Hieman hankala homma kun löytää mieluiset boxerit (tumman harmaa ja musta perusväri, vyötärönauhoissa eri värejä mallista toiseen), kooltaan, leikkauksiltaan ja kuosiltaan ja sitten ne alkavat aiheuttaa melkoisen vahvoja allergisia iho-oireita vyötärnauhan alueella. Boxereiden pesukerrat eivät tilannetta muuta.
Näemmä puitäisi ostaa ensin koekappaleena usempien eri valmistajien eri malleja yksi kerrallaan josko jokin niistä ei aiheuttaisi iho-oireita.
Sekään ei riitä ostokriteerinä, että ne olisivat jopa jotkin bio-materiaalista valmistetut (sellaisiakin kuulema on), sillä jos käytetyissä väriaineissa on allergisoivia myrkkyjä, niin bio-materiaali ei auta.
Tummat värit ja etenkin musta kuulema vatii voimakkaampia myrkkyjä toteutuksessa ja ovat siksi potentiaalisempia aiheuttamaan allergiareaktioita.
Taannoin ulkolaisella kanavalla oli dokkari vaatealasta, alihankinnasta, hintojen muodostuksesta, materiaaleista, käytetystä kemiasta ja allergioista ja jossa manitiin, että laadukkaammat väriaineet ovat kalliimpia ja siksi tyypillisessä kaukoitävalmistuksessa tilaaja ruuvaa hankintahinnat mahdollismman alas ja sen seurauksena jopa bio-cottonisissa tummissa vaatteissa voi olla todella paljon myrkkyjä ja jopa syövälle altistavia aineosia väriaineissa. Teettivät tutkimuksia laboratoisossa.
Noissa ateljeissa värianaineiden kanssa työskentelevillä on huomattavan paljon syöpiä jo varsin nuorina. Usein noiden myrkkyjen kanssa joutuvat työskentelemään ilman mitään asianmukaista suojausta ja osa on edelleen aivan lapsia.
Boxerit: Allergisoivat väriäineet
moxerit-tirexob
0
141
Luetuimmat keskustelut
- 851325
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä341029Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19845Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita153660Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13660- 46649
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13627Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja183611- 31542
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39528