Karu totuus nykymenosta

Kristillinen avioliittokäsitys perustuu yhden miehen ja yhden naisen pysyvään ja uskolliseen avioliittoon, jossa vain kuolema erottaa. Kristillinen avioliitto takasi huomattavasti nykyistä sotkuista suhderumbaa paremmin useammalle ihmiselle kumppanin ja pysyvästi. Nykyinen malli suosii vain tietyntyyppisiä ihmisiä eli hyvännäköisiä, trendikkäitä ja suulaita ihmisiä. Heille riittää seuraa jonoksi asti ja he vaihtavat kumppania kevyesti tai vähemmän kevyesti. Nykyinen malli johtaa siihen, että ulkonaiset piirteet, seksikkyys ja raha näyttelevät parinvalinnassa kohtuuttoman suurta roolia. Siitä johtuen osa ihmisistä joutuu armotta pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle. Myös ne, jotka löytävät kumppanin, joutuvat koko ajan pelkämään, että joku heitä parempi tulee ja vie heiltä kumppanin. Irtosuhteiden, avioerojen ja syrjähyppyjen yleinen hyväksyntä mahdollistaa tämän. Kun menet parisuhteeseen, et voi koskaan olla varma, koska kumppani kyllästyy ja häipyy. Rakenna siinä sitten perhe-elämää ja tulevaisuutta noin epävarmalla pohjalla. Puhumattakaan siitä, miten paljon lapset joutuvat kärsimään aikuisten itsekkäistä toilailuista.

Kohta tietysti joku tulee paasaamaan, että kyllä avioeroja otetaan ihan hyvistä ja aiheellisista syistä. Varmasti. Joskus. Mutta yhtä lailla niitä otetaan erittäin huonoista syistä. Useinhan ei vaihtamalla parane, vaan ongelmat jatkuvat seuraavassa suhteessa ja sitten pitää taas vaihtaa kumppania ja kierre on valmis. Ja siinähän niitä hyljeksittyjä yh-äitejä ja yksinäisiä alkoholisoituneita miehiä syntyy. Ja häiriintyneitä lapsiakin. Eiköhän olisi aika jo avata silmät ja kohdata totuus.

Kristillinen avioliittokäsitys ei ole varmasti täydellinen ja virheetön, mutta se on vaihtoehtojaan parempi kuitenkin.
36321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Vaihtamalla paranee!

Äänestä
  • Niiin, ensinnäkin, mielestäni parisuhde ja avioliitto ei pidä olla Jumalan pelon varjossa kasassa pidettävä asia.Parisuhde ja avioliitto on mielestäni rakkaudenliitto jossa molemmat ihmiset hyväksyvät sellaisenaan kun ovat ja rakastavat toisiaan siksi. Yhteiset koettelemukset kestetään yhdessä, jos todella molemmilla on halua olla toistensa kanssa.Ja jos asiat ajautuvat niin huonolle taholle, että toinen tai molemmat eivät halua enään jatkaa, pitää olla vapaus jatkaa omaan suuntaansa.

    Se taas mihinkä tänäpäivänä ja mihin muotoihin suhteet nykyään ovat menneet, on mielestäni myös jokaisen ihmisen oma valinta.Jos joku haluaa mennä naimisiin rikkaan ja komean/kauniin kanssa eikä näkee toissijaiseksi asiaksi tunnesiteet yms. niin sitten niin.Jokaisella on vapaus tehdä niinkuin elämässään haluaa.

    Ja kun sanot ettei koskaan tiedä milloin toinen lähtee, niin tiedätkö muutenkaan elämässä mitä huomenna tai viikon päästä tapahtuu... et tiedä.Toisaalta myös, jos et voi luottaa kumpaniisi sen vertaa, että tiedät teidän olevan vielä todennäköisesti vuosienkin päästä yhdessä niin mitä varten olet suhteessa? Silloin mielestäni teiltä puuttuu keskinäinen luottamus ja ilman luottamusta ei ole mielestäni suhdettakaan.

    Ja avioerot, tuskin kukaan ottaa huvikseen avioeroa.Kyseessä on raskasprosessi henkisesti kuin myös käytännöllisestikin.Se mitä aikuisille ihmisille tapahtuu erojen jälkeen, on jokaisen ihmisen omissa käsissä.Se että joku alkaa juomaan ja säälimään itseään, on vain surkimuksen merkki.Kyllä jos toinen jättää, on peiliin katsomisen paikka useimmitten.Jotain on tullut tehtyä väärin ja siitä pitää ottaa oppia.Tällöin myös vaihtamalla paranee, jos osaa välttää omissa valinnoissaan tai tekemisissään edelliset virheensä.

    Äänestä

Feministien ja muiden kulttuurimarxilaisten degeneraattien ideologian aikaansaannosta tämä psykopaatteja sekä pinnallisia ja kauniita yltiösosiaalisia narsistisia tyhjäpäitä suosiva systeemi, joka sopii myös ultrakapitalisteille äärimmäisen hyvin.

Äänestä
  • markkinavoimien vapautus on kaiken takana

    Äänestä

Netti, narsistisuus, liikatarjonta, liikahoukutukset, lisääntynyt vapaamielisyys, korostonut seksikulttuuri, pinnallisuusarvot,suhdekriittisyys,epärehellisyyden ja moraalittomuuden lisääntyminen, ihmisten esineellistäminen, ylikorostunut viihde-eläminen ja tavallisuuden kammoaminen....

Kaikki tämä ja moni muu polkee alleen ne oikeat arvot, joilla pysyvää onnellisuutta voidaan luoda.Nyt halutaan pikaruokaa, pikapanoa, pikaseksiä, pikasuhteita, pika kokea kaikkea nopeasti...

Kristillisyyden perusperiaate on pysyvyydessä.Rakkauden on tarkoitus kestää,eikä sen periaate ole pelkästään oman hyvän etsiminen vaan yhteisen hyvän ja onnen saavuttaminen myötä ja vastoinkäymisten kautta.

Äänestä
  • "Kristillisyyden perusperiaate on pysyvyydessä.Rakkauden on tarkoitus kestää,eikä sen periaate ole pelkästään oman hyvän etsiminen vaan yhteisen hyvän ja onnen saavuttaminen myötä ja vastoinkäymisten kautta. "

    Kyllä, mutta tälläkin on varjopuolensa.Mitäpä jos toinen onkin alkoholisti, pitääkö toisen juomista katsoa läpi oman elämänsä ja kärsiä siitä? Mielestäni ei.

    Kristillisyyden ajatus on pohjimiltaan myös sydämenrakkaudessa ja halusta jakaa toisen kanssa elämä jota vahvistaa yhteiset ylä - ja alamäet. Ja jos tämä ei toteudukkaan molemmista suunnnista, puhtaasta halusta ja rakkaudesta toista kohtaan, menee suhde silloin myös kristiilisenopin ulkopuolelle.

    Se miksi heitin tuon alkoholisti esimerkin, on koska noita on omassakin suvussa ollut.Vanhoja ihmisiä jotka kertovat mitenkä toinen oli renttu, joi viinaa kaiket päivät ja tuhlasi rahat mutta koska oltiin menty naimisiin Jumalan silmien alla luvaten kestää ala- ja ylämäet yhdessä, ei voitu erota.Tuon pohjana tietysti vahva uskonnollisuus.

    Äänestä

Kristillinen avioiliittokäsitys on täyttä shaibaa.
Miksi ei voi sitoutua toiseen ilman jeesustelua ja tekopyhyyttä.

Ei ihmistä ole luotu täysin yksiavioiseksi.
Uros etsii aina sitä parasta naarasta ja naaras parasta urosta. Turha sitä on kieltää jollain avioliitolla. Ihminen kyllä pystyy sitoutumaan toiseen ihmiseen, mutta se vaatii rakkautta, intohimoa, huolenpitoa ja ystävyyttä. Jos joku juttu ontuu tai puuttuu kokonaan, toinen alkaa katsella parempia paisteja.

Suosittelen kirjaa tästä aiheesta: Rakkauden evoluutio, ihmisen parinvalinnan biologia.
Aika silmiäavaava kirja, joka kaikkien parisuhteesta ja rakastumisesta kiinnostuneiden kannattaisi lukea. Nekin, jotka jo kärvistelevät suhteessa saavat kirjasta paljon ymmärrystä toisen käyttäytymiseen. Ja samalla saa myös eväitä ja työkaluja hyvään, kestävään ja avoimeen suhteeseen.

Rakkautta ja ihmissuhteitakin voi opiskella, eikä tarvi vaan tyytyä jeesusteluun, nalkuttamiseen ja pihtaamiseen...

Äänestä
  • Ja juuri siitä johtuu, että ne"parhaat"urokset panevat useita naisia ja AT-miehet eivät yhtäkään joten olisi ruoskalle töitä naisten keskuudessa.

    Naisen kuuluu sitoutua yhteen mieheen, joka on kaukana parhaasta vaan ihan tavallinen tallukka ilman mitään erikoisominaisuuksia.

    Äänestä

  • 'Ei ihmistä luotu täysin yksiavioiseksi', olen samaa ja eri mieltä. Itse olrn löytänyt itselleni täydellisen kumppanin, kaikki on täydellistä, ollaan käsittämättömän samanlaisia, kummatkin varsin yläpäässä ulkonäöllisesti, sellaisia jännänaisia ja miehiä ollaan. Tiesimme kummatkin kolmansilla treffeillä, että yhdessä ollaan loppuelämä, ei voi enään elää ilman toista, kun sen kerran tapasi. Täysin uskollisia ja kaikin tavoin hyviä ollaan toisillemme. Meillä todella on sielu yhteinen.
    Pitkälle kummatkin isovanhempani kasvatti minut ja kristillisen mallin mukaan pysyttiin loppuun yhdessä; voi hitto mitä 'Pulmuset' menoa, itse asiassa paljon pahempaa, kun joskus tuli se viiden minuutin tauko, kun ei loukattu ja riidelty, ei kellään perheessä ollut hyvä olo, ei koskaan. Joten miten sen näen löydä kaksoisolentosi toisessa sukupuolessa ja koe loputon onni tai vaihda aina uskomaasi 'parempaan'.Jos palapeln palat ei alunperin sovi yhteen, niin ei se pakottamalla parane.

    Äänestä

  • Naisasialooseri. kirjoitti:

    Ja juuri siitä johtuu, että ne"parhaat"urokset panevat useita naisia ja AT-miehet eivät yhtäkään joten olisi ruoskalle töitä naisten keskuudessa.

    Naisen kuuluu sitoutua yhteen mieheen, joka on kaukana parhaasta vaan ihan tavallinen tallukka ilman mitään erikoisominaisuuksia.

    Eli jos nainen on itse esimerkiksi älykäs, hänen tulisi tyytyä tyhmään mieheen? Tai jos nainen on kaunis hänen tulisi ottaa ruma mies? No ei se kyllä nyt noinkaan mene. Jokainen valitkoon tasoisensa kumppanin tai olkoot ilman.

    Äänestä

  • Sinä olet ilmeisesti hakenut siitä kirjasta sitten perustelut sille, että ahaa naiset on tällaisia ja minäkin siis olen. Hypergamiani oikeuttaa minut vaihtamaan miestä heti, kun parempi tulee näköpiiriin. Siksi lienetkin vielä sinkku neljääkymppiä lähestyessä.

    Uhrautumisesta et puhunut mitään viestissäsi. Joskus pitää katsos uhrata jotain, että saisi sen elämän mittaisen suhteen. Haet vieläkin täydellisyyttä ja se on palstan vanhojen sinkkunaisten asenne muutenkin. Normaalisti naiset "tyytyvät" siihen luotettavaan ja vialliseen (mitä kaikki edelleen ovat) kumppaniin vähän kahden kympin paremmalla puolen. Kaikki yli 25-vuotiaat sinkkunaiset ovat hypergamian riivaamia ja siksi en heihin halua koskea.

    Äänestä

Näkökulma tuokin, tässä toinen katsantakulma :)

"Kun ihminen eli vielä metsästäjänä ja keräilijänä, yhteisöjen seksi oli tutkijoiden mukaan yhteistä. Naiset ja miehet parittelivat ristiin saavuttaakseen mahdollisimman hyvän kannan jälkeläisiä"

"Omistamisen ajatus muuttikin tutkijoiden mukaan seksin ja avioliiton molemminpuoliseksi kyräilyksi: naisen olikin yhtäkkiä kilpailtava muita naisia vastaan, jottei mies kylväisi siementään ympäriinsä liian laajalle; mies taas kyttäsi naistaan ja muita miehiä, jottei joutuisi elättämään suotta muiden miesten lapsia"

http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/120074-tiede-ihminen-harrasti-ennen-hyperseksia

Äänestä
  • No joopajoo. Mistä noi tutkijat voi muka tietää ja päätellä, kuinka ihmiset käyttäytyivät tuhansia vuosia sitten? Olivatko itse paikalla katsomassa, vai? Taitaa olla taas niitä huuhaatutkimuksia, joita tulkitaan ihan omien mielihalujen mukaan.

    Äänestä

  • pöööö kirjoitti:

    No joopajoo. Mistä noi tutkijat voi muka tietää ja päätellä, kuinka ihmiset käyttäytyivät tuhansia vuosia sitten? Olivatko itse paikalla katsomassa, vai? Taitaa olla taas niitä huuhaatutkimuksia, joita tulkitaan ihan omien mielihalujen mukaan.

    Tiede on tätä just, faktoina esitetään mitä lie spekulaatioita ja tyhmät ihmiset luulee, että tiede on 'totuus'. Sovitaan, että ennen uskontoja ihmiskunta käyttäytyi kuin hippiliike? Ja 'ennen uskontoja', kuka senkin tietää, oliko 'ennen aikaa'.

    Äänestä

Entä ellei ole kristitty?

Äänestä

Suomessa on uskonnonvapauslaki, joka pitää sisällään myös vapauden olla uskomatta.

Uskonnot kiehtovat minua, koska pidän taruista ja mytologioista. Itse olen kuitenkin uskonnoton. Voisiko joku ystävällisesti valaista, miksi ihmeessä minun pitäisi järjestää avioliittoni kristillisesti.

Äänestä
  • Koska kristillisyydessä arvot on rakkaudessa, jossa lupaukset sitovat ja näiden pohjalla on moraalinen ajattelu, joka perustuu moraaliseen omaantuntoon, jossa toisen tunteet koetaan myöskin omassa sielussa.Kristillisessä avioliitossa tullaan yhdeksi ja tämä tarkoittaa sitä, että kumpikin sitoutuu toiseen sekä henkisesti että fyysisesti, kannattelevat kaikessa toisiaan.

    Äänestä

  • Koska kristillinen avioliittomalli on puutteistaankin huolimatta vakaampi ja toimivampi ja lapsille turvallisempi kuin uskonnottomien edustama hypitään kukasta kukkaan ja jätetään lapset sosiaaliturvan varaan-malli.

    Äänestä

  • sdköslk kirjoitti:

    Koska kristillinen avioliittomalli on puutteistaankin huolimatta vakaampi ja toimivampi ja lapsille turvallisempi kuin uskonnottomien edustama hypitään kukasta kukkaan ja jätetään lapset sosiaaliturvan varaan-malli.

    Koska kristillinen avioliittomalli on puutteistaankin huolimatta vakaampi ja toimivampi ja lapsille turvallisempi kuin uskonnottomien edustama hypitään kukasta kukkaan ja jätetään lapset sosiaaliturvan varaan-malli.

    Just näin. Hedelmistään puu tunnetaan.

    Äänestä

Siis Suomen uskonnonvapaus on kirjattu lakiin muttei tavallisen kaduntallaajan ymmärrykseen.

Äänestä

"Nykymeno" on tuhansia vuosia vanha evoluution ja biologian meno.

Äänestä
  • Kun nykyään on muotia perustella kaikki evoluutioteorialla, niin oletteko tulleet ajatelleeksi ettei evoluutioteoria ole ehkä edes totta? Ainakaan siten, kun meille on opetettu. Loppujen lopuksi sehän on teoria eikä sitä ole mitenkään kiistattomasti osoitettu todeksi. Lopulliset todisteet puuttuvat yhä. Ihmiset puolustelevat omaa itsekästä ja moraalitonta käytöstään teorialla, joka ei ehkä pidä edes paikkaansa. Yhä enemmän alkaa olla sellaisia tiedemiehiä, jotka epäilevät koko teoriaa.

    http://tieteenrakkikoira.blogspot.fi/2012/08/thomas-nagel-uusdarwinistinen-selitys.html

    Äänestä

  • hmpppp kirjoitti:

    Kun nykyään on muotia perustella kaikki evoluutioteorialla, niin oletteko tulleet ajatelleeksi ettei evoluutioteoria ole ehkä edes totta? Ainakaan siten, kun meille on opetettu. Loppujen lopuksi sehän on teoria eikä sitä ole mitenkään kiistattomasti osoitettu todeksi. Lopulliset todisteet puuttuvat yhä. Ihmiset puolustelevat omaa itsekästä ja moraalitonta käytöstään teorialla, joka ei ehkä pidä edes paikkaansa. Yhä enemmän alkaa olla sellaisia tiedemiehiä, jotka epäilevät koko teoriaa.

    http://tieteenrakkikoira.blogspot.fi/2012/08/thomas-nagel-uusdarwinistinen-selitys.html

    Lähti tilaukseen kirja. Olen niitä superakateemisiin perheisiin syntyneitä ja tiede on öö...no pahimmillaan sitä, että tavis uskoo kaiken mitä asiantuntija professori sönköttää. Sitähän tiede on ei niin välkyille: faktaa.

    Äänestä

Eipä paljoa kiinnosta satukirjojen opetukset muuten, mutta...

Totta on se, että nuo tietyt ihanteet on laitettu niihin opuksiin hyvistä syistä. Ja noi uskonnot on noussu valta-asemaan sen takia että ihmiset on ollut valmiita hyväksymään ne ja niiden arvot.

Ja noissa arvoissa on mm. yksiavioisuus tai sitten moniavioisuudessa ainakin vaatimus siitä että mies kykenee pitämään huolta kaikista naisistaan ja kohtelemaan tasa-arvioisesti.

On totta että jos nuo tietyt pariutumiseen liittyvät arvot alkavat rapautumaan, niin lopputulos on aika toisenlainen yhteiskunta. Sellainen jossa luultavasti suurin äideistä alkaakin olla YH äitejä ja yhteiskunta toimii turvaverkkona. Seksiä saa ja jälkeläisiä siittää pieni osa miehistä. Maksullisen seksin määrä räjähtää kun muut hakevat sitä kautta seksiä. Nuorissa miehissä tyytymättömyys omaa tilannettaan kohtaan kasvaa - ja sitä kautta kapinointi yhteiskuntaa kohtaan ja väkivaltainen käytös lisääntyy.

Ei ne muutokset nyt muutamassa vuodessa tapahdu. Ja varmaan osa tulee aina haluamaan pysyä tuon rumban ulkopuolella, joten hakevat edelleen sitä yhtä oikeaa paria itselleen. Mutta pidemmän päälle lopputulos suuressa, yhteiskunnallisessa, skaalassa alkaa mennä huonoon suuntaan.

Vaikka kaikenmaailman islamististen diktatuurien johtajat haukkuvatkin aina länttä rappeutuneeksi samalla ollen itse paljon pahempi vaihtoehto, niin on siinä tiettyä pointtiakin. Kyllä jossain jenkeissä alkaa meno olla paikoitellen oikeasti aika rappeutunutta. Ja suomihan on menossa hieman siihen samaan suuntaan.

Kaiken tämän sanottuani en todellakaan kannata mitään islamia suomeen tai edes kristinuskon uutta nousua. Paljon hyvää on saatu tästä vapaudesta. Mutta ehkä se joskus voi vielä mennä liian pitkälle, niin että se alkaa kostautumaan.

Jos unohdetaan korkeampi moraali ja aletaan ihailemaan niitä eläimellisiä vaistoja, niin eipä sellainen eläinten yhteiskunta välttämättä olekaan niin mahtava paikka elää.

Äänestä

Tutustukaa historiaan ja erityisesti kristinuskon historiaan.
Alunperin raamatussa oli aika hc-matskua, siis suorastaan pornoa. Mutta lopulliseen, viralliseen versioon ei päässyt kuin murto-osa, yllättäen vain ne osat jotka tuomitsivat kaiken mahdollisen.
Kristinusko ei halunnut ihmisten rietastelevan tai nauttivan seksistä. Sehän oli vain lisääntymistä varten. Pitihän ihmiset saada kuriin uskottelemalla satukurjan olevan totta.

Äänestä
  • Ätmit siellä ovat riehuneet varmistaakseen pääsyn naisen elimiin pistäen juttunsa Raamattuun, kun nainen on omaisuutta, ei Jeesus tuollaisia puhunut.

    Äänestä

  • Seksi on naiselle lisääntymiseen liittyvä pakollinen paha. Miehelle se on nautinto.

    Äänestä

  • Naisasialooseri. kirjoitti:

    Seksi on naiselle lisääntymiseen liittyvä pakollinen paha. Miehelle se on nautinto.

    Neil Straus luki naisten seksifantasioita käsitteleviä kirjoja päästääkseen tuosta väärästä oletuksesta, etteivät naiset muka tykkää seksistä. Ehkä sinunkin pitäisi. Niin Nancy Friday oli sen kirjoittajan nimi. Tsekkaa ihmeessä.

    Äänestä

  • Naisasialooseri. kirjoitti:

    Seksi on naiselle lisääntymiseen liittyvä pakollinen paha. Miehelle se on nautinto.

    Neil Straus luki naisten seksifantasioita käsitteleviä kirjoja päästääkseen tuosta väärästä oletuksesta, etteivät naiset muka tykkää seksistä. Ehkä sinunkin pitäisi. Niin Nancy Friday oli sen kirjoittajan nimi. Tsekkaa ihmeessä.

    Äänestä

  • Kuules, Pimppaloora! Nyt tuli sinulta niin paksua pötypuhetta Raamatun synnystä että ihan naurattaa. Et selvästikään tunne asiaa. Kehoitat muita tutustumaan kristinuskon historiaan, mutta itse olet siitä ihan hakoteillä. Ottaisit itse enemmän selvää asioista. Terveisin: Kohta valmis teologian maisteri

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    Kuules, Pimppaloora! Nyt tuli sinulta niin paksua pötypuhetta Raamatun synnystä että ihan naurattaa. Et selvästikään tunne asiaa. Kehoitat muita tutustumaan kristinuskon historiaan, mutta itse olet siitä ihan hakoteillä. Ottaisit itse enemmän selvää asioista. Terveisin: Kohta valmis teologian maisteri

    Joo tästä Raamatun pornohistoriasta olis kiva kuulla lisää, mutta onhan se fakta, että Raamattu on koottu eri teksteistä ja niitä samantyyppisiä tekstejä on useita muitakin, joita ei valittu mukaan. En tiedä sitten oliko niissä muissa apokryfisissä kirjoituksissa kuinka paljon sitä pornoa. Sodoman ja Gomorran salattuja bakkanaaleja yksityiskohtaisesti kuvattuna tai muuta sellaista mukavaa.

    Äänestä

  • Sodoman yössä kirjoitti:

    Joo tästä Raamatun pornohistoriasta olis kiva kuulla lisää, mutta onhan se fakta, että Raamattu on koottu eri teksteistä ja niitä samantyyppisiä tekstejä on useita muitakin, joita ei valittu mukaan. En tiedä sitten oliko niissä muissa apokryfisissä kirjoituksissa kuinka paljon sitä pornoa. Sodoman ja Gomorran salattuja bakkanaaleja yksityiskohtaisesti kuvattuna tai muuta sellaista mukavaa.

    Joo tästä Raamatun pornohistoriasta olis kiva kuulla lisää, mutta onhan se fakta, että Raamattu on koottu eri teksteistä ja niitä samantyyppisiä tekstejä on useita muitakin, joita ei valittu mukaan. En tiedä sitten oliko niissä muissa apokryfisissä kirjoituksissa kuinka paljon sitä pornoa. Sodoman ja Gomorran salattuja bakkanaaleja yksityiskohtaisesti kuvattuna tai muuta sellaista mukavaa.

    Mitään Raamatun pornohistoriaa ei oikeasti ole! Raamatun syntyhistoria tunnetaan nykyään melko tarkkaan. Apokryfiset kirjoitukset ovat myös hyvin tiedossa eikä sieltäkään mitään pornojuttuja löydy. Kyse on vaan asiasta tietämättömien levittämistä perättömistä huhuista. Eräänlaisista salaliittoteorioista. Koska ihmiset eivät nykyään tunne Raamattua eikä sen historiaa, menevät kaikki populistiset pötypuheet kritiikittä läpi. Kuten se kuuluisa roskakirja Da Vinci Code.

    Äänestä

Ugh, Soini on puhunut!

Äänestä

Uskottomuuden kasvun takana on noita kulttuurisidonnaisia ja asenteellisia juttuja, mutta uskon vakaasti yhteen selittävään tekijään taustalla:

Erilaiset mielenterveysongelmat.

Olkoon sitten persoonallisuushäiriöitä (lieviä tai vakavia), masennusta jne. Taustalla kova yhteiskunta ja yhteisöllisyyden puute, nuorten yksinpärjääminen, puutteellinen vanhemmuus, kriisit lapsuudessa ja nuoruudessa, työelämän paineet, koulukiusaaminen, seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, päihdeongelmat kodeissa ja nuorilla....

Ihmiset eivät välitä toisistaan, arvosta toisia, huolehdi toisista. Viidakon lait pätevät lapsesta asti, opitaan ajattelemaan vain itseä koska muutkin tekee niin, malli tulee kotoa ja kaveripiireistä. Henkistä anarkiaa. Toinen puoli tuntee olevansa kelpaamaton, haetaan hyväksyntää, paikataan murjottua minäkuvaa ja itsetuntoa. Suomi voi pahoin ja tuottaa henkisesti kipeitä yksilöitä ennätystahtia, asiat on käsittelemättä. Ja kun 30-40 vuotiaina istutaan ensi kerran teraupeutin kanssa pohtimaan syitä niin helvetisti on ehtinyt tuhoa tapahtumaan.

Kiitos. Seppo Räty oli oikeassa, Suomi ON paska maa.

Äänestä

Tämäkin ap:n tieto perustuu ylä-asteikäiseen kapina ja angstimeininkiin. Kyllä tekin vielä elätte edes yhden hyvän päivän ja tajuatte että elämästä on nautittava tässä ja nyt. Olkoon pysyvää vaikka jokin tietty elämän asia, niin pitäkää niistä hyvistä asioista elämässä kiinni. Kyllä jokaisella on elämässään ainakin yksi asia, josta välittää.

Ja p/s syrjäytyneen edun mukaista ei ole etsiä naista, koska siitä tulee vain lisää hukattua aikaa ja pettymyksiä. Jos hankkii naisen, ryhtyy myös isäksi ja sekään ei ole niin kivaa kuin voisi nyt tuntua. Kakivaippojen vaihtaminen, yötyöt, aviokriisit, tappelevat murkut yms. on asioita joita p/s kokematon märkäkorva ei osaa hoitaa hyvin. Siksi naisen hankkimisen voipi ihan hyvin unohtaa, koska sitten jos pariutuu niin pitää ryhtyä isäksi, voittaa kaikki esteet, oltava alfauros ja voitettava kaikki riidat murkun kanssa jotta hänestä ajateltaisiin hautajaisissa muutakin kuin että "No hän oli aika paska isä".

Jos p/s kokematon märkäkorva HC ATM yrittää räpeltää suhdettaan, ilmeneekin vahinkoraskaus, vastuut, velat, elatusmaksut, kriisit, veret, naarmut ja taistelu tuulimyllyjä vastaan. Ette te tosissanne halua olla isiä, jos tajuaisitte kuinka raskasta se on oikeasti. Siinä se elämä sittenkin kuluukin, jos kakivaippoja alkaa vaihtamaan ja pyllyjä pyyhkimään. Nauttikaa nyt hyvät ihmiset elämästä: ulkona on aurinkoinen päivä. Ei meitä ole tehty alfa tai johtajauroksiksi. Ei teistä ole isiksi. Uskokaa tämä asia jo viimein!

Äänestä

Uskonnollisuus on sellainen asia, että joidenkin ihmisten elämää se ohjaa syvästi. On kuitenkin aina ollut myös niitä, jotka eivät kykene syvällisiin tunteisiin ja sitoutumiseen. Tällaisille ihmisille uskonto on vain tapa kuten käytöstavat, jotka on ulkoapäin opetettu asia, jota noudatetaan vain silloin, kun se ajaa omia etuja. Onhan olemassa esim. katolisia luostareita, joiden luulisi olleen pyhääkin pyhempiä paikkoja ja silti luostareista ympäri maailman on ilmoitettu menneiden vuosikymmenien aikana tehtyjä julmuuksia pedofiliasta. Uskonto ei välttämättä muuta meissä ihmisissä mitään.

Entisaikoina jos rikkoi lakia esim. nainen sai aviottoman lapsen, niin nainen todettiin syylliseksi (vaikka olisi kokenut raiskauksen) ja nainen suljettiin yhteiskunnan ulkopuolelle. Uskonto voi siis olla hyvinkin julma asia pahimmillaan.

En sitten tiedä, että mikä muu ohjailisi ihmisten käytöstä kuin raha. Pitäisikö siis nykyisin palkita verotuksessa niitä pariskuntia, joiden avioliitto on säilynyt pitkään? Veroprosenttia pienennetään sitä mukaa kun täysi vuosikymmen aina ylittyy?

Ehkä tulevaisuuden "Pohjois-Korea -landiassa" tehdään tietokonesiruja miehen penikseen ja naisen vaginaan, johon "leimautuu" jokainen käyttökerta ja käytöstä verotetaan. Ehkä sillä tavalla saadaan aikaiseksi se, että naiset pidättäytyvät seksistä vielä enemmän ja miesten panohistoriaa julkistetaan niin, että parhaat saa ihailua ja poikuuden säilyttäneet sakkoa? Tätäkö haluatte?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


avatkaa silmät!! kirjoitti:

Kristillinen avioliittokäsitys perustuu yhden miehen ja yhden naisen pysyvään ja uskolliseen avioliittoon, jossa vain kuolema erottaa. Kristillinen avioliitto takasi huomattavasti nykyistä sotkuista suhderumbaa paremmin useammalle ihmiselle kumppanin ja pysyvästi. Nykyinen malli suosii vain tietyntyyppisiä ihmisiä eli hyvännäköisiä, trendikkäitä ja suulaita ihmisiä. Heille riittää seuraa jonoksi asti ja he vaihtavat kumppania kevyesti tai vähemmän kevyesti. Nykyinen malli johtaa siihen, että ulkonaiset piirteet, seksikkyys ja raha näyttelevät parinvalinnassa kohtuuttoman suurta roolia. Siitä johtuen osa ihmisistä joutuu armotta pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle. Myös ne, jotka löytävät kumppanin, joutuvat koko ajan pelkämään, että joku heitä parempi tulee ja vie heiltä kumppanin. Irtosuhteiden, avioerojen ja syrjähyppyjen yleinen hyväksyntä mahdollistaa tämän. Kun menet parisuhteeseen, et voi koskaan olla varma, koska kumppani kyllästyy ja häipyy. Rakenna siinä sitten perhe-elämää ja tulevaisuutta noin epävarmalla pohjalla. Puhumattakaan siitä, miten paljon lapset joutuvat kärsimään aikuisten itsekkäistä toilailuista.

Kohta tietysti joku tulee paasaamaan, että kyllä avioeroja otetaan ihan hyvistä ja aiheellisista syistä. Varmasti. Joskus. Mutta yhtä lailla niitä otetaan erittäin huonoista syistä. Useinhan ei vaihtamalla parane, vaan ongelmat jatkuvat seuraavassa suhteessa ja sitten pitää taas vaihtaa kumppania ja kierre on valmis. Ja siinähän niitä hyljeksittyjä yh-äitejä ja yksinäisiä alkoholisoituneita miehiä syntyy. Ja häiriintyneitä lapsiakin. Eiköhän olisi aika jo avata silmät ja kohdata totuus.

Kristillinen avioliittokäsitys ei ole varmasti täydellinen ja virheetön, mutta se on vaihtoehtojaan parempi kuitenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu