Narsistin uhrista narsisti?

IWannaLive

Katsoin videon, jonka Sam Vaknin oli ladannut kanavalleen youtubeen. Aloin miettimään sitä mitä hän sanoi videossaan '' Narsistin uhrista voi tulla narsisti. ''
Abused-abusive

31

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ccd

      Narsismi on varhaislapsuudessa syntynyt vamma, joten jollet ole 0-2v ikäinen, niin sinusta ei narsistia voi tulla. En ymmärrä mitä anteeksi annettavaa uhrilla olisi itselleen. Eihän uhri ole se väärintekijä, vaan narsisti. Tuohan on sama kuin kyselisi, että miten annan itselleni anteeksi, että jäin auton alle. Toiseen ihmiseen luottaminen ja toisesta pitäminen ei ole hävettävä asia, ei silloinkaan, vaikka se toinen osottautuisi myöhemmin arvottomaksi valehtelijaksi.

    • psykiatri.

      Narsistin uhrille kehittyy kaksisuuntainen mielialahäiriö. Se voi välillä muistuttaa narsismia.

      • puppua.

        höpön löpön

      • olen vihainen

        MIksi pelottelet ihmisiä kaksisuuntaisella mielenhäiriöllä. Joka suurimmaksiosaksi on geneettinentauti...Elkää tehkö pilaa toisten hädällä! pliis

    • Olen vapaa kaikesta

      Käsittääkseni uhrin täytyy antaa itselleen anteeksi,että pystyy jatkamaan normi elämää? Astua kaiken narsun jättämät pahat teot yli,jotka se on jättänyt sieluumme/ruumiiseemmme. Kutsuisin sitä ehetymiseksi? Joku ei selviä tästä kauha herttävästä kokemuksesta ilman terapiaa.Pala palalta pienin askelin ihminen kokoaa itsensä kokonaiseksi palapeliksi.Jolloin voit vapautua katkeuusesta/peloista. Antamaan itselle ANTEEKSI!!! Minä olen käynyt tämän prosessin läpi terapiassa,että kokemusta on.. Anna herra heille anteeksi,sillä he ei tiedä mitä tekevät.....

    • joskus uhrina

      En usko, että aiemmin tervepäinen aikuinen voisi muuttua narsistiksi jouduttuaan hänen kanssaan tekemisiin. Joillakin tosin on alttius lähteä hänen toimintaansa mukaan, mutta heitä en laskisi täysin "terveiksi". Elin useita vuosia narsistin hirmuvallan alla työpaikalla. Hän vihasi minua sydämensä pohjasta ja pyrki savustamaan minut pois kaikin keinoin.

      Tuona aikana henkinen tasapaino oli koetuksella, sairastuin fyysisesti ja käsitykseni ihmisistä muuttui. Opin tuntemaan narsistin ja hänen hallitsemiensa tyyppien julmat pelit. Olen lukenut aiheesta kaiken mitä olen käsiini saanut. Voisi sanoa, että narsistikiusaaja "rikastutti" elämääni. Olen huomannut olevani entistä parempi lukemaan erilaisia ihmisiä. Tiedän miten työsuojeluviranomaiset, luottamushenkilöt ja työterveyshuolto, psykologit sekä konsultit pyöritttelevät asioita. Työpaikkakiusaamisen seurauksena olen analysoinut itseni puhki. Olen myös löytänyt käsittämättömiä voimavaroja, jotka tulevat esiin vain ääritilanteissa. Narsisti avasi eteeni oudon maailman, josta en muutoin tietäisi mitään. Huomaan, että voisin soveltaa monissa tilanteissa hänen toimintamallejaan, mutta onneksi jokin minussa estää manipuloimasta ihmisiä. Joskin on mukavaa, kun osaa jo ennalta varautua tiettyihin tilanteisiin ja voi nähdä miten tietyt tyypit tulevat toimimaan. Saamastani narsistialtistuksesta huolimatta erotan edelleen oikean ja väärän.

      • kokemusta viisaampi

        Suurinpiirtein noin. Yllättävääkin tarkkanäköisyyttä ilmaantunut.

      • niinpäniin

        Olen huomannut samaa että huomaan omasta mielestäni melkein liiankin hyvin nykyään ihmisten toiminnan tarkoituksen. Olen siis tullut tarkkanäköisemmaksi. On aika pelottavaa nähdä se miten paljon narsisisia tai muuten vain häiritseviä piirteitä ihmisissä on. Koska sitähän on kaikilla jonkun verran, useimmilla ei vain häiritsevyyteen asti.

    • IWannaLive

      Olen lukenut myöskin itseni uuvuksiin ja löytänyt jokaisen häiriöön kuuluvan merkin sekä analysoinut sen. Olen valvonut päiviä, öitä. Olen lukenut tekstiä englanniksi sekä suomeksi. Katsonut youtubevideoita englanniksi sekä suomeksi.

      En vain pysty kantamaan tätä kaikkea, yhdistämään itseäni itseeni. http://www.youtube.com/watch?v=kB9SZLRj7FY

      Vieressäni on ikkunanpesuaine, katselin sitä hetki sitten juomamielellä.

      I wanna die.

      • anna mahdollisuus

        Anna aikaa itsellesi ja salli myös antaa anteeksi itsellesi.

      • Pidä taukoa tutk.

        Pidä taukoa tutkimuksistasi, suosittelen.

        Olet varmaan vielä tuoreessa tilanteessa. Ikävä sanoa, mutta itsekin koin oloni jossain vaiheessa niin huonoksi, että kaameita ajatuksia oli minunkin mielessäni. En todellakaan myös osannut yhdistää mitään oikein itseeni.

        Mitään, mitä ei halua yhdistää itseensä, ei tarvitse yhdistää itseen eikä yhtään mihinkään. Minäkään en ole läheisriippuvainen siten kuin sitä teksteissä ja mielipiteissä kerrotaan. Joten kun en ole niin en ole.

        Minun kanssani narsisti veti vesiperän, vaikka rakastuinkin suunnattomasti ja kauheat tuntemukset tulivat sen seikan johdannaisina.

        Aiheen tutkimisella ja tutkimisellakin on eronsa ja rajansa. Ei niillä pidä itseään uuvuttaa. Mielenkiinnon mukaan ennemminkin. Ja jos ei kiinnosta, niin ei ollenkaan.

        Narsistin tekemästä attentaatista omaan elämään voi toipua ja tulla jopa entistä ehommaksi. Itse olen pirteällä mielellä, eikä katkeruutta ole. Ainoastaan muistot. Narsisti yrittää tietenkin edelleen tulla elämääni, mutta kokoajan, yhä enemmän, näytän hänelle kuka todella olen. Sitten kun olen poissa kokonaan hänen ulottuviltaan, näyttelen MINÄ viimeisen näytöksen hänelle ja kumarran estradilla, häivyn sitten omiin häihini tai minne tahansa, minne hän ei yllä > kohti todellista rakkautta.

        -Eli tee suunnitelma omaan elämääsi. Mitä sinä haluat elämältäsi? Et varmasti ainakaan sitä minkä jo narsistiksi olet todennut.

      • Eikä tuo kumarrus
        Pidä taukoa tutk. kirjoitti:

        "Sitten kun olen poissa kokonaan hänen ulottuviltaan, näyttelen MINÄ viimeisen näytöksen hänelle ja kumarran estradilla, häivyn sitten omiin häihini tai minne tahansa, minne hän ei yllä > kohti todellista rakkautta."

        Eikä tuo kumarrus ole narsistin kumarrus, eikä estradi ole narsistin kyhäämä näyttämö. Vaan kumarrus on todellisen tuntevan ihmisen hyvästi narrinarsismin tarjoamalle surkealle elämälle. Estradi on todellinen elämänestradi, josta käsin näyttäydyin narsistille, ja jonne hän ei koskaan tule pääsemään.

        Hän voi noukkia vain itselleen putoavia murusia.

      • Olet pystynyt kuit

        "En vain pysty kantamaan tätä kaikkea, yhdistämään itseäni itseeni. "

        Olet pystynyt kuitenkin löytämään infon, joka liittyy sinun asiaasi? Aivan ilmeisesti. Ota asia mahdollisuutena. Se on ilman muuta kokemus, joka kääntyy mahdollisuudeksi ja avaa aivan uusia ovia elämään ja avaa uusia raikkaita näkemyksiä.

        Kun pääsee pahimman yli, voi sulkea oven pahimpaan ja jättää sen kaiken ikuisiksi ajoiksi taakseen. Kun itse olin aivan pohjalla näiden tapahtumien seurauksena, tiesin vain sen, että siitä oli ainoastaan yksi suunta. Ja se ainoa mahdollinen suunta oli ylöspäin.

        Voimia sinulle, kannustaen.

      • omituisia ihmiset
        Eikä tuo kumarrus kirjoitti:

        "Sitten kun olen poissa kokonaan hänen ulottuviltaan, näyttelen MINÄ viimeisen näytöksen hänelle ja kumarran estradilla, häivyn sitten omiin häihini tai minne tahansa, minne hän ei yllä > kohti todellista rakkautta."

        Eikä tuo kumarrus ole narsistin kumarrus, eikä estradi ole narsistin kyhäämä näyttämö. Vaan kumarrus on todellisen tuntevan ihmisen hyvästi narrinarsismin tarjoamalle surkealle elämälle. Estradi on todellinen elämänestradi, josta käsin näyttäydyin narsistille, ja jonne hän ei koskaan tule pääsemään.

        Hän voi noukkia vain itselleen putoavia murusia.

        No jos ei ole menossa naimisiin vain kostaakseen elämänsä narsistille, niin mikäs siinä.

      • Hah! Miten ihmeessä
        omituisia ihmiset kirjoitti:

        No jos ei ole menossa naimisiin vain kostaakseen elämänsä narsistille, niin mikäs siinä.

        Hah! Miten ihmeessä joku saa kaiken näyttämään siltä, kuin kaikkeus pyörisi narsistin ympärillä? Tuolla logiikalla ei varmaan vapaaksi pääsekään narsistista.

        Onhan se naimisiin meno jonkunlainen julistus maailmalle, että nyt ollaan sitten aitauksessa... Mutta koska narsisti-psykopaatit olisivat toisten aitoja kunnioittaneet. Eivätkä niitä rikki ryskiessään korvaa metriäkään.

      • omituiset luvut
        Hah! Miten ihmeessä kirjoitti:

        Hah! Miten ihmeessä joku saa kaiken näyttämään siltä, kuin kaikkeus pyörisi narsistin ympärillä? Tuolla logiikalla ei varmaan vapaaksi pääsekään narsistista.

        Onhan se naimisiin meno jonkunlainen julistus maailmalle, että nyt ollaan sitten aitauksessa... Mutta koska narsisti-psykopaatit olisivat toisten aitoja kunnioittaneet. Eivätkä niitä rikki ryskiessään korvaa metriäkään.

        Huomaa nämä: "No jos" ja "niin mikäs siinä" .

        Menikö herne jonnekin syvälle?

        Joillakin uhreilla saattaa jäädä päälle sellainen, että hampaat irvessä eletään sille omalle narsistille näytellen sekä onnellista että hvyinvoivaa. Usein se vaan on merkki siitä, että antaa sen narsistinsa jollakin tavalla vaikuttaa itseensä edelleen.

        Mielestäni tiedostamisessa ei ole mitään pahaa. Eikä sen tarkoituksena ole saada asioita näyttämään yhtään miltään. Kaikkeus ei todellakaan pyöri narsistin ympärillä. Mutta se saattaa uhrilla pyöriä sittenkin sen narsistin ympärillä.

        Huomioi tämä: "saattaa pyöriä"

        En ole kirjoittanut mitenkään niin, että asiat olisivat ehdottomasti jollakin tavalla. Joten..

      • Osaan lukea. Ja
        omituiset luvut kirjoitti:

        Osaan lukea. Ja vähän myös ajatella ja kirjoittaakin... Että huomasin toki.

        Minulla on vain niin läpikäyty aika syvältä tätä narsistiasiaa, etten suinkaan aio hänen vuokseen tehdä yhtään mitään. Vaikka jonkinlaisen turvallisen ja luotettavan suhteen haluankin selvästi enemmän kuin ennen. Että arvomaailmaan ehkä siten vaikuttanut. Tullut uutta asiaa tietoisuuteen. En ole ennen tällaista uhrielämää viettänyt.

        "Mutta se saattaa uhrilla pyöriä sittenkin sen narsistin ympärillä."

        On kyllä mielenkiintoinen näkökanta. Eroon pääseminen narsistista saattaa todellakin olla työn ja vaivan takana. On joutunut oppimaan jotain uutta ja joutunut tajuamaan, että on alttiina maailman pahuudelle ja kavaluudelle.

        Uskon, että joillakin saattaa elämä suistua hyvinkin vaikka jonnekin aineiden käytön puolellekin sellaisen narsistin ollessa kyseessä. Mutta luulisin, että alttius tuollaiseen täytyy olla jo ihan omastakin takaa. Eiköhän se uhri palaa entiselleen ja ehkä vielä ehommaksi, kun tietää, mitä kannattaa pitää arvossa ja mitä taas ei.

        Aika narsistiselta kuulostaa, jos narsistille näyttääkseen tekee asioita... Minäkin teen asioita, mutta teen asioita, joita olen tehnyt ennenkin, ja olen kyllä tehnyt narsistille selväksi tekemistenikin kautta, kuka olen. Tarkoitus ei kuitenkaan ole tehdä narsistia varten, vaan ihan itseäni ja elämää varten yleisemmin. Ja juuri siksi, kun olen se mitä olen, ei narsisti voi minua hyväksikäyttää eikä saa otetta minusta.

        Sen olen tehnyt hänelle selväksi. Ja tulen tekemäänkin. Tuosta, että joudun olemaan pienessä valmiustilassa sitten lopunelämäämme narsistin suhteen, on tietenkin vaivaa, jonka toivon koituvan mahdollisimman pieneksi. Olen kuitenkin realisti. Haluan narsistin unohtavan minut jos senkin vuoksi, että olen saaliina mahdoton, eikä hän pysty minua tavoittamaan. Hänen on ymmärrettävä se.

        Ne on eri ihmiset, jotka vain jotain todistaakseen jollekin tekevät jotain. Eiköhän se ole sellainen narsisti, joka toimii niin. Narsistihan esittää vain näytelmää, pystymättä oikeasti itse edes nauttimaan elämästä.

      • tiedostaminen hyvä:)
        Osaan lukea. Ja kirjoitti:

        Traumatisoituminen saattaa jumittua myös jollekin tasolle.

        Sinun elämäsi kuulostaa hivenen paremmalta kuin sellaisen, joka suureen ääneen suunnittelee elämänsä häitä samalla kuitenkin pyörittäen aktiivisesti mielessään ajatuksia narsististaan - että kuinka toisella leuat loksahtavat ja toinen jää nuolemaan näppejään - tai jotain vastaavan suuntaista..

        Uusi kumppani saattaa myös joutua asemaan, jossa on vastaanottamassa entisen elämän painolastia kun toinen purkaa mieltään. Jos sellaisessa käy ilmi, että toinen ei kykene olemaan ajattelematta sitä narsistiaan melkein ollenkaan, niin sellainenkin on jotakin mikä luo haasteensa suhteeseen.

        Turvallisuus ja luottamus ovat suhteen ehkä tärkeimpiä asioita. Tai eipä oikeastaan ehkä, vaan ovat.

      • Ainoastaan h i v e n
        tiedostaminen hyvä:) kirjoitti:

        "Sinun elämäsi kuulostaa hivenen paremmalta kuin sellaisen, joka suureen ääneen suunnittelee elämänsä häitä samalla kuitenkin pyörittäen aktiivisesti mielessään ajatuksia narsististaan -"

        Ainoastaan h i v e n e n k ö?

        Enpä taida suureen ääneen suunnitella, kun ei ole sulhoakaan vielä : ).

        Kerropa, miten sitä narsistia pyöritellään mielessä, jos ollaan menossa toisen kanssa naimisiinkin? Hämmästyttävä ilmiö, minun mielestäni. Miten voi olla sängyssä jonkun kanssa, jos rakastaa toista? Ja miten voi sitoutua loppuelämäkseen johonkin toiseen, jos sydän on muualla? Vai onko sydäntä ollenkaan, jos toimii noin? Onko kyse narsistista, joka pelaa vain peliä?

        Että on varmaan elämän verran paremmin asiat minulla kuin narsistilla, onneksi.

      • suuri sellainen :D
        Ainoastaan h i v e n kirjoitti:

        :D

        Kuvittele hiven suureksi hiveneksi :)

      • omituisia ovat

        Minä en tiedä vastausta noihin kysymyksiisi, sillä olen itse sitä mieltä, ja kokemuksestakin tiedän, että ei ajatuksissa oikein ole sijaa pyöritellä menneen elämän narsisteja kovinkaan aktiivisesti.

        Kokemuksesta myös tiedän, että joillakin on suhteessa ollessaan sellainen taipumus. Sen lisäksi vielä yrittävät tehdä asiasta kumppaninsa asian ja syyllistävät ja syyttävät jos eivät onnistu. Saattavat myös osoittautua sellaisiksi, että ovat alunperinkin avioituneet jonkun kanssa mielessään toinen, jonka ajattelemista jatkavat eron jälkeen samalla kun pohtivat vuoroin entisen puolisonsa narsistisuutta, hirveyttä, kamaluutta ja vuoroin ihanuutta, suloisuutta, järkevyyttä ja kaikkitietävyyttä.

        En oikein tiedä noista aivoituksista. Olen huomannut ihmissuhteet vaikeiksi, haastaviksi ja ennen kaikkea usein todella omituisiksi. Ja sellaisiksi, että jollain tasolla todella useissa suhteissa on todellakin kyse jonkinlaisesta näyttelemisestä.

        Itse viihdyn nykyisin yksin kun tiedostan, että en kestä monia suhdeaivoituksia ja siksi kun koen ihmissuhteet todella omituisina.

      • Minä olen ollut
        omituisia ovat kirjoitti:

        Minä olen ollut suhteessa mieheen, jonka aikana pyörittelin sekä mielessäni että oikeasti muita... Ei syntynyt kontakti asuinkumppaniin, joka oli kovasti itseään täynnä ja empatian puutetta runsaasti. Ehkä asperger? Kaikki merkit (myös fyysiset) näyttäisivät siltä. Olin nuori enkä tiennyt tuollaisista aspergereista mitään. Myöhemmin olen ajatellut.

        En kuitenkaan mennyt kanssaan edes kihloihin, kun välillämme ei oikein ollut mitään muuta kuin sitä asumista jotain seksitekniikkaa : /

        Hän jotenkin kuvitteli että olin hänen jonkinlainen vaimonsa. Minusta oli lähinnä kunnianloukkaus niihin aikoihin. En ymmärtänyt häntä, eikä hän minua. Syytti pettämisestä. Minä vain ajattelin, että hän sekaantui minun elämääni. Aina oli tunne, että hän ei halunnut minkäänlaista miehen elämää edes elää. Syytteli vain. Ei myöskään kehunut minua juurikaan.

        Hain kehut ja itsetuntoni muualta. Että sellainen kokemus. Sittemmin en ole moista suhdetta halunnut. Ihan sellaisen tavallisen vain. Mutta pääsipä vielä narsistikin yllättämään.

    • Jose2

      Kokemuksesta tiedän, ettei narsisti pysty tekemään terveestä hyvän itsetunnon omistavasta ihmisestä narsistia, mutta jotain se muuttaa. Minusta tuli myös epäluuloisempi kaikkia uusia ihmisiä kohtaan ja siksi olenkin päätynyt elämään yksin. En tiedä pystynkö koskaan enää luottamaan kehenkään. Minun kohdallani "parantumisessa" tärkeintä oli se, etten lähtenyt hänen vaatimuksiinsa mukaan mm. hylätä lapseni ja ystäväni ja olemaan vain hänen kanssaan. Kapinoin tätä vastaan, mikä lopulta oli yksi syy eroon. Ystäväni olivat hetken taustalla, mutta astuivat rohkeasti esiin, kun lähdin suhteesta. Tulen olemaan aina heille kiitollinen, koska heidän kanssaan pystyin jakamaan kaiken. He eivät koskaan kyseenalaistaneet suhdettani vaan vain kuuntelivat ja kuuntelivat.

    • Minä kuvittelen,

      Minä kuvittelen, etten ole muuttunut mitenkään narsisti-kokemukseni myötä (pitkällä aikavälillä). Elämäni tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että tulen saamaan uusia mahdollisuuksia, parempia kuin ennen. Nyt kun olen tähän narsisti- ja narsismiaisaan tutustunut näin huolellisesti, niin tuskin on vaaraa, että enää törmään hänen kaltaiseensa helppoheikkiin.

      Oletan, että moinen kausi, jolloin olin helppoheikille saalismahdollisuus, on nyt asioiden huolellisen punnitsemisen tuloksena takana. Minulla ei ole mitään tarvetta antautua moisiin juttuihin.

      Olen narsisti-psykopaattini saalislistalla yhä, mutta en pidä sitä minään vaarana, enkä edes kiusana. Olen vain tyytyväinen, että asiat ovat valjenneet niin ratkaisevassa määrin.

      Ajatella, että joskus nuorena, kymmeniä vuosia sitten, olin myös saman narsisti-psykopaatin saalislistalla... Halveksin kaveria siksi, että hän joi liikaa eikä muutenkaan ollut sitä, mitä minä halusin. Mielestäni hän oli eronnut ja siksi liian käytettykin minun senhetkisiin tarpeisiini. Halusin miehen, jonka kanssa voi aloittaa ns. puhtaalta pöydältä ja jolla ei ollut takanaan entistä perhettä, koska itsekin olin noista vapaa, eli 100% neiti.

      Mielestäni, jos on sinut itsensä kanssa edes jotenmiten, että ei ole suuria ongelmia erottaa oikea ja väärä, on itsetuntoa ja kykyä seistä omilla jaloillaan, niin minkäänlaista "uutta narsistipersoonaa" ei ihmiseen voi pysyvästi kiinnittyä.

      Kun tajuaa narsismin heikkoudeksi ja vammaksi, hänestä ei taatusti henkisessä mielessä edes huvikseen ota mallia. Terve ihminen laittaa oikeutetusti oman itsensä niin paljon kavalan ja heikon narsistin yläpuolelle, että ei missään nimessä halua itsessään olevan pienintäkään niin huonoa piirrettä kuin hänessä.

      Minä en ihan täysin sitä Vakninia allekirjoita tuossa lopputulemassa, jota hän ainakin joillekin uhreille povaa. Ehkä ne uhrit, jotka kokevat narsistin niin paljon itseään paremmaksi ja vahvemmaksi, että ovat sitä mieltä, että hänestä kannattaa ottaa mallia, ovat jo valmiiksi todella hauraita omalta narsismiltaan. Puuttui vain viimeinen kosketus, niin hekin muuttuvat ehkä omasta mielestään paremmiksi.

      Itse ainoastaan yhdestä asiasta olen tässä jutussa ottanut onkeeni. Ymmärrän, että ulkonäöllä voi olla enemmän voimaa, kuin oikeastaan olen sitten nuoruudenpäivien kuvitellutkaan. Että koskapa tuota itsellä on vielä jäljellä hyvissä määrin, voin vain olla tyytyväinen siihenkin. Jotenkin olen kuvitellut välillä, että sillä ei niin merkitystä kun ikää tulee...

      • elämästä onnellinen

        Menit siis uudelleen ns. samaan vanhaan ansaan, jos jo kymmeniä vuosia sitten olit saalislistalla. Sokaistunneet olivat ne aurinkolasit, joiden läpi maailmaa katselet, olen pahoillani puolestasi. Itse en voisi edes yrittää suhteeseen henkilön kanssa, jota on halveksinut käytettynä jonkun toisen jäljiltä ja vieläpä alkoholiin taipuvaisena. Joskus tuntuu, että ikä ei tuo kaikille elämänkokemusta, mutta onnea, että ulkonäköä on senkin edestä, se on nykyisillä markkinoilla ilmeisesti tie suureen onneen.

      • Oikeastaan en
        elämästä onnellinen kirjoitti:

        "Menit siis uudelleen ns. samaan vanhaan ansaan, jos jo kymmeniä vuosia sitten olit saalislistalla."

        Oikeastaan en mennyt "uudelleen" samaan ansaan... Silloin nuorena katselin nenänvartta pitkin tuota tyyppiä, joka oli mielestäni liian yksitotinen yms. Sittemmin aloin tulla armollisemmaksi ja mietin, olinko nuorena liian tuomitseva, ja että en antanut hänelle edes mahdollisuutta.

        Mitään sen kummempaa mahdollisuutta en aikonut hänelle nyt myöhemminkään antaa, mutta rakastuin ; ) todellakin sokeasti... ja se oli menoa sitä myöden.

        "Joskus tuntuu, että ikä ei tuo kaikille elämänkokemusta, mutta onnea, että ulkonäköä on senkin edestä, se on nykyisillä markkinoilla ilmeisesti tie suureen onneen. "

        Toisissa asioissa tuo ja toisissa ei kuten jo tiedämme, jos sitä elämänkokemusta kerran on karttunut...

        Kukin menee tyylillään. Oma ulkonäköni on kait? tie suureen onneen siinä kuin omasikin? ilmeisesti. Vai onko niin, että on automaattisesti jotenkin huonompi, jos sitä ulkonäköäkin on?

        Enpä tuolla muuten ole koskaan kerskaillut, mutta nyt olen ajatellut, että alan kerskailemaan, eikä minua saa mihinkään maanrakoon enää tungettua, vaikka miten yrittäisi. Minulle on selvää, että hyvä ulkonäkö ei sulje pois yhtään ainutta hyvää muutakaan tekijää. Mutta tuokin pitää hyväksyä, silloin kun on itsestä kyse varsinkin. Minullakin on tarve hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Minullakin on oikeus rakastaa itseäni. -Muuten.

        Miksi muuten sinulla, elämästä onnellinen, on tarve halventaa toista kirjoittajaa, jota et tunne? Et ole itse mennyt narsistin virittämään ansaan? Miksi luet näitä palstoja? Kohotellaksesi omaa heikkoa itsetuntoasi? Tai pitääksesi sitä yllä halveksimalla muita tyhmiksi?

        Luepa tekstisi uudelleen ja ymmärrä, kuinka halveksivasti kirjoitit. Tietynlaista sydämensivistystä ehkä olet vajaa itsekin.

    • Gregson

      Itse ajattelen niin että kun kohtaa (varoittamatta, salama kirkkaalta taivaalta) ihmisen jonka arvomaailma on täysin erilainen kuin oma on, niin juurikin nuo myös itsellä olevat mutta itselle kielteiset arvot saavat muistutuksen olemassaolostaan, ja saavat aikaan säikähdyksen.
      Kukapa ei olisi joskus ollut ilkeä, varastanut, etuillut, ollut itsekäs?
      Ja ID.n katoamistunnehan siitä syntyy kun tajuaa että selvitäkseen hengissä ilkeästi itserakkaan kanssa, olisi kaivettava itsestä nuo samat piirteet ja käyttäytymissäännöt. Ts muutettava omaa persoonallisuuttaan.

      Totuus on että kahden erilaisen persoonallisuuden liitto vaatii joko erilaisuuden hyväksymisen, tai jommankumman osapuolen persoonallisuuden muuttumisen.
      Ja kukapa haluaisi luopua omasta persoonallisuudestaan?

      Tosin "uhrit" palstalla vaativat narksun (ent rakas puoliso) muuttumista! ;D

      • Voisitko valaista

        "Ja ID.n katoamistunnehan siitä syntyy kun tajuaa että selvitäkseen hengissä ilkeästi itserakkaan kanssa, olisi kaivettava itsestä nuo samat piirteet ja käyttäytymissäännöt"

        Voisitko valaista minulle, mitä tarkoitat tuolla? "selviytyäkseen hengissä"? "kaivettava itsestä nuo samat piirteet ja"...?

        Missä kohtaa suhdetta tuollaista voi ilmetä? Minulle ei ainakaan tullut mieleenikään. Ei ikinä! Never!

        "Totuus on että kahden erilaisen persoonallisuuden liitto vaatii joko erilaisuuden hyväksymisen, tai jommankumman osapuolen persoonallisuuden muuttumisen"

        Ei narsistin kanssa voi olla liitossa. Ei ole kyse kahdesta "erilaisesta" persoonallisuudesta, vaan toinen on syvästi vammautunut noissa tapauksissa.

        Yleensä tällä palstalla uhrit ovat ymmärtäneet, että narsisti on syvästi vammautunut, että eipä niitä muutosvaatimuksia ole kovasti ollut. Ainoastaan toivotaan eroon pääsemistä mahdollisimman pienin omin vaurioin...

        Itse vaadin aikoinani narsisti-psykopaatiltani parempaa käytöstä. Huom ero. Vamma ei oikeuta loukkaamaan ketään eikä kohtelemaan huonosti. Jos voin sen omalla kohdallani estää, niin sen teen.

        Yritys vaientaa narsistia on tietenkin tuhoon tuomittu, vammansa laadusta johtuen, mutta itseään on jokaisella oikeus puolustaa.

      • "Itse ajattelen niin että kun kohtaa (varoittamatta, salama kirkkaalta taivaalta) ihmisen jonka arvomaailma on täysin erilainen kuin oma on, niin juurikin nuo myös itsellä olevat mutta itselle kielteiset arvot saavat muistutuksen olemassaolostaan, ja saavat aikaan säikähdyksen."

        Niin säikähdyksestä en tiedä, mutta itseeni ja niihin syihin "miksi minä" niin ajattelen että minulla oli jonkinlainen tarve rikkoa omat rajani, päästä eroon siitä itse itselleni laatimasta "pyhimyksen" roolista...

        Tiedä sitten liittyikö "se kaikki" tavallaan myös jonkinlaiseen ihmisen kehitys/ikäkriisiin/murrosvaiheeseen, siihen kuuluisaan ns. viidenkympin villitykseen...

        Mihin "se kaikki" sitten loppupeleissä johtikaan, niin se tuli yllätyksenä, en tiennyt, että on olemassa ihmisiä, jotka kokevat tarvetta kieltää toisen arvon ihmisenä ja esineellistää ihmisen pelkäksi käyttötavaraksi...

        Mutta ajattelisin, etten minä sillä tavalla persoonallisuuden ytimeltäni muuttunut, se sama "pyhimys" sisälläni asuu, että tavallaan jos sen puku aiemmin oli jo nuhraantunut harmaaksi niin nyt puvussa on myös läiskiä...

        Nyt jo kun kokemuksesta on aikaa niin tavallaan olen jo sovussa sen asian suhteen, vaikka täällä kirjoitan/keskustelenkin...

        Tietyllä laillahan tässäkin on kysymys ihmisenä olemisesta ja tämä narsistisuus ny ei ole mikään joko tai juttu...

        Mitä tuohon tulee...

        "Tosin "uhrit" palstalla vaativat narksun (ent rakas puoliso) muuttumista! ;D"

        Niin täällä palstalla on joskus hyvin vaikea päätellä kuka on se tarinan narsisti...joskus miettii siltäkin, että mitä ns. uhrille jäisi jos se "narsku" muuttuisi tai hänestä pääsisi/joutuisi eroon...

        Tässä kun näitä teemoja pyörittelen mielessäni, niin muistuipa mieleen vanha ketju jonka aloituksessa EK heitti pohdittavaa myös ns. uhreille...

        "Entäpä jos kyse on lopulta vain huomatuksi tulemisen tarpeesta? Olla arvostettu, kunnioitettu, välitetty ja huomioitu? Sitä kiihkeästi kaivatessa ja tehdäksesi mitä tahansa saadaksesi sitä, olet valmis myymään sielusi, mielesi ja kehosi jatkaaksesi, jos vain - jonakin päivänä - kuitenkin saisit tuota Huomion Lähdettä? Hitusina annoksina, jota kaltoinkohtelijasi jakaa, antaa sen verran että pysyt hengissä, raviten nääntyvää sieluasi sopivasti pitääkseen sinut elossa. Ja aina haluamme lisää. "

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10637731#comment-0

      • Onpa surkeasti as.
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Itse ajattelen niin että kun kohtaa (varoittamatta, salama kirkkaalta taivaalta) ihmisen jonka arvomaailma on täysin erilainen kuin oma on, niin juurikin nuo myös itsellä olevat mutta itselle kielteiset arvot saavat muistutuksen olemassaolostaan, ja saavat aikaan säikähdyksen."

        Niin säikähdyksestä en tiedä, mutta itseeni ja niihin syihin "miksi minä" niin ajattelen että minulla oli jonkinlainen tarve rikkoa omat rajani, päästä eroon siitä itse itselleni laatimasta "pyhimyksen" roolista...

        Tiedä sitten liittyikö "se kaikki" tavallaan myös jonkinlaiseen ihmisen kehitys/ikäkriisiin/murrosvaiheeseen, siihen kuuluisaan ns. viidenkympin villitykseen...

        Mihin "se kaikki" sitten loppupeleissä johtikaan, niin se tuli yllätyksenä, en tiennyt, että on olemassa ihmisiä, jotka kokevat tarvetta kieltää toisen arvon ihmisenä ja esineellistää ihmisen pelkäksi käyttötavaraksi...

        Mutta ajattelisin, etten minä sillä tavalla persoonallisuuden ytimeltäni muuttunut, se sama "pyhimys" sisälläni asuu, että tavallaan jos sen puku aiemmin oli jo nuhraantunut harmaaksi niin nyt puvussa on myös läiskiä...

        Nyt jo kun kokemuksesta on aikaa niin tavallaan olen jo sovussa sen asian suhteen, vaikka täällä kirjoitan/keskustelenkin...

        Tietyllä laillahan tässäkin on kysymys ihmisenä olemisesta ja tämä narsistisuus ny ei ole mikään joko tai juttu...

        Mitä tuohon tulee...

        "Tosin "uhrit" palstalla vaativat narksun (ent rakas puoliso) muuttumista! ;D"

        Niin täällä palstalla on joskus hyvin vaikea päätellä kuka on se tarinan narsisti...joskus miettii siltäkin, että mitä ns. uhrille jäisi jos se "narsku" muuttuisi tai hänestä pääsisi/joutuisi eroon...

        Tässä kun näitä teemoja pyörittelen mielessäni, niin muistuipa mieleen vanha ketju jonka aloituksessa EK heitti pohdittavaa myös ns. uhreille...

        "Entäpä jos kyse on lopulta vain huomatuksi tulemisen tarpeesta? Olla arvostettu, kunnioitettu, välitetty ja huomioitu? Sitä kiihkeästi kaivatessa ja tehdäksesi mitä tahansa saadaksesi sitä, olet valmis myymään sielusi, mielesi ja kehosi jatkaaksesi, jos vain - jonakin päivänä - kuitenkin saisit tuota Huomion Lähdettä? Hitusina annoksina, jota kaltoinkohtelijasi jakaa, antaa sen verran että pysyt hengissä, raviten nääntyvää sieluasi sopivasti pitääkseen sinut elossa. Ja aina haluamme lisää. "

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10637731#comment-0

        sivuhuomiautus...

        "jos vain - jonakin päivänä - kuitenkin saisit tuota Huomion Lähdettä? Hitusina annoksina, jota kaltoinkohtelijasi jakaa, antaa sen verran että pysyt hengissä, raviten nääntyvää sieluasi sopivasti pitääkseen sinut elossa"

        Onpa surkeasti asiat. Tuollaisessa tapauksessa pääongelma mielestäni voisi olla uhrin liian vähäiset suhteet ja liian matala profiili. Tietenkin narsisti ajanoloon ajaakin uhrinsa tuollaiseen, jos uhri vain suostuu.

        Eikös tuossa narsisti ole toiminut kuin konsultti, joka ottaa kellosi ja kertoo sen jälkeen sinulle mitä se on. -Noinhan ne toimivat.

        Kaikkien uhrien en usko tuollaiseen kuitenkaan lähtevän. Tosin sain itsekin tuosta maistaa ripauksen, että tiedän hiukan minkälaisesta loukusta on kyse. Narsisti oli pitkään ainoa seksikumppanini, joista palveluksista olen nyt pidättäytynyt kokonaan, toiveena päästä irti hänestä kokonaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      547
      1787
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe