Hei kaikille,
Tustuismme turkkilaisen mieheni kanssa bodrumissa ja päätimme lopulta mennä naimisiin. Hän halusi tulla Suomeen asumaan ja hänellä myönnettiin oleskelulupa viime kuussa.
Miten te saitte miehenne kotoutumaan Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin?
Olivatko alkuajat vaikeita?
Palstalle pyörivät ei asialliset voivat jättää kommentoimatta ja asiallisille vastaajille kiitokset.
Tustuismme turkkilaisen mieheni kanssa bodrumissa ja päätimme lopulta mennä naimisiin. Hän halusi tulla Suomeen asumaan ja hänellä myönnettiin oleskelulupa viime kuussa.
Miten te saitte miehenne kotoutumaan Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin?
Olivatko alkuajat vaikeita?
Palstalle pyörivät ei asialliset voivat jättää kommentoimatta ja asiallisille vastaajille kiitokset.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Eikö Turkkilaisen koti ole Turkissa? Joten paras tapa saada Turkkilainen tuntemaan olonsa kotoisaksi on pitää hänet edelleen Turkissa.
Tuollaisia asioita ei kukaan muilta kysy jos olisi luottavainen ja rakastunut.
Rakkauden otollisessa tilassa olevat ihmiset eivät tarvitse muuta kuin vain toisensa. Kahden kesken sitten jutellaan odotuksista, toiveista ja muusta elämästä.
Kaksi ihmistä tekee yhteisen elämän yhdessä.
Palsta ei voi auttaa mutta oletko kysynyt neuvoa äidiltäsi?
Ei provoja enää.
Alkuajat olivat vaikeita ja vaikeaa on edelleen. Kotoutuminen on vaikeaa...kielivaikeudet, opiskelupaikan löytymisen vaikeus, työttömyys, kulttuurierot parisuhteessa, juorut joita mies kuulee muilta miehiltä suomalaisista naisista, ennakkoluulot joita minä kuulen omieni taholta...ja soppa on valmis...mieheltä on viety itsetunto...masennus valtaa mielen ja uskonnollisuus saa siitä voimaa...avioliiton sietokyky on usein hiuskarvan varassa...Mutta yritän sinnitellä ja pitää yllä miehen uskoa yhteiseen tulevaisuuteen...
Kiitos vastauksesta, kielevaikeuksia meillä selvästi on ja uskon että se ajan kanssa sitten häipyy.
Harmittaa kun hän ei löytänyt työtä vieläkään.
Miehesi on syytä hakeutua kotoutumiskoulutukseen. Siellä hänellä on mahdollisuus oppia suomea ja saada työharjoittelupaikka, joskus jopa työpaikka.
Eli kiireen vilkkaa te-toimistoon!
"Miehesi on syytä hakeutua kotoutumiskoulutukseen. Siellä hänellä on mahdollisuus oppia suomea ja saada työharjoittelupaikka, joskus jopa työpaikka"
Mahdollisuus, onnistuminen on miehestä itsestään kiinni kuinka ahkerasti hän opiskelee.
Työpaikkaa ei koskaan saada, se ansaitaan. Kovaa opiskelua ja sitten vain muille ihmisille näyttämään että hän on työpaikkansa ansainnut.
Alussa huonolla palkalla mutta jos jaksaa painaa kovasti töitä kaksi vuotta voi saada jo normaalimman palkan.
Naisen tulee aluksi olla valmis kustantamaan 75% elinkustannuksista ainakin kolmen vuoden ajan. Tuon jälkeen voi jo vaatia mieheltä jotain mitä normaalisti miehiltä naiset vaativat taloudellisissa asioissa.
Kotoutuminen riippuu osin miehen tahdonvoimasta ja kyvyistä. Oma mieheni on ollut Suomessa 4 vuotta, on oppinut kielen hyvin, on ystäviä kavereita, jne.
Varaudu siihen että ensimmäiset vuodet on vaikeita. Asiaa ei hankaloita pelkästään kieli- ja kulttuurierot, vaan koska todennäköisesti olette menneet naimisiin asumatta yhdessä, joudutte tutustumaan Suomessa uudelleen ihan eritavoin. Ihminen muuttuu myös kun joutuu erilaiseen ympäristöön, joten miehesi sekä sinäkään ette ole samoja henkilöitä kuin olitte Turkissa ollessanne. Toivottavasti yhä sovitte yhteen, monet valitettavasti joutuvat eroamaan kun huomaavat että eroja onkin liikaa.
Muiden mielipiteitä ei kannata kuunnella. Jos kerrot että miehesi on turkkilainen niin kaikilla on siihen mielipide ja pers*reikä, ja jopa ikisinkusta kaverista kuoriutuu pätevin neuvonantaja parisuhteeseesi. Katsele rauhassa, ota päivä kerrallaan, anna miehen rauhassa etsiä paikkansa äläkä painosta häntä alussa mihinkään. Oma-aloitteisuus on eduksi, kannattaa pikimmiten hakeutua kielikursseille, jne. sieltä miehesi saa myös kavereita ja kohtalotovereita.
Pyri välttämään liiallista maanmiesten kanssa asiointia. Osa turkkilaisista käyttää häikäilemättä hyväkseen uusia tulijoita, jotkut ovat taas hyviä ystäviä. Hyväksikäyttäjän erottaa siitä että pyrkii käyttämään hyväksi mm. taloudellisesti. Jos nämä "ystävät" alkavat pyytää asioita tai vetää miestä olemaan paljon pois kotoa, niin seura ei ole silloin hyvää. Hyvä turkkilainen ystävä on kiinnostunut myös sinusta ja asioistasi, kun taas sinua ylenkatsova ole-vaimon turvin maahan tullut ****ipää taas ei välitä seurastasi vaan yrittää aivopestä miestäsi. Usein myös korostaa turkkilaisuuttaan, uskontoa, jne. Opit kyllä tunnistamaan ihmistyypit. Parasta olisi pysytellä erossa muista turkkilaisista ainakin siihen asti että tulee omillaan jotenkuten toimeen. Sitten löytyy oikeatkin ystävät.
Turkkilaisten suomalaisista vaimoista osa on mukavia, osa melko tylyjä. Tylyys johtunee siitä että ovat väsyneet rasismiin ja negatiivisiin kommentteihin, tai ovat nähneet liikaa ole-vaimoja joita käytetty hyväksi, joten vetäytyvät vain omien perheidensä pariin. Jos löydät aidon rakkauden piirissä naimisiin menneen parin jossa suomalainen vaimo on suhtkoht normaali, kouluttautunut ja työssäkäyvä ihminen niin pidä tällaisesta tuttavuudesta kiinni - saat vertaistukea ehkä erittäin hyvän ystävän jonka kanssa voitte keskustella asioista joita monet muut eivät ymmärrä.
Mies on ensin utelias, ja sitten tulee aika kun mies alkaa torjua kaikkea suomalaista. Kyse on kulttuurishokista, se tapahtuu kaikille, ja menee ohi. Silloin mies saattaa suuttua ja kaivata omaa maataan sekä kulttuuriaan. Tue häntä silloin, ja anna aikaa. Kun mies alkaa pehmentyä ja hyväksyä uuden kulttuurin, niin todellinen sopeutuminen alkaa. Ajassa sanoisin että varmaan noin 2-4 vuoden ajanjaksolla.
Uudessa maassa asuminen vaatii hieman joustoa ja muutosta. Auta miestä vaalimaan turkkilaisuuttaan, käykää välillä etnisissä kaupoissa tai maanmiesten luona vierailulla, kokatkaa turkkilaisia ruokia, ole kiinnostunut hänen tarinoistaan, sitten kun mies saa rauhassa toteuttaa omia perinteitään niin ei koe suomalaisuutta enää uhkana, ja sulauttaa ne yhteen.
Lopuksi vielä, onnistunut kotoutuminen vaatii kyllä myös mieheltä tiettyjä ominaisuuksia kuten oma-aloitteisuutta, rohkeutta ja sinnikkyyttä. On myös ns. "helppo tie" eli alkaa vaan hengailemaan muiden turkkilaisten kanssa ja se siitä. Älä anna tämän tapahtua, vierailkaa suomalaistenkin luona ja aseta mies alttiiksi tilanteille jossa hän tutustuu suomalaisiin, mukavia reissuja, tms.
Onnea yhteiselämälle, helppoa ei tule olemaan mutta jos vielä 5-6 vuoden päästä olette yhdessä niin todennäköisyydet onnellisuuteen ovat huimasti parantuneet.
"Turkkilaisten suomalaisista vaimoista osa on mukavia, osa melko tylyjä. Tylyys johtunee siitä että ovat väsyneet rasismiin ja negatiivisiin kommentteihin, tai ovat nähneet liikaa ole-vaimoja joita käytetty hyväksi, joten vetäytyvät vain omien perheidensä pariin"
Jospa se johtuu siitä että he ovat näitä ole-vaimoja?
Ole-vaimot eivät ole tylyjä, koska eivät tiedä olevansa ole-vaimoja. Sitten kun ole-lupa tulee ja ero, niin vaimo ei enää ole vaimo vaan ex-vaimo, ja harvemmin mies tätä kellekään enää siinä vaiheessa esittelee.
Tunnen muutaman turkkilaisen vaimon, olleet yhdessä miehen kanssa useita vuosia, jopa vuosikymmeniä, ja kyllä he ihan ovat vaan väsyneet rasismiin ja ihmisten tyhmyyteen, niin eivät jaksa enää pidä yhteyttä muihin kuin omiin sukulaisiin ja ovat oman perheensä parissa. En syytä heitä lainkaan, ymmärrän kyllä.
Kirjoituksesi on täyttä asiaa. Tämä on suuri ongelma tämä kaveriasia. Mieheni löysi ystäviä. En ole heitä koskaan tavannut, käyvät kotiovella, mutta eivät koskaan esittäytymässä minulle. He soittelevat koko ajan ja vetävät miestä pois kotoa ihan jatkuvalla syötöllä. Antaisivat edes yhden päivän rauhan meille, mutta ei. He kertovat "ikäviä" tarinoita suomalaistan naisten ja ulkomaalaisten miesten suhteista, eivätkä nämä tarinat ainakaan auta ainakaan meitä avioliitossamme. En tiedä, ovatko nämä "kaverit" kateellisia vai mitä. Monesti tuntuu, että he olisivat iloisia, jos mieheni ottaisi eron minusta. Silloin he olisivat samalla lähtöviivalla...ilman naista ja ilman rahaa...Kunpa mieheni löytäisi suomalaisia miehiä kavereikseen :(. Ongelma tässä on se, että itse en tunne yhtään suomalaista miestä eli itsekään en voi häntä esitellä kenellekään...ja naistuttavistani hän ei välitä. Meillä on mitä ilmeisemmin tuo kulttuurishokkivaihe. Odottelen, että menee ohi...jaksan uskoa, että tulee päivä, kun miehenikin hieman pehmenee ja alkaa nähdä myös minun silmieni kautta tätä maailmaa eikä enää suhtaudu samanlaisella pelolla ja kielteisyydellä minun uskontooni.
Mikä on minut pitänyt tässä liitossa ja pitää edelleen maallisen rakkauden lisäksi on raamatullinen usko avioliiton pyhyyteen ja korittolaiskirjeen opetus rakkaudesta ja anteeksiantamuksesta (Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä...kaikki se uskoo, kaikki se toivoo...) ja Kristuksen itsensä sanat "Antakaa anteeksi niin teillekin anteeksi annetaan". Näiden sanojen voimalla on avioliittoni edelleen olemassa...Mutta kuten sanoin, niin helppoa ei välttämättä tule ensimmäiset vuodet olemaan...Jaksamista sinulle ja minulle...
Kukin ammentaa jaksamisen siitä mistä pystyy. Meillä tuo uskonnollisuus ei ole kovinkaan voimakasta, toinen on tapakristitty ja toinen tapamuslimi. Meillä on päästy pahimpien kriisien yli, joten sinänsä elämä on nyt ihan hyvin. Meilläkin oli vaihe kun mies juoksi kaverien kanssa ulkona, saattoi yöllä soida puhelin 2:00 yöllä että lainaatko autoa... Ja mies tietysti teki kaikkensa kaverien eteen kun ei tiennyt paremmin ja kaverit tiesi että Turkissa kaverit auttaa, niin käyttivät näin hyväkseen.
Lopulta mies löysi rajansa, ja irtautui näistä "kavereista". Meillä saattoi olla joku riita kotona, niin houkuttelivat miehen juomaan baariin ja neuvoivat että ero kannattaa ottaa kun se lopulta tulee kuitenkin. "Ei se vaan toimi suomalaisen naisen kanssa", ne jankuttaa.
Se on yhteistä näille että viina maistuu, ja tosiaan ovat itse eronneet. Vika on kysyttäessä aina ollut suomalaisessa naisessa, ei ikinä siitä että niiltä itseltään olisi Suomeen tultaessa päässyt mopo käsistä. Monet ei kestä vapaata elämää, vaan alkavat pelata uhkapelejä, juovat, juoksevat naisissa, palvovat kavereitaan, jne. Pää ei vaan kestä, ja kun ero tulee niin se syypää on tietysti se vaimo kun se ei ymmärrä yhtään mitään.
Tuo on hieman ikävä asia ettei nämä kaverit tule sulle esittäytymään. Turkkilaisessa kulttuurissa kyllä koko perhe tulee tutuksi ja vieraillaan paljon toisten kotona, niin tuo vähän kertoo siitä että miehesi ei liiku kovin positiivisissa piireissä.
Turkkilaisia hyviä ystäviä ON, ei niiden tarvitse olla suomalaisia miehiä välttämättä, mutta nämä ystävät kyllä kunnioittavat sinua ja vaikka he itse olisivat tyrineet avioliittonsa, antavat miehellesi rohkaisevia neuvoja ja kehottavat välttämään samoja virheitä kuin ovat itse tehneet. Monet näistä kertovat katuvansa avioeroa, ja että kukaan ei korvaa ensimmäistä vaimoa, ja ovat sitten mieluummin yksin kuin suhteessa. Hyvät turkkilaiset ystävät siis kohottavat itsetuntoa, eivät manipuloi eroon tms.
Toivon että miehesi silmät avautuu jossain vaiheessa, ystävien löytäminen on vaikeaa kun se on vaikeaa jo meille suomalaisillekin. Hän hakee lohtua ja turvaa maamiehistään, se on ihan normaali osa sopeutumista, mutta pitemmän päälle se ei johda hyvään tulokseen.
Meillä tapeltiin alussa paljon siitä kun mies juoksi menoillaan ja oli liikaa pois kotoa. Mies koki että yritän rajoittaa häntä. Lopulta ajattelin ettei toista voi pakottaa, ja aloin olla vapaasti. Mies muuttui hiljalleen ja alkoi viihtyä enemmän kotona. Nyt hän viettää aikaa todella paljon kotona kanssani, eikä halua enää monia muita turkkilaisia ympärilleen. Kielitaito on avuksi, mies juttelee töissä suomalaisille ja sitä kautta päässyt osaksi yhteiskuntaa.
Olet valinnut elämän kahden kulttuurin keskellä, vain te tiedätte parhaiten miten voitte sovittaa ne yhteen niin että voitte molemmat olla onnellisia. Jotkut parit menee äärimmäisyyksiin eli saattavat kokonaan elää turkkilaisittain, suomi-vaimokin, ja sitten niitä joiden kotona ei tämä ulkolaisuus paljon näy.
Joka suhteessa on ongelmat. En osaa sanoa miten sairas pitää olla ihminen joka päivittäin tulee tänne palstoille hakemaan onanointi-materiaalia monikulttuuristen pariskuntien ongelmista ja haasteista, mutta voin vain kuvitella ja sääliä.
Kuten kaikessa, niin usko siihen mitä tekee ja mihin haluaa on tärkein. Kai sinulla ja miehelläsi on joku tärkeä yhteinen päämäärä elämässä? Keskittykää siihen ja unohtakaa nämä ulkopuoliset kommentoijat ja neuvojat, lopulta itse tiedätte sen miten suhde saadaan toimimaan parhaiten. Toivon että miehesi kykenee puhumaan asioista ja teillä on joku yhteinen kieli jota molemmat ymmärtävät erittäin hyvin, voitte puhua asioista myös syvällisemmällä tasolla.
Muista, ensimmäiset vuodet on vaikeita, opitte tuntemaan toisenne, kohtaatte toisissanne särmiä joita tarvitsee hioa joskus kyynelillä, mutta jos näette tulevaisuuden vielä n. 4-5 vuoden avioliiton jälkeen, niin olette jo aika kuivilla. Eikä tämä kulttuurishokki tms. ole mikään turkkilaisten miesten oma juttu, vaan se tapahtuu kenelle vaan joka joutuu vieraaseen maahan asumaan. Tapahtui myös minulle kun muutin Eurooppaan joksikin aikaa. Jos aihe kiinnostaa niin kannattaa lukea asiasta enemmän.
Muista: Askel kerrallaan, sulje korvat niiltä jotka liikaa kommentoivaat/neuvovat tai jotka herättää negatiivisia tuntemuksia, muista päämäärä, anna tilaa ja ota tilaa, kunnioita ja rakasta, mutta älä unohda myöskään itseäsi.
Varaudu ongelmiin,
Kirjoitat fiksusti. Huomaa että omaat kokemusta, toisin mitä useimmat naiset tällä palstalla jotka kommentoivat "Skype suhteen" syvällä kokemuksen äänellä.
Kiitos tästä kirjoituksesta. On hienoa kuulla muiden kokemuksista. Olen ajatellut, että varmaankin vähitellen myös ikä tuo tiettyä kypsyyttä ja kykyä olla myös kotona perheen seurassa. Mieheni ei ole Turkista mutta samalta suunnalta. Eräs ystäväni, musliminainen, oli sitä mieltä, että saan kiittää onneani, että mieheni ei päästä kavereita kotiinsa, kun se vain lisäisi taakkaani ja heitä pitäisi passata jne. Kaipa kaikella on puolensa ja puolensa. Myönteistä oli huomata mieheni reagoivan erään kaverinsa päivittäisiin soittoihin harmilla. Huolimatta kavereiden mitä ilmeisimmin negatiivisesta asenteesta suomalaisiin naisiin ja avioliittojen kestävyyteen suomalaisten naisten kanssa, niin olen yrittänyt vahvistaa mieheni uskoa siihen, että en ensimmäiseksi ole avioeroa ottamassa ja vaihtamassa häntä suomalaiseen mieheen (tähän pelkoon hän usein viittaa ja kokee huonommuutta).
Olihan vuodatus.
En ota kantaa kuin siihen että mitään tapamuslimeja ei ole olemassakaan, koko väite on absurdi. Yhtä hyvin voisi väittää että on tapanatseja, tapamurhaajia, taparaiskaajia ja tapapedofiileja.
Mutta muista että on olemassa myös pareja joilla avioliitto on onnistunut! Tässä taannoin taas pääsin tapaamaan aivan ihanan perheen jossa lapsia ja turkkilainen isä, suomalainen vaimo. Molemmat kovaa työtä tekeviä, asuvat omakotitalossa, heidän perhe-elämänsä vaikutti hyvin seesteiseltä ja olivat onnellisia.
Jos sinulla on tilaisuus niin kannattaisi vierailla joskus näiden pariskuntien luona, sieltä saa hyvin perspektiiviä ja toivoakin, nämä pariskunnat ovat myös kamppailleet samojen ongelmien kanssa mutta selvinneet ja elävät nyt ihan tavallista normaalia elämää kuten kuka tahansa perhe Suomessa.
Kavereista - on toki helpompaa ettei ole koko ajan ihmisiä passattavana kotona, heidän kulttuurissaan kun on tapana jatkuvasti olla kaappi täynnä vierasvaroja ja teetä pitäisi tarjoilla, meille suomalaisille kun se ei ole tyypillistä, ainakaan se että mies 5 minuutin varoajalla ilmoittaa vieraista, niin siinä mielessä miehesi toki säästää sinua vaivalta. Mutta kyllä nämä kaverit joskus voisivat tulla näyttämään naamaansa?
Teillä on selkeästi epävarmuutta vielä, olet oikeassa siinä että ikä ja vuodet tekee siinä tehtävänsä, samoin kokemus. Ulkopuolisen on vaikeaa ymmärtää epävarmuus joka tulee siitä kun a) epäonnistuneita vastaavia tapauksia on niin paljon, b) molemmat on uudessa elämäntilanteessa jossa ei ole yhtä oikeaa ratkaisua ja c) ulkopuolisten epäilyt, rasismi ja paine rasittavat suhdetta entisestään.
Sinuna lähtisin kuorimaan noita rasitteita pois tuosta kohdasta c) eli kylmästi deletoit kaiken negatiivisen ulkopuolelle, kehität suodattimen näitä kommentteja vastaan. Ota se haasteena henkilökohtaiselle kasvulle, sille että olet yhtä arvokas ihminen kuin muutkin ja sinulla on oikeus rakastaa valitsemaasi ihmistä, teillä on oikeus elää Suomessa ja tulla kohdelluksi tasavertaisina. Kun pääsi on pystyssä, ei sitä pysty kukaan puristamaan alas.
Negatiivisuus on kuin sairaus, negatiiviset ihmiset eivät saa elämässään aikaan mitään niinkuin positiiviset ihmiset. Positiiviset ihmiset näkevät päämäärän ja pyrkivät siihen, ja raivaavat esteitä tieltään. Negatiiviset ihmiset passivoituvat, katkeroituvat ja jäävät paikoilleen, ja yrittävät saastuttaa ympäristönsä negatiivisuudellaan (=esim. nimeltä mainitsematon räkyttävä rakkikoira tällä palstalla, oikein hyvä esimerkki joskin melko äärimmäisilmiö). Minä tein aikoinaan kylmän ratkaisun, jos joku tuli lässyttämään minulle hyväksikäytöstä tms. tuntematta miestäni, niin naps vaan, yhteydet poikki ja sillä siisti. Eihän kukaan suomalainenkaan haluaisi kavereita jotka puhuu negatiivisesti heidän perheestään tai kumppaneistaan. Ja kas, ympärille ilmestyikin aivan mahtavia positiivisia yrittäjähenkisiä ihmisiä, joilta sai hyviä neuvoja elämään ja parisuhteeseen.
Miehesi tuntee syyttä alemmuutta, varmasti siksi koska suomalainen mies on saanut niin paljon paremmat lähtökohdat elämässä, koulutuksen, yleensä myös tukea ja perintöjä suvulta, ja työpaikatkin järjestyy helpommin. Sun mies ilmiselvästi tarvitsee tukea ja rohkaisua, ja sinä olet siinä avainasemassa. Vaikeista oloista tulleella ihmisellä voi olla näkemystä ja kokemusta elämästä eritavoin kuin suomalaisella, ja hän voi valjastaa nämä ominaisuudet voimavaraksi teidän elämässänne. Kyse on vaan siitä miten asennoituu ja miten valmis on taistelemaan tässä elämässä sen eteen että saa sen mitä haluaa. Ei siihen unelman saavuttamiseen tarvitse aina olla ydinfyysikko, insinööri tai lääkärismies.
Ei muuta kuin pää pystyyn ja rohkeasti kohti haasteita. Ei tämä elämä ole kellekään ongelmatonta ja helppoa, mutta eikö ole kiinnostavaa nähdä miten haasteet hioo ihmistä ja kasvattaa, sitä ei tiedä millainen pariskunta teistä kuoriutuu kunhan kulttuurishokki ja muut särmät ovat hioutuneet ja löydätte vihdoin sen yhteisen punaisen langan jota seurata.
Onnea valitsemallanne uralla. Taas yksi nyrkkeily säkki.
Tuomalla kavereita siis blondeja ;) hänelle.. Hän tule ilahtumaan :D
mun mies tuli suomeen 3v sitten helmikuussa, siitä syksyllä aloitti suomenkielen kurssin joka kesti vuoden, oppi tosi nopeasti kun oli halua. Sen jälkeen pääsi opiskelemaan kokiksi, oli vuoden koulussa kunnes sai oppisopimuspaikan ravintolasta jossa siis edelleen. Mies on löytänyt kavereita töistä, kuntosalilta moskeijasta yms, mutta viettää pääsääntöisesti vapaa-aikansa ihan kotona( meillä 2 pientä lasta) ja kuntosalilla. Kun hän tuli suomeen oli vähän hankalaa kun hän oli vaan kotona ja mä kävin töissä. Mutta kun pääsi opiskelemaan yms kaikki alkoi sujumaan ja ei oo mitään suurempia ongelmia meillä ollut. Ja siis mies on Egyptistä.
Tsemppiä :)