Yhteenpaluu eron/tauon jälkeen?

Nyt on jotain pari kk jo menny. Ei ehkä vielä kovin paljon, mut välil sitä miettii et olikohan täs nyt järkee ku niin paljon kuitenki haluu olla toisen kans, mut ehkä se oli sen kannalta parempi ratkasu näin. Tai ainakin yrittää edes.

Mut ei meil oo ollu mitää varsinaisii ongelmii tai riitoja. Jotain pikku kinaa aina välil, mut ei mitää isoo päiviä kestävää kränää. Jotain sellasia hetken juttuja, mut sit ne on saatu sovittua ja naurettu vaan et kylläpä oli hölmöö tollasestaki ny suuttuu. Ja sit ku muija on kaverilleenki kuitenki sanonu et haluis ottaa yhteyttä, mut ei oikee uskalla. Et emmä usko et täs mitää ongelmia ehkä ois. Ehkä tää aika ei vaa ollu meille, mut ehkä joskus myöhemmin sit me voitais taas palata yhteen. Mut sitä ennen pitäs yrittää ehkä elää sitä omaa elämää ja ei ajatella nii tavotteellisesti et en tee sitä tai tätä ku jos ehkä sit palattais yhteen joskus. Siks haluisinki kuulla tyypeiltä, et miten kukanenki on sit eläny ja onko ollu ees tällasta tilannetta muilla ja miten sen on tyypit selvittäny. Tajuun kyl et pitäs heittäytyy ja antaa sit elämän viedä nyt ja aatella et jos kohtaan jonku muun ja sit sen kans synkkaa nii seki ois ehkä hyvä, mut en osaa tai uskalla ku toi oli niin sairaan hyvä vaan. Et kauan porukalla on menny et uskaltanu elää sitä omaa elämää, kauan menny et jos palas yhteen. Tai et millaset välit sit säily, jos toinen sit löyski jonku muun sillä aikaa. Ja olittako yhteydes sen tauon/eron aikana yhtää?

anoake kirjoitti:

Mut ei meil oo ollu mitää varsinaisii ongelmii tai riitoja. Jotain pikku kinaa aina välil, mut ei mitää isoo päiviä kestävää kränää. Jotain sellasia hetken juttuja, mut sit ne on saatu sovittua ja naurettu vaan et kylläpä oli hölmöö tollasestaki ny suuttuu. Ja sit ku muija on kaverilleenki kuitenki sanonu et haluis ottaa yhteyttä, mut ei oikee uskalla. Et emmä usko et täs mitää ongelmia ehkä ois. Ehkä tää aika ei vaa ollu meille, mut ehkä joskus myöhemmin sit me voitais taas palata yhteen. Mut sitä ennen pitäs yrittää ehkä elää sitä omaa elämää ja ei ajatella nii tavotteellisesti et en tee sitä tai tätä ku jos ehkä sit palattais yhteen joskus. Siks haluisinki kuulla tyypeiltä, et miten kukanenki on sit eläny ja onko ollu ees tällasta tilannetta muilla ja miten sen on tyypit selvittäny. Tajuun kyl et pitäs heittäytyy ja antaa sit elämän viedä nyt ja aatella et jos kohtaan jonku muun ja sit sen kans synkkaa nii seki ois ehkä hyvä, mut en osaa tai uskalla ku toi oli niin sairaan hyvä vaan. Et kauan porukalla on menny et uskaltanu elää sitä omaa elämää, kauan menny et jos palas yhteen. Tai et millaset välit sit säily, jos toinen sit löyski jonku muun sillä aikaa. Ja olittako yhteydes sen tauon/eron aikana yhtää?

Lue lisää

Me oltiin tauon aikana yhteydessä jatkuvasti ja sen takia se tauko ei toiminutkaan. Sitä kesti joku kuukausi ja päätettiin ettei siinä oo mitään järkeä, kun molemmilla on tunteet pelissä. Sitten oltiin jälleen yhdessä ja mun ahdistus palas. Oltiin kanssa tosi nuoria, joten ei sinällään ihme, että mua ahdisti. Se kaikki tapahtu tavallaan niin nopeesti. Se mies tuntu unelmalta, mutta päästin sen meneen, koska en kestäny henkisesti suhdetta. Sinällään se oli hyväkin, koska oisin vaan imeny siit tyypistä voimat enkä ois päässy kasvaan itekseni ja tarpeeks itsenäiseks.
Aikasemmin se harmitti, mut se ei ois ikinä toiminut.
Tärkeinhän täs on miettiä mistä se ahdistus johtuu. Kun mulla oli ns. unelmieni mies niin en mä haikaillu mitään nuoruuden seikkailuja. Kaikki gigolot baarissa oli harmaata massaa, koska mä halusin vaan tän yhden miehen. Ja mä epäilen et kaikki haluu suhteen, jossa toinen aattelee niin. Ja jos on suhde, jossa molemmat aattelee niin niin se on hyvä molemmille.
Sinuna ottaisin rauhas ja selvittäisin sen naisen kanssa mitä se oikein haluaa ja mitä se tuntee. Mistä sen epävarmuus johtuu. Ja sit jos erootte lopullisesti niin anna itelles aikaa toipua. Ei tartte heti aatella et ''palaan markkinoille'' ja otan heti sata naista kainaloon, jos se ei tunnu hyvältä. Sit taas jos päädytte yhteen niin ahistuksesta on voitava puhua jos sitä tulee taas.

Millasia tunteita ihmiset yleensä odottaa kokevansa, jos rakastaa? Ei mul itelläkää oo koko aikaa sellasta et sukat pyörii jalois tai et tajunta sumentuu, mut sellasta et toisen kans on vaan sairaan hyvä olla ja ei jotenki mitää välii vaikka ulkona ois maailmanloppu tai jotai, jos vaa voi sen toisen kaa olla ja tehä juttuja. Ku totaki se muija mulle sano sillon aiemmin, ni emmä usko etteikö sillä kait tunteita ehkä sit ois ollu kuitenki.

Nii ja yritän olla oottamatta sitä yhteenpaluuta tai siis etten mieti sitä, ku eikait täs muute pystyis mennä eteenpäin. Yritän heittäytyy elämän armoille koko ajan, mut se vaa pelottaa, ku kuitenki takaraivos toivo siitä et ton kans vielä joskus vois oikeesti olla ja elää. Ja ei sit haluis ihan mitää tyhmää tehä ettei toinen sit ainakaa mitenkää verisest loukkaantuis. Lisäks ku ois niin paljo halunnu nyt kesällä tehä kaikkee sen kans juhannus, yks festari ja jotai pikkuretkii ja mitä kaikkee sitä olikaa ajatuksis. Mut joo siis yritän koko ajan vaa miettii et miten päi mun pitäs olla. Et onko jotku vetäny kaasun ihan pohjaan menny tuhatta ja sataa, et eka päässy yli ja sit kuitenki viel joskus sit pystyny palaan yhteen. Ei tollane ehkä sit kuitenkaa mua ois, mut et pitäskö mun sit jotai tollasta tehä et pystys menee eteenpäi? Vaik eihän mun ehkä tartte vaalii sitä jotain mitä meil oli jos kerta ollaa erottu? Se oli vaa nii hyvää et tuntuu pahalta heittää se roskiin.