Mettähallitus myy turistilupia kanalinnun metästykseen. Luvissa kiintiö kappalemäärästä paljonko saa tappaa. Olen vuosia seurannu turistien metästystä ja kiintiöillä ei mitään merkitystä. Kukaan ei kontrolloi ja ammutaan niin paljonko mahollista. Joku viranomainen petaa omaa työpaikkaansa tällä lupamyynnillä että saa tuloja palkkaansa. Paikkakuntalainen ei huonona lintuvuotena metästä ollenkaan mutta turisti maksettuaan luvan ampuu kaiken minkä löytää.
Lintukiintiöt
möttöstäjä
38397
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Älä kuule höpäjä, on se jo aikaa sitten tutkittu juttu, kuinka turistin ei lintukantoja vaaranna. paikallin pyytäjä se lintua ampuu monin kerroin.
Huonona lintuvuotena turisti ei lintuihin juuri törmää, saalis jää pieneksi ihan sen takia jo.
Turisti luvan maksaa ja kaiken tappaa Paikkakuntalainen tietää mitä metässä on eikä pyyvä tyhjää. Aina jätämme siemenen tulevaisuuteen. V ITUTAA mettävaltion homma ku päästävät tänne semmoset jotka eivät ajattele tulevaisuutta. Niin monta etelänkaveria olen tuntenu että yleistän että täysiä rosvoja. Vieläki sanon että paikkakunlainen ei huonona lintuvuotena ammu mitään mutta turisti kaiken liikkuvan tappaa.
Olen jutustelun aloittajan kanssa täysin samaamieltä. Miten me paikalliset metsästäjät voimme kapinoida tätä vääryttä vastaan? Selvä asiahan on että nyt meiltä yritetään viedä paikallisille kuuluva metästysoikeus valtion maihin. Tämä on mettävaltion kokeilu miten me reagoimme asiaan. N YT kapinaan ettei vanhat oikeudet mene myyntiin.
Kun puhutaan valtion maista, niin pitäisin kitani kiinni "paikallisten oikeuksista"
Valtion maat kuuluvat kaikille suomalaisille, meidän "paikalliset oikeudet" voidaan perua, ne kun ei perustu mihinkään lakiin, tai säädökseen.
Täällä meillä onki asia joittenki mielestä niin, että valtion maat = meidän maita.
Totta valtion maat on kaikkien suomalaisten maita, mutta moni köyhä haluaa aatella jotta ne ei kuulu etelän pelleille.
Kyseenalaistetaan samalla yksityinen maanomistus. Miten joku yksityinen voi omistaa ihmiskunnan yhteisiä maita?
Minkähän takia etelän pellet ei metsästä omalla paikkakunnallaan vaan tänne tunkevat ryöstöreissuilleen.
Miten joku yksityinen voi omistaa ? Aivan hyvin voi omistaa jos vain on rahaa ostaa.
Kyllä meillä on täällä yksinkertaista väkeä, ei uskoisi, jos ei itse tuotakaan olisi lukenut.
Ja vielä viimeiselle viisaalle. Olekko käyny etelässä ? Mepä oltiin siellä erään tuttavan luona kanalintu metällä kun takavuosina oltiin siellä töissä.
Ei niissä pusikoissa voinnu lintua edes nähdä. Paikallinen kaveri sanoikin, että ampuvat latvasta jos kerkii lehti pudota ennen metästysajan päättymistä.
Täällä näkee lintuja kävellen metsästäessä, etelässä ei räässiköissä näe viittä metriä pitemmälle, hyvä jos eksymäti pystyy kävelemään. Ilman kompassia en lähtisi etelän metsään kävelemään.
Paljonha sitä ammuthan mönkiän päältä syksyllä ja autojen ikkunoista ..
No ne ampujat onki pääosin täältä kotoisin.
joo, turisti käy ryyppäämässä viikon.tuskimpa saa muuta kuin rapulan.linnuista suurin osa ammutaan mettäautoteille paikallisten toimesta.turha siinä on etelän vetelää syytellä kateellisena.
Kyllä on käsittämätöntä ahneutta metsähallituksen suunnalta. Johan se on nähty jo hirvilupien kanssa. Paikalliset joutuu kulkemaa toiselle puolelle kuntaa ku turistit saa pyytää missä haluavat.
Pirullisia kasoja ampuneet jo vuosia seisojille siinä on menny koppelot poikineen ja riekot. Puolarit laulaa ja iltasella s-selällä kehuskella ku yritetään vielä pillua vongata. Mutta on siellä ihan järkimiehiäki seassa toki vähemmistönä.
Harvemmin on kyllä seisojan kanssa kulkevilla puolareita, se ei kuulu siihen hommaan. Kenenkä pillua siellä vongutaan ?
Se vaan kuulostaa puolarilta ku 2-5 miestä tyhjentää päällekkäis / rinnakkaispiippusia joukolla pakenevaa tipua päin...siinä mettä raikaa ja pilli vinkuu. Itekki oon monesti luullu moottori pyssyiksi mutta usiampi mies kö kaasuttaa niin siitä se tulee.
Hyvä bisnes valtiolle
Juu minä se näin semmosen porukan. Ne käveli rinnakkaispiippuset haulikot taitettuna käsivarrella ja koira siksakkia eessä. Niillä oli polvihousut ja yhellä oikein pikkutakki päällä. Minä kysyin miten eioo ees pyssyt latinkissa, ne mulle sano jotta sen kerkiää kunhan koira seisoo, eivät ammu muuta ko seisonnasta.
Vähä myöhemmin se kait koira seiso kerran kuulu ainaski 3-4 laukausta kerralla, ja niitä oli 3 ukkoa sen koiran kanssa.
Enämpi ne on hassuja pellejä, kun mitää linnuille vaarallisia ryöstäjiä.
Kyllä pittäis hirvieläimet rauhoittaa pariksi vuoeksi kun eihän niitä ole montaa näkyny. Pittääkö se kaikki tappaa?
Hirviä riittää kyllä paikallisille metsästysseuroille. Mikäli tarvetta lupien karsimiseen on, pitää se karsiminen kohdistua ulkopaikkakuntalaisiin. Mutta sehän ei tietenkään Metsähallitusta kiinnosta. Mitään luonnonystäviä ole todellakaan.
Miksi se pitäisi kohdistua ulkopaikkakuntalaiseen ? Perustelehan hieman asiaa.
Eikö eteläläisille riitä että metästävät fasaaneja ja erilaisia peuraelukoita joita etelässä on. Meillä lajisto paljon niukempi joten miksi pitää tänne tunkea vähäistä riistamäärää verottaan.Ja jos ei ole muuta tekemistä menkää oopperaan tai teatteriin joihin meillä ei mahollisuutta.
Minä en eteläläisistä mitään tiijä, mutta valtion maat kun kuuluu kaikille. Mettähallitus myy hirvilupia niille ulkopaikkakuntalaisille, joilla ei ole hirvenmetsästys mahdollisuutta, joten miksi pitäisi suosia meitä täällä asuvia ?
Ei ole hirvenpyyntiin mahollisuutta läheskään kaikilla paikkakuntalaisillakaan joten suositaan vain paikallisia ja portit kiinni etelän rosvoilta
Olisi paras kun mettähallituksen maat rauhoitettaisiin kaikelta pyynniltä, siellä ei saisi metsästää kukaan. Se rauhottaisi kaiken kateuden muutamassa sukupolvessa.
Tuo olisi viisasta
Suomalaisilla ja saamelaisilla on venäläisgeenit joihin kuuluu kateus ja ahneus.Kaikki heti nyt minulle.
Aivan ja tämä vapaa mets.oikeus on asia jossa se näkyy hyvin. Minulle kaikki, ja muille ei mitään, vaikka kyse asiasta joka kuuluisi kaikille.
Koska asia aiheuttaa noin paljon närää, olisi se parasta lopettaa. Voitaisiko perustaa kansanliike asiasta, niin että saisimme sen eduskuntaan käsiteltävien listalle.
Varmasti ainakin etelästä löytyisi porukkaa, joka laittaa nimensä mielellään adressiin. jossa lopetetaan valtion mailla tapahtuva metsästys.
Ethei vain olekki etelänmies katheelinen meile metästysoikeuvesta
tässä maassa kateellisia ovat tasapuolisesti kaikki kaikille.sen takia tämä maa ei koskaan menesty kuten länsinaapuria.ehkä se on parempi,että pysytään tasapuolisesti köyhinä ja kateellisina ;)
Mielestäni metsästyoikeus valtion maille meille Inarin kuntalaisille on oikeudenmukainen ja hyvä asia. Tännehän saa muuttaa kuka tahansa, ja samalla saa sen metsästysoikeuden kuten muutkin kuntalaiset. Ei siinä ketään sorsita, ainakaan vielä.
Metsästäjiähän löytyy joka lähtöön niin täältä pohjoisesta, kuin etelästäkin. Ei se paikkakunta ihmisen luonnetta kaikilla muuta....
Jos kerran maat omistaa valtio, niin oikeudenmukainen ratkaisu on silloin se, että kaikilla sen valtion kansalaisilla on yhtäläinen oikeus niihin lintuihin, tai mitä vaan sieltä sitten haetaan.
Minä ainakin ammun kaikki linnut mitä jyvän eteen sattuu.Turha niitä turistille on jättää ja tuleepahan ruokaa talveksi.
Sulla on kyllä asenne kohillaan, näytä niille piruille ja tapa kaikki.
minä en harrasta mitään pääkkösiä, otan mitä miten paljon riistaa ja kalaa kun tarvitsen.muut jupit ja nörtit voi jättää ampumatta tai kalastamatta.
Selkä alas,jalka ylös,henki pois.
kaiken kokkarit on siirtänyt omille tileilleen, joko peevestys riekokki.
Kiintiöt on kiintiöitä ja reppu on sitä varten, että sinne pannaan lintu piiloon pois kateellisten katseilta. Ei kellään tule edes mieleen ampua ylimääräisiä. Mitä nyt ehkä unissaan... :)))
tiemetsästys se nykyään on lintujen todellinen surma. ei rehellinen pyytäjä.