Olen pitkä hoikka sinkkunainen.
Eräs ystäväni jonka olen tuntenut lapsuudesta asti hän on lyhyt ja lihava.
ollessamme baarissa hän on aina kateelinen minulle kun saan miesten huomion baarissa ja tulen miesten kanssa hyvin juttuun.
Baarissa hän on itse hiljaa eikä uskalla lähestyä miehiä vaan hän toivoo että miehet tekisivät hänelle aloitteen.
Mutta kukaan mies ei ole tähän asti baarissa häntä lähestynyt.
Poistuessamme baarista hän aina suuttuu minulle humalassa ja on itkuinen.
Hän yleensä itkee minulle että kukaan mies ei ole kiinnostunut hänestä ja hän pelkää lähestyä miehiä.
Hän kerran sain hirveän mustasukkaisuus kohtauksen kun lihaksikas tatuoitu parrakas mies lähestyi minua baarissa ja olimme loppu illan läheisissä tunnelmissa tämän miehen kanssa. Ystäväni seuraavana päivänä lähetteli minulle viestejä josta paistoi läpi kuinka katkera hän oli siitä että minä olin saanut kyseisen miehen.
Ystäväni kehui tätä miestä ja huomasin hänestä että hän olisi toivonut että tämä mies olisi lähestynyt häntä eikä minua.
Nyt ystäväni on ruvennut vaipumaan epätoivoon ja valittaa jatkuvasti että ei haluaisi olla sinkku ja kukaan mies ei ole kiinnostunut hänestä.
Olen yrittänyt monesti hänelle sanoa että hänen täytyisi myös itse lähestyä miehiä eikä aina jäädä nurkkaan istumaan ja odottaman että joku mies tulee.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Tää on kirjoitustyylistä päätellen niiiiin miehen kirjoittama että... saitko fantasiastasi tyydytystä? ;)
"Lihaksikas tatuoitu parrakas mies", selvä viesti ätmiltä.
Naiset ovat ilkeitä, kun haluavat aina pitää kaiken itsellään. Tuollaisissa tilanteissa kuumat miehet diilaavat vähemmän kuumille kavereilleen naisia.
Sano sille että laihduttaa, kukaan ei muuten sitä lähesty.
Tämä ystävä nainen: miksi et osta kivoja muodikkaita vaatteita, stailaa itsesi, liiku jotta tulee hyvä mieli, ole positiivinen. Varmasti hänessä on paljon hyvääkin.
Maailmassa on miehiä joita kiinnostaa naisellinen muodokas nainen niiden hongan kolistaja naisten kiinnostaessa ei-niin-paljoa.
Mutta sanon mistä tässä on kyse: niistä suosituista miehistä jotka näyttävät pitkien hoikkien naisten silmiin hyviltä. Oma onni voi olla merkattu muutenkin kuin kultaketjulla ja tatskoilla varustetulta koripallon pelaaja mieheltä.
On luonnollista että kun iso osa miehistä (objektiivisesti) ei kovin kummoisesti edes osaa iskeä naisia, on luonnollista että osa naisista ei osaa flirttailla eli lähettää mikrosignaaleja miehelle jonka osaisivat arvioida oman tasoiseksi.
Ei se ole miehellekkään kiva tilanne yrittää "käyt-sä-täällä-usein" jutella naiselle jonka naama on kuin jäätyisi Alaskan talvessa. Eli siis tarvitaan myös naiselta halua tutustua mieheen. Jos edes pahimmat "anna pluu"-miehet eivät tule valomerkin aikaan iskemään, on jossakin todella häikkää. Kohteliaasti sanottuna.
Klassinen tilanne on että bestis-kaksikon tukevampaa ystävätärtä tullaan iskemään jotta kauniimpi osapuoli negaantuu.
Ja sinä nautit tilanteesta täysillä kun saat olla se ylempi.
Näin miehenä on pakko sanoa, että ihan samanlaista valitusta tulee minunkin kavereiltani, jotka eivät kelpaa jostain syystä naisille. Ei kai se minun vikani ole, kun naisia pyörii ympärilläni. Jotkut kavereistani sanovat, että helppohan se on sinulle kun olet tuollainen sosiaalinen ja iloinen tyyppi, ja tuollaisessa kunnossa. En voi sillekään mitään, että oikeasti olen sellainen. Ja tämä ei siis ole mikään ylpeily eikä trolli.
Niin, kyllähän se helppoa on jos on sosiaaliseksi syntynt.
En ole syntynyt sosiaaliseksi, nuoren olin kovinkin ujo porukassa, mutta aikuiseksi kasvettuani sain paljon hyviä kokemuksia esiintymisestä ja löysin sosiaalisen ja rohkean itseni.
Ystäväsi hän voi lohduttautua sillä, että muutaman vuoden päästä ne miehet eivät kiinnostu sinustakaan yhtään sen enempää kuin hänestäkään.
Miksi tässä kirjoituksessa oli tarpeen korostaa sitä, että sinä olet pitkä ja hoikka?