Unelma-ala vai itsekunnioitus

wondering1

Olen nuori nainen, todennäköisesti paskassa tilanteessa. Olen löytänyt haavetyöpaikkani, mutta sinne jäädäkseni pomo on antanut ymmärtää, että intiimejä "palveluksia" pitäisi suorittaa, olen myös huomannut merkkejä muiden tyttöjen kanssa kuhertelusta työpaikalla. Ala on vielä pahaksi onneksi sellainen, että minun pitäisi muuttaa toiseen kaupunkiin, jos haluaisin samantyyppisen työpaikan, mutta sitähän en aio tehdä. Olen siis loppuvaiheen opiskelija ja tulevaisuuttani miettimässä. Olen uskova ja minulla on periaatteita, olen yhden miehen nainen. Pomoni on tyypillinen pelimies, jolta varmasti löytyy vaikka mitä sukupuolitautejakin. En siis tiedä, kumpi olisi loppuelämäni kannalta onnellisempi vaihtoehto: suostua ja vaarantaa niin fyysinen kuin mielenterveytenikin (pomoni vaikuttaa mieleltään epätasapainoiselta), mutta saada tehdä työtä, josta olen teinistä asti haaveillut, en ehkä edes sovellu muunlaiseen työhön, en kuitenkaan tiedä, voisinko kunnioittaa enää itseäni, entä jos "hajoaisin" eikä työnteosta tulisi mitään. Vai jätän koko paikan ja teen "hanttihommia"/olen työttömänä loppuelämäni, sekin kuulostaa kyllä aika kamalalta. :( Olen ottanut yhteyttä häirinnästä vastaavaan tahoon, mutta pomoni on kuulemma niin tärkeä henkilö työpaikalla, etteivät he voi auttaa, hienoa. Kuulostaa ehkä omituiselta, mutten halua nyt tässä antaa liikaa täsmennyksiä, nettiä kun lukevat kaikki. Neuvokaa, pliis.

8

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opiskellut

      Itseään ei pidä myydä mistään hinnasta (raha, ura, menestys...). Olet nuori ja elämä edessä. Etsi muuta tekemistä. Opiskele tms. Itsekunnioitus pitää säilyttää, jos meinaa edes yrittää elää hyvää elämää.

      • wondering1

        No monta vuottahan tässä olen nyt jo tälle alalle opiskellut, eikä tällä koulutuksella taida edes saada paljon mitään muuta mielenkiintoista työtä. Eli suosittelet siis alanvaihtoa. Harmi, kun minulla ei vaan ole minkäänlaista plan B:tä, olen monta vuotta sellaisia yrittänyt miettiä. :( Eikä aikuiskoulutustukeakaan taida saada kuin vasta oltuaan 8v työelämässä tai jotain, sekin pitää ottaa huomioon, kun opintotuki on käytetty. Ainoa mahdollisuus olisi, että pomoni jättäisi minut rauhaan/vaihtaisi itse työpaikkaa jne., ehkä sellaistakin toivoa on syytä elätellä. Tästä tuli nyt kyllä vähän synkkä viesti, mutta niin on kyllä palstan aihekin. :)

      • wondering1
        wondering1 kirjoitti:

        Sen verran täsmennän, että olen jo käyttänyt molemmat "opintotukikierrokset", ensin toisella asteella ja sitten korkeakoulussa, eli ennen alanvaihtoa pitäisi ilmeisesti siis tosiaan olla useita vuosia työelämässä. Tästä pitää kyllä ottaa tarkemmin selvää.

        Toisia kun ei voi muuttaa eikä heitä määrätä lähtemään pois tms. Voi ainoastaan tehdä itseään koskevia päätöksiä. En tarkoita välttämättä alanvaihtoa.

        Yleensä on kaksi vaihtoehtoa: pakene tai taistele. Kannattaa miettiä tarkkaan, mitä ne tarkoittavat käytännössä kunkin kohdalla kussakin tilanteessa. Taisteluun voisi olla mahdollisuutta, jos te kaikki yhdessä, joita pomo on lähennellyt otatte asian esiin ja vaaditte yhdessä sellaisen käytöksen loppumista.

        Olisiko luotettavaa luottamusmiestä tai työsuojeluvaltuutettua tai liiton lakimiestä avuksi? Yksin ei yleensä pärjää.

      • wondering1
        opiskellut kirjoitti:

        Miten tämän selittäisin, ala on sellainen, että Suomessa on todella pienet piirit, kaikki tuntevat kaikki ja jos vielä ylipäätään talossa ovat, tarkoittaa se sitä, että ovat aikanaan suostuneet lähentelyihin, puhun siis naisista. Eli heistä en kyllä liittolaisia saa, ei kukaan halua riskeerata uraansa, ala on hyvin hierarkkinen ja pomoni tuon hierarkian "huipulla", tuntee kaikki tärkeät tyypit jne. Korruptoitunut paikka siis. Mietin kyllä jo välillä itsekin, että haluanko tosiaan olla tällaisessa paikassa töissä. Kiitos vastailusta! :) Etenemiseni tulisi vielä pitkään riippumaan tuosta henkilöstä, eli hänellä on hyvät mahdollisuudet kostaa ja "savustaa" minut ulos.

        Kamalaa, että tuollaisia paikkoja on vielä olemassa Suomessa 2000-luvulla. En olisi uskonut.

        Itse kävisin keskustelemassa asiasta luottamusmiehen, työsuojeluvaltuutetun, liiton lakimiehen, työterveyslääkärin, psykologin... kanssa. Se selkeyttäisi omia ajatuksiani ja siten helpottaisi ratkaisun tekemistä. Tosin on syytä varautua siihen, että he kaikki eivät välttämättä ole tehtävänsä tasalla ja pelkäävät itsekin eivätkä ryhdy toimiin asian korjaamiseksi kuten laki velvoittaa. Kaikella on riskinsä.

        Henkilökohtainen mielipiteeni on, että tuollainen epäasiallinen käytös pitäisi tuoda julki ja tehdä siitä loppu. Se on lainvastaistakin. Yksin ei voi pärjätä.

    • Jotainrupeaatapahtuu

      Laita havainnollinen kirje näistä jutuista kaikille pomon tuttaville, vaimolle tietysti ennen kaikkea.

    • wondering1

      Tuota psykologia olen itsekin ajatellut, kiitos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      140
      7805
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      100
      7300
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7192
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      21
      6728
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      73
      6361
    6. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      23
      5983
    7. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      5712
    8. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      47
      5478
    9. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      2
      5466
    10. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      83
      5368
    Aihe