Kokemuksia vuokratyöstä

vuokrafirma mielessä

Tällaisen kirjoituksen vuokratyöstä bongasin eräältä toiselta foorumilta. Pitävätkö väitteet paikkansa?

Erään useamman vuokrafirman eli "henkilöstöpalveluyrityksen" kautta työskennelleen henkilön ja hänen työnantajiensa sekä asiakasyritysten touhuja on tullut tässä jonkin aikaa silmät ymmyrkäisinä ihmeteltyä. Ei kyllä oikein maalaisjärjellä pysty noita vuokratyön ja -työnantajien kuvioita ymmärtämään. Myöskin vuokratöitä teettävien asiakasyritysten motiivit ovat osin epäselviä ja epäloogisia. Joitain esimerkkejä:

- Vuokratyöntekijät ovat töissä lyhyillä määräaikaisella työsopimuksilla joiden perusteena on töiden määrän vakiintumattomuus. Näin siis vaikka tilanne olisi ollut sama jo esim. kolmen vuoden ajan.

- Sairauspoissaolot ovat palkattomia tuntipalkkaisille. Vaikka siis olisit ollut kolme vuotta samassa työssä.

- Pekkaspäiviä ei kerry koska työaika on 8 tuntia miinus puolen tunnin ruokatauko.

- Työn teettäjän eli asiakasyrityksen kannalta en ymmärrä että mikä logiikka on teettää töitä vuokrafirmojen kautta vuodesta toiseen kun palkka on työehtosopimuksen mukaan sama kuin oman talon väellä mutta päälle tulee vuokratyönantajalle maksettavat katteet/provikat? Tietysti huonoista työntekijöistä pääsee eroon nopeammin kuin ehtii kissaa sanoa, mutta eikö esim. 4 kk koeaika jo jotain kerro työntekijästä ja sen päälle vielä vaikkapa vuoden määräaikainen soppari alkuun?

- Työpanos ja aikaansaavuus eivät olekaan tae työn jatkuvuudesta vaan pitää sulautua harmaaseen massaan, se on paljon varmempi tae työn jatkuvuudesta. Jos on liian pätevä niin "kymppi" saattaa näyttääkin tyhmältä ja saamattomalta, parempi ottaa joku T-lapatorspo tilalle. Joku on joskus väittänyt ettei nykyaikana työntekijöille kelpaa kuin siisti ja hyvinpalkattu asiantuntijatyö, mutta eipä näytä työnantajillekaan kelpaavan hyvä työntekijä ellei kieli satu olemaan "sopivan ruskea".

- Miesvaltaisella alalla naisten "muodollinen pätevyys" on tärkein valintakriteeri. Yhtään "rumaa akkaa" ei valita jatkoon sen jälkeen kun työt ovat ensimmäisen kerran katkolla huolimatta siitä miten hyvin hommat olisi hoidettu. Sellainen työntekijä joka on ilmoittanut ettei esim. jatka kesän jälkeen koska aloittaa opiskelut voidaan kyllä vakinaistaa, mutta ei sellaista joka ilmoittaa olevansa sitoutunut työhönsa ja etsivänsä pitkäaikaista työsuhdetta.

- Vuokratyönantajat eivät tarjoa samoille työntekijöille uutta keikkaa yhden loputtua vaan rekrytoivat tilalle uusia. Markkinoinnin kannalta näyttää tietysti paremmalta kun voidaan sanoa, että "Listoillamme on jo yli 2000 rautaista ammattilaista" vaikka näistä 1500 olisikin kotona (turhaan) odottamassa sitä seuraavaa keikkaa joka mahdollisesti tulee jo puolen vuoden päästä. Kiitokset hyvin tehdystä työstä saa kyllä, mutta seuraavaa keikkaa saakin odottaa piiiitkään. Paljon nopeammin saa töitä kun menee seuraavan vuokrafirman rekrytoijan pakeille.

Näihin kaikkiin asioihin varmaan löytyy ihan looginen ja uskottava selitys kunhan joku vain vääntää sen rautalangasta

45

1513

Vastaukset

  • Mjoo mulla on määräaikaisia työsoppareita tehty ja aina kuukausi kerrallaan. Samassa vuokrafirmassa olen nyt pari kuukautta ollut.

    Kyllä mulla sairastumistapauksissa ensimmäinen päivä on karenssi ja seuraavista päivistä saa sen palkan.

    Pekkasia ei ole mutta tuolla käyttäjäyrityksen työntekijät tekevät 8,5 h päivää ma-to ja pe lähtevät sitten sen pari tuntia aikaisemmin ja niin minäkin teen. Vuokrafirmalle ilmoitan tunnit niin että ma-pe joka päivälle 8h.

    Mulla alkaa kohta kolmas kuukauden soppari eli ei ainakaan tuolla harrasteta sitä että sitä mukaan kun soppari loppuu niin työntekijä vaihtuu.

    Soppari mulla on siltä osin laiton että määräaikaisuus on ruksittu mutta sitä ei olla perusteltu. Kuten olen aikaisemmissa ketjuissa sanonut että kun 2 vuotta sitten tuli se oikeuden päätös koskien vuokrafirmojen työsuhteiden kestoja niin vuokrafirmat tietävät jokainen tasan tarkkaan sen lain olemassaolon mutta tietoisesti huijaavat ihmisiä.

    Nuo asiat voi työntekijä toki riitauttaa ja todennäköisesti hyvällä menestyksellä mutta en tiedä mitä se riitautttaminen käytännössä hyödyttää.

    Itse olen niin kauan tyytyväinen kun on joka päivälle töitä ja palkka tulee ajallaan ja oikein.

    Se voi muutenkin olla jossain välissä että alan omaa alaani tekemään omalla toiminimellä.

    kyllä ne sieltä vuokrafrmasta missä olen sanoivat mulle noista työsoppareista että eivät hekään tykkää siitä että slmitaan kuukauden pituisia kerrallaan mutta minkäs sille mahtavat.

    Siitäkin yllätyin että viimeksi kun oli työsopimuksen päättymispäivä niin sinä päivänä soitettiin mulle vuokrafirmasta että uusi sopimus on tulossa allekirjoitettvaksi.

    jos palkka ei tulisi ajallaan /oikein niin olisin lähtenyt nyt aikoja sitten ja työkkärin kanssa oli asiat sillein puhuttu siltävaruin että tuo työ ei olisikaan kokoaikaista / olisi muuta suurempaa vilunkia että jos olisin lähtenyt niin en olisi karenssia saanut.

    • Lisään että senhän varmaan tiedätkin että työvoimatoimistolla ja vuokrafirmoilla on eri näkemykset joistain asioista eli eivät ole mitään ylimpiä ystäviä keskenään. Liiton ukkokin sano mulle että jos jotain ongelmia tulee niin sinne vaan soitto.


    • metallimies3 kirjoitti:

      Lisään että senhän varmaan tiedätkin että työvoimatoimistolla ja vuokrafirmoilla on eri näkemykset joistain asioista eli eivät ole mitään ylimpiä ystäviä keskenään. Liiton ukkokin sano mulle että jos jotain ongelmia tulee niin sinne vaan soitto.

      Vielä että tuosta 8 h josta poist puolen tunnin ruokkis. kyllä minä olen 8,30 se työaika eli 7-15.30

      sopparissa on kuitenkin ruksitu sellaiseen kohtaan mikä tarkoittaa juuri pekkasia että ne eivät kertyisi.

      Ota nyt tuostakin sopparista selvää. Kuitenkin joka pe lähdemme kotio pari tuntia aikaisemmin.


    • Sinulla se toimii ok varmaan sen takia että teet erikoisammattitaitoa vaativia töitä. Jonkun postittajan kelpoisuusvaatimuksiin ainakin eräässä kolmikirjaimisessa kuljetusyrityksessä kuuluvat vain hyvät daisarit ja piukka peppu.


    • Jos työnantajan työvoimantarve on arvioitavissa pysyväksi, jatkuvien määräaikaisten sopimusten käyttö ja jatkaminen on kielletty.


    • pastori1234 kirjoitti:

      Jos työnantajan työvoimantarve on arvioitavissa pysyväksi, jatkuvien määräaikaisten sopimusten käyttö ja jatkaminen on kielletty.

      Näkis vaan ja kuulis kohinaa. Aloitusviesti kokonaisuudessaan kuvaa hyvin mm. DHL:n toimintaa.


  • Palkka tulee ajallaan ja on semmoinen kuin pitääkin. Lomat täytyy pitää lomina, ei saa ottaa rahana. Eipä muuta tarvita = tyytyväinen.

    • Palkka tulee usein myöhässä, lisät ja ylityökorvaukset on melkein aina laskettu väärin tai jätetty kokonaan maksamatta ajallaan jne.


    • koirantyötä kirjoitti:

      Palkka tulee usein myöhässä, lisät ja ylityökorvaukset on melkein aina laskettu väärin tai jätetty kokonaan maksamatta ajallaan jne.

      Lupasin tehdä keikan hanttihommina ei edes palkkaa ole tullut.


    • koirantyötä kirjoitti:

      Palkka tulee usein myöhässä, lisät ja ylityökorvaukset on melkein aina laskettu väärin tai jätetty kokonaan maksamatta ajallaan jne.

      Niin on mullakin käynyt monta kertaa(samalla vuokrafirmalla vuodesta 2010.Viimeinen työkeikka kesti 3 viikkoa.Sanoin 19.5.14 maanantaiaamulla,että mulla on hammaslääkäri iltapäivällä ja että pitää lähteä puolilta päivin pois töistä.Siihen pomo,että kuittaa tunnit ennen kun lähdet,se on loppu nyt.Mitään selitystä en saanut.Eilen ilmoitin vuokrafirmaan,että viimeinen tili(120 euroa on maksamatta(16-19.5.14.Palkkasummaa ei näy tilillä,joten ei kai sitä voi olla maksettu;).Vuokrafirmasta sanottiin,että niillä on käynyt moka ja se 120 euroa on jo maksettu edellisessä tilissä(ei ollut..tarkistin päivät ja tunnit..Kerran v.2011 kun lomakorvaukset vielä maksettiin jälkikäteen,niin työsuhteen päätyttyä oli lomaraha jäänyt maksamatta..selitys oli,että palkanlaskija oli unohtanut:)Kesän jatkoa ja helteitä odotellessa


  • Kunhan palkka tulee ajallaan ja oikein niin olen tyytyväinen. Jos palkka alkaisi tulemaan myöhässä / väärin lasketttuna niin lähtisin. Sama pätee kaikkiin firmoihin eikä pelkästään vuokrafirmoihin

    • On tässä oikeakin työpaikka lisäliksaa vuokrafirmalta.


  • Pekkasia ei kerry, jos työaika on 8 tuntia miinus puolen tunnin ruokatauko (toisin sanoen työpäivä on 7,5h, työviikko 37,5h). Tämän voi myös tarkistaa vuokratyösuhteessa sovellettavasta työehtosopimuksesta - kertymättömyys ei välttämättä ole mikään vuokratyösuhteen tuoma ongelma.

    Jos työsuhteet kestää vähän aikaa, maksetaan projektin päättymisen jälkeen loppupalkka, taas jonkin ajan kuluttua alkaa uusi työsuhde, taas maksetaan ulos jne, niin valitettavasti on mahdollista, että sairausaika on aina palkatonta, koska TES:n mukainen maksuehto ei täyty.

    • Työaika 8 tuntia miinus ruokatauko - ettei kertyis pekkasia. Sitten pyydetään alituiseen ylitöihin että saa hommat tehtyä - mutta ei palkata lisää työntekijöitä tai edes vakinaisteta vanhoja työntekijöitä.


    • kummaahommaapukkaa kirjoitti:

      Työaika 8 tuntia miinus ruokatauko - ettei kertyis pekkasia. Sitten pyydetään alituiseen ylitöihin että saa hommat tehtyä - mutta ei palkata lisää työntekijöitä tai edes vakinaisteta vanhoja työntekijöitä.

      Pekkaspäiviä ei kerry, jos siitä ei ole noudatettavassa tessissä mainintaa. Pekkaset EI OLE lain / asetuksen määräämiä.


    • Pekkasiako? kirjoitti:

      Pekkaspäiviä ei kerry, jos siitä ei ole noudatettavassa tessissä mainintaa. Pekkaset EI OLE lain / asetuksen määräämiä.

      Työehtosopimus eli TES on työaikalakia tarkentava ja molempien osapuolien sopima sitova yhteiskunnan intressejä mukaileva juridisesti pätevä määrittely.


    • westbank kirjoitti:

      Työehtosopimus eli TES on työaikalakia tarkentava ja molempien osapuolien sopima sitova yhteiskunnan intressejä mukaileva juridisesti pätevä määrittely.

      Näin periaatteessa, paitsi että työntekijän on noudatettava sitä paljon tarkemmin kuin työnantajan. Esim. lomarahojen maksu joka palkan yhteydessä on kiellettyä mutta eihän se vuokratyönantajia häiritse. Ja osa vuokraduunareista on sellaisia joille on valitettavasti annettu vain lusikalla joten liikaa ei voi vaatia edes oman parhaan ja itselle kuuluvien etujen ymmärtämiseltä.


    • kummaahommaapukkaa kirjoitti:

      Työaika 8 tuntia miinus ruokatauko - ettei kertyis pekkasia. Sitten pyydetään alituiseen ylitöihin että saa hommat tehtyä - mutta ei palkata lisää työntekijöitä tai edes vakinaisteta vanhoja työntekijöitä.

      Olisiko parempi, että työaika olisi 8,5 h päivässä ja pidettäisiin pekkasia, jolloin pyydettäisiin alituiseen tekemään ylitöitä, että hommat saadaan tehtyä? Vuodessa tehtävät tunnit ovat aika tarkkaan samat riippumatta siitä, onko pekkasia vai ei, koska ellei ole pekkasia, tehdään lyhyempää päivää.


  • pitää paikkansa.

  • - Kun kuukausipalkan jakaa tuntipalkaksi on jakaja 170. Päiväpalkan saa kertomalla tuntipalkan 7,5:llä. Tällä matematiikalla siis jokaisessa kuukaudessa on 22,7 työpäivää vaikka niitä todellisuudessa on 20-22. Ylityökorvaukset lasketaan tuon laskennallisen tuntipalkan mukaan mikä käytännössä tarkoittaa että ylityötunneista saa noin euron per tunti liian vähän.

    - Jos sattuu hiljainen päivä iltavuorossa niin käsketään kotiin kesken vuoron ja puuttuvat tunnit pitää tehdä takaisin sitten kun on enemmän töitä. Työpäivä voi siis olla klo 10-14 ja seuraavalla viikolla sitten vaikka 7-19

    - Työnantajaa antaa työntekijälle työvaatteet. Tarkoittaa siis käytännössä jonkun edellisen työntekijän vanhat ja hikiset turvakengät, yhdet housut, paidan ja takin.

  • Palkanmaksu tökkii usein ja pelisäännöt ovat pärstäkohtaisia.

  • Kymmenen vuotta sitten monet yritykset haistattivat pitkät vuokratyön välittäjille. Nykyään jatkuvan laman ja taantuman aiheittaman ahdingon vuoksi nämä yritykset ovat jääneet ns. madonkoukkuun. Nämä välitysfirmat ovat saaneet miljoonilla mainospuheilla yritykset huomaamaan pakon edessä, että yritys säästää rahaa loppupeleissä vaikka maksaisivat välittäjälle muhkean summan (josta alempana kerottu enemmän).
    Yrityksille on kerrottu säästön tulevan työntekijöiden kierron vuoksi jolloin sama heppu ei kauan sukkia kuluta samassa firmassa vaan tilalle tulee seuraava muodollisesti pätevä (riepoteltava retku). Sopimukset voidaan tehdä muodollisesti vaikka 12kk pituisiksi (jolloin työntekijä saadaan painamaan hulluna tuon koeajan, luullen homman jatkuvan hyvällä työnteolla ainakin tuon 12kk) mutta koeajan aikana yrityksen on helppo laittaa kaveri pois ja seuraava tilalle niin ei tarvitse maksaa haastattelussa lupaamaansa palkankorotusta koeajan jälkeen. Yritykset tietävät että lakia pitää noudattaa ja tes:in mukainen min. palkka tulee vähintään maksaa mutta siihen se jääkin varsinkin kun kyseessä on aina lyhyt ja uusi työsuhde. Talvilomia, ikälisiä yms. ei kerry koskaan, joten niitäkään ei tarvitse maksaa. Ja ja ja mikä parasta yrityksen henkilöstöpäällikköä nämä vuokrafirmat kestitsevät missä baarissa tai kabinetissa milloinkin ja tarjoavat lomamatkoja yms. yms. korruptiolahjuksia, jotta saavat jatkaa tätä työntekijöiden kyykyttämistä ja oman lompakon lihottamista vääryydellä. Tämä on ollut tiedossa jo kauan mutta silti ay-liikkeet ja eduskunta eivät halua mitenkään puuttua asiaan.

  • Työnjohtajan tms. henkselipellen tyttöystävä pääsee toki töihin "jonon ohi" ja syrjäyttää ilman muuta kokeneet osaajat. Ja otetaan tietty töihin myös sellaisena päivänä, jolloin tarvetta "apukäsille" ei todellakaan edes olisi. Onneksi sentään on asiansa osaavia "henkilöstöpäälliköitä".

  • minun kaveripiirissä on vain hyviä kokemuksia vuokratyöstä. kukaan ei ole jäänyt tekemään vain keikkoja vaan kaikki saaneet määräaikaisia töitä. kukaan ei ole valittanut palkkojen maksustakaan. toki töissä kavereitakin ärsyttää perusongelmat kuten työkaverit.

  • eihän pekkasia kerry monillakaan aloilla? ne kuuluu vain tietyille aloille ja Työehtosopimukseen.

  • Lomat pidetty ja lomarahat jo 3 viikkoa myöhässä. Kohtalotovereita?

  • 20 vuotta sitten kukaan ei puhunut vuokratyöstä. Töissä jopa viihdyttiin määräaikaisillakin sopimuksilla. Ei enää. Vuokratyö on IHAN PERSEESTÄ!!

  • Vuokratyö on suorastaan rikollista. Minuutin irtisanomisajalla on vaikea suunnitella elämäänsä kovinkaan pitkälle.

    • Vuokratyö ainoana tulonlähteenä on riskialtista. Jos olet osa-aikaisessa työssä ja tarvitset lisätienestejä taikka opiskelija, niin vuokratyö on hyvä vaihtoehto, koska et ole sitoutunut mihinkään tiettyyn tuntimäärään ja henkilöllä on oikeus kieltäytyä tarjotusta työstä. Edelleenkin vuokrafirmojen toimintatavoissa on eroa, mutta koska ala on kilpailtu, niin kyllä he haluavat pitää kiinni niistä oikeasti hyvistä tekijöistä jos mahdollista.

      Sinänsä jos vuokratyö kiellettäisiin, niin esim. sairastapauksissa ruvettaisiin pakottamaan omaa vapaalla olevaa henkilökuntaa tuuraamaan. Jos et suostu, niin jatkossa työnantaja tulisi keskittymään kaikkein pienimpiinkin virheisiin mitä teet..


  • Itse vuokratyötä tehneenä voin sanoa, että moni kakku päältä kaunis. Asiat näyttää aluksi hienolta kun töitä saat, mutta loppu onkin sitten melkoista kuraa.

    Työpaikalla sinuun suhtaudutaan väliaikaisena työntekijänä. Et saa samoja etuja kuin asiakasyrityksessä työskentelevät työntekijät. Ainakaan VMP ei hanki työntekijöilleen turvavaatteita kuten kuulosuojaimet, turvalasit tai turvakengät. Ainakin kuulosuojaimet ja turvakengät on monissa paikoissa pakolliset, että pääsee ovista sisään. Maksaja toimii sinä vaikka monissa työpaikoissa kyseiset tavarat on työnantaja maksanut tai avustanu niiden hankinnassa.

    Kun töihin pääsee loppuu työnantajan yhteys. Palkka kyllä maksetaan, mutta se on aina tarkistettava huolella jotta kaikki ylityöt tulee maksetuksi. Työntekijän jaksaminen yms. Ei kiinnosta työnantajaa ainoastaan asiakasyrityksen tyytyväisyys on tärkeintä. Asiakas on kuitenkin aina oikeassa. Jos ylityöt vie jaksamisen on potkut tiedossa. Huomiseksi on jo pyydetty uusi.

    Lomia ei kerry. Lomakorvaus maksetaan aina palkan yhteydessä tai joissain paikoissa aina seuraavassa palkassa kun pyydät, että maksavat kertyneet korvaukset.

    Työsuhteet ovat epävakaita ja alustavat sopimukset työsuhteen pituudesta harvoin pitävät. Itselläni kävi niinkin, että vuokrafirmasta soiteltiin miten pitkään saan tehdä töitä. Harmi ettei asiakasyrityksessäkään osattu sanoa. Koita siinä sitten sopia jotain kun työsuhde on mallia toistaiseksi epämääräaikainen.

    Toisessa firmassa muut työntekijät jäivät kesälomalle ja yksin en olisi saanut tehdä töitä. Muut lähti palkalliselle lomalle minulta taas katkaistiin sopimus pariksi viikoksi ja jouduin ilmoittautumaan te-toimistoon työttömäksi. "Loman" jälkeen työt kesti vielä pariviikkoa kunnes perjantai päivänä vain muutama tunti ennen töiden loppumista tultiin ilmoittamaan, että kiva kun kävit ja jatka samaan malliin, mutta työt päättyy osaltani tämän päivän jälkeen. Olin töissä kyseisessä firmassa kuitenkin noin 4kk joten olisin toivonut hieman pitempää irtisanomisaikaa kuin 2tuntia.

    En suosittele vuokratöitä kenellekkään joka tässä maassa joutuu laskuja maksaman tai tarvitsee rahaa. Vuokratöillä ei elä eikä rikastu.

  • Vuokratyönantajia koskee sama työlainsäädäntö, samat työehtosopimukset kuin perinteisiä työnantajia. Joten vuokratyöntekijä on samalla viivalla kuin muut työntekijät. Koijareita mahtuu valitettavasti työ ja elinkeinoelämään.

    • Niiin niitä vuokratyönantajia, mutta tilaajaa ei. Vuokratyöntekijän voi erottaa ihan millon vaan kun haluaa ja siihen tarvita edes mitään syytä. Koska et ole firmalla töissä vaan vuokrafirmassa joka pitää myös huolen ettet tule työllistymään vakituiseen työhön tilaajalle koska 1päivä riittää siihen että vuokrapaskafirmalle on maksettava jotain hiton rekrytointimaksua siitä jos tilaaja haluaa ottaa sinut töihin ennen 6-9kk


  • - Vuokratyöntekijät ovat töissä lyhyillä määräaikaisella työsopimuksilla joiden perusteena on töiden määrän vakiintumattomuus. Näin siis vaikka tilanne olisi ollut sama jo esim. kolmen vuoden ajan.

    Tässä sekoitetaan kaksi termiä; vuokratyö keikkatyö. Keikkatyö on lyhyitä määräaikaisuuksia ja niitä voi tehdä vuokratyöfirman kautta tai vaikka suoraan Pekan Korjaamo Oy:lle. Mutta esim. vuoden kokopäiväinen ja määräaikainen pesti on juuri sitä mitä siinä sanotaan. Se voi olla vuokrafirman kautta Pekan Korjaamo Oy:lle, tai suoraan pätkä Pekan Korjaamo Oy:n kanssa.

    1. Älä sekoita termistöä. Vuokratyö vs. työ suoraan asiakasyrityksessä – keikkatyö vs. määräaikainen työ.

    - Sairauspoissaolot ovat palkattomia tuntipalkkaisille. Vaikka siis olisit ollut kolme vuotta samassa työssä.

    Eivät ole. Sama laki koskee kaikkia.

    2. Älä sekoita termistöä. Tuntipalkkalainen vs. kuukausipalkkalainen – vuokratyö vs. työ suoraan asiakasyrityksessä.

    - Pekkaspäiviä ei kerry koska työaika on 8 tuntia miinus puolen tunnin ruokatauko.

    Kertyy lain mukaan kaikille samoilla perusteilla. Kaikissa tesseissä ei ole pekkasia ja pekkaset ”ansaitaan” ylipitkästä työpäivästä. Sitä 7,5h päivä ei ole, missään, koskaan, kenelläkään.

    3. Laki on kaikille sama. Asialla ei vuokratyön kanssa ole mitään tekemistä. Pekkaset liittyvät työpäivän pituuteen.

    - Työn teettäjän eli asiakasyrityksen kannalta en ymmärrä että mikä logiikka on teettää töitä vuokrafirmojen kautta vuodesta toiseen kun palkka on työehtosopimuksen mukaan sama kuin oman talon väellä mutta päälle tulee vuokratyönantajalle maksettavat katteet/provikat? Tietysti huonoista työntekijöistä pääsee eroon nopeammin kuin ehtii kissaa sanoa, mutta eikö esim. 4 kk koeaika jo jotain kerro työntekijästä ja sen päälle vielä vaikkapa vuoden määräaikainen soppari alkuun?

    Vuokratyöntekijästä ei (enää nykyisin) pääse yhtään sen helpommalla eroon kuin omastakaan työntekijästä. Korkein hallinto-oikeus näin päätti 2v sitten. Yritysten välistä kauppaa/katetta ei sinun tarvitsekaan ymmärtää. Se ei liity työntekijälle mitenkään. Miksi Pekan Korjaamo osti mielestäsi ylihintaisia kuulakärkikyniä, kun Tiimarista olisi saanut halvemmalla? Mitä se sinua oikeastaan kiinnostaa?

    4. Asiakasyrityksen maksama hinta pitäisi kiinnostaa yhtä paljon kuin paljonko he maksavat rappukäytävänsä siivoamisesta tai pukuhuoneen kaappien lukkojen uudelleen sarjoittamisesta.

    - Työpanos ja aikaansaavuus eivät olekaan tae työn jatkuvuudesta vaan pitää sulautua harmaaseen massaan, se on paljon varmempi tae työn jatkuvuudesta. Jos on liian pätevä niin "kymppi" saattaa näyttääkin tyhmältä ja saamattomalta, parempi ottaa joku T-lapatorspo tilalle. Joku on joskus väittänyt ettei nykyaikana työntekijöille kelpaa kuin siisti ja hyvinpalkattu asiantuntijatyö, mutta eipä näytä työnantajillekaan kelpaavan hyvä työntekijä ellei kieli satu olemaan "sopivan ruskea".

    5. Tämä ei liity vuokratyöhön mitenkään. Sama paska ja kielen ruskeus tuntuu valtaavan alaa kaikkialla.

    - Miesvaltaisella alalla naisten "muodollinen pätevyys" on tärkein valintakriteeri. Yhtään "rumaa akkaa" ei valita jatkoon sen jälkeen kun työt ovat ensimmäisen kerran katkolla huolimatta siitä miten hyvin hommat olisi hoidettu. Sellainen työntekijä joka on ilmoittanut ettei esim. jatka kesän jälkeen koska aloittaa opiskelut voidaan kyllä vakinaistaa, mutta ei sellaista joka ilmoittaa olevansa sitoutunut työhönsa ja etsivänsä pitkäaikaista työsuhdetta.

    6. Tämä ei liity vuokratyöhön mitenkään. Sama paska ja kielen ruskeus tuntuu valtaavan alaa kaikkialla. Samoin ne kohtelevat naisia suoraan Pekan Korjaamo Oy:n palkkalistoillakin.
    - Vuokratyönantajat eivät tarjoa samoille työntekijöille uutta keikkaa yhden loputtua vaan rekrytoivat tilalle uusia. Markkinoinnin kannalta näyttää tietysti paremmalta kun voidaan sanoa, että "Listoillamme on jo yli 2000 rautaista ammattilaista" vaikka näistä 1500 olisikin kotona (turhaan) odottamassa sitä seuraavaa keikkaa joka mahdollisesti tulee jo puolen vuoden päästä. Kiitokset hyvin tehdystä työstä saa kyllä, mutta seuraavaa keikkaa saakin odottaa piiiitkään. Paljon nopeammin saa töitä kun menee seuraavan vuokrafirman rekrytoijan pakeille.

    Muuten hyvä, mutta väärin. Vuokrafirma voi myyntipuheissaan koska vain kusettaa että hakijoita on vaikka miljoona. Ei asiakas mitenkään niitä missään vaiheessa voi tarkistaa, ei edes vaikka ostaisi palvelun. Vuokrafirma maksaa haastattelukulujen sun muiden muodossa jokaisesta laskennallisesti jotain. Ne myös tietävät (keikkatyössä) sen, että jos keikkoja ei tarjota, henkilöt eivät jaksa sitoutua. On siis turhaa kasvattaa porukkaa, kun sen määrä ei ole todellinen eikä sillä ole edes mainosarvoa.

    7. Vuokrafirmat ovat liikeyrityksiä. Ne eivät tahallaan kiusaa ketään, sillä siitä ei saa tuottoa. Muu on paskapuhetta.

    • "Vastauksia" tuli vuokrafirman kynästä mutta yhtään alkuperäistä väitettä ei pystytty kumoamaan. Vietiin vaan asiaa sivuraiteelle.


    • Vuokratyöntekijää ei voi joo irtisanoa helposti. Riittää kun sanoo nollatuntisopimuksella "ei oo töitä".


  • Vuokratyöfirmat kusettavat heti kun silmä välttää....pelkkää huonoa kokemusta itsellä noista. Mainita voisi :Jobio,barona,selekta,vmp.....Tossa ainakin osa mitä kandee karttaa..

  • Vuokrafirmat pitäisi lailla kieltää ihan kaikki.
    Opiskelijoille tarkoitettuja nollasoppareita voi jotenkin vielä ymmärtää mutta ei kellekään muulle saisi edes sellaista paskaa tyrkyttää.

    Homma haisee kusetukselle ja sitä se onkin, kiertäkää kaukaa vuokrafirmat.

  • Kyllä on totta vuokratyöt jotkut on. Todella kauheita työ menee kyllä hyvin mutta siellä varastetaan toisten ruokia ja nuita työ kaluja .mitä pomo jakaa uudelle työntekijälle näinko on tosiaan että kaapeissa ei ole etes lukkoja eräs heppu on niin ilkeä toisille työntekijoille on joku kovis siellä kukaan ei siedä sitä jätkää..tämä virma on tampereella .mitä tälläiselle pitäs tehdää .eikö ole turvallista töissä enää kiitos

  • no jotain positiivistakin kai kun kerran työntekijöitä ja hakijoita näyttää olevan? Muutenhan tuo ala loppuisi.

  • Omat kokemukseni:

    - tein vuoden nollasopparilla, käytännössä kokopäiväistä ja samalle asiakkaalle. Kahdesti lomautettiin, mutta se oli ihan ok vielä vanhempien soppakattilan ääressä asuvalle. Pääsin lopulta asiakkaan omille kirjoille. Palkka nousi noin 300e kun aloin saada firman omaa suoritelisää. Vuokralaisena tuntipalkka oli 0,25e suurempi kuin TES.

    - toinen firma, kaikki kuulosti hyvältä ja selkeältä alkuun. 6 kk määräaikaisuus, kiinteä palkka ja kiinteät työajat. Jatko mahdollinen (mutta itselleni olennaisempaa tuo tieto, että mitä teen ainakin seuraavat 6 kk). Jälkiviisaana voisi sanoa, että sain tuon työn aivan liian helposti. Olisi pitänyt tajuta kyseenalaistaa montaakin asiaa. Ensinnäkin, soppari ei ollut sellainen määräaikaisuus, jollaisena sen yleensä tunnemme. Työsuhteen pituus oli "arvio", ja työn todellinen pituus olisi lopulta asiakkaan päätettävissä. Siis mitä pskaa? Toisekseen, asiakasfirmaa ei oikeen kiinnostanut panostaa rekrytointiin, koska ilmeisesti tuudittautuivat siihen, että minusta pääsee kyllä eroon. Eli käytännössä, "ihan sama kuka tulee, mutta jos se ei miellytä, niin..." Niin siinä sitten kävikin, että kaikista "selkeistä" suunnitelmista huolimatta minut heitettiin pihalle jo 3 kk kohdalla. Asiakkaalla ei ollut mitään vastuuntuntoa viedä sovittua loppuun asti. Tästä työsuhteesta oli minulle enemmän haittaa kuin hyötyä. Olin selvitysvelvollinen mm. työkkäriin. Suhteeni vuokrafirmaan oli sellainen, että heillä ei ollut mitään velvoitetta työllistää minua enää. Olin kuin kuka tahansa työtön.

    - nykyinen duuni, kiinteä palkka ja työaika. Olen vakituisessa suhteessa vuokrafirmaan, ikävänä puolena siinä on täyspitkä koeaika. Työn tarve asiakkaalla on oikeasti vakituinen, mutta tällä tavalla minua testataan ensin. Ikävä kyllä nykyään ei kävellä tehtaan portista sisään ja suoraan töihin.

    Yhteenvetona sanoisin, että joku kiertää jotakin lähes aina, vähintäänkin määräaikaisuuden peruste haisee. Ja asiakkaat ovat tästä valmiita maksamaan. Mutta on täysin mahdollista vakinaistua asiakkaalle. Ei sitä tupla- tai triplahintaa haluta ikuisuuksiin maksaa. Sitä ennen ei oikeen voi 100% uskoa mihinkään. Sitä ennen EI kannata sanoa EI hyville tarjouksille.

  • Vuokratyö. Nykyajan orjuus. 25% pienempi palkka. Ei etuja. Ei oikeuksia. Ei mitään. Uskalla pitää puolesi, ei töitä.
    Tee kympillä ja omistaja makaa Marbellassa miljonäärinä.
    Naurettavaa touhua.
    Ammattilaiset ovat kadonneet.
    Syö siinä sitten alacarte listalta väsynyt pizza.
    Suomi kuolee omistajien ahneuteen.
    Sama homma hoivakodeissa.
    Ja me lampaat vaan ollaan että, kiitos kympistä. Idiootit.
    Palvelun haen ulkomailta, onneksi fyffeä niin paljon että ei ole pakko orjana olla.
    Ensin tapeltiin oikeudet.
    Nyt ei ole mitään jäljellä.
    Lopettakaa vuokrafirmoissa työskeneteleminen tai ainakin rutina siitä että palkka on huono yms...
    Onhan se, kun te teette ilmiseksi orjatyötä

  • Vuokratyö pitäisi lopettaa lailla pian sillä ajankuluessa me kaikki olemme vuokratyön tekijöitä eikä vakinaisia työpaikkoja ole kellään. Nyt ennen kuin se on syöpynyt työmarkkinoitten sisäään se on saatava LOPPUMAAN! Irtisanomiseen helpotuksia ennemmin kuin vuokratyöntekijöitä, turhia välikäsiä riistämässä verottajan lisäksi työntekoa!

    • Omat kokemukseni vuokratyöstä pelkästään positiivia. Reilusti TES:iä parempi palkka, työtä tarjolla reilusti - toki oma jaksaminen etusijalla. Valtavasti joustomahdollisuuksia, kuten mahdollisuuksiakin eri asiakasyrityksissä niin halutessani. Ja ennen kaikkea työsuhteet yleiset ehdot rinnastavat minut vakituiseen työsuhteeseen. En voi valittaa. Niin ja sitten vielä sosiaalinen puoli, saan tavata hurjasti erilaisia tyyppejä, sen sijaan että luimuisin samassa työpisteessä vuodesta toiseen. Jatkoon!


  • Itse teen vuokrafirmoille töitä mutta ainoastaan vain sen verran että saa ansiosidonnaisen tienattua. Minun mielestä ihan hyvä järjestely kun teet puoli vuotta paskatöitä niin saat sen jälkeen vuoden makoilla rauhassa. Kuka #tun idiootti tekee paskatöitä kusipäiden pompoteltavana enemmän kuin on pakko. Nykyään pääasiallinen tulonlähde on ansiosidonnainen.

  • Vuokrafirman kirjoilla olet b-luokan duunari. Tämä koskee kaikkia vuokrafirmoja. Ainoa toivo näissä on että pääset asiakasyrityksen kirjoille jossain vaiheessa, mikäli heillä on siihen tarvetta. Yli 10 vuotta useita vuokrafirmoja kiertäneenä on tullut tietty kuva näistä työnantajista. Pääsääntöisesti työ on yhdestä päivästä pariin kuukauteen ja jokainen työpaikka on yksittäinen työsopimus joita ketjutetaan, eli olet kiertävä sijainen. Esimerkiksi Staffpointilla sinulla ei ole oikeutta heidän tarjoamiin yksityisiin lääkäripalveluihin ellet ole ollut 6kk saman asiakasyrityksen palveluksessa yhtäjaksoisesti vaikka olisit ollut joka päivä töissä vuokrafirmalle vuosia. Näitä palveluita saavat siten hyvin harvat koska työsuhde asiakasyrityksessä lähes aina on lyhyempi kuin puolivuotta ja olet ollut siinä ajassa jo useammassa paikassa mitä todennäköisemmin. Saattaa olla myös että asiakasyritys ei tarvitse sinua esim viikkoon ja siinä katkeaa myös tuo yhtäjaksoisuus. Kieroa eiko? Tehdyistä tunneista kannattaa pitää omaa kirjaa, etenkin jos työaika vaihtelee, sillä jalkikäteen niiden selvittely voi olla tuskallisen vaikeaa ja jotain voi jäädä saamatta mutta et muista mitä. Työsopimus on usein 7,5 tuntia / päivä tai 37,5 tuntia / viikko, jolloin niitä pekkaspäiviä ei tarvitse maksaa. Tämä myös siinäkin tapauksessa että ylitöitä riittäisi joka viikolle. Tällä tavalla säästävät yhden päivän joka kuukausi palkastasi. Jotkut alat ovat kausiluontoisia, eli on olemassa kuukausia jolloin asiakasyrityksissä tapahtuu vähemmän ja arvatkaapa ketä joutuu istumaan silloin kotisohvalla vaikka tekisi mieli töihin? Se vuokraduunari tietenkin ja Kelasta on turha mennä pyytämään mitään työttömyyspäivärahaa lukuunottamatta, jolla ei maksa muuta kuin vuokran... jos sitäkään. Kertovat sieltä että olisi pitänyt säästää siitä palkasta mitä oli saanut edellisinä kuukausina. Sopimusta tehdessä kannattaa myös kysyä lomapalkasta sillä jotkut jättävät sen maksamatta ellet osaa sitä pyytää. Työtarjoukset saattavat tulla aikaisin aamulla soittona tai tekstiviestinä ja jos et vastaa nopeasti, vuorot menee jollekin toiselle. Kaikkien kanssa ei aina tule toimeen vaikka kuinka yrittäisi. Jos työpaikalla tulee ongelmatilanteita, sinä olet se joka lähtee ilman selityksiä. Valitettavasti sinun työnantajasi ei pidä puoliasi vaan yrittää hiljaisuudessa sijoittaa sinut muualle tai ei enää soita. Totuus on että vuokrafirman on helpompi menettää työntekijä kuin asiakasyritys. Eli kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toiseen pyllistää. Osamaksusopimukset, luotot ja lainat voit unohtaa pääsääntöisesti sillä et ole vakituisessa työsuhteessa. Niiden myöntäjät tietävät että vuokratyössä sinulla ei välttämättä ole töitä enää huomenna. En suosittele kenellekään ellet ole varma siitä itse että töitä riittää koko vuoden tai ole valmis ottamaan töitä useammasta vuokrafirmasta... tämäkään ei takaa sitä että töitä on jatkuvasti. Vika ei välttämättä ole siinä vuokrafirmassa vaan asiakasyrityksissä jotka yrittävät säästää kustannuksissa. Niin kauan kuin vuokratyötä tehdään, niin kauan tilanne vain huononee. Itse en enää siihen oravanpyörään lähde.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.