löin hanskat nurkkaan kun olin neljä-viisi viikkoa käynyt kerran viikossa aerobicissä,kerran viikossa kuntojumpassa ja kerran viikossa salilla,tunnin sessiot kutakin ja vielä välipäivinä lenkillä ja päivän hyötyliikunnat päälle ja kotikutosesti seurasin painonvartijoiden pisteytystä ruokailussa,eikä painolle tapahtunut mitään.Eli liikuntaa en lopettanut mutta toi ruokailun suhteen löysäsin ja arvatkaas eilen kävin piruuttani vaa`assa ja melkein kolme kiloa oli tipunnu,vaakaan meno johtui kun parit tiukat housut tuntu vähän löysemmiltä kuin ennen,jess,nyt sain taas uutta pontta,homma jatkuu,kun mulla ei oo edes suurista määristä kysymys,kun saisin vähän kiinteyttä ja seitsemisen kiloa pois...katotaas kuin ämmän käy...
jo lopetin kesken
3
567
Vastaukset
- onnistunut
Yleensähän siinä menee parisen viikkoa kun on aloittanut liikunnallisen laihduttamisen/ kiinteytyksen, että huomaa mitään mutoksia. Ja kun olet lopettanut tai vähentänyt niin parisen viikkoa elimistö toimii tässä uudessa systeemissä ennenkuin taas tasaantuu. Siksi heikkohermoiset eivät jaksa odotella tuloksia vaan lopettavat ja ajattelevat ettei heistä ole siihen tai he eivät onnistu. Kyllä kaikki onnistuvat, malttia vaan.
- Ilmar
Minulle sanoi joku aikoinaan:
Jos kilojen hankkimiseen on kulunut vuosia, jopa kymmeniä vuosia.
Mikä kiire niitä on parissa viikossa saada pois?
Aikaa se ottaa, mutta kuukausien päästä palkitsee.
Rankinta laihduttamisessa on ne viikot, jos tulee kiloja takaisin. - onnistunut
Ilmar kirjoitti:
Minulle sanoi joku aikoinaan:
Jos kilojen hankkimiseen on kulunut vuosia, jopa kymmeniä vuosia.
Mikä kiire niitä on parissa viikossa saada pois?
Aikaa se ottaa, mutta kuukausien päästä palkitsee.
Rankinta laihduttamisessa on ne viikot, jos tulee kiloja takaisin.ja totesin, että malttamattomuus. Kilot tulevat pikkuhiljaa ja niihin ikäänkuin tottuu. Kun sitten tulee se raja täyteen, että alkaa niitä pudottamaan ei enää muistakkaan sitä aikaa vaan sitä on heti saatava pois muutama kilo jotta motivaatio säilyy. Minun mummi, joka ei ole koskaan ollut lihava sanoi "kuule kyllä ne sillä lähtee millä ne on tullutkin" eli syömällä ei panttaamalla. Ja kyllä se pitää paikkaansa. Nyt syön reilusti enkä tunne nälkää ja paino putoaa suht hyvää vauhtia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417847Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362127Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2222020- 1431611
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251174Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951039Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6701Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133672