Miten helposti saatte irtoseksiä baarista?

nightmare992

Itse en ole saanut vielä kertaakaan vaikka useimmilla kerroilla kun käyn yökerhossa niin naiset tulevat juttelemaan ja usein pääsen läheiseenkin fyysiseen kontaktiin naisen kanssa (en siis itse ole tehnyt koskaan aloitetta) mutta enpä vaan ole kertaakaan tähän mennessä lähtenyt yhtä matkaa kenenkään naisen kanssa yökerhosta ulos. En sitten varmaan vaan osaa iskeä naisia?

Yleensä noissa yökerhoissa on vieläpä niin kova mökä ettei siellä voi kenenkään kanssa mitään puhua. Ahdistaa kun tuntuu ettei noiden baarien lisäksi ole kauheasti paikkoja mistä löytää naisia vaan eipä niistäkään nyt mitään pidempiaikaista suhdetta oikein voi löytää kun pelkkiä yhdenillan juttuja vain. Olisi vaan jotenkin helpompi jaksaa elämässä jollei tämä totaalikokemattomuus olisi loputtomiin normaalin itsetunnon taakkana. Varsinkin kun olen jo 21 niin alkaahan tämä olla jo aika vittumaista varsinkin kun vuodet kuluvat todella nopeasti ja koko elämä käyttämättömine mahdollisuuksineen valuu ihan nenän edestä.

Kerran yksi nainen tuli muuten kiihkeästi tanssilattialla suutelemaan minua ja kutsui minut samaan pöytään. Siellä hän istuutui syliini ja jatkoi suutelemista varmaan seuraavat puoli tuntia mutta eipä hänkään mun mukaani sitten lähtenyt. Puhelinnumeronsa nyt kuitenkin antoi vaan empä minä siihen sitten koskaan soittanut.

15

989

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Abscbb

      Halutessani aina jos en ole hirveessä kännissä. Ei vaan kiinnosta irtoseksi kauheesti. Vain viehättävät ja nätit on menuussa, muihin en koskisi ikinä.

    • pimppaloora

      Mä saan kyllä aina jos vaan haluan. Miehet tulee yleensä jo narikassa kimppuun ja baaritiskillä tulee seuraava aalto. Tanssilattialle en yleensä edes viitsi mennä, kun miehet käyvät häikäilemättä liian tuttavalliseksi.
      En ole aikoihin lähtenyt baarista kenenkään matkaan.

      Aloittajalta haluaisin kysyä, että miksi et ole tarttunut naisten aloitteisiin jos ne kerran niin selvästi tulevat tekemään aloitteita?

      • nightmare992

        Olen varmaan vaan sitten niin ujo ja sosiaalisesti taitamaton etten ole tähän mennessä kyennyt viemään niitä tilanteita haluttuun suuntaan. Toisaalta eipä ole yksikään nainen koskaan baarissa kysynyt suoraan "meille vai teille?" vaan aina on joutunut arvuuttelemaan.

        Viime viikonloppuna kun kävin yhdessä k18-yökerhossa joku nuori neitonen tuli yhtäkkiä halaamaan minua kun tilasin drinkkiä baaritiskillä mutta lähtikin samantien jonkun jätkäkaveriporukkansa mukana muualle.

        Sitten tanssilattialla jotkut naiset painavat takamustaan omaa etumustani vasten, tuovat rintansa ihan omaa vartaloani vasten ja saattavat suudellakin mutta jättävätkin minut jo pian ihmettelemään yksikseni.

        Kun kävin reilut 2 kk sitten laivaristeilyllä ja kun menin melkein heti yökerhon avaamisen jälkeen tilaamaan Irish Coffeeta joku kaksvitonen punapää halusi lyöttäytyä seuraani ja baaripöydässä hän hakeutui fyysisesti aivan minuun kiinni ja maistoi tilaamaani juotavaa ja sanoi sen olevan pahaa. Hän halusi että lähden hänen mukaansa alemmassa kerroksessa sijaitsevaan toiseen baariin. Hississä jatkoimme jutustelua ja suutelimmekin.

        Kuitenkin määränpäässä hän lähtikin joraamaan jonkun itseäni 10 vuotta vanhemman partasuun kanssa ja jätti minut huomiotta. Jätin hänet sinne viihdyttämään itseään ja painelin takaisin ylimmän kerroksen yökerhoon.

        Tää on yhtä helvettiä!!!


    • tosi kateellinen

      AP taitaa olla hieman turhan komea mies. Jos naiset tulee päälle ihan ilman aloitteiden tekemistä. Sitten on kyllä ihan AP:n omaa päätöstä jos ei ole minkään naisen kainaloon päätynyt. Vähän kun treenaa noita taitoja niin johan alkaa piparia irtoamaan.

      Oma kokemus: En ole saanut kertaakaan seksiä. Ei ole tullut kertaakaan naiset tekemään lähellekään mitään tuollaisia aloitteita.

      • nightmare992

        No ei se kyllä ole ihan pelkästään omaa päätöstänikään. Minkä minä sille voin jollei
        minulla ole tarvittavaa osaamista/kykyä tehdä naisiin riittävää vaikutusta?

        Vaikka onhan sekin tietysti ihan hyvä pohja etteivät naiset sitten ilmeisesti pidä minua mitenkään erityisen vastenmielisenä tapauksena jos kerran tulevat oma-aloitteisesti tekemään tuttavuuttakin.


      • PlayTheGame
        nightmare992 kirjoitti:

        No ei se kyllä ole ihan pelkästään omaa päätöstänikään. Minkä minä sille voin jollei
        minulla ole tarvittavaa osaamista/kykyä tehdä naisiin riittävää vaikutusta?

        Vaikka onhan sekin tietysti ihan hyvä pohja etteivät naiset sitten ilmeisesti pidä minua mitenkään erityisen vastenmielisenä tapauksena jos kerran tulevat oma-aloitteisesti tekemään tuttavuuttakin.

        Todellakin ulkonäkö on kunnossa jos naiset tulevat tekemään aloitteita kuvaamallasi tavoilla. Pakko myöntää, olen melkein kateellinen.

        Melkein.

        Olet nimittäin päässyt liian helpolla, etkä siksi ole joutunut opettelemaan Peliä vaihesta 1 alkaen. Nyt pääset suoraan vaiheeseen johon pääsy on useimmilla iso haaste.

        Minusta kuulostaa siltä ettet ota aloitta käsiisi, vaan annat naisten viedä. Nainen suutelee kiihkeästi = lupa on annettu kerrasta, kuin olisit saanut lottovoiton. Nainen suorastaan anelee että olet se mies joksi hän sinua luulee, alfauros joka tietää mitä haluaa ja ottaa sen.

        Suutele, siirrä nainen paikasta toiseen, ota vaikka pepusta kiinni. Tee mitä vain, jossa aloite on sinulla ja sinä teet naiselle mitä haluat. Pääasia on että SINÄ viet, ja nainen seuraa.


    • eahheh

      Joo sama homma, juurikin näissä teinidiscoissa missä en juurikaan viihdy on pari kertaa tultu miltei iholle, mutta sitten livetty jonkun gigolon kainalossa muualle. Annetaan ymmärtää muttei ymmärretä antaa ja aina joutu arvailemaan mitä ollaan milloinkin vailla..

    • 17+10

      En oo ikinä koittanut, varmaan saattasin saada kerran 5-10vuodessa, jos joku nainen oikein humalassa sattuis olemaan.

    • ätmi neuvoo

      Liian helpolla olet päässyt, vaikka harmittaahan se, jos et niitä naisia lopulta saa. Kuulostaa pahemman luokan tumpeloinnilta. Vähemmän komeana miehenä joudun itse tekemään aloitteet. Ikää sulla ei todellakaan ole paljon, mutta tietysti olisi hyvä saada jo onnistumisia tuossa iässä.

      Jos tuntuu ettet pysty olemaan se itsevarma alfauros, niin voisit kokeilla vaikka nettideittailua tai muita hitaamman tutustumisen tapoja, missä ujoutesi ei ole niin suuri este. Ulkonäkö ilmeisesti kun on kunnossa.

      Noissa baarijutuissa sun pitäis kyllä näyttää joillain keinoin osoittaa, että olet siitä naisesta kiinnostunut ja ottaa ne ohjat, kun näet vihreän valon palavan. Yritys-erehdys-menetelmällä vaan rohkeesti, kun harvemmin kukaan niitä "meille vai teille"-ehdotuksia ekana läväyttää.

      • Uhohka

        Ajatelkaa ujous käyttäytymismallina. Lakatkaa uskottelemasta itsellenne, että koska olen ujo en tee...
        Vaan kääntäkää homma toisinpäin: Tehkää ja sitten toiset saavat siitä käsityksen "ahaa, on rohkea".


    • Rooisb

      Tuon kiihkeän suutelijan kanssa sinä teit kyllä aivan selvän buyers remorse -virheen. Oikea reaktio olisi sinulta ollut työntää nainen pois suudelmasta puolen minuutin jälkeen. Sitten pöydässä taas puoli minuuttia kiihkeää menoa ja taas SINÄ olisit työntänyt naisen pois sanomalla "wou, otetaan iisisti".

      Sitten voi kokeilla jutella vaikka musiikin kuuntelusta, minkälaisesta musasta nainen pitää ja ehdottaa että mennään naisen luo niin saa soittaa sitä musaa. (Tossa vaiheessa kunpikin tietää mitä saattaa tapahtua siellä naisen luona, mutta sitä ei vaan ole sanottu ääneen.)

    • 14+18

      Saisin lähes aina jos haluaisin, mutten viitsi seksiä seksin vuoksi, pitää olla jotain enemmän, sitä kuuluisaa kipinää, ja sitä ei välttämättä löydy.

      • Rooisb

        Kuinka monta kertaa olet sitten saanut ja käyttänyt tilaisuuden hyväksi?


    • Nyt menee paremmin

      Olin vuosikausia sinkku, luuhasin baareissa ja yökerhoissa lähes selvin päin ja vaikka halusin kauniita tyttöystäviä, olisin ollut valmis panemaan vaatimattoman näköisiä ja pullukoista suorastaan uneksin. En silti päässyt kuin pari kertaa.

      Vasta keski-ikä toi varmuutta. Hämmästyin miten paljon pienet ulkoiset seikat vaikuttaa. Sentti lisää habaa, sentti vähemmän vyötäröä, siistit vaatteet, siisti auto, miehekäs ammatti. Luovuin myös itseni vähättelystä ja itselleni nauramisesta, se on hyvä taito mutta älä koskaan viihdytää toisia sillä.

    • Olen jo 35v ja mulla on yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat, kun joku tuntematon nainen on edes tullut juttelemaan baarissa. Viime kerrasta on joku 4 tai 5 vuotta. Kuulostaa aika helpolta toi sun elämä.

      Yhden kerran oon baarista lähteny nainen mukana, mutta sillon olin niin kännissä etten muista miten mä oon sen tehny. :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2434
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      29
      1817
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      73
      1511
    4. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      266
      1420
    5. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      138
      1230
    6. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      13
      990
    7. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      11
      983
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      978
    9. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      65
      965
    10. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      953
    Aihe