edellinen seurustelu päättyi siihen että mies totesi että en ole hänelle oikea nainen, mutta kyseisen asian hän vaivautui kertomaan mulle vasta kun oli löytänyt uuden. parin kuukauden jälkeen vielä huuteli perään kuitenkin, kun uusi ei vetäissyt sitten mattoa jalkojen alta niin lopullisesti että minä olisin muistista kadonnut samalla vetäisyllä.
kuukausia keräilin luita ja nahkoja kasaan, sätin itseäni sinisilmäisyydestä, hyvä uskoisuudesta, siitä että luotin vieraaseen ihmiseen, että hän on liikkeellä yhtä rehellisesti kun itsekkin, mutta pas.. sain niskaan. sain kuin sainkin asian päässäni järjestykseen ja onnittelin itseäni että en ollut se oikea nainen hänelle. minulle mies joka ei edes seurustelu vaiheessa puhu suoraan eikä totuudenmukaisesti ei ole mies minulle.
asian puin ja pinoin rikkinäisten kuukausien aikana, uusi mies tuli ja pörhälsi elämääni. juuri sellainen mies jota ainakin tämä nainen haaveilee: puhuu & pussaa, rohkaisee selättämään ne heikkoudet eli hyväksyy minun miinuksetkin, tykkää niistä plussista, hänelle suhde ei ole heti alussa puheita yhteenmuutosta, sormuksien vaihdosta - vaan se tärkein ensin tutustutaan, mitä & ketä ollaan ja sitten katsellaan..
mutta, niin se mutta... mikään hänessä, hänen teoissa tai sanoissa ei anna viitettä että taas olisin tutustunut mieheen joka vain ottaa ja samalla vilkuilee olan yli parempaa. mikään ei anna viitteitä siihen että en voisi luottaa toisen rehellisyyteen ja siihen luotankin. mutta silti joskus silloin tällöin takaraivosta pamahtaa pelko että taasko kävi samoin kuin aikaisemmin, itse ihastuin mutta toinen käyttää vain hyväkseen. eli aikaisempi seurustelu aiheutti sen että en enään uskalla luottaa siihen että osaan luottaa oikeaan ihmiseen.
kysymys kuuluukin miten te aikaisemmissa suhteissa siipeenne saaneet olette onnistuneet pitämään edellisen suhteen tuomat möröt pois uudesta? sillä mikä on rasittavampaa kuin se että esittäisin vanhan suhteen tapahtumien toiselle epäluottamuslauseen.
itse olen ollut kaksi kertaa elämäni aikana pitkässä suhteessa, joista toinen päättyi toteamukseen että oltiin tultu tilanteeseen jossa koettiin olevamme kavereita ei muuta. toisessa mies joutui valitsemaan joko lapsettomuuden kanssani tai ero, jälkinmäinen seurasi. tämän jälkeen kasvatin itseäni elämään todellisuuden kanssa että lapsia en voi saada ja suhteen päättyminen hoitui siinä samassa sekamelska sopassa. eli tähän asti suojelusenkelini oli ollut mukana kun miehiin olin tutustunut, sillä aina ennen he olivat olleet niitä rehellisiä, mutta tuo yksi joka on kuin kivi kantapäässä, hiertää siellä vaikka kuinka potkii sitä pois.. :/
kuukausia keräilin luita ja nahkoja kasaan, sätin itseäni sinisilmäisyydestä, hyvä uskoisuudesta, siitä että luotin vieraaseen ihmiseen, että hän on liikkeellä yhtä rehellisesti kun itsekkin, mutta pas.. sain niskaan. sain kuin sainkin asian päässäni järjestykseen ja onnittelin itseäni että en ollut se oikea nainen hänelle. minulle mies joka ei edes seurustelu vaiheessa puhu suoraan eikä totuudenmukaisesti ei ole mies minulle.
asian puin ja pinoin rikkinäisten kuukausien aikana, uusi mies tuli ja pörhälsi elämääni. juuri sellainen mies jota ainakin tämä nainen haaveilee: puhuu & pussaa, rohkaisee selättämään ne heikkoudet eli hyväksyy minun miinuksetkin, tykkää niistä plussista, hänelle suhde ei ole heti alussa puheita yhteenmuutosta, sormuksien vaihdosta - vaan se tärkein ensin tutustutaan, mitä & ketä ollaan ja sitten katsellaan..
mutta, niin se mutta... mikään hänessä, hänen teoissa tai sanoissa ei anna viitettä että taas olisin tutustunut mieheen joka vain ottaa ja samalla vilkuilee olan yli parempaa. mikään ei anna viitteitä siihen että en voisi luottaa toisen rehellisyyteen ja siihen luotankin. mutta silti joskus silloin tällöin takaraivosta pamahtaa pelko että taasko kävi samoin kuin aikaisemmin, itse ihastuin mutta toinen käyttää vain hyväkseen. eli aikaisempi seurustelu aiheutti sen että en enään uskalla luottaa siihen että osaan luottaa oikeaan ihmiseen.
kysymys kuuluukin miten te aikaisemmissa suhteissa siipeenne saaneet olette onnistuneet pitämään edellisen suhteen tuomat möröt pois uudesta? sillä mikä on rasittavampaa kuin se että esittäisin vanhan suhteen tapahtumien toiselle epäluottamuslauseen.
itse olen ollut kaksi kertaa elämäni aikana pitkässä suhteessa, joista toinen päättyi toteamukseen että oltiin tultu tilanteeseen jossa koettiin olevamme kavereita ei muuta. toisessa mies joutui valitsemaan joko lapsettomuuden kanssani tai ero, jälkinmäinen seurasi. tämän jälkeen kasvatin itseäni elämään todellisuuden kanssa että lapsia en voi saada ja suhteen päättyminen hoitui siinä samassa sekamelska sopassa. eli tähän asti suojelusenkelini oli ollut mukana kun miehiin olin tutustunut, sillä aina ennen he olivat olleet niitä rehellisiä, mutta tuo yksi joka on kuin kivi kantapäässä, hiertää siellä vaikka kuinka potkii sitä pois.. :/
Vastaukset 1
Vanhimmat
ehkä prosentuaalisesti on pakko mahtua yksi sellainenkin ? Eihän me oleteta kaikissa muissakaan maailman asioissa ettei haverikkoja sattuisi, miksei sitten ihmissuhteissa?
Itselläni on ollut kaksi pitkää suhdetta, toisesta erosin ja toinen kuoli. Pidän ihmeenä että tapaisin tässä iässä sellaisen josta pidän ja joka pitää minusta suurinpiirtein saman verran. Sitä odotellessa päätin vain ottaa rennommin.