, niin eihän teidän missään nimessä yhteen kannata mennä. Asiahan vain pahenee, kun jatkuvasti joudut tuota sekoilua sietämään.
Niinpä, se tässä juuri mietityttääkin. Mutta nyt kun elämää on enää vähän jäljellä, ei vaihtoehtoja juuri ole - yksin on ikävää viimeiset vuotensa viettää.