Äitini on ollut ikänsä kauhea.
Vaikka on tehnyt mitä ja ollut inhottava, niin olen yrittänyt parhaani ja soitan kuitenkin velvollisuudesta.
En siis halua soittaa, mutta soitan ja jutellaan ilmoista.
Onko muilla samanlaista tilannetta?
Vaikka on tehnyt mitä ja ollut inhottava, niin olen yrittänyt parhaani ja soitan kuitenkin velvollisuudesta.
En siis halua soittaa, mutta soitan ja jutellaan ilmoista.
Onko muilla samanlaista tilannetta?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Minä en soita. Oksettaa koko ihminen. On pirullinen kiusaaja luonteeltaan. Olen täysin erkaantunut ko. henkilöstä.
Miten koet olevasi parempi ihminen kuin äitisi?
Narsistivanhempien lapsena olin myös äitini kuolinvuoteella. Isäni ja veljeni hän halaten hyvästeli. Minua, ainoaa tytärtään, hän ei ollut näkevinään lainkaan.
Mietin tuolloin sairaalasta poistuessa, melkoinen äiti.
Ei häntä pehmentänyt edes kuoleman edessä oleminen. Tiesin, että äitini oli aina inhonnut kaikkia naisia, paitsi itseään. Koska koki meidät kaikki kilpailijoikseen. Meidän "kilpailu" päättyi tähän. Levätköön rauhassa.
Tiedätkö,
itse en aio mennä kuolinvuoteelle jos hän ennen minua kuolee.
Mutta käyn kyllä tarvittaessa tunnistamassa ruumiin jotta voin olla varma itseni, perheeni ja muun suvun
vapautumisesta.
Kamalalta kuullostaa mutta odotan asiaa...
Kuullostaa ei ole mikään sana. Se on kuulostaa, siis yhdellä l:llä!
Eiköhän jokainen voi kirjottaa ihan itte omalla murteellaan?
Pikkusieluisuutta, eikö?
Joo-o, voi olla, mutta ei yllä lähellekään sitä pikku- ja tyhjäsieluisuutta kuin "tytär?"-kommentoijalla on.
Kai se on niin.
Mutta miten selvitä siitä, että äitinsä on aina ollut sellainen?
En oo voinut milloinkaan kertoa omia huoliani nk "äidilleni", on kaatanut kaikki ongelmansa päälleni, haukkunut vaan.
Olen nyt periaatteellisesti soittanut kerran viikossa, vaikka en halua.
Kun tulee sellaiset "tunneviestit" häneltä.
Toisaalta on äiti kuolemaisillaan, toisaalta on ollut aina niin pirullinen.
Minä olen jo etukäteen päättänyt, että en aio äitiäni käydä kuolinvuoteella tervehtimässä, mikäli sellainen tilanne tulee eteen.
Olen laittanut jo vuosia sitten välit totaalisen poikki. Äitini on minulle kuollut jo aikoja sitten, ja olen asiasta itkuni itkenyt.
Olen voinut huomattavasti paremmin, kun ei ole tarvinnut aina säännöllisin väliajoin pahoittaa mieltään toisen ilkeyden takia.
Persoonallisuushäiriöinenhän äitini on, mutta en minä jaksa toimia likasankona ja sylkykuppina. En myöskään ole terapeutti, enkä osaa mielisairasta auttaa. Eikä kyllä ole mitään motivaatiotakaan.
Luultavasti en edes mene hautajaisiin. Vaikka joudun ne kuitenkin maksamaan. Mädätköön rauhassa.
Aivan totta. Luonnehäiriöisen tyttären tulisi vähintään opiskella mielenterveydenhoitajaksi eikä edes sittenkään pärjäisi tarpeeksi suojellakseen omaa henkistä hyvinvointiaan ja tasapanoaan.
Parasta pysyä kaukana tuollaisesta.
Äiti 85v on myös luonnehäiriöinen. Tajusin sen vasta 50 vuotiaana. Olen koko ikäni kärsinyt alemmuudentunteesta,mitätöinnistä,pelkotiloista,paniikkihäiriöstä.
Menin lääkäriin ja terapiaan,kun olin ihan lopussa.
Psykiatrian erikoissairaanhoitaja avasi silmäni. Kuunteli minua ja aina palasin äitiini,peloissani.
Hän sanoi,näkemättä äitiäni, että vaikea häiriö. Itkin helpottuneena,kun en ollut syyllinen joka asiaan.
Lääkäri kirjoitti paniikkihäiriööni pillerin/pv.
Olen nyt 59v ja on paljon parempi elää. En kanna syyllisyyttä ja en hermoile enää niin paljon.
Kiitos terapeutille ja lääkärille.
Minäkin kävin terapiassa.
Pahinta on kun hän lähettää "tunnesignaaleja" jotka vaistoan, jonkinlaista "telepatiaa".
Tuntuu kyllä kauheelta, kun ei oo ikinä ollut oikeaa "äiti"-suhdetta, ei ikinä voinut kertoa omista murheistaan ja ei oo saanut lohdutusta.
Pelkkää haukkumista vaan ja että on kaatanut aina omat ongelmansa tyttärensä päälle.
Oikeastaan oottelen, että kuolisi, niin pääsisi eroon.
Pahinta on se että on onnistunut syyllistämään.
Näinhän se on. Että narsistivanhempi ei tunne syyllisyyttä, eikä empatiaa. Hänelle on turha sanoa, että asetu minun asemaan ja mieti sitä, miltä minusta tuntuu? Siihen hän ei kykene. Kyynisyys on hänen vahvin luonteenpiirre.
Joskus ihmettelen kuitenkin sitä, että miten hän kääntää nämät asiat itseensä. Hän kokee, että häntä kaltoin kohdellaan ja syytetään aiheettomasti. Vaikka on itse koko "sopan keittänyt". Syyttää siitä AINA muita. Hän valehtelee sujuvasti. Ja kun jää siitä kiini. Syyttää kertojaa valehtelijaksi. Hän ei itse ole koskaan sanonut näin. Minusta narsisti on varsin edesvastuuton tyyppi. Ja täällä hän kävelee terveen kirjoissa, hoviväkensä kunnioittamana!!!????
Inhoten ihmisiä, jotka näkevät hänen läpi.
On ollut kulemaisillaan jo 20 vuotta!
Ei kai sitä voi mojauttaa vanhaa ihmistä, vaikka on ollut kaikki vuodet ite peto narsisti.
Niinpä, mitä tuota käsiään likaamaan. Saattaa joutua kärsimään lisää mokomasta "mojautuksesta.
Sekin varsin totta, että narsistit ovat kuolemansairaita, vähän väliä. Minulla jäljellä oleva narsistivanhempi on jo selvinnyt pahimmanlaatuisesta eturauhassyövästä, melanoomasta ja tyvisolusyövästä. Sekä useammasta sydänkohtauksesta.
Ja edelleen hän on sitä mieltä, että lääkärit ovat "puoskareita", jotka eivät hänestä, näin sairaasta miehestä, löydä sairauksia.
Eikä niitä ikä kesytä. Hullummaksi vaan näkyy menevän. Muu ei auta kun jaksaa. Paras paikka on taka vasemmalla. Niin ei joudu tulilinjalle koko ajan.
Mitä jos äiti haukkuu ja muutenkin lyö maanrakoon, mutta tunnen hänen rakkautensa silti. Ja ajaudun samanlaisiin suhteisiin kun millainen oma äitini on ollut,miten mua kohdellut. Olen varmaan teitä sairaampi tapaus?:/
Et taida arvostaa itseäsi - kukaan ei ansaitse haukkumista yms. varsinkaan siltä henkilöltä, jonka pitäisi suojella ja hoivata.
Haluan kirjoittaa tähän ketjuun äitinä.
Olen kahden lapsen äiti,vaikka minun ei olisi pitänyt äitiksi tullakaan.Itse en saanut lapsena kokea äidinrakkautta,enkä osannut antaa lapsilleni äidinrakkautta.
Toinen lapsistani on tuonut julki,että on jäänyt ilman äidinrakkautta.Toinen ilmeisesti kärsii,mutta ei ole sitä suoraan kertonut.
Tilanne on ikävä kaikkien kannalta.Välttelemme toisiamme ja näemme noin kerran vuodessa muodollisesti.Olen suunnitellut vetäytyväni vanhana jonnekin,ja kuolla pois ihan yksin jossain.
Jos Suomessa ei olisi näin hyvää terveydenhuoltoa,olisin lapseton. Kumpikin olisi kuollut kohtuun.Luonto tiesi,että en ole sopiva äidiksi.Mutta nyt ei voi kun yrittää jotenkin selvitä tapahtuneesta,henkisesti.Tämä on henkisesti rankkaa meille kaikille kolmelle.
Etkö tiennyt, että raskauden voi ehkäistä - tai keskeyttää?
Onko taustalla ollut miehen saaminen itselleen raskauksien avulla?
Itsekästä.
Ei tartte moralisoida!
Abortti on murha, tuumikaa mitä tuumitte.
Sinä nyyh, entä jos yrittäisit nyt ruveta antamaan. Kerro lapsillesi, että itse et saanut ja että siksi kai on käynyt näin ikävästi, - mutta muutetaanpas nyt tilanne!
Sitten kuuntelet ja otat tosissasi lastesi huomautukset, ja rupeet muuttamaan itseäsi rakastavaksi äidiksi Koskaan ei oo liian myöhäistä!
Mutta mennäänpä itse alkuperäiseen asiaan ja keskustellaan aloittajan aiheesta!
En enää mene haukuttavaksi äitini luokse. En mene sairasvuoteelle. Olen ollut hänen tekosairauksiensa vuoksi niin paljon auttamassa, valehtelevaa,teennäistä ämmää. Olen 60-vuotias ja äiti 86 v.
Äiti,sana jo oksettaa,on pilannut viiden lapsensa elämän. Samoin pilasi isäni elämän. Patologinen valehtelija,tunneköyhä.mustamaalaaja,kateellinen,itseään täynnä,piikittelevä paskiainen. Ei olisi ikinä pitänyt saada tuon hirviön yhtään lasta.
Koko elämänsä on huutanut ja haukkunut lapsilleen.kuinka ollaan hänen elämänsä pilattu. Kun me synnyttiin. Syyllistää aina muut. Ei ikinä ole itkenyt aitoja kyyneleitä. Ei ikinä ole pyytänyt anteeksi. On nostanut itsensä johonkin jalustalle. Hän on kuin jokin mehiläiskuningatar,tai luulee olevansa.
Tavallinen,harmaahapsinen vanha ilkeä mummo. Näkee itsensä peilistä jonain muuna. Täysin vääristynyt kuva itsestään. Nyt vielä haluaa olla laiha,ja on kaamean näköinen. Vanhus on anorektikko,kaiken lisäksi. Äitienpäivinä,kun liput liehuu, oksennan ja voin pahoin koko päivä.
Ikä voi tehä sen, että mikään ei riitä. Oliskohan se sittenkin niin, että lapseksi jälleen tullaan.
Minäkin autan ja saan kuulla koko ajan, ettei mikään ole hyvä, jopa ulkonäöstä sanoo suoraan.
Persoona voi muuttua ikäihmisellä, ja en enä loukkaannu, mutta ei tee mieli käydäkkään.
Pitää myös piikana?
Helpotti nuo edelliset kirjoitukset, kerro vähän mitä terapiassa sanottiin. Samassa veneessä ollaan!
Minulla on samanlainen äiti, 86 v. Ikänsä haukkui, ja niihin sairauksiinsa on ollut kuolemassa vaikka miten pitkään.
Olen kuitenkin soittanut kerran viikossa, keskustella voi vain ilmoista ja että "kun voi niin huonosti". On onnistunut syyllistämään minut, miten pääsen yli? Kai pitää mennä terapiaan uudelleen?
Onko jossain jotain juttua, miten päästä yli tämmöisistä karmeista äideistä? On kuitenkin tunnesiteet olemassa.
Joka kerran jahkaa, että kuolee ja ei kuole kuitenkaan.
Ei paljon huvita soitella, kun aina on samat jutut.