Onko kenelläkään samanlaista "ystävää" kuin minulla? Niin kauan kun hänellä menee paremmin ollaan tosi ystäviä. Kun minä ja mieheni jouduimmen työttömiksi vuosia sitten, hän oli niin ystävää ja hermitteli puolestamme tilannettamme. Muutenkin elämä on potkinut meitä aika rajusti viime vuosina. Minulla ja ystävälläni on mennyt ihan mukavasti. On puhuttu asioita puolin ja toisin. Olemme monasti olleet toistemme tukena vaikeina aikoina.
Olemme kärsineet rahapulasta viime vuosina myös niinkuin varmasti moni muutin nykyajan yhteiskunnassa, ystäväni on sinkku ja näin hänelle jää rahaa omaan käyttöön reilummin kuin minulla. Hän aina kertoo mitä on ostellut, ja kertoo menestyvistä sukulaisistaan ja minä olen yrittänyt olla kiinnostunut.
No, nyt meitä on onni hieman potkaissut ja meillä on tiedossa hieman leveämpi leipä vähäksi aikaa. Mitä teki ystäväni kun kerroin hänelle tästä. Hänelle tuli kiire omiin töihinsä ja sen koommin en ole hänestä kuullut.
Harmittaa sillä hän oli ainut ystäväni!
Kyllä jotkut ihmiset ovat ihmeellisiä. Yhtään ei kestetä jos toisella menee hyvin.
Olemme kärsineet rahapulasta viime vuosina myös niinkuin varmasti moni muutin nykyajan yhteiskunnassa, ystäväni on sinkku ja näin hänelle jää rahaa omaan käyttöön reilummin kuin minulla. Hän aina kertoo mitä on ostellut, ja kertoo menestyvistä sukulaisistaan ja minä olen yrittänyt olla kiinnostunut.
No, nyt meitä on onni hieman potkaissut ja meillä on tiedossa hieman leveämpi leipä vähäksi aikaa. Mitä teki ystäväni kun kerroin hänelle tästä. Hänelle tuli kiire omiin töihinsä ja sen koommin en ole hänestä kuullut.
Harmittaa sillä hän oli ainut ystäväni!
Kyllä jotkut ihmiset ovat ihmeellisiä. Yhtään ei kestetä jos toisella menee hyvin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onhan se harmillista että näin käy, mutta se on aika yleistä tässä yhteiskunnassa. Oletko yrittänyt puhua näistä ajatuksista ystävällesi, vaikuttaa siltä ettet haluaisi kuitenkaan ystävyyden loppuvan tähän. Itse olen sinkku ja naispuoleinen ystäväni parisuhteessa ja hänellä on kaksi pientä lasta. Molemmat työttömänä (tai mies tekee välillä jotain keikkaa) onhan niil varmasti tiukkaa välil, tosin ei se ole ystävän velvollisuus tyrkätä rahaa ja elättää ystävän perhettä vaik töissä välillä käynkin (ainoa tulonlähde) ja kun opiskelen samalla on tiukkaa välillä minullakin mutta olen yrittänyt pärjäillä.. Ystäväni on kyl hehkuttanut rikkaista sukulaisista ja isovanhemmista ja siitä kuinka hyvin heillä menee, en minäkään jaksa kokoaika kuunnella tälläistä vaikka olenkin onnellinen heidän puolesta. Hyvin vähän olen omista huolista ja ongelmistani kertonut kun ystävää ei yksinkertaisesti kiinnosta kuunnella, hän on sen selväksi tehnyt. Nykyään hän haluaa viettää aikaa perheensä parissa joten tapaamme 1-2 kertaa/kk tai silloin kun se hänelle sopii tai tarvii apua jossain et ei tämäkään vaikuta todelliselta ystävyydeltä, mut ei auta valittaa. Välillä tarvitsee aikaa itselleen ja ehkä se sinunkin ystäväsi ajan myötä sen ymmärtää kuinka kallisarvoista se on kun on hyviä ystäviä.
Niin olen samaa mieltä että kyllä ihminen jossain vaiheessa huomaa ystävien tärkeyden.
Ei tosiaankaan ole ystävän velvollisuus rahoittaa toisten elämää. Joskus tietenkin voi lainata rahaa.
Ystävyyden kuuluisi olla vastavuoroista eli että puolin ja toisin ollaan läsnä. Puhutaa ja KUUNNELLAAN. Mistäpä sitä sitten sellaisen ihmisen löytäsi!
Olin lapsesta saakka ystävä saman ikäisen tytön kanssa. Parikymppisenä, lukion jälkeen, lähdin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Ystäväni jäi lapsuutemme maisemiin, opiskelemaan hänkin. Sen jälkeen ystävyytemme alkoi muuttua. Seurustelimme kumpikin ensimmäistä kertaa mutta minulla jäi aina aikaa soittaa jä käydä ystävääni tapaamassa. Näissä tapaamisissa minulla oli sellainen tunne että minua jotenkin tarkkailtiin olinko muuttunut isommalla paikkakunnalla asuessani. Ystäväni ei pitänyt minuun lainkaan yhteyttä, se olin aina minä joka soitti tai järjesti niin että nähtiin. En ollut enää niin avoin ystävälleni koska tunsin olen ainut joka halusi ylläpitää tätä lapsuusvuosista juontavaa suhdetta. Lopulta sain kuulla hänen elämästään muilta ihmiltä. Hän ei kertonut muuttaneensa, menneensä kihloihin, tai saavansa lapsen. Minua tämä loukkasi ja olen yrittänyt jättää asian taakseni. Silti mietin vuosien jälkeen mitä hänelle kuuluu? Teinkö jotain väärin, loukkasinko? Miksi kaikki muuttui? En ole keksinyt mitään järkevää syytä.