Tapasin puolitoista vuotta sitten miehen, joka muutti maailmani. Olin ennen sitä elänyt vain pätkittäisissä suhteissa, jotka olivat kestäneet hyvin vähän aikaa. Edeltävä suhteeni oli jatkunut kolme vuotta rikkovana edestakas veivaamisena, jota ei voinut seurusteluksi kutsua.
Sitten tapasin hänet. Alun epäilyjen jälkeen hän vei minulta jalat alta ja sai minut rakastumaan syvästi ja aidosti. Ensimmäistä kertaa elämässä rakkautemme kohtasi yhtä tulisena ja aloimme seurustelemaan. Olin niin varma kuin ihminen voi olla, että mies on tuleva mieheni, tuleva lasteni isä jne. Niin hänkin. Vaikka vielä suht nuoria (lähestymme 25 vuotta), olemme jo siinä iässä jolloin tuleva elämänkumppanin löytäminen on ajankohtaista, me olimme löytäneet toisemme.
Sitten alkoivat karikot. Ensin etenkin juhlimisesta ja juomisesta johtuvat riidat. Riidat olivat liian rajuja, mutta jatkoimme aina eteen päin. Päätimme, että teemme asialle jotain. Panostamme enemmän keskusteluun ja pidämme huolen, että riitamme rauhottuu. Viime syksyn loppu meinasi rikkoa suhteemme vajaan vuoden seurustelun jälkeen, mutta mielettömän suuri rakkaus ja hyvät hetket kantoivat senkin yli.
Nyt puoli vuotta myöhemmin, minusta tuntuu, että sydäntäni revitään kappaleiksi, hakataan tuusannuuskaksi. Viime yönä mieheni jätti minut tämän kevään aikana ties monettako kertaa. Suhteemme aikaisempia riitoja leimasi juurikin tuo suhteen päättymisellä uhkailu, jonka lupasimme lopettaa. Minä pidin lupaukseni, hän ei. Joka kerta riidan jälkeen hän on pyytänyt minulta niin vilpittömän oloisesta ja sydäntä särkevän kauniisti anteeksi, että olen sen antanut vaikka koko kroppani huutaa, että tämä ei ole oikein. Viime yönä hän teki sen taas. Mitättömältä tuntuva riita muuttui silmän räpäyksessä, kun mies ilmoitti käyvänsä hakemassa kamansa, häipyvänsä ja jättävänsä minut.
Olen heikko ja jostain syystä edelleenkin niin tavattoman rakastunut häneen. Vaikka minusta tuntuu, että hän käyttää minua hyväkseen toiminnallaan, en ole voinut olla soittamatta häntä yön ja aamun aikana useita kertoja. Huudan, kirjoilen, itken ja yritän puhua. Yhtäkkiä hänestä on tullut kylmempi kuin koskaan aikaisemmin. Hän ei vastaa minulle lähes mitään ja sanoo vaan, että jutellaan myöhemmin. Kun aikaisemmin hän on tässä vaiheessa itkenyt puhelimessa anteeksiantoa, nyt kaikki on erilaista. Minua oksettaa.
Tiedän, ettei tällasta pitäisi joutua katsomaan, mutta en tiedä siltikään mitä teen. Olen rakentanut tulevaisuuteni yhteisille suunnitelmille. Rakastan häntä, vaikka juuri nyt vihaankin. Ikävöin häntä, vaikka samalla tekisi mieli sanoa, etten koskaan tahdo edes enää nähdä häntä. Olen raivon vallassa. En tiedä miten rauhotan itseni. Suhde on saanut minun omat tunteeni niin sekaisin, etten osaa enää rauhoittaa itseäni. Tunnen niin pahaa fyysistä oloa riitojemme aikana, että saatan jopa oksentaa. Olen sekaisin pelosta ja onnettomuudesta. Jos välillämme ei olisi niin paljon ihania, mielettömiä hetkiä (arki suureksi osiksi on ihanaa), olisin varmasti lähtenyt ajat sitten. Entä nyt?
Kaksi kysymystä teille:
1. Onko teillä vinkkejä huutavan pahan olon, levottomuuden ja epätoivon tunteeseen kesken riidan?
2. Onko teillä kokemusta vastaavista tilanteista?
Sitten tapasin hänet. Alun epäilyjen jälkeen hän vei minulta jalat alta ja sai minut rakastumaan syvästi ja aidosti. Ensimmäistä kertaa elämässä rakkautemme kohtasi yhtä tulisena ja aloimme seurustelemaan. Olin niin varma kuin ihminen voi olla, että mies on tuleva mieheni, tuleva lasteni isä jne. Niin hänkin. Vaikka vielä suht nuoria (lähestymme 25 vuotta), olemme jo siinä iässä jolloin tuleva elämänkumppanin löytäminen on ajankohtaista, me olimme löytäneet toisemme.
Sitten alkoivat karikot. Ensin etenkin juhlimisesta ja juomisesta johtuvat riidat. Riidat olivat liian rajuja, mutta jatkoimme aina eteen päin. Päätimme, että teemme asialle jotain. Panostamme enemmän keskusteluun ja pidämme huolen, että riitamme rauhottuu. Viime syksyn loppu meinasi rikkoa suhteemme vajaan vuoden seurustelun jälkeen, mutta mielettömän suuri rakkaus ja hyvät hetket kantoivat senkin yli.
Nyt puoli vuotta myöhemmin, minusta tuntuu, että sydäntäni revitään kappaleiksi, hakataan tuusannuuskaksi. Viime yönä mieheni jätti minut tämän kevään aikana ties monettako kertaa. Suhteemme aikaisempia riitoja leimasi juurikin tuo suhteen päättymisellä uhkailu, jonka lupasimme lopettaa. Minä pidin lupaukseni, hän ei. Joka kerta riidan jälkeen hän on pyytänyt minulta niin vilpittömän oloisesta ja sydäntä särkevän kauniisti anteeksi, että olen sen antanut vaikka koko kroppani huutaa, että tämä ei ole oikein. Viime yönä hän teki sen taas. Mitättömältä tuntuva riita muuttui silmän räpäyksessä, kun mies ilmoitti käyvänsä hakemassa kamansa, häipyvänsä ja jättävänsä minut.
Olen heikko ja jostain syystä edelleenkin niin tavattoman rakastunut häneen. Vaikka minusta tuntuu, että hän käyttää minua hyväkseen toiminnallaan, en ole voinut olla soittamatta häntä yön ja aamun aikana useita kertoja. Huudan, kirjoilen, itken ja yritän puhua. Yhtäkkiä hänestä on tullut kylmempi kuin koskaan aikaisemmin. Hän ei vastaa minulle lähes mitään ja sanoo vaan, että jutellaan myöhemmin. Kun aikaisemmin hän on tässä vaiheessa itkenyt puhelimessa anteeksiantoa, nyt kaikki on erilaista. Minua oksettaa.
Tiedän, ettei tällasta pitäisi joutua katsomaan, mutta en tiedä siltikään mitä teen. Olen rakentanut tulevaisuuteni yhteisille suunnitelmille. Rakastan häntä, vaikka juuri nyt vihaankin. Ikävöin häntä, vaikka samalla tekisi mieli sanoa, etten koskaan tahdo edes enää nähdä häntä. Olen raivon vallassa. En tiedä miten rauhotan itseni. Suhde on saanut minun omat tunteeni niin sekaisin, etten osaa enää rauhoittaa itseäni. Tunnen niin pahaa fyysistä oloa riitojemme aikana, että saatan jopa oksentaa. Olen sekaisin pelosta ja onnettomuudesta. Jos välillämme ei olisi niin paljon ihania, mielettömiä hetkiä (arki suureksi osiksi on ihanaa), olisin varmasti lähtenyt ajat sitten. Entä nyt?
Kaksi kysymystä teille:
1. Onko teillä vinkkejä huutavan pahan olon, levottomuuden ja epätoivon tunteeseen kesken riidan?
2. Onko teillä kokemusta vastaavista tilanteista?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mies tekee noin vain, koska se vaikuttaa suhun. Mieti sitä. Hän ei kaihda aiheuttamasta sulle pahaa oloa.
Jos vaan kohauttaisit olkiasi ja sanoisit että "senkun" kun hän ilmoittaa eroavansa, niin kovin lattealta hänestä tuntuisi pakata tavaroitaan kun ei voi poistua niin dramaattisesti kuin suunnitteli.
Silkkaa vallankäyttöä siis. Yritäs nyt käyttää itsekin vähän valtaa itseesi ja tehdä ja ajatella ihan jotain muuta. Ei miehiä ja niiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä pidä aina ajatella ja niiden antaa itseensä vaikuttaa. Älä suostu luuseroimaan, turhanpäiväiseen draamaan ja kaoottisiin tunteisiin. Voit hallita itseäsi kun haluat ja opettelet.