Kuopuksen kirous

Onhan se uuvuttavaa kun peilaavat omia valintojaan siihen nuorempaan.
Mutta älä nyt vain pillittämään ala.
Itse seurustelen vain viisaimpien sisarusten kanssa, muut tehköön tai ajatelkoon mitä tykkää ei voisi vähempää kiinnostaa ihan tynnyrissä kasvaneiden jutut, kun eivät itse kykene kehittymään niin eivät voi ymmärtää että nuorempi polvi voi.

Kyllä meitä on muitakin.
Varsinkin isonveljen ja äidin suhtautuminen minuun oli todella nollaamista.
Isonsiskon kanssa hiukan helpompaa.
Nyt ikää veljellä 70, äiti jo mullassa.
Edelleen tuntuu sydämessä tuo vähäpätöisyyden leima, mitään osaamattomuuden leima joka minuun iskettiin lapsuusvuosina.
Tämänhetkinen tunnelma, kun ajattelen elämääni taaksepäin:
Takana loistava tulevaisuus...

Kirjoitan nyt isosiskon ominaisuudessa. Meitä lapsia on kolme, kaikki tyttöjä. Minä olen meistä keskimmäinen. Vanhin meistä asuu ulkomailla, häntä harvoin näemme, mutta olemme kuitenkin tiiviisti yhteydessä. Kun vanhin siskoista muutti, tuntui minusta, että olen se joka nyt katsoo nuorimmaisen perään. Pikkusiskomme on nyt 20-vuotias.
Kirjoitit tuossa itsekin, että vanhemmilla sisaruksilla irtipäästäminen on hankalaa. Tätä se juuri minullakin on. Se ei ole ilkeyttä, ei huonompana pitämistä. Se on minun osaltani vain ja ainaostaan syvää rakkautta siskoani kohtaan. Myös jollain tasolla lapsuusaikoijen kaipuuta. En vain osaa ajatella, että siskoni on jo aikuinen. Itse kyllä kasvan ja menen eteenpäin, mutten osaa ajatella, että niin tekee myös pikkusisko. Hullua, eikö?
Minulla irtipäästäminen on senkin takia hankalaa, että äitimme kuoli viisi vuotta sitten. Koin vielä enemmän tarpeeksi auttaa juuri nuorinta siskoamme, joka oli tuolloin vielä alaikäinen.
Hän muutti silloin myös hetkeksi minun ja mieheni luokse. Isäni ei osannut heti kantaa hänestä vastuuta oman surunsa keskellä. Minusta tuli kuin äitihahmo hänelle. Peilaan myös omia valintojani hänen tekemiinsä. Menin vain hiukan häntä vanhempana naimisiin, ostimme talon ja saimme lapsen. Opiskelin korkeakoulututkinnon. Nuorempi siskoni ei ole vielä löytänyt omaa alaansa, nyt hän odottelee pääsikö kevään haussa kouluun ja on kesätöissä. Hän myös asuu meillä kesän. Teen hänelle kaiken valmiiksi; siivoan, pesen pyykit ja ruuat. Tiedän kyllä, että siskoni osaisi kaiken tämän tehdä itse, mutta en pääse pois paapomisvaihteestani.
Olen aina ollut se, kenen puoleen siskoni on kääntynyt huolissaan, myös rahallisesti olen häntä auttanut. Sekin myös vahvistaa äitiviettiäni. Toisaalta, hän on myös aina antanut minun tehdä asiat hänelle valmiiksi. Hän on myös itse aina apua pyytänyt, en mielestäni sitä liikaa ole tuputtanut. Siskoni teini-ikä ei ollut helppo ja haluan oikeasti ja aidosti vain auttaa. Tiedän myös, että sen voisi tehdä muullakin tavalla kuin olemalla tälläinen kanaemo.
Kerroit, että sinua ärsyttää vanhempien siskojesi mollaaminen kun olette yhdessä. Mikä siinä on tarkalleen niin rasittavaa? Me teemme sitä myös, kun kaikki siskot ovat koolla. Tosin pikkusisko antaa aivan samalla mitalla takaisin. Se on sitä lapsuusaikoijen muistelua meillä. Mollataan sitä, joka on aina ollut se pienin ja höynäytettävin. Mitä jos vain puhuisit sisaruksillesi asiasta jos se sinua kovin ärsyttää? Eivät he varmasti tyhmiä ole, jos kerrot miltä sinusta tuntuu.
Et kertonut miksi koet olevasi teistä aikuisin.. Jokainen meistä kasvaa omalla tavallaan. Jos ette ole enää kovin läheisiä, et välttämättä tunne sisaruksiaan täysin. Omilleen muutot yms. Eivät välttämättä kerro sitä, kuinka kypsä ihminen on. Meidänkin sisaruksista minä voisin ainakin kuulostaa aikuisinmalta, ainakin paperilla. Naimissa, lapsi, talolainat ja perheessä kaksi autoa. Koira ja oma piha. Kuulostaahan se aikuiselta, mutta en silti koe olevani yhtään sen aikuisempi kuin siskoni. Molemmat ovat oikein fiksuja ja asiansa hyvin hoitavia nuoria naisia. Kyllähän sinäkin mollaat sisaruksia, kun kerrot olevasi mielestäsi se "aikuisin". Nosta kissa reilusti pöydälle ja keskustelkaa! Jos ei auta, niin ainakin olet yrittänyt ja voit allekirjoittaa, että olet se aikuisin.