EM-finaalin tuomarityöskentely

Itävallan marttyyri

Saksa voitti Itävallan hyökkäyskilpailun jälkeen. Tuomarit heittivät pelin lopussa 2 unsportsman conduct-lippua Itävallan puolustukselle, joista kumpikin oli aivan käsittämättömiä tuomioita.

Suomessakin nähtiin pelin ratkaiseva epäurheilijamainen käyttäytyminen-lippu viime vuonna naisten SM-sarjassa, kun Trojansin laitahyökkääjä karkasi Roostersin puolustukselta ja nosti käden ilmaan tuuletuksen merkiksi ennen maalialueelle astumista.

Kysymykseni kuuluu, millaista urheilukulttuuria tällaisella tuomarityöskentelyllä halutaan edistää? Suomalaiset tuomarit ottakaa järki käteen tällä kaudella ja antakaa pelaajien tuulettaa. Katsojatkin tykkäävät tuuleksisista. Lippua EI VOI ainakaan heittää pelin ratkaisevissa vaiheessa, kun kaikilla on tunteet pinnassa.

Ajatuksia????

50

442

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gkbjkvvkkvhyklput

      Noh, eikös nää säännöt tule ncaa:sta? Ja sääntöjen mukaan mennään hyvässä ja pahassa...

      • 3+9

        Olenko ihan väärässä jos väitän että EM-kisoissa esimerkiksi alotuspotkut ja safetyn jälkeiset potkut potkitaan eri paikoista kun NCAA:ssa ja Suomessakin, joten euroopan alueen yhteisille säännöille voi ihan hyvin näyttää keskisormea. Suomessakin tuomaroinnin taso vaihtelee mielentilan ja kuun asennon mukaan niin.....

    • 2+11

      Tuomari teki finaalista farssin. Skandaali.

      • 11+19

        No yllättäen suomalaiset tuomarit kentällä. Ei mitään tilannetajua. Arvo-ottelu on eri asia kuin sarjapeli. Kyllä taas Suomen maine kasvaa. #kansallinen häpeä

      • 1+8
        11+19 kirjoitti:

        No yllättäen suomalaiset tuomarit kentällä. Ei mitään tilannetajua. Arvo-ottelu on eri asia kuin sarjapeli. Kyllä taas Suomen maine kasvaa. #kansallinen häpeä

        Ketä oli tuomareina?

    • 20+18

      Nuo liput eivät tulleet kummaltakaan Suomalaiselta (käsittääkseni V. Lamminsalo ja J Riihijärvi) tuomarilta, joten ihan turha niitä on asiasta syyttää. Suomalaiset hoitivat oman tonttinsa mallilkkaasti.

      Taisi olla peräti sama tuomari, joka pilasi finaalin kahdella täysin idioottimaisella lipullaan.

    • 8+1

      Sen verran pitää perua puheita, että jälkikäteen katsottuna, juuri tuo jälkimmäinen lippu taisi tulla Suomalaiselta tuomarilta...

      • 13+7

        Mistä se lippu sitten tuli? Lyötiinkö, potkittiinko vai mitä siellä on tapahtunut? Näkeekö videoclippiä jostain ?

      • ggg3
        13+7 kirjoitti:

        Mistä se lippu sitten tuli? Lyötiinkö, potkittiinko vai mitä siellä on tapahtunut? Näkeekö videoclippiä jostain ?

        Mun käsittääkseni Unsportsmanlike conduct. Puolustaja tuuletti kun saivat Saksan hyökkäyksen pysähtymään.

      • öohjöpea

    • 111+5178

      Tuomareilta kadonnut kadonnut todellisuuden taju rangaistusten suhteen. Se että nostaa kädet pystyyn tai näyttää incomplete pass käsimerkkiä ei ole 15yrd rangaistuksen arvoinen teko. Varsinkaan miesten peleissä.

      Pelataan Euroopan mestaruudesta ja tuomari päättää pienen ilakoinnin olevan sen arvoinen, että toiselle joukkueelle annetaan ekat yritykset ja maali 2 jaardin linjalta vs 4 & 7 joka tuli pelaamalla. Käytännössä heittämällä Tuomari päätti, että Saksa voittaa... miettiköhän lippua heittäessä mitä rangaistus tarkoittaa.

    • 16+5

      Olin paikan päällä ja siellä oli niin uskomaton meteli, että siinä pelatessa naapurimaan jengiä vastaan EM-finaalissa tulee väkisinkin hyvän suorituksen jälkeen hieman tuuletettua. Katsomossakin oli tunnetila niin uskomaton sen jälkeen, kun Itävalta pysäytti tuon viimeisen hyökkäyksen ja oli pakottamassa Saksan potkaisemaan, että voi vaan kuvitella, millainen se oli kentällä pelaajilla.

      Näissä kun ei kummassakaan tilanteessa ollut kyse mistään pelaajan turvallisuuteen kohdistuneesta teosta, nuo kaksi lippua olivat täysin kohtuuttomia. On ihan turha tulla nyt lässyttämään, että "mutta kun siellä sääntökirjassa sanotaan ihan selvästi..." - tämän tason matsissa erotuomarilla on oltava myös pelisilmää sille, mikä kuuluu peliin ja mihin pitää puuttua.

      On uskomattoman typerää, että erotuomarit saivat taas noin ison roolin tälläisessä ottelussa.

      • eheje

        Incompeletetuomio oli ilmeisesti ihan suomalaista käsialaa.

      • Hohjlhvlig

        Videota kun katsoo niin 51:25 kun jäljellä numero 50 srlvästi
        Huutaa taklatulle pelaajalle jotain kävellessään pois.

      • 12+18
        eheje kirjoitti:

        Incompeletetuomio oli ilmeisesti ihan suomalaista käsialaa.

        Riihijärvi heitti unsportsmanliken siinä lopussa. Kuka yllätty?

      • 4+4
        12+18 kirjoitti:

        Kaikesta voi olla montaa mieltä muttamutta ..... Rikun facea lukien tuli ilmi että UNC:ssä oli ehdoton nollatoleranssi asioiden suhteen. Joten olisiko niin että ohjeita jotka IFAF/EFAF suunnalta annettu, on noudatettu?

      • 6+6
        12+18 kirjoitti:

        Riihijärvi heitti unsportsmanliken siinä lopussa. Kuka yllätty?

        No olishan se britti PT voinu heiluttaa sen lipun pois jos olis kattonut olevan aiheeton, muttta oli vissiin aiheellinen kun kerran jätti voimaan.

      • 8+3
        6+6 kirjoitti:

        No olishan se britti PT voinu heiluttaa sen lipun pois jos olis kattonut olevan aiheeton, muttta oli vissiin aiheellinen kun kerran jätti voimaan.

        Tai sitte se ei voinu muuta kun Riihijärvi oli sen lipun nakannu, koska ei nähny tilannetta. Eikä se Riihijärvikään todennäkösesti siinä metelissä ja takaapäin kaveria katsoen voinu kuulla mitä se sano ja tuskin ymmärtää saksaa muutenkaan kovin hyvin (en tiedä.

        Skeida lippu, pilas matsin.

      • 7+13
        8+3 kirjoitti:

        Itsekin näin videolta vaan sen itävaltalaisen pään liikkeen ja todennäköisesti tuomari myös ja teki olettamuksen tän perusteella. Luulisi että tuomarit joutuisi vaan varmat lippunsa heittämään ja varsinkin tuollaisessa papikassa EM-finaalin ratkaisuvaiheessa pitäisi olla äärimmäisen huolellinen noitten kanssa.

        Näytti britti PT olevan tatti otsassa kun pukuhuoneeseen käveli. Ei varmaan ollut sekään tyytyväinen lippuun mutta ei jäänyt mahdollisuuksia jos rajatuomari silmät kirkkaina tulee selittämään että näki ja kuuli virheitä kentällä.

        Paska lippu ja toivottavasti tuollaisia ei enää koskaan nähdä missään päin maailmaa. Valitettavasti veikkaan että Suomessa edelleen tuo on arkipäivää että halutaan kentällä päästä ratkaisijanrooliin ja näyttämään omaa auktoriteettiasemaa. Hautala tässä hyvänä esimerkkinä ja tiennäyttäjänä.

    • 344567

      Vaikka huutaisikin niin Euroopan mestaruuksia ei ratkaista huutamalla... antaa huutaa. On pienempi virhe jättää liputtmattakuin heittää lippu. Nyt kutsu vaikuttaa siltä että joku kiinalainen vedonlyöntitoimisto lahjoi dumarit.

      Voisitteko kuvitella, että Super Bowlissa heitettäisiin kyseinen lippu? EI ikinä.

      • 1+3

        Kukas tää neiti oli joka lipun heitti, joku suomalainen vai? En yhtään ihmettele kun kauheeta kuraa se on ollu mitä noista urhon lähetyksistä on kattonut. Halutaan ratkasta pelejä tuomarin paikalta kun omat rahkeet ei riitä pelaamiseen ja kun kroppia katsoo niin ei kyllä mihinkään urheilemiseenkaan. Jos olis Perttu ollu kisoissa niin vahva epäilys olis ollu että olis ollu sen lippu

      • 8+13

        Itsekin olen sitä mieltä, että sääntöjä olisi syytä muuttaa, mutta niin kauan kuin säännöt ovat nämä, kannattaisi pelaajien ottaa se huomioon. Sääntöjä voi rikkoa, mutta sitten pitää kestää se tuomio mikä siitä tulee. Ja se nyt on ainakin ihan 100 % että ilman diagnoosia tourettesta on kenenkään turha tulla selittämään ettei pystynyt itseään kontrolloimaan. Kiinnipitoja ja keihästyksiä voi tulla vahingossa, mutta suunsoittoa tai rangaistusta epäurheilijamaisesta tuuletuksesta ei koskaan.

      • 4+16
        8+13 kirjoitti:

        Pa5ka lippu ja pa5ka tuomio.

      • 10+8

        Mä taas olen just päinvastasta mieltä että niitä keihästämisiä ja kiinnipitoja pystyy välttämään treenaamalla mutta tunnepitosessa matsissa suusta saattaa nopeesti tulla jotain sellasta mitä ei ajatellut.

      • Kgkfkrkrtk
        8+13 kirjoitti:

        Itsekin olen sitä mieltä, että sääntöjä olisi syytä muuttaa, mutta niin kauan kuin säännöt ovat nämä, kannattaisi pelaajien ottaa se huomioon. Sääntöjä voi rikkoa, mutta sitten pitää kestää se tuomio mikä siitä tulee. Ja se nyt on ainakin ihan 100 % että ilman diagnoosia tourettesta on kenenkään turha tulla selittämään ettei pystynyt itseään kontrolloimaan. Kiinnipitoja ja keihästyksiä voi tulla vahingossa, mutta suunsoittoa tai rangaistusta epäurheilijamaisesta tuuletuksesta ei koskaan.

        Ja montako kertaa sä olet pelannut EM-finaalissa 30000 kotikatsojan edessä? Pitäisit tunteet kurissa niidenkin pelien jälkeen joilla ollaan ratkaisemassa kultaa kotiin? Missä muussa lajissa ei saa tuulettaa tai sanoa jotain, välillä vähän rumaakin vastustajalle? Ihan naurettavaa touhua sanon mä.

      • ervretvyrvw

        NCAA:n sääntöjen osalta pitää huomioida myös niiden kaksinaismoraalisuus. Tuuletuslipujen tarkoitus on "kouluttaa pojista hyviä kansalaisia" ja samalla hieman peittää jalkapallon äärettömän suurta taloudellinen näkökulma yliopistoille. Niin kauan kuin ei pelata kuin miehet niin ei tarvitse myös maksaa pelaajialle opintojen lisäksi palkaa.

        NFL:ssähän vuorostaan suurin osa säännöistä perustuu laki- / vakuutusmaksujen suuruuteen (esim. donkkaaminen TD:n jälkeen kiellettiin koska maalitolppien kaatuminen jonkun päälle saattaisi aiheuttaa kuolemantapauksia ja kalliita korvauksia).

      • 1@1
        ervretvyrvw kirjoitti:

        Onko jonkun peliura joskus katkennut suunsoiton takia?
        Ainoastaan törkeät henkilökohtaisuudet ja rasistiset herjaukset pitäis liputtaa.
        henkinen väkivalta on osa peliä, deal with it tai mee salibandytreeneihin.
        Eikö valmentajat ja tuomarit vois sopia yhdessä linjaukset tuuletuslippuihin ennen kauden alkua.

      • 10+12
        Kgkfkrkrtk kirjoitti:

        Ja montako kertaa sä olet pelannut EM-finaalissa 30000 kotikatsojan edessä? Pitäisit tunteet kurissa niidenkin pelien jälkeen joilla ollaan ratkaisemassa kultaa kotiin? Missä muussa lajissa ei saa tuulettaa tai sanoa jotain, välillä vähän rumaakin vastustajalle? Ihan naurettavaa touhua sanon mä.

        Mikään ei oikeasti ole niin vammaista/lapsellista kuin tulla selittämään, ettei pysty olemaan hiljaa. Itse väitän, että siinä vaiheessa kun hermo on mennyt pisteeseen, jossa ei puhumista kykene enää kontrolloimaan, niin siinä vaiheessa kentällä on jo nähty fyysinen yhteenotto. Sellaista ihmistä ei biologia ole vielä synnyttänyt, jonka fight-osuus siitä fight or flightista olisi suunsoitto. Kyllä se kontrolloimaton selkäydinreaktio on esim. lyöminen tai tönäisy. Suunsoitto ilman tätä on aina valinta ja muun väittäminen on vain ärsyttävää puolustelua.

      • Kgkgkgkr
        10+12 kirjoitti:

        Eli sulla ei ole ikinä ollut kypärää päässä pelissä jossa on jotain panosta.
        Kerro chaingang-kamuilles terkkuja.

      • 11+3
        Kgkgkgkr kirjoitti:

        Eli sulla ei ole ikinä ollut kypärää päässä pelissä jossa on jotain panosta.
        Kerro chaingang-kamuilles terkkuja.

        Joo tuli jo selväksi, että sä olet kova jätkä. Ainakin mitä suunsoittoon tulee. Ja varmasti olet voittanut mestaruuksia ja tehnyt muitakin urotekoja. Ainakin internetissä. Onnea siitä.

      • 12+18
        10+12 kirjoitti:

        Mikään ei oikeasti ole niin vammaista/lapsellista kuin tulla selittämään, ettei pysty olemaan hiljaa. Itse väitän, että siinä vaiheessa kun hermo on mennyt pisteeseen, jossa ei puhumista kykene enää kontrolloimaan, niin siinä vaiheessa kentällä on jo nähty fyysinen yhteenotto. Sellaista ihmistä ei biologia ole vielä synnyttänyt, jonka fight-osuus siitä fight or flightista olisi suunsoitto. Kyllä se kontrolloimaton selkäydinreaktio on esim. lyöminen tai tönäisy. Suunsoitto ilman tätä on aina valinta ja muun väittäminen on vain ärsyttävää puolustelua.

        Toi on kaikki tosi mielenkiintosta pohdiskelua, mutta ootko sä nyt oikeesti sitä mieltä, että se tuomari kuuli takaapäin metrien päästä hirveessä metelissä, mitä se rangaistu kaveri sano? Ja vaikka olis sattunu jollain inspector Gadget -jutulla kuulemaankin, ymmärsikö se saksaa niin, että tiesi kyseessä olevan epäurheilijamainen käytös?

      • oldschool 54

        Olis Lisu ja Pasi Tontti ollut aika monesta matsista pihalla jos suun pieksämisestä olis aikoinaan pistetty lippuja. Nää pään aukomiset on just osa pelaamista, esim Tiki-talk oli lätkässä.

      • Ylituomari

        Jotainhan se varmaan kuuli kun heitti sen lipun. Tai sitten se teki virheen. Mutta tässä on nyt kaksi eri kysymystä eli onko sääntö oikein ja onko sääntöä noudatettu oikein. Sillehän ei voida mitään mikäli tuomarit liputtelevat ihan miten sattuu esim. henkilökohtaisia kuulematta tai keihästyksiä näkemättä. Ei ole sääntökohtaan liittyvä ongelma tuo.

      • Ylituomari
        oldschool 54 kirjoitti:

        Olis Lisu ja Pasi Tontti ollut aika monesta matsista pihalla jos suun pieksämisestä olis aikoinaan pistetty lippuja. Nää pään aukomiset on just osa pelaamista, esim Tiki-talk oli lätkässä.

        http://www.youtube.com/watch?v=H9GGxMFbj48

        Silloin vuonna 1954 oli aika moni muukin asia eri tavalla. Oma kantani on se, että tuollaiset suunpieksämissäännöt ovat tyhmiä, mutta sääntöjen mukaan on kuitenkin pelattava.

      • 4+3

        Pa5ka lippu.

      • liikkaaa

        Olisko aika laittaa meilläkin Vaahteraliigaa ja muita sarjoja parempaan kuntoon ja sitten se maajoukkuekin nousisi uusiin tuloksiin.

      • 21+1

        Moi Riihijärvi !

    • afpööö

      en oo riihijärvi, mutta tuo itävallan malli on aika kiinnostava.
      Ensin oma liiga kovaan kuntoon ja sitä kautta maajoukkue pelaa euroopan huipulla

      • Lhlgkyny

        Kuntoon? Sarjassa 6 joukkuetta joista kuudes pitänyt hakea naapurimaasta. Jos tälle tielle lähdetään, niin rajat sille montako joukkuetta saa olla samalla sarjatasolla 50 kilsaa säteellä velodromista. Se olisi hyvä alku.

        Ei olisi uskonut että Riihijärvi osaa saksaa niin hyvin että pystyy 27.000 katsojan huutaessa tekemään ainoan oikean ratkaisun tiukassa tilanteessa. Silti hirveämpiä rangaistus oli tämä incomplete-juhlinta, noin ei vaan voi tehdä.

        Suomessa ja Euroopassa voitaisiin ottaa pää käteen ja poistaa ncaa-säännöistä aivan turhat jutut, eihän meillä ole sääntöjen mukaisia kenttiä tai maalejakaan monessa paikassa, tai tarpeeksi tuomareita kentällä. Onko yleisöäkin lämmittävä tuulettaminen tai pieni vastustajan nokittelu todellakin se asia jonka haluamme kitkeä pois tästä kituvasta lajista, jota muutamat sadat maassa harrastavat?

      • 17+7
        Lhlgkyny kirjoitti:

        Suomessa korkeammalla sarjatasolla pelaa, tai lähinnä pelailee 8 joukkuetta, joista korkeintain neljä sinne kuuluisi, ensi viikonloppu näyttää kuuluuko myös viides. Indians, 69 ja Wolverines on tänä päivänä sellaista kuraa, että divari olisi oikeampi osoite.

        Ykkösessä puolestaan pelaa viisi joukkuetta kun Nokia ehti lyömään rukkaset tiskiin ennen kauden alkua, mutta eipä kakkosestakaan sinne kukaan ole pelillisesti työntymässä, jollei muukalaislegioona-huskiesia lasketa mukaan. Hämeenlinnakin pärjää juuri niin pitkään kuin nokian rintamakarkurit sekä puoli-rapajuopot Nesin johtamana sinne asti jaksavat ajaa palloa heittelemään toisilleen.

        Vaahtera pitäisi supistaa viiteen joukkueeseen, tuplakierrokset, pleijarit niin että kummankin pleijaripeliparin kotona pelataan yksi peli ja yhteispisteillä jatkoon ja finaaliin, joka olisi myös kaksiosainen niin että huonommin pelannut saa ensimmäisen pelin ja viimeinen peli runkosarjan voittaneen kotona.

        Ykkösdivari voisi ihan hyvin olla 8-10 joukkueen sarja, jossa kaikki pelaisi kerran toisiaan vastaan ja ensimmäisen kierroksen jälkeen sitten pudotetaan puolet pois kelkasta ja jatketaan toinen kierros voittaneilla joukkueilla.

        Tuohon Itävallan finaaliin en ota muuta kantaa muuta kuin paskoja lippuja tuli molemmille.

    • seeprakoira

      Akupeleissä oli vielä huonompaa tuomarointia, suomalaiset tuomarit kaikenkaikkiaan erottuivat edukseen koko turnauksessa. vaikea ottaa kantaa onko euk:ta painotettu erityisesti ennen finaalia? Sen voi ymmärtää koska katsojia on paljon paikalla ja TV:sä/Netissä, mutta silti tuomareiden ei pitäis ratkaisita peliä. Kyllä prossipelissäkin ranskalaisia autettiin tuomareiden toimesta, mutta parempi joukkue voitti, vaikka suomella omat mahdollisuutensa olikin.

      • 0#0

        Kuinkahan tuo kovatasoinen liiga toteutetaan, meillä kun ei tällä hetkellä ole kuin yksi kovatasoinen joukkue, myydäänkö lippuja niiden treeneihin vai?

      • t$3
        0#0 kirjoitti:

        Kuinkahan tuo kovatasoinen liiga toteutetaan, meillä kun ei tällä hetkellä ole kuin yksi kovatasoinen joukkue, myydäänkö lippuja niiden treeneihin vai?

        Jollain kierolla tavalla mua kiehtoo ajatus, et Perttu olis ollu päätuomari finaalissa 30000.n katsojan edessä.
        Lauantain tuomarishow olis tuskin ollu mitään siihen verrattuna.

      • EPKU
        t$3 kirjoitti:

        Pakko sanoa tähän muutama ajatus. Olen ollut lajin parissa yli 20 vuotta ja en suoraan sanoen ymmärrä koko keskustelua.

        1. Säännöt ovat IFAF säännöt ja ne on muokattu NCAA säännöistä. Esim tuo tuulettaminen ennen maalilinjaa sanottiin silloisissa säännöissä varsin selvästi. Säännöt ovat sääntöjä ja niitä pitää noudattaa, tykkää niistä tai ei.

        2. On turha aina morkata tuomareita. Kunnioitan suuresti niitä jotka uskaltavat vetää raitapaidan päälle ja tulla tuomitsemaan pelejä. Nyt mainitaan ihan nimeltä tuomari ja kritisoidaan hänen päätöstään, yhtä päätöstä. En koskaan näe tällaista keskustelua siitä paskasta linjamiehestä, joka teki yhden paskan blokin joka johti 15 yrd säkkiin. Voisimme antaa hiukan enemmän arvostusta tuomareille.

        3. Tuskin tuomarit haikailevat mitään peliuraa ja ovat sitä kostamassa. Osalla heistä on itseasiassa paljon mittavampi pelaajaura kuin monella kirjoittajalla. He sentään osaavat säännöt hyvin, toisin kuin suurin osa pelaajista.

        4. Lajin kehityksen kannalta olisi hyvä kehittää sen jokaista osa-aluetta. Tällaisen käytöksen takia lajiin on varmasti vaikeampi saada lisää tuomareita. Kaikki lajia seuraavat tietävät että tuomareita tarvitaan paljon lisää. Jos kerran täällä on näin paljon henkilöitä jotka tuomitsisivat paremmin kuin nykyiset tuomarit, niin ei muuta kuin raitapaita päälle ja kentälle... Pelejä varmasti riittää!!

      • 19+7
        EPKU kirjoitti:

        Ihan totta, mutta toisaalta tuomareiden arvovaltaa nakertaa juuri tällaiset typerääkin typerämmät tuuletuskieltosäännöt joita tuomareiden on noudatettava vastoin kaikkien oikeustajua.

      • EPKU
        19+7 kirjoitti:

        Myönnän kyllä, että lajissamme on sääntöjä joista en pidä... Mutta yksikään niistä ei ole tuomarien vika. He vain noudattavat voimassa olevia sääntöjä ja tulkintoja... Toivoisin pelaajien ja varsinkin yleisön ymmärtävän sen.

      • 14+9

        Missä kohtaa sääntöjä sanotaan, että nyökkäys vastustajan pelaajan suuntaan on 15yds? Kun mä en edelleenkään usko, että se tuomari pysty kuulemaan yhtään mitään siinä tilanteessa, joten se ei voinu tietää a) sanoko se #50 mitään ja b) jos sano, mitä.

      • 13+1
        14+9 kirjoitti:

        No miten sen säännön muuttaminen sitten auttaisi yhtään mitään, jos sun perusteesisi on kuitenkin se, että tuomarit liputtavat vaikkei mitään tapahtuisikaan?

      • EPKU
        13+1 kirjoitti:

        No miten sen säännön muuttaminen sitten auttaisi yhtään mitään, jos sun perusteesisi on kuitenkin se, että tuomarit liputtavat vaikkei mitään tapahtuisikaan?

        Voimme tosiaan mietiskellä tuota yhden tuomarin yhtä tuomiota vaikka kuinka kauan. Tilanne ei muutu siitä mitenkään mitä uskot! Mitään faktaa sinulla tai minulla ei ole mitä tuomari kuuli ja mitä ei kullut. Kuten sanoin yhden pelaajan tekemästä huonosta tai hyvästä yksittäisestä blokista ei irtoa tällaista keskustelua. Koittakaa joskus vaikka antaa tuomareille positiivista palautetta tai vaikka olla vain hiljaa jos joku yksittäinen asia kismittää... Yksi tuomio ei peliä ikinä ratkaise, siinä tapahtuu paljon muutakin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      448
      4795
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1712
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      93
      1448
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1349
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1306
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1181
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      990
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      875
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe